Lue keskustelun säännöt.
Oletteko kokeneet sisaruuskateutta aikuisina?
28.10.2020 |
Mistä syystä? Pääsittekö asiasta yli, ja jos kyllä, niin miten? Kehtasitteko puhua asiasta sisaruksellenne tai muille ihmisille?
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Äitini kehuu aina veljeäni minulle, tympii kuunnella kun minä kuitenkin hoidan äidin asioita, kyselen kuulumisia ym. Veli asuu vartin ajomatkan päässä ja käy kaksi kertaa vuodessa.
Olen puhunut asiasta vain läheisen ystäväni kanssa, muille en kehtaa.
Minä myös. Äiti kehuu kaikkia sisaruksiani minulle melkein päivittäin. Auttaa säännöllisesti yhtä heistä lastenhoidossa ja osallistui toisen asunnonhankintaan. Minä pidän ainoana äitiini aktiivisesti yhteyttä ja ainoana autan häntä tarpeen tullen.
Olen puhunut sisaruskateudesta miehelleni, en muille.
Satunnaisesti. Esimerkiksi kun sisareni muutti perheineen vuosikymmeneksi ulkomaille ja muutamasta pienemmästäkin jutusta. Kateus ei onneksi ole pahantahtoista vaan olen ollut hänen puolestaan onnellinen. Olisin ennemminkin halunnut itsellenikin samanlaisia kokemuksia.
Mäkin olen onnellinen siskoni puolesta, mutta kyllähän se kateus riipaisi kun heillä on kolmas lapsi tulossa ja asunto vaihtui taas isompaan. Itse oon tahattomasti lapseton yksineläjä ja asun vuokralla, kun ei rahat riitä edes asuntosäästämiseen korkean vuokran kaupungissa. Tuntuu epäreilulta, että omat valinnanmahdollisuudet on niin olemattomia verrattuna toiseen. Sattumien summa. Mitään en toiselta toivoisi pois, mutta kyllähän se aina kirpaisee, kun toinen menee elämässä eteenpäin ja omat unelmat lipuvat vuosi vuodelta enemmän saavuttamattomiin.
Kauheasti en kehtaa asiasta kenellekään puhua, kateus on aika tabu. Tilanne on kuitenkin vaikuttanut väleihimm. En välillä jaksa omien fiilisten takia pitää kauheasti yhteyttä ja toisaalta siskokaan ei oman elämäntilanteensa vuoksi ehdi enää niin kysellä kuulumisiani, mikä taas sitten lisää osaltaan omaa fiilistäni siitä, että olen kakkosluokan kansalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunpa kaikkien kateus olisikin niin hyvin hallinnassa kuin tähän mennessä vastanneiden!
Vierailija kirjoitti:
Kunpa kaikkien kateus olisikin niin hyvin hallinnassa kuin tähän mennessä vastanneiden!
Onks sulla joku esimerkki siitä, kun se ei ole hallinnassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksoissisko-siskoni kadehtii kun laihduin ja hän on 40-50 kg ylipainoinen.
Sisko kritisoi jatkuvasti. Olen kuulemma pinnallinen. Syön liian vähän, liikun liikaa. Ja pukeudun väärin.
Joka kerran kun nähdään, hän huomauttaa jotain ilkeää ulkomuodostani.
Lihavana ei näin ollut. Nyt sisko hyvin halveksivasti ja ylenkatseisesti puhuu.
Sama juttu muutaman työkaverin kanssa. He kysyivät, kuinka useasti urheilen, kerroin että 4-5 krt viikossa. Ja vastaus oli, että olen huono äiti, kun lapset. Kerroin että puolisoni on sen 1 1/2 t lasten kanssa, mikä ongelma? Ja että ovat jo 10 ja 17 v lapset. Kuulemma isän seura ei riitä. Hyvä äiti ei ole poissa kun lapset on kotona, ei edes vain sen urheilutunnin takia....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa kaikkien kateus olisikin niin hyvin hallinnassa kuin tähän mennessä vastanneiden!
Onks sulla joku esimerkki siitä, kun se ei ole hallinnassa?
Kun sain hyvän työpaikan, naama kirjaimellisesti venähti pettymyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksoissisko-siskoni kadehtii kun laihduin ja hän on 40-50 kg ylipainoinen.
Sisko kritisoi jatkuvasti. Olen kuulemma pinnallinen. Syön liian vähän, liikun liikaa. Ja pukeudun väärin.
Joka kerran kun nähdään, hän huomauttaa jotain ilkeää ulkomuodostani.
Lihavana ei näin ollut. Nyt sisko hyvin halveksivasti ja ylenkatseisesti puhuu.
Sama juttu muutaman työkaverin kanssa. He kysyivät, kuinka useasti urheilen, kerroin että 4-5 krt viikossa. Ja vastaus oli, että olen huono äiti, kun lapset. Kerroin että puolisoni on sen 1 1/2 t lasten kanssa, mikä ongelma? Ja että ovat jo 10 ja 17 v lapset. Kuulemma isän seura ei riitä. Hyvä äiti ei ole poissa kun lapset on kotona, ei edes vain sen urheilutunnin takia....
Ohhoh. Hesarissa oli kesällä juttu jostain miehestä, jolla oli samanlainen kokemus, että kauhea nälviminen alkoi, kun laihdutti ylipainon pois. On kyllä kummallista.
Itse kateellisena sisaruksena mietin, että olisihan se paljon parempi pystyä sanomaan suoraan, että "hei mä olen kateellinen kun sulla on tuollaista, mitä itsekin toivoisin", kuin alkaa nälviä tai ottaa etäisyyttä. Tarvitsisin siskolta, jolla menee paremmin jotenkin hyväksynnän sille, että saan olla surullinen. Ja toivoisin myös, että hän ei jättäisi mua ulos elämästään, koska mulla on vaikeampaa.
Oletteko te puhuneet suoraan siskosi kanssa? Eihän sinunkaa tarvitse ihan mitä tahansa häneltä kestää. Auttaisikohan, jos sanoisit ihan suoraan, että ymmärrät, että hänestä tuntuu pahalta, kun teillä on ollut yhteinen ylipainoisen identiteetti ja olette ehkä voineet toisianne sen asian kanssa tukea, mutta nyt hän on jäänyt sinne yksinään ja tuntee olonsa ehkä vähän hylätyksi... Mutta että ilkeilyn on loputtava, muuten et voi olla hänelle tukena.
En tiedä, pohdintaa vain..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa kaikkien kateus olisikin niin hyvin hallinnassa kuin tähän mennessä vastanneiden!
Onks sulla joku esimerkki siitä, kun se ei ole hallinnassa?
Kun sain hyvän työpaikan, naama kirjaimellisesti venähti pettymyksestä.
Hei mulla kans sisko otti tosi raskaasti aikoinaan, kun sain yhdestä opiskelutyöstä häntä paremman arvosanan. Puoliksi pakotin hänet mun luokse kiukuttelemaan fiiliksensä ulos, ettei jäänyt kalvamaan. Musta se oli jotenkin aika liikuttavaakin, ja sillähän se menikin ohi, kun sai purkaa sen samantien. Sitten juotiin vähän punkkuglögiä eikä asiaan tarvinnut enää palata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa kaikkien kateus olisikin niin hyvin hallinnassa kuin tähän mennessä vastanneiden!
Onks sulla joku esimerkki siitä, kun se ei ole hallinnassa?
Kun sain hyvän työpaikan, naama kirjaimellisesti venähti pettymyksestä.
Hei mulla kans sisko otti tosi raskaasti aikoinaan, kun sain yhdestä opiskelutyöstä häntä paremman arvosanan. Puoliksi pakotin hänet mun luokse kiukuttelemaan fiiliksensä ulos, ettei jäänyt kalvamaan. Musta se oli jotenkin aika liikuttavaakin, ja sillähän se menikin ohi, kun sai purkaa sen samantien. Sitten juotiin vähän punkkuglögiä eikä asiaan tarvinnut enää palata.
Samassa yliopistossa oltiin siis, ja käytiin joitain samoja kursseja.
Vierailija kirjoitti:
Minä. Äitini kehuu aina veljeäni minulle, tympii kuunnella kun minä kuitenkin hoidan äidin asioita, kyselen kuulumisia ym. Veli asuu vartin ajomatkan päässä ja käy kaksi kertaa vuodessa.
Olen puhunut asiasta vain läheisen ystäväni kanssa, muille en kehtaa.
No sano sille äidillesi. Kun pyytää hoitamaan asioitaan sano rauhallisesti, että kehut aina niin kovasti Kallea, sovitaan, että Kalle auttaa sinua. Jatka, että samalla nörtte Kallen kanssa useammin, on kiva teille molemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisaruskateus. Sisaruuskateus on kateutta siitä, jollakulla on sisaruksia.
Oon joskus kadehtinut siskoni ulkonäköä, mutta en mitenkään vakavasti.
Ja vielä: Miten vaikutti väleihinne?