Lue keskustelun säännöt.
13v tekee matikan läksyjä, jos tulee pienikin virhe, alkaa huutaa itsetuhoisia juttuja ja raivoaa
27.10.2020 |
Todella fiksu lapsi, saa hyviä arvosanoja. Läksyjen tekeminen ja kokeisiin opettelu yhtä tuskaa meille vanhemmille. Jos tekee pienenkin virheen, etenkin matikassa, ei suostu kuuntelemaan mikä virhe oli ja opettelemaan asiaa. Sen sijaan alkaa huutaa tappavansa itsensä, on idiootti, inhoaa itseään ja haluaa itsensä vaikeuksiin koska on niin idiootti, tökkii itseään kynällä, tukistaa ja lyö itseään. Hänelle on selitetty vuosien mittaan satoja kertoja, ettei virheet haittaa ja hän on rakas, mutta mikään ei auta, pahemmaksi menee.
Saisinko vertaistukea?
Onko vaan huomion hakemista lapselta?
Kommentit (15)
No ei tuossa nyt vertaistuki sinulle ole ensimmäinen asia vaan se, että lapsi saa apua. Tuo ei todellakaan ole normaalia.
Itsetuhoisiin puheisiin ja itsensä vahingoittamiseen pitää reagoida. Toimita lapsi pikimmiten neurologisiin ja psykiatrisiin tutkimuksiin.
T. Ope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei tuossa nyt vertaistuki sinulle ole ensimmäinen asia vaan se, että lapsi saa apua. Tuo ei todellakaan ole normaalia.
Itsetuhoisiin puheisiin ja itsensä vahingoittamiseen pitää reagoida. Toimita lapsi pikimmiten neurologisiin ja psykiatrisiin tutkimuksiin.
T. Ope
Luuletko, ettei ole pelkkää huomion hakua?
Olen puhunut paljon kuinka häntä rakastetaan ja on meille tärkeä, eikä virheet haittaa.
Kun lapsi kohtaa hänelle vaikean asian, pettymyksen sieto on aina ollut huonoa ja yhä huonommaksi menee.
Koulussa on kuin eri lapsi, ei varmasti uskottaisi millainen on kotona.
Vierailija kirjoitti:
No ei tuossa nyt vertaistuki sinulle ole ensimmäinen asia vaan se, että lapsi saa apua. Tuo ei todellakaan ole normaalia.
Itsetuhoisiin puheisiin ja itsensä vahingoittamiseen pitää reagoida. Toimita lapsi pikimmiten neurologisiin ja psykiatrisiin tutkimuksiin.
T. Ope
Ja mitähän se tutkimuksiin vieminen auttaisi? Joku ihan perusterapia tuossa on tarpeen, ei mikään helvetin neurologinen tutkimus.
Kuulostaa tutulta, ap. Meidän pojalla asperger ja oireili samoin, kunnes kevennettiin koulusta aiheutuvaa kuormitusta mm. poistamalla läksyt kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tuossa nyt vertaistuki sinulle ole ensimmäinen asia vaan se, että lapsi saa apua. Tuo ei todellakaan ole normaalia.
Itsetuhoisiin puheisiin ja itsensä vahingoittamiseen pitää reagoida. Toimita lapsi pikimmiten neurologisiin ja psykiatrisiin tutkimuksiin.
T. Ope
Ja mitähän se tutkimuksiin vieminen auttaisi? Joku ihan perusterapia tuossa on tarpeen, ei mikään helvetin neurologinen tutkimus.
En viitsinyt alkaa arvailla diagnoosia, mutta kun tuolla joku assin äiti jo vastasikin, kuulostaa minustakin mahdolliselta autismin kirjon häiriöltä. Se ei ole psykiatrinen vaan neurologinen dg.
Oli niin tai näin, nuori on avun tarpeessa. Apua saa paremmin, kun on diagnoosi.
T. Ope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tuossa nyt vertaistuki sinulle ole ensimmäinen asia vaan se, että lapsi saa apua. Tuo ei todellakaan ole normaalia.
Itsetuhoisiin puheisiin ja itsensä vahingoittamiseen pitää reagoida. Toimita lapsi pikimmiten neurologisiin ja psykiatrisiin tutkimuksiin.
T. Ope
Luuletko, ettei ole pelkkää huomion hakua?
Olen puhunut paljon kuinka häntä rakastetaan ja on meille tärkeä, eikä virheet haittaa.
Kun lapsi kohtaa hänelle vaikean asian, pettymyksen sieto on aina ollut huonoa ja yhä huonommaksi menee.
Koulussa on kuin eri lapsi, ei varmasti uskottaisi millainen on kotona.
No hyvän tähden on varmasti huomion hakuakin. Hän yrittää kommunikoida, että on pulassa ja tarvitsee apua! Tarkoittaako huomion haku sinusta sitä, että ei tarvitse tehdä mitään? Tämä logiikka ei oikein aukea.
T. Ope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
curling-mamma?
Öhö öhö
Vierailija kirjoitti:
curling-mamma?
Sullako on? Tai curling-pappa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vähän itseltäni tuon ikäisenä, tosin en ihan noin rajusti reagoinut, mutta kyllä se epäonnistuminen tuntui aina siltä, että maailma kaatuu siihen. Minua kiusattiin jonkin verran, ja perustin itsetuntoni täysin sille, että olen fiksu ja virheetön koulujutuissa. Ei hyvä, koska virheitähän tietysti sattuu kaikille. Mutta silloin tuntui joka virheen kohdalla, että olen ihan arvoton ja tyhmä, ja reaktio oli sen mukainen. Nykyäänkin olen välillä aika ehdoton itseäni kohtaan, mutta vuosien varrella olen oppinut tunnistamaan tuon ajatusmallin ja olemaan tietoisesti vähän armollisempi.
Onko siis ollut aina tuollainen? Kannattaa kyllä olla yhteydessä nyt ensin vaikka kouluterkkariin tai koulupsykologiin. Lapsi tarvitsee työkaluja tunteiden hallintaan aikuisuuttaan ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin samanlainen. En koskaan keksinyt, mistä se johtui.
Vierailija kirjoitti:
Olin samanlainen. En koskaan keksinyt, mistä se johtui.
Milloin sinun kohdallasi käytös muuttui? Milloin tajusit, että niin ei voi käyttäytyä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on samoja ongelmia. Rakastan leipomista muille ja muutenkin tykkään yllättää läheisiä, mutta pienikin virhe saattaa käynistää itsensä moittimisen, haukkumisen ja muutenkin henkisen kurituksen. Vaikka minun kohdallani se on pelkoa että muut pitävät minua epäonnistujana ja huonona ihmisenä, niin se ei tarkoita että sama olisi sinun lapsellasi. Toki voi olla että hänelläkin vaan on suuri halu mielyttää muita tai tehdä teihin vaikutuksen että voisitte olla ylpeitä hänestä. Mutta oikeasti kannattaa hakea ihan ammatti apua, sieltä saisitte paremmin apua tähän asiaan.
Meillä myös lapsi ei tekisi läksyjä, mutta ei ole ihan tuollaista.