Olenko huono mies??
Naisystäväni otti puheeksi häneen kohdistuneen seksuaalisen väkivallan, joka tapahtui hänen ollessa 15-vuotias. On nyt 24- vuotta ja käynyt asiaa terapiassa hyvin läpi. Eilen hän kertoi minulle jonkun muistikuvansa tuosta tapahtumasta, ja sanoi että tuntuu jo huomattavasti eheämmältä terapian ansiosta. En kuitenkaan pystynyt kuulemaan asiasta sanaakaan. On hän tuosta aiemminkin kertonut, mutta joatain syystä en pysty kuulemaan asiasta edelleenkään. Suutuin hänelle ja en saanut unta, koska mietin vain sitä miten kauheaa se on naiselleni ollut. Olenko huono mies? Olisiko minun pitänyt olla hänen tukenaan ja pystyä kuulemaan mitä hän kertoi?
Kommentit (34)
Niin kyllä hyvään parisuhteeseen kuuluu avoin keskustelu aiheesta kuin aiheesta. Ja tuollainen kokemus on varsin merkittävä naisesi elämässä ja sellaisia asioita yleensä jaetaan ihmiselle, johon luotetaan. Vaikuttaa siltä ettå hän ainakin luottaa sinuun. En nyt sanoisi että olet huono mies tuon takia, mutta ehkä pientä parannusta tapoihin joo. Voithan sinäkin käydä terapiassa puhumassa omasta puolestasi tuohon tilanteeseen.
Ehkä olisi parempi pitää naisen tuo asia omana ja terapeuttinsa tietona vain? Siis mikäli kyseessä ei ole vastaamo, koska sittenhän asian tietää jo kaikki.
Mä en ole nykyiselle miehelleni edes kertonut tuollaisesta mitään. Ei siihen voi suhtautua mitenkään oikein. Sen olen huomannut omalla kohdallani kun aiemmissa suhteissa olen asiasta sanonut. Olen kokenut paremmaksi olla hiljaa.
Et ole huono mies ja ymmärrettävää ettet halua kuulla yksityiskohtia väkivallasta jota naiseesi on kohdistettu. Minua seksuaalisesti hyväksikäytettiin lapsena, josta olen kertonut kumppaneilleni suhteen alussa. En ole koskaan kertonut mitään yksityiskohtia tai muistoja. Ensimmäisessä suhteessa oireilin seksissä ensimmäisen vuoden aikana, mutta onneksi mies oli ymmärtäväinen ja osasi olla oikealla tavalla tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Lukematta joo kun tänne avauduit
Lukematta joo kun avauduit.
Näitä tapauksia on kyllä liikaa, että nuori kokee seksuaalista väkivaltaa. Kuula kalloon vaan pedoille. T. mies
Teet asiasta 2 x inhottava man kumppanillesi, joka tarvitsee kaiken tukesi. Voisin kuvitella, että hän kokee huonommuutta, kun rupesit räyhäämään. Kyseessä on trauma, ei mikään syrjähyppy.
Jos et kestä kuunnella (=miksi et?), niin kerro kumppanillesi, että olet hänen tukenaan, vaikket pystykään käsittelemään niin suurta vääryyttä mikä on kohdistunut häneen. Sitä naisesi käsittelee onneksi terapiassa.
Liittyy mustasukkaisuuteen.
Liittyy myös siihen, miten mieletöntä kaikki on ja saat elämässä vain kakkoslaatua.
Jatkossa hän ei välttämättä avaudu sinulle vaikeista tunteista ja kokemuksista. Haluatko sellaisen suhteen? Teillekin voi tulla yhdessä vastaan isoja vastoinkäymisiä. Pystytkö ylipäätään käsittelemään vaikeita tunteita suuttumatta? Suuttuminen on epäoikeudenmukaista tyttöystävääsi kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa hän ei välttämättä avaudu sinulle vaikeista tunteista ja kokemuksista. Haluatko sellaisen suhteen? Teillekin voi tulla yhdessä vastaan isoja vastoinkäymisiä. Pystytkö ylipäätään käsittelemään vaikeita tunteita suuttumatta? Suuttuminen on epäoikeudenmukaista tyttöystävääsi kohtaan.
Tuleville vastoinkäymisille voi jotain. Menneille ei.
Kumppanillesi on varmasti raskasta olla miehen kanssa, joka ei kykene kohtaamaan elämän pimeämpää puolta. Sinänsä et ole poikkeus, ex-mieheni esimerkiksi suuttui, kun kuuli, että minut yritettiin raisskata. Uhrille se on rankkaa sekä kantaa se kokemus että kannatella kumppania, joka ei asiaa kykene kohtaamaan. Helpompi on olla parisuhteessa miehen kanssa, joka kestää maailman pahuuden ja on myötätuntoinen.
Vierailija kirjoitti:
Teet asiasta 2 x inhottava man kumppanillesi, joka tarvitsee kaiken tukesi. Voisin kuvitella, että hän kokee huonommuutta, kun rupesit räyhäämään. Kyseessä on trauma, ei mikään syrjähyppy.
Jos et kestä kuunnella (=miksi et?), niin kerro kumppanillesi, että olet hänen tukenaan, vaikket pystykään käsittelemään niin suurta vääryyttä mikä on kohdistunut häneen. Sitä naisesi käsittelee onneksi terapiassa.
Ja traumaa hoidetaan terapiassa niin kuin kuuluukin. Mulla on tämän suhteen aikanakin ollut paljon sellaista mistä en puhu mieheni kanssa, eli vaikeita tunteita(ei koske miestä eikä mennyttä elämää) joita en halua jakaa. Se on ihan fine. Mieheni kertoi minulle pahoinpitelystään aika pian tavattuamme,koska sen jäljet ovat kasvoissa nähtävissä. Ei ollut mukavaa kuunneltavaa, eikä auttanut minua tai miestä mitenkään. Mies on asian jo käsitellyt itse, eikä tarvinnut minnua terapoimaan itseään, enkä siihen olisi lähtenytkään. Eri asia jos pahoinpitely tapahtuisi nyt.
Niin on toisaalta hienoa, jos kumppanilleen pystyy kertomaan vaikeimmatkin asiat elämästään/menneisyydestään. Kuitenkin, on mielestäni myös raja siinä, mitä toisen on tavallaan "velvollista" kuulla. Kaikkea ei kumppanin täydy kuulla ihan omankin terveytensä tähden. Ehkä voisit pyytää anteeksi suuttumistasi, mutta selventää, että tuon asian yksityiskohtainen puiminen, ei ole sinulle hyväksi. Tässä tullaan tietysti siihen, että naisellesi se taas voi olla hyvästä, saada jakaa tunteitaan tuosta asiasta. Hyvä että hän käy terapiassa, jossa lähtökohtaisesti nuo asiat pitäisi käsitellä. On mielestäni kohtuutonta olettaa, että toinen osapuoli pystyy ottamaan tuollaista infoa vastaan, ilman että se vaikuttaa häneen negatiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Liittyy mustasukkaisuuteen.
Liittyy myös siihen, miten mieletöntä kaikki on ja saat elämässä vain kakkoslaatua.
Tulipas tähän paljon alapeukkuja. Kuitenkin tuo jälkimmäinen on se primitiivinen tunne, joka tulee ensin mieleen. Miksi aina - kaikilla - tyttöystävillä on jotain suunnilleen raiskauskokemuksia tai niihin verrattavia takana? Miksi minun pitää näitä käsitellä, vaikka minulla ei ole siihen koulutusta? Miksi pari viikkoa oltiin niin rakastuneita ja nyt jo aletaan niitä ongelmia syynäämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teet asiasta 2 x inhottava man kumppanillesi, joka tarvitsee kaiken tukesi. Voisin kuvitella, että hän kokee huonommuutta, kun rupesit räyhäämään. Kyseessä on trauma, ei mikään syrjähyppy.
Jos et kestä kuunnella (=miksi et?), niin kerro kumppanillesi, että olet hänen tukenaan, vaikket pystykään käsittelemään niin suurta vääryyttä mikä on kohdistunut häneen. Sitä naisesi käsittelee onneksi terapiassa.
Ja traumaa hoidetaan terapiassa niin kuin kuuluukin. Mulla on tämän suhteen aikanakin ollut paljon sellaista mistä en puhu mieheni kanssa, eli vaikeita tunteita(ei koske miestä eikä mennyttä elämää) joita en halua jakaa. Se on ihan fine. Mieheni kertoi minulle pahoinpitelystään aika pian tavattuamme,koska sen jäljet ovat kasvoissa nähtävissä. Ei ollut mukavaa kuunneltavaa, eikä auttanut minua tai miestä mitenkään. Mies on asian jo käsitellyt itse, eikä tarvinnut minnua terapoimaan itseään, enkä siihen olisi lähtenytkään. Eri asia jos pahoinpitely tapahtuisi nyt.
Niin. Miehet ne käsittelee vaan ne itse. Tämä on naisille täysin mahdotonta ilman traumatisoitumista. Tätä sitten nyky-yhteiskunnassa peilataan ja selitetään, miten maailma olisi varmasti parempi paikka, jos miehet puhuisivat tunteistaan. Naisille ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyy mustasukkaisuuteen.
Liittyy myös siihen, miten mieletöntä kaikki on ja saat elämässä vain kakkoslaatua.Tulipas tähän paljon alapeukkuja. Kuitenkin tuo jälkimmäinen on se primitiivinen tunne, joka tulee ensin mieleen. Miksi aina - kaikilla - tyttöystävillä on jotain suunnilleen raiskauskokemuksia tai niihin verrattavia takana? Miksi minun pitää näitä käsitellä, vaikka minulla ei ole siihen koulutusta? Miksi pari viikkoa oltiin niin rakastuneita ja nyt jo aletaan niitä ongelmia syynäämään?
Jospa ne kokemustensa vuoksi alitajuisesti valitsee huonon miehen? Jonkinlaista trauman toistamista heillä.
Olet ihan karsea äijä. Et kyllä ansaitse mitään naista ja varsinkaan ystävää. Et kenestäkään.
Miksi sinä et pysty kuuntelemaan asiaa? Mikä siinä oikein rassaa? Menneet ovat menneitä ja näin on valitettavasti käynyt, mutta ne olisi hyvä saada kerrottua siististi ja enempiä miettimättä sille ehkä läheisimmälle ihmiselle, jonka kanssa elämänsä oli ajatellut jakaa. Ihan kaikkiin yksityiskohtiin ei tarvitse mennä, mutta tarpeeksi selkeästi kuitenkin.
Olet ilmeisesti sairaalloisen mustasukkainen tai sitten joku kontrillfriikki ja kummassakaan tapauksessa et tarvitse muuta kuin itsesi, se riittää. Päästä siis naisesi vapaalle jalalle etsimään itselleen joku aidosti hänestä tykkäävä ihana mies, joka ei ala räyhämään siitä, että toinen haluaa avautua ja jakaa myös huonon hetken elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teet asiasta 2 x inhottava man kumppanillesi, joka tarvitsee kaiken tukesi. Voisin kuvitella, että hän kokee huonommuutta, kun rupesit räyhäämään. Kyseessä on trauma, ei mikään syrjähyppy.
Jos et kestä kuunnella (=miksi et?), niin kerro kumppanillesi, että olet hänen tukenaan, vaikket pystykään käsittelemään niin suurta vääryyttä mikä on kohdistunut häneen. Sitä naisesi käsittelee onneksi terapiassa.
Ja traumaa hoidetaan terapiassa niin kuin kuuluukin. Mulla on tämän suhteen aikanakin ollut paljon sellaista mistä en puhu mieheni kanssa, eli vaikeita tunteita(ei koske miestä eikä mennyttä elämää) joita en halua jakaa. Se on ihan fine. Mieheni kertoi minulle pahoinpitelystään aika pian tavattuamme,koska sen jäljet ovat kasvoissa nähtävissä. Ei ollut mukavaa kuunneltavaa, eikä auttanut minua tai miestä mitenkään. Mies on asian jo käsitellyt itse, eikä tarvinnut minnua terapoimaan itseään, enkä siihen olisi lähtenytkään. Eri asia jos pahoinpitely tapahtuisi nyt.
Niin. Miehet ne käsittelee vaan ne itse. Tämä on naisille täysin mahdotonta ilman traumatisoitumista. Tätä sitten nyky-yhteiskunnassa peilataan ja selitetään, miten maailma olisi varmasti parempi paikka, jos miehet puhuisivat tunteistaan. Naisille ehkä.
Suuttuminen kyllä viittaa siihen, ettei kykene kohtaamaan eikä käsittelemään. Ja jos mies ei puhu tunteistaan (oikeasti monet miehet kyllä puhuu), niin mitä sellaisen kanssa suhteessa oleminen antaa? Ei mitään, parempi yksin.
No tietenkää et voi asialle mitään, jos tuollaisten asioiden ajattelu ja kuuleminen saa sinut voimaan pahoin. Se on aika ymmärrettävää. Ehkä kuitenkin voisit jatkossa malttaa hermojasi, etkä suuttua jos kumppanisi kertoo avoimesti häntä liikuttavasta asiasta? Ehkä myös avoin keskustelu aiheesta ja naisesi kokemuksista rikkoisivat myös jään sinun kohdallasi tuosta pelosta kohdata kyseistä keskustelunaihetta.