Lue keskustelun säännöt.
Miehen tokaisu loukkasi, miten olisitte reagoineet?
28.10.2020 |
Viimeiset kuukaudet työssäni on ollut aivan hirveitä; resurssipulan takia joudun ainakin hetkellisesti ja osittain tekemään noin 1,5 muun työntekijän välttämättömimmät työn omieni päälle. Lisäksi talouden hiipuminen on kasvattunut myyntiorganisaation paniikkimielialaa ja vaaditaan kaikki mahdolliset keinot siihen että koko ajan saataisiin enemmän kauppaa - riippumatta onko asiakkailla tarvetta vai ei- Teen kohtuullista työpäivää etänä, pelkillä vessa- ja jotain-äkkiä-suuhun- tauoilla - yleensä 9h/pv. Sen enempää en jaksa enkä halua tehdä, sillä päivää venyttämälläkään en ehdi tehdä kaikkea millään. Joskun olen koneella iltamyöhään mutta ne ovat kriisitilanteita asiakkaiden kanssa. Nukun kohtuullisesti ja liikun vähintän tunnin joka päivä ja pyrin syömään terveellisesti = pitämään parhaalla tavalla itsestäni huolta vaikka olen itku kurkussa päivittäin jaksamattomuuden ja työkuorman takia. Koko ajan palaverista/koulutuksesta toiseen yhdellä näytöllä (nytkin pitäisi keskittyä yhteen webbikoulutukseen mutta ajatus harhailee) ja toisella näytöllä mailit & niihin liittyvät työtehtävät & Teams -yhteydenotot ja joskus muut puhelut. Teen - tai yritän tehdä- aina vähintään kahta asiaa yhtä aikaa ja käyn täysin ylikierroksilla. Olen moneen kertaan harkinnut työterveyslääkäriä/ psykologilla käyntiä mutta lyhyt sairausloma ei muuta eikä auta mitään sillä tehtävät vaan kasautuu sen aikana entistä enemmän. Vuosilomaa ehdi pitää 2 viikkoa, loppu ehkä joulun aikaan.
Tänä aamuna pohdin viikonloppusuunnitelmia ja mietin perjantai-illan kaverimenon peruuttamista sen takia että jo nyt ennen klo18 lopettaminen vaikuttaa epätodennäköiseltä, rästilista on niin pitkä. Sitä harmitellessani mies tokaisi ärtyneesti "Älä viitsi valittaa, kaikilla on paljon töitä"
Enpä ole hetkeen moista lyttäystä saanut niskaani.... Taustaa, ollaan kummatkin esimiesasemassa ja mulla hiukan parempi tulotaso (vaikkei se nyt mitenkään liity asiaan) Onko tosiaan vaan hyväksyttävä että nykytyöelämässä on pakko venyä jatkuvasti yli oman venymiskyvyn? Onko ok uupua kun kuormitus menee täysin yli äyräiden - ja on mennyt jo pitkään- ? Vai onko tämä vaan turhaa valitusta?
Ja päälle voin lisätä että hoidan kotihommat 95% yksin ruoanlaittoa lukuunottamatta, mies lepää illat sohvalla telkkarin edessä kun minä hoidan juoksevat asiat, ostokset, pyykit ja siivouksen siltä osalta kuin se tule siivoojan osalta tehtyä. Mies ei näe eikä huomaa mitä pitää tehdä, voi esim lähteä hakemaan kaupasta "leipää ja voita" ja tuo tasan tarkkaan ne kaksi eikä edes kysy mitä muuta pitäisi tuoda. Pesee omat pyykkinsä tarvittaessa mutta ei vahingossakaan laita täyttä konetta tai hoida pyykkejä kaappiin asti. Näistä en jaksa edes rähjätä; kun ei tajua niin ei tajua.
Kommentit (39)
Entä jos aluksi jättäisit kotona kaiken tekemättä, mikä ei ole aivan välttämätöntä (peset vaan omat pyykit, kun mieskin niin tekee). Ainakin siksi aikaa, että töissä helpottaa.
Eikä minusta ole ok, että töitä joutuu tekemään niin, että uupuu. Monessa paikassa se vain vaikuttaa olevan niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma ilmeisesti ei ole työn rasittavuus vaan se, että sun mies ei tee kotitöitä.
Jos oot tommosen valinnut tai sellaiseksi opettanut, teet nyt vaan uudet pelisäännöt. Jos sä teet ruuan, mies siivoaa keittiön. Jos sä peset pyykit, mies siirtää ne kaappeihin kun kuivia.
Kauppalista jääkaapin oveen.
Itse en ymmärrä kun jo toinen liitto eikä ikinä noista asioista ole tarvinnut vääntää!
Muutama tuttu pariskunta tappelee näistä. Alussa tehtiin yhdessä, sitten opetettiin se mies olemaan tekemättä, ja kas, nyt tehdään itse.
Katse peiliin. Mites lapset, tekeekö? Meillä nimittäin pojat pesee treenivaatteensa itse.
Kannattaisin myös että ilmoitat miehelle että tästä lähtien kotityöt 50-50. Jos tulee valitusta niin vastaus on jo valmiina - kaikki joutuu tekemään kotitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisin myös että ilmoitat miehelle että tästä lähtien kotityöt 50-50. Jos tulee valitusta niin vastaus on jo valmiina - kaikki joutuu tekemään kotitöitä.
Maksullinen suhde.
Kyse ei ole kotitöiden jaosta; siitä olen itseni kanssa tehnyt välirauhan. Jos joku asia häiritsee minua, teen itse. Miehellä on omat standardinsa ja niistä ei yhteisymmärrystä synny, joten turha tapella.
Vaan kyse oli siitä että onko täysin kohtuuton työkuorma työssä, jotain, joka pitää vaan mukisematta hyväksyä eikä siitä edes voi/saa valittaa tai purkaa ahdistustaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuollaista kukaan pitkään jaksa. Mieheni on aina jakanut kotityöt kanssani, mutta tultuaan yt-neuvottelujen jälkeen aikanaan irtisanotuksi, hän joutui hakeutumaan reissutöihin. Maanantaina maailmalle ja perjantaina takaisin.
Mulla vaativa työ esimiehenä, kotona pahimmassa murrosiässä oleva nuori ja oman fyysisen terveyden kanssa ongelmia. Yhtenä päivänä sitten istuin pöydän ääressä sanomalehti kädessä enkä tajunnut sanaakaan siitä mitä luin. Aivot olivat tehneet totaalisen tiltin. Toki hälytysmerkkejä oli monenlaisia jo tätä ennen, mutta sivuutin ne ja yritin vain painaa kaasua lisää.
En oikein koskaan toipunut kunnolla, vaikka pitkään sairaslomalla olinkin. Palattuani yritin tietysti jatkaa samaan malliin, mutta pian nostin kädet pystyy ja totesin, että ei tule mitään. Osa-aikaistin itseni ja siirryin muihin töihin. Silloin lapsi lopetteli lukiota ja oli lähdössä opiskelemaan. Päätin tulla toimeen vähemmällä. Paras päätös mitä olen tehnyt.
Mutta: mies nyt kotitöitä jakamaan. Jätät ensivaiheessa miehen pyykit pesemättä etkä huolehdi ostoksista.
No itse olet itsesi tuohon tilanteeseen töissä ja kotona ajanut, luultavasti haalinut ihan itse itsellesi vastuuta, lisätöitä, haasteita. Eli ihan totta, älä viitsi valittaa. Ei kaikki muutkaan töistään niin nauti, niitä on liikaa tai liian vähän, ne turhauttaa kun on liian helppoja tai vaikeita jne. Nekin saattaa sanoa, että töitä on liikaa tms. Ja ymmärtää jättää asian siihen. Minä ainakin olen alkanut vältellä yhtä ystävääni, joka on työnarkomaani (perheensä kustannuksella) ja joka ei osaa puhua enää muusta kuin töistään. Selittää ummet ja lammet, tuntikausia, työkuvioista, yrityksen henkilöstöjärjestelyistä jne jne Mä en tajua sanaakaan, mistä se edes puhuu, kun en yritystä tai hänen toimenkuvaansa tunne. Jos puheensa hetkeksi taukoaa, yritän kysyä jotain ihan muuhun liittyvää, lapsistaan tms. että puheenaihe vaihtuisi. Saattaa vastata kysymykseen, mutta taas minuutin päästä paasaa töistään antamatta muille suunvuoroa. Enkä todellakaan jaksa kuunnella, on mulla omatkin työmurheet, joita en todellakaan hänen niskaansa kaada. Joten, näemme nykyään todella harvoin, ja puheluitakin välttelen.
Jos sun elämä on noin kurjaa, niin tosiaan, älä viitsi valittaa. Tee jotain asialle. Etsi vähemmän kuormittava työ, pyydä miestäsi tuomaan kaupasta samalla muutakin kuin ne asiat, joita hän tarvitsee, siivoojalle voit antaa myös pyykinpesun hoidettavaksi, muuta siivousta ei luulisi paljon olevan jos kerran sinä teet vaan tauotta aamusta iltaan töitä ja mies makaa sohvalla hiljaa mitään tekemättä (ei siis sotkekaan), juoksevat asiat (mitä ne edes on?) voit jakaa miehesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, poltat itsesi loppuun olemalla marttyyri! Lopeta niiden kotitöiden tekeminen 95 %. Tee kuten miehesi ja ehkä se elämä ei olekaan enää niin kuormittavaa.
Sitä ei olisi alunalkaenkaan pitänyt hyväksyä mukisematta. Jollei osaa itseään puolustaa siinä vaiheessa, kun saa tehtäväkseen mielestään liikaa töitä, peli on menetetty. Siitä vain seuraa se, että työkuormaasi kasvatetaan jatkuvasti, kun et saa sanottua, että et pysty enempää töitä tekemään. Ei niistä jälkeenpäin enää eroon pääse. Ja silloin on turha enää valittaa. Etsi toinen työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot sille miehelle että tekee puolet kotitöistä ja jos valittaa niin sanot: "Älä viitsi valittaa, kaikilla on paljon kotitöitä"
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole kotitöiden jaosta; siitä olen itseni kanssa tehnyt välirauhan. Jos joku asia häiritsee minua, teen itse. Miehellä on omat standardinsa ja niistä ei yhteisymmärrystä synny, joten turha tapella.
Vaan kyse oli siitä että onko täysin kohtuuton työkuorma työssä, jotain, joka pitää vaan mukisematta hyväksyä eikä siitä edes voi/saa valittaa tai purkaa ahdistustaan?
No minkä se mies sun työkuormallesi mahtaa? Oletko mahdollisesti valitellut työstäsi nyt korostuneen paljon viimeaikoina? Koska sekin on ankeeta, jos pitää koko ajan kuunnella toisen valittamista. Etenkin kun itse ei asialle mitään voi. Saa vain kestää sen toisen äreää, väsynyttä ja valittavaa olemusta. Tottakai pitää puolisolle varata empatiaa, mutta jos puolison panos yleiseen ilmapiiriin on kuukausi tolkulla yhtä uupunutta ja ahdistunutts työnsankaruutta, niin onko se sitten reilua muulle perheelle. Kuitenkin sinä olet teidän perheessä ainoa joka oman työsi kuormittavuudelle mahdat mitään.
Mieti jos joku ystäväsi koko ajan valittaisi kuukausi tolkulla huonoa parisuhdettaan ja kamalaa miestään. Kyllähän sitä pari viikkoa jaksaisi empatiseerata, mutta eiköhän lopulta tulisi se piste kun toteaisi, että "kuule on meillä muillakin ongelmia ja jos se on noin kamalaa, niin mitä jos lopettaisit valittamisen ja jättäisit sen?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottamatta nyt kantaa töiden määrään ja rasittavuuteen kenenkin osalla, niin onhan tuo Ap:n mies tyly. Tuosta saa sen kuvan, ettei ole ap:n puolella kuuntelemassa ja tukemassa. Ja voisi hänkin osan kotijutuista hoitaa, yrittäisi edes.
Vaikka olisi työssään kuinka pätevä ja korvaamaton, ei kannata polttaa itseään loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lepo auttaisi, eli se, että voisit työn jälkeen rentoutua sohvalla. Lopeta kotityöt heti. Sano miehelle, että on sen vuoro hoitaa ne, mene sohvalle ja lataa akkujasi.
Ymmärrän ongelman. Jos käsitys siedettävästä siisteyden tasosta ei kohtaa, usein se, jonka kriteerit ovat tiukemmat joutuu tekemään enemmän töitä.
Itse olen vain opetellut sietämään epäjärjestystä, vaikka se ahdistaa. Haluaisin että on siistiä, mutta juuri nyt elämässä on niin paljon kaikkea, etten mitenkään jaksa siivota koko aikaa. Nykyään se siivoaa, jota ensin ahdistaa, tai jolla ensin on aikaa ja energiaa.
Tilanteessa jossa mies tiuskii, kerron hänelle että se tuntuu pahalta. Mies ei ehkä tajua asiaa minun kannalta, jos on itsekin väsynyt ja stressaantunut, kaikkihan silloin sanoo helpommin pahasti vaikkei tarkoittaisi. Mies yleensä tällaisissa tilanteissa tiuskii koska sen mielestä valitan mutta ei tajua että voisihan sen asiasta puhua kuin aikuinen aikuiselle.
Sitä saa mitä tilaa. Olisit valkannut miesystäväsi paremmin. Ilmeisesti seurusteluvaiheessa nämä asiat eivät haitanneet? Annoit väärän signaalin hänelle?
Kuulostaa siltä, että olet ajamassa itseäsi burnoutiin. Onko teillä lapsia? Jos ei niin kahden aikuisen talous ei ole niin järjettömän raskas tai vaikea pyörittää, että voit varmasti hellittää siivous ja kauppajuttujen kanssa. Jos olette hyvin toimeentulevia niin ruoat verkkokaupasta ja siivous ostopalveluna.
Keskityt töihin, kunnes saat töistäsi otteen ja tilanteen haltuun. Multitaskaus tai monen asian yhtäaikaa suorittaminen on monesti harha tehokkuudesta. Todellisuudessa et ole yhtään tehokkaampi tai nopeampi. Asia kerrallaan ja järjestelmällinen työote. Lisäksi kannattaa tähdätä, että lopetat joka päivä työnteon johonkin tiettyyn kellonaikaan, jonka jälkeen et enää mieti töitä, esim klo 18. Vapaa-ajan käytät palautumiseen ja lepäämiseen.
Todennäköisesti miehesi näkee stressaamisesi vain pelkkänä touhottamisena ja draaman hakemisena.
Quote "Tänä aamuna pohdin viikonloppusuunnitelmia ja mietin perjantai-illan kaverimenon peruuttamista sen takia että jo nyt ennen klo18 lopettaminen vaikuttaa epätodennäköiseltä, rästilista on niin pitkä. Sitä harmitellessani mies tokaisi ärtyneesti "Älä viitsi valittaa, kaikilla on paljon töitä"
Enpä ole hetkeen moista lyttäystä saanut niskaani.... Taustaa, ollaan kummatkin esimiesasemassa ja mulla hiukan parempi tulotaso (vaikkei se nyt mitenkään liity asiaan) Onko tosiaan vaan hyväksyttävä että nykytyöelämässä on pakko venyä jatkuvasti yli oman venymiskyvyn? Onko ok uupua kun kuormitus menee täysin yli äyräiden - ja on mennyt jo pitkään- ? Vai onko tämä vaan turhaa valitusta?"
On ok uupua. Pidä itsestäsi huolta. Työnantaja ei sinusta välitä. Johtajat saa bonuksia, duunarit irtisanotaan. Ja jauhetaan että pitää joustaa. Yritykset ei jousta, ainoa joka joutuu joustamaan on työntekijä. Ei ole sinun ongelmasi, jos yrityksessäsi ei osata järjestellä töitä oikein ja niitä on liikaa. Se nyt vaan on tosiasia, että kaikki eivät ole tasa-arvoisia.
Kannattaa käyttää työterveydenhuoltoa, jos sellainen on, tosin sekään ei välttämättä auta. Kaveri lähetettiin keskustelemaan psykologille, että osaisi järjestää työnsä paremmin. Totesi, että mitä hyötyä siitä on kun ei se auta, liikaa töitä, liian vähän avustajia. Kävi kuitenkin juttelemassa, on käynyt aikaisemminkin. Psykologi totesi, että ei kannata antaa nykyisen työpaikan viedä itseään niin pohjalle, että menettää itseluottamuksensa ja tuntee itsensä huonoksi kun ei kaikkea ehdi - sitten vasta onkin vaikea hakea uutta työtä. Yt:t tulossa, kaveri hakee sivussa uutta työtä. Ei aio jäädä katsomaan irtisanotaanko.
Olisi jo aika yritysten oppia, että kaikki ei jaksa paskaa kohtelua ja jatkuva yt:llä uhkaaminen voi viedä heiltä parhaat työntekijät. Miksi jakaa oppimaansa muille, kun nuoremmat ja halvemma työntekijät korvaavat sinut? Tai kultapoju tai -tyttö jolla on sopivat suhteet pääsee suoraan koulun penkiltä töihin, ulkomaille ja johtoasemaan vaikka kokemusta ja tietoa ei ole? Tämä on nähty niin monta kertaa.
Rupea hakemaan uutta työtä ja ukko vaihtoon, jos ei tokene.
Joillekin miehille naisen parempi palkka on kamala asia, mikä kaivertaa mieltä, vaikkei myönnä. Oikeuttaa kakkamaiseen käytökseen ja töksäyttelee pikku veemäisiä juttuja silloin tällöin, lyttää ovelasti tahalleen.
En tiedä, mitä tekisin sijassasi.