Lue keskustelun säännöt.
Yksinhuoltajat, kertokaa!
05.02.2014 |
Hei!
Miltä yksinhuoltajaksi jääminen on tuntunut? Kaipaan myös niitä negatiivisia tuntemuksia, vaikka positiivisia olisi ollut jopa enemmän. Vertaistukea siis..
Olen eroamassa miehestäni, mikäli ihmeitä ei tapahdu suht pienessä ajassa, sillä voimavarani eivät kanna enää pitkälle mieheni suhteen.
En pelkää, ettenkö pärjäisi lapseni kanssa. Uskon sen olevan jopa mutkattomampaa, kun vastaan suurimmaksi osaksi yksin hoidosta ja saamme kahdestaan luotua meille toimivat tavat ja tottumukset.
Se, mikä tässä todennäköisessä erossa jännittää, on yksinhuoltajaksi jääminen yhteiskunnan näkökulmasta. Kaikki ihmiset, jotka minut tuntevat/tietävät, lähimmät ja kaukaisimmat ovat aina pitäneet minua arvossa muun muassa siksi, koska olen yhteiskunnallisesti määriteltyjen normien mukaan "hyvää elämää elävä", sellaista, johon suurin osa meistä pyrkii. Pidän hyvää huolta lapsestani, itsestäni ja kodistani. Minulla on paljon puolituttuja ja tärkeimmät ystävät. Koulutus ja työpaikka ovat kunnossa. Se, mikä on näennäisesti hyvää, on parisuhde, muut luulevat minun löytäneen kumppanin elämän matkalleni.
Eron partaalla olen pohtinut, että ovatko nämä ihmiset ympärillä kumminkaan aidosti kiinnostunut minusta, aidosta ja hyväsydämmisestä ihmisestä, sillä jostain syystä en ole pystynyt kertomaan perheemme tilanteesta kuin yhdelle ystävälleni (yksinhuoltaja). Miten pysyn eron jälkeen tolpillani, jos ihmiset ympärilläni alkavat puhumaan selkäni takana enemmän kuin ovat tukenani. Onko kukaan tuominnut teitä eropäätöksestä tai leimannut teidät tietyllä tapaa? En pysty kuvittelemaan loppuelämääni yksin, vaikkakin eron jälkeen se on varmasti erittäin tarpeellista ja suotavaa. Mutta sitten joskus... Onko miehen löytäminen rinnalleen hankalaa, kun ei ole enää samalla tapaa vapaa menemään ja tekemään mihin kellon aikaan tahansa lapsen myötä? Näkevätkö miehet naisessa, joka on äiti, sisäisen kauneuden äitiydestä, vaikka lapsi ei olekaan miehen oma? Voiko niin suloisesti ajattelevaa miestä ollakaan.
Nämä mietteeni eivät ratkaise päätöstäni todennäköisestä erosta, mutta olisi todella lohduttavaa, jos voisitte kertoa omia mietteitänne hieman ennen eroa ja sen jälkeen. Onko kenellekään muulla ollut edes saman suuntaisia ajatuksia? Kaipaan todella vertaistukea, lämmin kiitos vastauksista jo nyt <3
Kommentit (22)
Jos yksinhuoltajuus ei ole sinulle ongelma, se ei ole sitä muillekaan. Siviilisäätysi ja muut asiasi kiinnostavat muita ihmisiä vähemmän kuin arvaatkaan.
Onko kyse siis siitä että omasta mielestäsi elämään lasten kanssa kuuluu koko paketti, mies, okt ja kultainen noutaja? Että tunnet olevasi epäonnistuja jos avioliittosi ei toimi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vastaa.
En elä ihailusta enkä siis pelkää sen menettämistä. Kuten jo sanoinkin, pelkään että siellä varhaisemmilla vuosikymmenillä elävät tuomitsevat sen sijaan, että ymmärtäisivät. Lähinnä haen sitä, että onko täällä sujuvaa elää yh-äitinä? Ero itsessään tulee olemaan raskas, vaikka oikea päätös, joten en kaipaisi ihmisten arvostelua.