Jos ala-asteelaista lasta kiusataan koulussa ja jätetään yksin, oletteko antaneet jäädä välillä kotiin muuten vaan?

Onko kouluun oltu yhteydessä? Onko lapsella muita ongelmia? Ei se ole mikään ratkaisu, että jää kotiin. Olin itse koulukiusattu ja yksinäinen ja olin onnellinen aina sairastuessani, mutta mieti, mitä viestität lapselle, jos jää muuten vain kotiin? "No olet vähän sellainen ressukka, jää vain kotiin. Maailma ja ihmiset ovat pahoja, parempi köllötellä kotona. Ei sille sinun yksinäisyydellesi kukaan mitään voi eikä haluakaan voida." En tarkoita tätä millään pahalla, ymmärrän oikein hyvin sinunkin tuskasi, saati sitten lapsen. Mutta ongelmiin pitää etsiä ratkaisuja. Jos ei muu auta, sitten vaihtaa koulua. Itse olisin tarvinnut aikuisilta paljon reippaampaa otetta eikä vain surkuttelua.

Olen itse ollut koulukiusattu 11-15-vuotiaana. Koskaan en saanut olla koulusta pois ilman ns. oikeaa syytä. Tosin, en kertonut koskaan kotona mitä koulussa tapahtui, mutta oletin, että ymmärtävät vihjeistä. Omien lasten suhteen olen tosi tarkka näissä asioissa, eivät ole kiusattuja ainakaan toistaiseksi. Jos olisivat, antaisin jäädä kotiin ilman muuta, ja koulun vaihto tai tilapäinen kotikoulu pahimmassa tilanteessa olisi ihan vaihtoehto myös. Olen nelikymppinen, ja mietin kyllä joka viikkokin, mitä musta olisikaan voinut tulla, ellen olisi joutunut viettämään päiviä, viikkoja, vuosia kiusaajieni uhrina. Kyllä elämä ja itsetunto on tärkeämpää kuin ”kouluun menovelvollisuus”. Mikään ei ole elämässä pakko paitsi kuolema.

Älä vaan kerro opettajille. Se vaan pahentaa vaikeaa tilanetta

Älä surkuttele vaan auta lasta kohtaamaan haasteet joista hän ei selviä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut koulukiusattu 11-15-vuotiaana. Koskaan en saanut olla koulusta pois ilman ns. oikeaa syytä. Tosin, en kertonut koskaan kotona mitä koulussa tapahtui, mutta oletin, että ymmärtävät vihjeistä. Omien lasten suhteen olen tosi tarkka näissä asioissa, eivät ole kiusattuja ainakaan toistaiseksi. Jos olisivat, antaisin jäädä kotiin ilman muuta, ja koulun vaihto tai tilapäinen kotikoulu pahimmassa tilanteessa olisi ihan vaihtoehto myös. Olen nelikymppinen, ja mietin kyllä joka viikkokin, mitä musta olisikaan voinut tulla, ellen olisi joutunut viettämään päiviä, viikkoja, vuosia kiusaajieni uhrina. Kyllä elämä ja itsetunto on tärkeämpää kuin ”kouluun menovelvollisuus”. Mikään ei ole elämässä pakko paitsi kuolema.

Ja tähän lisäisin vielä. Minun vanhemmat eivät tienneet tai halunneet tietää, mitä tapahtui. Sinun lapsesi tietää, että sinä tiedät.

Jos mun vanhemmat olisi tienneet, ja lähettäneet silti aina kouluun... en varmasti olisi heidän kanssaan aikuisena edes tekemisissä. Kyllä sinun pitää olla lapsesi puolella. Kuka muu on, ellet sinä? Sanon tämän ystävällisesti mutta toivon, että näytät hänelle, että olet hänen puolellaan ja suojelet häntä. Se on lapselle tosi tärkeää, ettei jää yksin murheineen.

Ei tietenkään jäädä kotiin. Sinä vanhempana selvittelet opettajan/kuraattorin/koulu-psykologin/ terveydenhoitajan avustuksella mikä on vikana ja miten lasta voidaan auttaa.

Kotiinjääminen vain pahentaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut koulukiusattu 11-15-vuotiaana. Koskaan en saanut olla koulusta pois ilman ns. oikeaa syytä. Tosin, en kertonut koskaan kotona mitä koulussa tapahtui, mutta oletin, että ymmärtävät vihjeistä. Omien lasten suhteen olen tosi tarkka näissä asioissa, eivät ole kiusattuja ainakaan toistaiseksi. Jos olisivat, antaisin jäädä kotiin ilman muuta, ja koulun vaihto tai tilapäinen kotikoulu pahimmassa tilanteessa olisi ihan vaihtoehto myös. Olen nelikymppinen, ja mietin kyllä joka viikkokin, mitä musta olisikaan voinut tulla, ellen olisi joutunut viettämään päiviä, viikkoja, vuosia kiusaajieni uhrina. Kyllä elämä ja itsetunto on tärkeämpää kuin ”kouluun menovelvollisuus”. Mikään ei ole elämässä pakko paitsi kuolema.

Olen tuo, joka aiemmin kirjoitti siitä, että kotiin jäämisellä viestittää lapselle, että olet ressukka jne., minkä takia en sitä kannata. Jos lapsi tulee vaikka rankasti kiusatuksi, voi ihan hyvin laittaa ukaasia kouluun, että lapseni tulee sinne, kun hänen turvallisuutensa taataan, voi vaatia koulunvaihtoa tms. Mutta sain ap:n viestistä sen vaikutelman, että ongelmaa ei olla mitenkään hoitamassa (tai ainakaan hän ei siitä kertonut) eli lapsi jäisi "muuten vain" kotiin ja välillä sitten menisi kouluun jos menisi ja välillä ei. Peräänkuulutan omien kokemusteni perusteella sitä, että asiaa hoidetaan aktiivisesti, koska se viestittää myös lapselle, että hän on tärkeä. Itse todellakin koin, että kiusaamisongelmani olivat vain omaa liioitteluani ja minä "nyt vain olin sellainen, etten oikein pärjännyt". Omien lasteni asioissa olen ollut paljon aktiivisempi kuin vanhempani aikanaan, mikä lienee nykyisin tyypillistä.