pelkään ensikevättä.

keskimmäinen oli puolitoista vuotias. Lapset olivat suht terveitä ja kaikki meni ihan hyvin. Nyt pari vuotta myöhemmin vasta huomaa, että aika sumuista aikaa on ollut se kuopuksen vauva-aika.

Mutta eihän sitä etukäteen kannata murehtia, sitä paitsi lapset kasvaa tosi nopeasti. Kolme vuotias osaa jo paljon sellaista, mitä kaksi vuotias vasta harjoittelee.

katselen tässä sivusilmällä omia 3-vuotiasta ja puolitoistavuotiasta, jotka vehtaavat sängyllä ja sohvalla omia reuhuleikkejään. Rankkaa olisi, jos noiden lisäksi olisi vielä pieni vauva - vaikka kuinka helppokin vauva.



Toisaalta, olin kerran (ennen omien lasten saantia) vieraana perheessä, jossa oli muistaakseni siinä vaiheessa 5 lasta, joista vanhin eka- tai tokaluokkalainen. Siinä perheessä kaikki sujui kuin hyvin huolletussa kellokoneistossa: Lapset tiesivät täsmälleen, missä järjestyksessä mennään autoon, kuka tarkastaa kenenkin turvavyöt, missä järjestyksessä tullaan ruokapöytään ja kuinka vaatteet laitetaan eteisessä. Muun ajan ne leikkivät aika fiksusti keskenään, kun kaikille oli määritelty luvallisen ja luvattoman rajat. Nukkumaanmenoaikaan kaikki luikkivat omia aikojaan iltapesulle ja kitinöittä nukkumaan. Se oli aivan uskomatonta. Eivätkä ne olleet mitään kuriin hakattuja pentuja, vaan ihan iloisia, normaalin oloisia lapsia MUUTEN, paitsi että käyttäytyivät fiksusti ja pelasivat yhteen kuin MM-tason joukkue. En uskoisi, jos en olisi omin silmin nähnyt ja silti tuntuu edelleen ihan uskomattomalta.



Tuon perheen äiti oli jonkin sortin (erityis?)opettaja, isä muusikko ja vielä usein keikkahommissa. Jotkut ne vaan osaa... Meidän tavallisten kuolevaisten lienee parasta tyytyä siihen, että lapset pysyvät suunnilleen terveinä, ravittuina ja kaikki perheenjäsenet saavat edes joskus tarpeeksi unta :)