Ymmärrätkö sinä, mistä yh-kaverini valittaa?

Vastuun ottaminen yksin on rankkaa, tosin hyvällä itsetunnolla varustettu Yh ei siitä rasitu. Minulla on myös asiat hyvin mutta hetkittäin sitä toivoisi että joku muu ottaisi myös vastaan kaikki syytökset, raivoamiset ja mökötykset joita jälkipolvi syytää taukoamatta.

No, mulla on yh:na varmaan vähemmän rankkaa, kun monessa suhteessa sellaisella, jonka mies on nyhverö.

Rahaa on tosi vähän, mutta mitäpä väliä silläkään. Olen pystynyt kuitenkin maksamaan lapsen kalliin harrastuksen ja ruokaakin saadaan, koska  osaan aika pienestä tehdä meille riittävät sapuskat.

Olen siis onnellinen, tuliko nyt parempi mieli.

En itse ole yh, mutta luulisin että hän tarkoittaa sitä yksinäisyyttä, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa vanhemmuus. Esim kun tulee eri kehitysvaiheita lapsella, tai ihan ongelmiakin, ei ole ketään sellaista jolle jutella, joka jakaisi samalla tavalla juuri siitä kyseisestä lapsesta vastuun. Onhan se ihan eri asia puida lapsen asioita lapsen isän kanssa, kuin vaikkapa oman ystävän tai lapsen mummon kanssa. Siinä mielessä ymmärrän mitä ystäväsi tarkoittaa, vaikka hänellä olisikin taloudellisesti ja ajallisesti helpompaa. Vastuun kanto yksin ei ole herkkua kellekään. Siksipä olenkin iloinen miehestäni, vaikka emme paljon kahdenkeskistä aikaa saa, tai ole paljon rahaa ostella lapsille kaikkia. Meillä on mahdollisuus miettiä lapsen asioita yhdessä, niin että molemmilla on kuitenkin se vastuu lapsen hyvinvoinnista. En minä toki jaksaisi kuunnella, jos ystävä tuollaisessa tilanteessa valittaisi kokoajan ajan tai raha puutetta, mutta ystäväsi kohdalla mielestäni tilanne on eri. Hän valittaa nimenomaan yksinäistä vanhemmuutta. Vaikka sellaisessa tilanteessa mummot sun muut ovat kuinka apuna, niin ei se silti vain ole sama asia kuin puolison kanssa vanhemmuuden jakaminen.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:57"]

En oikein ymmärrä, että kenellä olisi asiat helpommin kuin kaverillani. 

[/quote]

Lapsettomalla pariskunnalla.

Mitä tuo tarkoittaa, että joudut tekemään paljon päätöksiä yksin kun mies on töissä. Ei kai sinun miehesi nyt aina töissä ole? Kyllä varmaan miehesi kanssa juttelette iltaisin ja viikonloppuisin kotianne, lapsianne ja parisuhdettanne koskevista asioista. Vai onko tässä sinulle nyt päätös se, että mennäänkö tänään lounaan jälkeen leikkipuistoon vai rannalle?

Itselläni on kaikki kunnossa, mutta joskus olen aloittanut taloudellisesti tyhjöstä. Siksi voinkin ymmärträä, että se, kun satunnaissti saa jonkun lahjan tai muun armopalan sukulaisilta tai ystäviltä, ei pätkääkään lisää perusturvallisuutta: sitä tietoa siitä, että näihin lahjoihin ei voi luottaa, niitä ei tule säännöllisti eikä välttämättä aina olenkaan ja silloin on selvittävä yksin. Kenenkään ei ole pakko auttaa, ihmiset auttavat nyt kun viitsivät ja hyvä niin, mutta tiukan paikan tullen on selvittävä yksin.

On se rankempaa kuin ajatella, että tiukan paikan tullen selviää kaksin.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:57"]

En oikein ymmärrä, että kenellä olisi asiat helpommin kuin kaverillani. 

 [/quote]

Eli sinun mielestäsi kaverillasi on asiat paremmin/helpommin kuin sinulla?

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:24"]

En itse ole yh, mutta luulisin että hän tarkoittaa sitä yksinäisyyttä, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa vanhemmuus. Esim kun tulee eri kehitysvaiheita lapsella, tai ihan ongelmiakin, ei ole ketään sellaista jolle jutella, joka jakaisi samalla tavalla juuri siitä kyseisestä lapsesta vastuun. Onhan se ihan eri asia puida lapsen asioita lapsen isän kanssa, kuin vaikkapa oman ystävän tai lapsen mummon kanssa. Siinä mielessä ymmärrän mitä ystäväsi tarkoittaa, vaikka hänellä olisikin taloudellisesti ja ajallisesti helpompaa. Vastuun kanto yksin ei ole herkkua kellekään. Siksipä olenkin iloinen miehestäni, vaikka emme paljon kahdenkeskistä aikaa saa, tai ole paljon rahaa ostella lapsille kaikkia. Meillä on mahdollisuus miettiä lapsen asioita yhdessä, niin että molemmilla on kuitenkin se vastuu lapsen hyvinvoinnista. En minä toki jaksaisi kuunnella, jos ystävä tuollaisessa tilanteessa valittaisi kokoajan ajan tai raha puutetta, mutta ystäväsi kohdalla mielestäni tilanne on eri. Hän valittaa nimenomaan yksinäistä vanhemmuutta. Vaikka sellaisessa tilanteessa mummot sun muut ovat kuinka apuna, niin ei se silti vain ole sama asia kuin puolison kanssa vanhemmuuden jakaminen.

[/quote]

Näitäkin asioita pitäisi punnita mielessään erittäin tarkkaan, mikäli on yksin raskaana ja tietää tulevansa yh:ksi.

Tiedänpä valitettavasti itsekin naisia, jotka tulevat raskaaksi satunnaiselle partnerille ja päättävät pitää lapsen. Nytkin sitten saa facebookista lukea viikoittain valitteluja, kuinka kaikki olisi helpompaa jos olisi mies mukana hommassa ja kuinka niin yksinäistä.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:10"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:57"]

Ja tuo kaveri kehtaa vielä valittaa, että kun välillä tuntuu niin raskaalta, kun joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin, taloudellisesti on yksin. Kun huomauttaa, että hänhän saa mukavia tukia kaikenlaisten lahjojen ja ilmaislomien suhteen, niin tänä sanoo, että nuo eivät ole niitä asioita, jotka helpottaisivat sitä peruselämää. Tottakai helpottavat, kun ei tarviste miettiä, että onko varaa joululahjoihin, synttärilahjoihin, matkoihin yms.

 [/quote]

Tässä kohtaa yh-ystäväsi on oikeassa. Hän joutuu tekemään kaikki päätökset yksin ja kantamaan niistä vastuun. Ei ole sitä puolisoa apuna ja tukena, ilmeisesti lapsen isä ei osallistu lasta koskeviin päätöksiin. Raha toki helpottaa elämää, kun ei tarvitse miettiä mm riittääkö raha ruokaan, elämiseen jne, mutta mikään määrä rahaa ei poista hänen vastuuta elämästään ja lapsensa elämästä. 

[/quote]

Tuossakin tuli taas yksi asenne vastaan: joutuu tekemään päätökset ja kantamaan niistä vastuun. Itse koin niin että olen aina (myös avioliiton aikana) kantanut osuuteni vastuusta mutta yh:na sain tehdä päätökset ja valinnat itse.

Sehän oli parasta kaikessa!

2

Minä myönnän, että kokisin varmaan henkistä yksinäisyyttä yksinhuoltajana. Kaipaisin siis henkilöä, jonka kanssa jakaa lasten onnistumiset ja epäonnistumiset.

Mutta en silti koe automaattisesti, että yh olisi jotenkin huonommassa asemassa kuin parisuhteessa olevat ja häntä pitäisi siitä jotenkin ymmärtää. Minustakin yh nimenomaan saa tehdä päätökset ja valinnat itse. Meillä on miehen kanssa paljon vääntöä lapsiin liittyvistä asioista, ja ihan aina ärsyttää, jos joudun antamaan periksi, koska minun päätökseni tehdään pitkäjänteisemmin ja mies taas tekee niitä fiilispohjalta eikä koskaan ajattele kokonaisuutta tai seurauksia. Toisaalta en koe mitään iloa siitä, että asiasta tapellaan ja mökötetään ikuisuuksia, joten annan usein periksi (mies saa vielä lapsenkin puolelleen näissä asioissa, kun onhan se nyt kivaa aloittaa uusi harrastus, vaikka entisiäkin on neljä), vaikka tiedän, ettei miehen kanta ole fiksu.

Minusta rankinta on arjen pyörittäminen, ja jos siihen saa apua (joku kuskaa harrastuuksiin, hakee lapsia koulusta/päiväkodista, siivoaa tms) niin silloin se elämä ei voi olla ihan rankkaa. Meilläkin mies on reissutöissä ja se arki ja kotityöt ovat täysin vastuullani, ja myönnän, että koen ne rankaksi. Ap:n kaveri on mielestäni onnekas, kun ei tarvitse vääntää kenenkään kanssa päätöksistä, jotka kuormittavat vain arkea lisää ja kun siihen arkeen on runsaasti apua.

Yh:n elämä ei ole lähtökohtaisesti rankempaa kuin parisuhteessa elävän, mutta monet seikat voivat tehdä siitä rankemman esim. se, että on taloudellisesti liian tiukoilla, henkisesti yksin, arjessa ei ole apua jne. Nämä samat seikat voivat tosin kuormittaa sitä parisuhteessakin elävää.

Eikö jokaisella ole _välillä_ vaikeaa?

Ap:han itsekin aloituksessaan kertoo, että tuo kaveri valittaa, kun  _välillä_ tuntuu niin raskaalta...

Ymmärrän täysin: joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin.

Tuota ei kukaan, jolla lapsen isä on saman katon alla, tule koskaan ymmärtämään. Vaikka se kuinka selitettäisiin, te ette sitä ymmärrä.

Tuttava yh;lla on hyvä kun on joitakin ihmisiä tukena.

Yksinhuoltajan henkinen vastuu on raskainta, kaikki päätökset ja virheet ovat omilla harteilla, ei ole ketään kenen kanssa neuvotella siitä mikä olisi järkevintä milloinkin. Kasvatusvatuu on myös täysin itsellä eli ei voi levätä huolettomana välillä vaan jokainen sekunti on oltava vanhempi. Jos tekee virheen seurauksen kantaa itse. Jos joku päivä ei jaksa kasvattaa saa tapella seuraavan kuukauden kun lapsi temppuilee koska sai perikis silloin kerran. Kun itse haluaisi vain olla ja ladata akkuja se ei onnistu.

Jos on liitto jossa kumpikin kantaa vastuun niin toinen voi luovuttaa vetovuoron vastuusta toiselle välillä ja se on todella suuri asia.

Toki on liittoja joissa mies on kuin kakara ja nainen rahaa häntäkin mukana. Nämä suhteet sitten päätyvätkin eroon ja yh-äiti jatkaa elämää kantaen vastuun miehnkin virheistä. Eli kun lapset oireilevat isänsä törttöilyihin äiti kantaa ne seuraukset.

Vaikka se puoliso ei olisikaan täydellin helpottaa elämää kun voi esimerkiksi kipaista kaupassa ja on joku joka katsoo lapsia. Yksinhuoltaja rahaa lapset mukaan kaikkialle ja vaikka olisi itse sairas hoitaa kaiken silti.

Ymmärrän hyvin mistä ystäväsi valittaa. Hänellä on kuitenkin enenmmän kuin monella muulla. Moni yh ei saa apua keneltäkään.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 15:06"]

Ymmärrän täysin: joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin.

Tuota ei kukaan, jolla lapsen isä on saman katon alla, tule koskaan ymmärtämään. Vaikka se kuinka selitettäisiin, te ette sitä ymmärrä.

[/quote]

No sepä se.

useinhan täälläkin puretaan väsyä ja kuinka on rankkaa jos mies on reissutöissä pitkään tms joutuu yksin tai anopin avulla pyörittämään arkea pidempään. 

Ja näinhän se onkin, itsekin olen kokenut kaiken sen skaalan päästä toiseen, mutta se kaikki työmatkaleski-aika tuntuu siltikin helpolta verrattuna vuosien yh:na eloon.

enkä nyt tarkota että tämä elo olisi mikään kilpailu siitä kenellä on raskainta, ei todellakaan, ihan varmasti kaikilla niitä hetkiä tulee, ja on enemmän tai vähemmän tukea muista ihmisistä ja lisäksi eri ihmiset vaan jaksaa eri tavoin elämän ylämäkiä.

mutta siis sitä se vaan yh:lla on vuodesta toiseen. Ei ole ketään jakamassa sitä arjen vastuuta, tukemassa, ei henkisesti, taloudellisesti eikä edes ihan perusaskareissa. Enemmän tai vähemmän.

Mutta elämä on ja näillä mennään. Mukavaa viikonloppua kaikille vanhemmille :)

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:15"]

Asenteesta se on kiinni, monesti ihmiset eivät osaa katsoa omaa elämäänsä laatikon ulkopuolelta.

Elämästään voi tehdä juuri niin vaikeaa ja raskasta kuin itse haluaa.

Terveisin yh-iskä.

[/quote]

Minä olen yh- ISKÄ, kyllä minä nämä asiat tiedän. Saiskohan täältä naista, minä kuitenkin olen yh, niin paljon parempi kuin muut miehet, en unohda ikinä korostaa tätä. Ai niin, muistinko kertoa että olen yh- ISKÄ, siis niin paljon upeampi ihminen kuin joku yh- äiti.

Voi jeesus, moniko yksin perhettä pyörittävä nainen allekirjoittaa yh- äiti? En ole nähnyt yhtään, mutta eihän yh- äidit mitään olekaan. Mutta tämä mies se jaksaa korostaa itseään jokaikisellä keskustelupalstalla, ei ole vaikea ymmärtää miksi joku nainen on pistänyt sen kiertoon.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 15:06"]

Ymmärrän täysin: joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin.

Tuota ei kukaan, jolla lapsen isä on saman katon alla, tule koskaan ymmärtämään. Vaikka se kuinka selitettäisiin, te ette sitä ymmärrä.

[/quote]

ks vastaus 18.

Kyllä mä ainakin luulen ymmärtäväni. Mutta elämä voi tuntua raskaalta myös muunlaisissakin perheissä kuin yh perheissä. Se, että on yh, ei automaattisesti tarkoita, että peruselämä on raskasta.Tai jos perheen kokoonpano on joku muu, ei automaattisesti tarkoita, että elämä olisi helpompaa kuin jokaisen yh:n elämä.

Kuitenkin me kaikki voimme itse vaikuttaa omaan elämäämme. Ja voimme vaikuttaa myös toisten elämään kielteisesti tai myönteisesti. Niillä korteilla pelataan, jotka on annettu, mutta aika monennäköistä peliä saa aikaiseksi.

Ei yh-elämässä raskasta ole vain ne huonot hetket, vaan myös se kun hyviä hetkiä ei saa jakaa kenenkään kanssa. Olet esimerkiksi yksin kun lapsi sanoo ensimmäisen sanansa. Ei ole ketään ketä katsoa riemusta soikeana ja kysyä kuulitko!? 

Ap kirjoitti, että tämä yh kokee rankaksi senkin, että joutuu yksin kantamaan taloudellisen vastuun. Mainittu yh ei taida ymmärtää, että taloudellinen tilannehan hänellä on paljon parempi kuin monella "ydinperheellä".

Mutta onhan näitä turhista vinkujia aina ja joka paikassa.

Elämän iloja ja suruja varmasti jokaisessa perheessä. Yksinhuoltajalla ei ole sitä kumppania jolle puhua joten varmasti siksi puhuu ystävälleen. Ykisnhuoltajan tulisi olla mykkä ja kantaa taakkansa yksin koskaan purnaamatta ja kaiken urhoollisesti kantaen.