Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsena väkivaltaa nähnyt
27.10.2020 |
Isäni oli juoppo aina silloin kun sai rahaa työttömänä. Äiti hoiti kodin, lapset ja kävi töissä.
Muistan kuinka isä löi äitiä riidan? päätteksi. Itkien ja lähdin karkuun sukkasillani.
Pääsin rapun alakertaan jolloin isä sai minut kiinni (kirosi ja haukkui minut typeräksi äpäräksi) ja kantoi kotiin.
Naapurin täti näki tilanteen ja sanoi isälleni ettei noin voi käyttäytyä pientä lasta kohtaan.
Muistan tunteneeni silloin häpeää.
Näin aikuisena näitä tilanteita miettii ja hyvin erilaisin silmin.
Lapsena en uskaltanut toimia.
Isä hakkasi äitiä ja sulki huoneeseen. Äiti huusi meille että soittakaa poliisille. Ei uskallettu.
Soitettiin mummille. Mummi soitti poliisit ja pääsimme poliisiautossa mummin luokse. Se tuntui silloin jännältä.
Muistan poliisin kommentit isälle. Sulla on lapsetkin täällä jotka pelkää ja olet juonut itsesi tuohon tilaan.
Tietyt yksittäiset tilanteet ovat jääneet hyvin mieleen.
Löytyykö täältä muita ei niin onnellista lapsuutta viettänyttä?
Kommentit (4)
Meillä oli pitkälti samanlaista. Meillä tosin ryyppäsi ja tappeli molemmat, isä oli tietenkin vahvempana niskan päällä.
Eniten on mieleen jäänyt se, kuinka lapsena ihan tosissaan pelkäsi, että ne tap pavat toisensa. Silloin ei nähnyt väkivallalle mitään muuta tarkoitusta. Sen kuvitteli aina tähtäävän siihen lopulliseen ratkaisuun. Muistan myös, kuinka normaaliksi asiaksi muodostui vanhempien tappeluiden jälkien siivoaminen. Pikkusiskon kanssa vietiin rikkoutuneet huonekalut varastoon, kerättiin lasinsirut ja pestiin veret.
Ala-asteella iso hämmennys oli se, ettei kaikkien vanhemmat dokailleet ja sekoilleet. Oli jotenkin sellainen käsitys, että tolkuton ryyppääminen kuuluu kiinteästi aikuisuuteen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani koin ihan itse sen kaiken henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan. En koe noiden asioiden enää näin aikuisena (perheellisenä) vaikuttavan omaan elämääni. Mennyt on mennyttä ja sen kanssa on vain opittava elämään. Ei se muuksi muutu, vaikka sitä kuinka murehtisi ja pohtisi.
Oliko jotain kysyttävää siis?
Ei minulla mitään kysyttävää ole.
Enkä näitä asioita murehdi ja kuten sanoit mennyt on mennyttä.
Välillä näitä tilanteita vain miettii kuinka tietyt hetket ovat jääneet niin hyvin mieleen yksityiskohtia myöten vaikka tietyissä tilanteissa ikää on minulla ollut 3-4v.
Tiedän etten ole ainoa joten enemmänkin kohtalotovereiden tilanteita haluaisin kuulla.
Ap
Mulla molemmat vanhemmat joi, asuttiin maalla, ei ollut naapureitakaan lähellä. Isä hakkasi äitiä ja raivosi kännissä. Häpesin ja pelkäsin kotia. Ei meille voinut tuoda kavereita, eikä niitä sitten ollutkaan, kun olin varmaan outo käytökseltäni. Se oli kamalaa ja tuli vahvasti pintaan, kun odotin omia lapsia, mutta ei enää kummittele mielessä erityisemmin.
Alue: Aihe vapaa
Omassa lapsuudessani koin ihan itse sen kaiken henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan. En koe noiden asioiden enää näin aikuisena (perheellisenä) vaikuttavan omaan elämääni. Mennyt on mennyttä ja sen kanssa on vain opittava elämään. Ei se muuksi muutu, vaikka sitä kuinka murehtisi ja pohtisi.
Oliko jotain kysyttävää siis?