Lue keskustelun säännöt.
Miksi vieraantuminen toisesta vanhemmasta on vuoroviikkoja parempi?
12.02.2014 |
Tuon 5-vuotias -keskustelun tuomana tuli mieleen että miksi niin moni pitää vuoroviikkoja kamalana järjestelynä eron jälkeen. Totta kai siinäkin on ongelmansa, mutta pitäisin tärkeämpänä sitä, että lapsi saa eron jälkeen pidettyä yllä hyvän suhteen molempiin vanhempiinsa. Ei sellaista joka toinen viikonloppu kyllä luoda... Miten muka yhteys vanhempaan voi säilyä jos sitä arkea ei koskaan elä? Kyllä kyse on enemmänkin lähivanhemman itsekkyydestä kuin lapsen parhaasta jos toiselle vanhemmalle ei anneta kuin rippeet.
Pohtii itsekin erolapsi ja vuoroviikoin vanhemmillaan 7-vuotiaasta saakka kulkenut.
Kommentit (12)
Itse myöskin erolapsi ja olen vauvasta saakka tavannut isääni säännöllisesti joka toinen vkonloppu sekä lisäksi myös viikolla yhtenä kahtena iltana. Minulla on läheisemmät välit isäni kanssa, joten en koe tuosta järjestelystä olleen mitään haittaa.
Omien lasten kanssa samoin, mietittiin kyllä tuota viikko viikko systeemiä, mutta lapset eivät sitä halunneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan se etävanhempi on isä (tuli huomattua taannoin Jani Toivos-ketjussa). Vanhemmat voivat valita eron jälkeen myös sen että asuvat samalla paikkakunnalla. Kun lapset tulevat kouluikään on aivan todella kätevää että koulua voidaan käydä molempien luota. Lisäksi vuoroASUMINEN ei välttämättä tarkoita vuoroviikkoa, vaan voi olla muunkilaisella "jaolla".
Omat lapseni haluisivat olla isänsä kanssa ihan face-to-face enemmän kuin joka toisena viikonloppuna, mitä järjestelmää toteutettiin kun nuorempi oli vielä aika pieni. Jos kahdesta pahasta (kaksi kotia vs. ei kontaktia isän arkeen) piti valita se pienempi, niin näin päädyimme tekemään. Ps. ei niitä siirtymiä kodista toiseen tule yhtään sen vähempää viikonlopputapaamisissakaan.
Miksi se 5v ei saisi asua omaa kotia rauhassa ja vanhemmat vaihtaisi viikottain? Tietty on kiva ajatella, että lapsella on kaksi kotia ja lapsi voi joustaa ja eihän siitä lapselle seuraa kuin hyvää, mutta ihan samalla tavalla ne aikuiset voisi elää omaa elämäänsä viikko-viikko -systeemissä.
Minusta vuoroasuminen on laiskojen ja itsekkäiden vanhempien päätös. He eivät joudu joustamaan, heille systeemi on helppo ja kätevä. Vain lapsi matkaa edestakaisin.
En tiedä, mikä olisi paras tapa, mutta sen tiedän, että mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle. Kaikkia osapuolia tulee kuunnella ja toiveita kunnioittaa ja se ei ole aina helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 08:18"]
Miksi se 5v ei saisi asua omaa kotia rauhassa ja vanhemmat vaihtaisi viikottain? Tietty on kiva ajatella, että lapsella on kaksi kotia ja lapsi voi joustaa ja eihän siitä lapselle seuraa kuin hyvää, mutta ihan samalla tavalla ne aikuiset voisi elää omaa elämäänsä viikko-viikko -systeemissä.
Minusta vuoroasuminen on laiskojen ja itsekkäiden vanhempien päätös. He eivät joudu joustamaan, heille systeemi on helppo ja kätevä. Vain lapsi matkaa edestakaisin.
[/quote]
Meillä 6v. ja 4v. asuvat vuoroviikoin. Meillä tämä homma toimii. lapset ovat sopeutuneet nopeasti. Tuntuisi kummalliselta, että aikuinen, jonka pitäisi luoda se turvallinen olo, vaihtaisi kotia. Mun mielestä aikuinen järjestää elämänsä niin, että sitä voi jatkaa eteenpäin ja mahdollisesti joskus uuteen parisuhteeseenkin niin, että siitä tulee luonnollinen jatkumo. Jos vanhemmat ovat ne, jotka kotia vaihtavat, oletettavasti molemmat vanhemmat haluavat myös ne omat kotinsa, eivät asua enää yhteisessä. Monellako on varaa maksaa sun, mun ja meidän asumista? Jos vanhemmilla yksi koti, jota pitävät vuorottain, sen perheen asunnon lisäksi, niin mitens ruuat? Nekin ovat yhteisiä? Vai kuljetatko nekin mukana kotia vaihtaessa? Kyllä meillä lapset kummastelisivat tämmöistä säätämistä vielä enemmän.
Koska vuoroviikot ei sovi pienelle lapselle (~1v).
Meillä lapsi oli viikonloppuisin isällään. Jossain vaiheessa myös kaksi iltaa viikolla ja yhden yön viikonloppuna.
Tässä vaiheessa syynä on se, että koska toinen vanhempi ei ymmärrä vastuutaan ja omaa parastaan.
Ryyppää liikaa, syöttää lapselle sontaa, ei muista edes pestä lapsen hampaita, tekee pitkää päivää työssä vaikka olisi hänen vuoro hoitaa lasta-> lapsi aina mummolassa. Ei muutenkaan luotettava ihminen, en luota että olisi juomatta kun lapsi on hänellä (oli sammunut kun oli vahtinut uuden, jo entisen tyttöystävänsä 5-vuotiasta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos me miehen kanssa eroaisimme, lasten elämä järkkyisi normaaleilta raiteiltaan, jos he yhtäkkiä viettäisivätkin aikaa vanhempien kanssa fifty-fifty.
Tällä hetkellä olen itse vähentänyt lasten kustannuksella työaikani minimiin ja käytän kaiken vapaa-aikani lasten kanssa. Miestä kiinnostaa vain työnteko - eikä vain rahan vuoksi. Ensimmäisenä elämässään tulee aina työ, omat harrastukset, oma nautinto, se miltä elämänsä näyttää ulospäin ja lopulta minä ja lapset.
Jotenkin kuitenkin luulen, että "se ulospäin näyttäminen" ja kostonhalu nostaisivat päätään, mikäli eroaisimme, ja hän saattaisi hyvinkin haluta pitää lapsia vuoroviikoin teoriatasolla. Eli vaikka hän ei tällä hetkellä halua edes tietää, mitä lapsille puetaan ulos milläkin ilmalla päälle, minkä kokoisia vaatteita käyttävät, mitä syövät ja mitä ajattelevat, puhumattakaan siitä että haluaisi tai edes pystyisi vähentämään työssä viettämäänsä aikaa omina viikkoinaan, hän varmaan eron hetkellä esittäisi osallistuvaa ja välittävää isää, jonka tietenkin kuuluu saada oikeudenmukaisesti pitää lapsia itsellään joka toinen viikko (koska se näyttäisi hyvältä, saisi hänet näyttämään modernilta osallistuvalta isältä).
Sitten lapset käytännössä asuisivat päiväkodissa ja appivanhemmilla isäviikot, näkisivät satunnaisesti kiukkuista isäänsä, joka ei jaksaisi kuunnella lapsia edes sinä vähänä aikana, jonka itse vaivautuisi lapsille uhraamaan. Ennen äidille lähtöä isä saattaisi tunnontuskissaan käväistä palkitsemassa lapset jollakin rihkamalla ja höpöttäisi kuinka isälle tulee ikävä.
Summa summarum, me vietämme lasten kanssa aikaa ja hoidamme lasten asioita nyt äiti 90% ja isä 10% (tämäkin reippaasti yläkanttiin). Mielestäni olisi tekopyhää hapatusta ja ennen kaikkea ei millään tavoin lasten edun mukaista järjestää eron jälkeen lapset asumaan 50/50 molempien luona. (ja en olisi elareiden perässä, pärjään hyvin omillani, vaikka tekisin töitä minimimäärän)
Mua mietityttää osaako se lapsi aikuisena pysyä aloillaan, kun lapsena koti vaihtui koko ajan? En tyrmää järjestelyä, kunhan vain pohdin. Olen itsekin eroperheen lapsi ja isä oli vahvasti läsnä vaikka asuinkin äidin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koti vaihtui koko ajan? Jos lapsi asuu vaikka pe-pe toisessa kodissa ja sitten taas seuraavasta pe-pe toisessa, niin miten siinä tulee sen enempiä "ravauksia" suuntaan tai toiseen kun siinä jokatoinen viikonloppu-mallissakaan?
Ja sitten se iänikuinen pakkaamisasia, minkä moni vetää aina raskaaksi tekijäksi. Tässä huomio: Jos lapsi ASUU aina viikon kerrallaan toisessa kodissa, edellyttää se toki, että molemmissa kodeissa on omat lelut/vaatteet/tarvikkeet jne. Vain koulureppu ja mahdollinen rakkain unilelu liikkuu (sekin mahtuu koulureppuun).
Näkisin itse, että jos lapsi sen sijaan viettää toisella vanhemmalla vain joka toisen viikonlopun, ei siellä kodissa ehkä ole kaikkia niitä omia tavaroita jonka vuoksi pakkaamista syntyy ja juuri näissä viikonloppulapsissa sitä pakkaamisen stressiä sitten on, ei vuoroviikkoasujissa.
Aina näitä väitteitä ja aikuisen näkökulmia :) Lukekaa joskus tutkimuksia, joissa nyt jo aikuisia lapsia on haastateltu ja heiltä kysytty miltä tuntuu vuoroasuminen.
Älkääkä aina jaksako verrata aikuista ja lasta. Ei kukaan aikuinen voisikaan heittäytyä vaihtamaan kotia joka viikko. Lapsen suhteenhan tilanne on täysin eri. Lapsi VOI kokea asuvansa kahdessa KODISSA. Aikuinen harvemmin (johtuu juurikin niistä omista valinnoista kodin tekevien tavaroiden suhteen).
Jos puhutaan vaikkapa noin 3-vuotiaasta lapsesta, niin siihen ikään mennessä ei ole vakiintunut mieleen mitään mallia siitä millaista elämän pitäisi olla. Aikuisella se on eri. Lapsi sopeutuu siksi paremmin. Lapselle normaali on se, mitä opetetaan ja mihin totutetaan (lapsi kuitenkin huomioiden= pakkaamisasiat minimiin, sekä omat tavarat ja tilat molemmissa kodeissa jne.), koska lapsi ei ole pienen ikänsä vuoksi tottunut yhtään mihinkään sellaiseen "kuinka pitäisi olla".
Siksi aikuisen sopeutuvuus ei ole lainkaan verrattavissa lasten kykyyn vastaavissa tilanteissa, edellyttäen, että lasta osataan huomioida muuten hyvin.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 08:46"]
J
Tällä hetkellä olen itse vähentänyt lasten kustannuksella työaikani minimiin ja käytän kaiken vapaa-aikani lasten kanssa. Miestä kiinnostaa vain työnteko - eikä vain rahan vuoksi. Ensimmäisenä elämässään tulee aina työ, omat harrastukset, oma nautinto, se miltä elämänsä näyttää ulospäin ja lopulta minä ja lapset.
Jotenkin kuitenkin luulen, että "se ulospäin näyttäminen" ja kostonhalu nostaisivat päätään, mikäli eroaisimme, ja hän saattaisi hyvinkin haluta pitää lapsia vuoroviikoin teoriatasolla. Eli vaikka hän ei tällä hetkellä halua edes tietää, mitä lapsille puetaan ulos milläkin ilmalla päälle, minkä kokoisia vaatteita käyttävät, mitä syövät ja mitä ajattelevat, puhumattakaan siitä että haluaisi tai edes pystyisi vähentämään työssä viettämäänsä aikaa omina viikkoinaan, hän varmaan eron hetkellä esittäisi osallistuvaa ja välittävää isää, jonka tietenkin kuuluu saada oikeudenmukaisesti pitää lapsia itsellään joka toinen viikko (koska se näyttäisi hyvältä, saisi hänet näyttämään modernilta osallistuvalta isältä).
Sitten lapset käytännössä asuisivat päiväkodissa ja appivanhemmilla isäviikot, näkisivät satunnaisesti kiukkuista isäänsä, joka ei jaksaisi kuunnella lapsia edes sinä vähänä aikana, jonka itse vaivautuisi lapsille uhraamaan. Ennen äidille lähtöä isä saattaisi tunnontuskissaan käväistä palkitsemassa lapset jollakin rihkamalla ja höpöttäisi kuinka isälle tulee ikävä.
Summa summarum, me vietämme lasten kanssa aikaa ja hoidamme lasten asioita nyt äiti 90% ja isä 10% (tämäkin reippaasti yläkanttiin). Mielestäni olisi tekopyhää hapatusta ja ennen kaikkea ei millään tavoin lasten edun mukaista järjestää eron jälkeen lapset asumaan 50/50 molempien luona. (ja en olisi elareiden perässä, pärjään hyvin omillani, vaikka tekisin töitä minimimäärän)
[/quote]
Toisaalta kun miehen olisi "pakko" ottaa vastuuta lapsista, tilanne saattaisikin kääntyä paremmaksi. Meillä tilanne oli se, että olin ollut lasten kanssa kotona 6 vuotta ja lähdin opiskelemaan, mies oli yrittäjä eikä ikinä ollut kotona. Lapset olivat täysin minun vastuullani. Eron tullen ex halusikin vuoroviikot. Nykyään hän tekee lyhyempää päivää kun lapset ovat hänellä, jotta ehtii hakea nuorimman hoidosta. Osaa kyllä laittaa ruokaa (ei alusta loppuun vaan osaksi eineksiä, mutta lapset tulevat hyvin ja säännöllisesti ruokituiksi), huolehtii puhtaudesta ja ennen kaikkea, on enemmän lasten kanssa. Minusta lapset voittivat tässä, kun isälle annettiin mahdollisuus!
Toki edelleen minä huolehdin esim. lääkäriasiat, koulun vanhempainkeskustelut, pääosan harrastuksiin kuskaamisista, hankin vaatteet ja harrastusvälineet molempiin koteihin. Eli teen enemmän kuin ex, ja sitä hän ei aina tunnu ymmärtävän, mikä ketuttaa minua... Mutta välit ovat ok, ja lapsilla on kaksi osallistuvaa vanhempaa, mitä heillä ei ennen ollut.
No ei kaikilla tuo vuoroviikkosysteemi toimi, ei se aina johdu pelkästään lähivanhemman itsekyydestä. Esimerkiksi jos puolisot asuvat eri paikkakunnilla (kuten monesti asuvat), niin eihän sitä lapset voi joka toinen viikko vaihtaa koulua ja kaveripiiriä - siinähän sitä lapset vasta kärsisikin kun koko ajan heitellään paikasta toiseen. Se on totta että harvoina viikonloppuina ei rakenneta suhdetta vanhempaan. Mutta se, että ei käydä asumassa siellä toisen vanhemman luona, ei tarkoita sitä ettei hän olisi lapsen arjessa mukana ja pitäisi yhteyttä muuten. Varsinkin nykyään whatsappien ja kaikkein muiden viestinten aikana on niin helppoa olla yhteydessä ja jakaa sitä arkipäivää kaukanakin olevien ihmisten kanssa. Eihän nuo sovellukset tietenkään korvaa sitä läsnäoloa, mutta ne tuovat uusia ulottuvuuksia tuohon lapsi-vanhempi suhteen rakentamiseen. Omasta elämästäni, tiedän lapsia ja nuoria jotka jakavat tuon etävanhemmansa kanssa asioita melkein enemmän kuin sen lähivanhemman.