ei yhtään ystävää :(((

Jos tää ketju tuli kahdesti, anteeks...ap

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 15:53"]Ei mullakaan.. Ollaanko ystäviä?

[/quote]vaikka :) ap

Voi kulta, osaisinpa sanoa jotain, mikä oikeasti auttaisi. Kuitenkin, maailma on isompi kuin ymmärrät ja on olemassa ihaniakin ihmisiä. Hyvä että olet päässyt uusiin maisemiin. Sinä olet ihminen siinä missä muutkin ja toivon kovasti, että sinua vielä rakastetaan.

Ota yhteys ammattiauttajaan.

Oletko töissä vai opiskeletko siellä? Nyt laitat puhaltamaan uudet tuulet, mikset laittaisi itsesi nätiksi, ehkä tuntisit olosi varmemmaksi. Tämä on ihan yleinen keino, ei siis mikään häpeä:) 

Sama juttu, ei ystäviä, eli tilanne on haluamallani mallillla.

Olen kyllä hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, en vain tarvitse ihmissuhteita juurikaan. Minulla on ns. "vähäinen sosiaalinen tarve".

Olen siinä mielessä täysin itseriittoinen, että kykenen tuottamaan itselleni kaikki ne sosiaaliset "palvelut", joita ihmiset toisilleen yleensä antavat, lisäksi olen hyvin monitaitoinen, tuotan esim. suhteellisen sujuvaa tieteellistä tekstiä, korjaan omat autoni, ohjelmoin ja paljon muuta, joten en tarvitse tässäkään mielessä juurikaan ketään minua missään auttamaan. Persoonnalisuustesteissäkin on mm. todettu kyky ottaa haltuun nopeasti isoja määriä tietoa ja kykenen siis hyvin nopeasti tarvittaessa selvittämään uuden aihealueen toimivalle tasolle.

Koulutus? Pari akateemista tutkintoa, jatkotutkinto tulossa.

Juurikin varmaan näistä johtuen olen myös pitkäaikaistyötön.Tai no, en nyt virallisesti opintojen aikana, mutta sitä ennen olin ja takuulla taas niiden jälkeen.

Pointti on, ettää en koe tarvitsevani ystäviä lainkaan. Pärjään aivan hyvin ilmankin henkisellä tasolla, joskin kaikki yhteiskunnallinen eteneminen ja sijoittauminen sosiaalisessa verkostossa vaatii vuorovaikutusta tämän verkoston kanssa, ja koska en luontaisesti edes halua sitä, putoankin tehokkaasti kaiken palkallisen työn ulkopuolelle.

Minullakin on siis sama ongelma kuin ap:lla, "tarvitsen" kuitenkin ystäviä. Mistähän niitä saisi, kun käytännössä näiden tekemiset ja jutut eivät kiinnosta minua lainkaan.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 08:51"]

Sama juttu, ei ystäviä, eli tilanne on haluamallani mallillla.

Olen kyllä hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, en vain tarvitse ihmissuhteita juurikaan. Minulla on ns. "vähäinen sosiaalinen tarve".

Olen siinä mielessä täysin itseriittoinen, että kykenen tuottamaan itselleni kaikki ne sosiaaliset "palvelut", joita ihmiset toisilleen yleensä antavat, lisäksi olen hyvin monitaitoinen, tuotan esim. suhteellisen sujuvaa tieteellistä tekstiä, korjaan omat autoni, ohjelmoin ja paljon muuta, joten en tarvitse tässäkään mielessä juurikaan ketään minua missään auttamaan. Persoonnalisuustesteissäkin on mm. todettu kyky ottaa haltuun nopeasti isoja määriä tietoa ja kykenen siis hyvin nopeasti tarvittaessa selvittämään uuden aihealueen toimivalle tasolle.

Koulutus? Pari akateemista tutkintoa, jatkotutkinto tulossa.

Juurikin varmaan näistä johtuen olen myös pitkäaikaistyötön.Tai no, en nyt virallisesti opintojen aikana, mutta sitä ennen olin ja takuulla taas niiden jälkeen.

Pointti on, ettää en koe tarvitsevani ystäviä lainkaan. Pärjään aivan hyvin ilmankin henkisellä tasolla, joskin kaikki yhteiskunnallinen eteneminen ja sijoittauminen sosiaalisessa verkostossa vaatii vuorovaikutusta tämän verkoston kanssa, ja koska en luontaisesti edes halua sitä, putoankin tehokkaasti kaiken palkallisen työn ulkopuolelle.

Minullakin on siis sama ongelma kuin ap:lla, "tarvitsen" kuitenkin ystäviä. Mistähän niitä saisi, kun käytännössä näiden tekemiset ja jutut eivät kiinnosta minua lainkaan.

[/quote]

No, saat uusia ystäviä sitten työkkärissä, kun sijoittavat sinut orjatöihin paikalliselle kierrätyskeskukselle.

Sinun ongelmasihan on sitten virallisesti koulutuksen, osaamisen ja motivaation puute, kuten siellä olevilla muillakin pitkäaikaistyöttömillä. Voi olla, ettei mielestäsi oikeasti ole, mutta asiaa ei sinulta kysytä ja koska palveluita muuhun ei ole juurikaan olemassa, sitten työkkäri tarjoa yksilöllisesti tuota samaa kuin muillekin.

Ihan aikuisen oikeastihan työpaikan puutteesta kärsivälle ei taida olla hyötyä verkostoitua muiden työttömien ja ilmaisen työn teettäjien kanssa, mutta saahan kunta katkaistua pitkäaikaistyöttömyytesi ja välttää työllistämissakot ja virallisesti ottaen hyväksesi on tehty asioita.

Ei mullakaan ole yhtään ystävää. Puolituttuja kyllä on, mut ei ketään jota pyytää vaikka kylään. Meillä ei tosiaan käy vieraita koskaan.. No olen tottunut tähän ja näin mennään. Onneksi on sentään mies ja lapset.

Ei ole mullakaan, ja ikää jo noin 3 kertaa sen mitä sinulla.

Tähän tottuu, jos se sinua vähänkään lohduttaa. Nykyään on onneksi netti, minun nuoruudessa ei edes sitäkään.

Jotain pitäisi tehdä ... no aloita vaikka  jossain nettipalstoissa ystävän etsiminen. Toiseksi voit lähteä liikkeelle vaikka harrastamaan jotain. Ei se takaa ystävien saamista, mutta ainakin seuraa ja edes jotain sosiaalista elämää.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 08:04"]

Harmittaa kun ei ole ystäviä. (tiedän, asialle pitää tehdä jotain mutta olo on voimaton..) mulla ei ollut ystäviä edes peruskoulussa. (ei sen jälkeen kun yks tyttö varasti mun ainoon frendin) mua kiusattiin 1lk:sta aina 9lk:lle. Vanhempia ei kiinnostanut puuttua, he kohtelivat muutenkin huonosti. Opettajaakaan ei kiinnostanut. Päivät oli pelkkää haukkumista/uhkailua/syrjimistä/tönimistä/varastelua. Kiusaaminen jatkui amiksessa. (samat kusipäät tuli samaan amikseen, samaan rakennukseen, ei sentään samalle linjalle) kiusaaminen oli vain erilaista. Mutta selän takana paskan puhuminen, juoruaminen satuttivat. Kukaan ei uskonut minua, vaan heitä. Olen aina ollut hiljainen ja syrjäänvetäytyvä (en ujo) ulkonäköni haukkuminen on ollut myös osa kiusaamista (olen hoikka, normaalin näköinen, en meikkaa kuin juhliin) haluaisin ystäviä mutta menen ihan lukkoon kun olen tottunut siihen että ihmiset alentavat minua.. Lisäksi uudessa kotikaupungissani en tunne ketään ja ahdistaa mitä minusta ajatellaan. Olen siis 18v nainen...

[/quote]

Uudessa kaupungissa voit aloittaa puhtaalta pöydältä. Usko huviksesi kukaan ei tiedä sun menneisyyttä, joten voit hyvinkin saada ystäviä. Anna itsellesi aikaa. Ihmisiin tutustuu vähitellen esim. opiskelujen, töiden ja harrastusten kautta. Harrastukset ja asiat, jotka sua itseäsi on lähellä, ovat hyvä juttu aloittaa. Silloin voi tavata muita samoista asioista kiinnostuneita. Samoin töissä ja kesätöissä pakostakin oppii tuntemaan työkavereita. Ymmärän että sulla saattaa olla iso tarve löytää varsinainen "sydänystävä", mutta ei pidä ylenkatsoa myöskään pinnallisempia tuttavuuksia. Muistutat kovasti minua sinun ikäisenä. Minua ei tosin kiusattu, mutta sisäänpäinkääntyneenä rakensin muurit ympärilleni. Kärsin silti kovasti yksinäisyyden tunteesta.

Mä olen kympin kanssa samaa mieltä. Uusi kaupunki, puhdas pöytä. Kukaan ei tunne sua eikä tiedä sun olevan ujo ja syrjäänvetäytyvä. Voit aivan vapaasti mennä porukkaan mukaan seisoskelemaan, alottaa ruuhkasta tai säästä justustelun hississä, mennä jonnekin harrastukseen ja alkaa jutella siellä niitä näitä muiden kanssa.

Äläkä pelkää, että sulle nauretaan. Ei sun tarvitse paljon jutella, ihan nitä näitä säästä, koulusta, paikkakunnan tapahtumista, jumpasta jne.

Mä olen takuuvarma, että sä olet aivan mahtava tyyppi ja kun olet vain oma itsesi (siis oikea oma itsesi), niin saat kavereita.

Yksi ihan takuuvarma on seurakunta. Voit mennä mukaan vaikka et olisi uskossakaan. Käy rohkeasti kyselemässä että mitä seurakunnassasi on tarjolla nuorille aikuisille.

Esim. raamattupiirit tm. teeillat sisältää tietty jonkun osuuden raamattua ja rukousta, mutta suurin osa ajasta höpötellään mukavia, tehdään käsitöitä ja löhöillään. Ihan varmasti tapaat mukavia ihmisiä.

Jos et löydä sydänystävää, niin aikankin tosi mukavia tuttavia ja juttuseuraa.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 08:51"]

Pointti on, ettää en koe tarvitsevani ystäviä lainkaan. Pärjään aivan hyvin ilmankin henkisellä tasolla, joskin kaikki yhteiskunnallinen eteneminen ja sijoittauminen sosiaalisessa verkostossa vaatii vuorovaikutusta tämän verkoston kanssa, ja koska en luontaisesti edes halua sitä, putoankin tehokkaasti kaiken palkallisen työn ulkopuolelle.

lainkaan.

[/quote]

Tutkitusti huumori kukkii vuorovaikutuksessa. Toki huumoria voi viljellä yksinkin, mutta se syttyy loistoonsa ihmisten välisissä suhteissa. Minulle ainakin ihmissuhteet ovat elämän suola ja rakastan sitä, että saan nauraa paljon ystävieni seurassa.

Tarvitsemme myös toinen toistamme ajatustumme peileinä. Asioista puhuminen on monelle tapa jäsentää omaa ajattelua ja kun kertoo ääneen asioita, löytää uusia näkökulmia usein kuulijan hyvien ja osuvien kysymysten kautta, joita ei itse itselleen tule asettaneeksi.

Monella tapaa ystävät auttavat kehittymään ja kasvamaan ihmisenä. Siksi ystävyyssuhteita kannattaa rakentaa ja vaalia. Yksi millä ystäviä saa (aitoja sellaisia, ei hyötymistarkoituksessa rakennettuja) on antaa jotain itsestään. Antaessaan myös saa.

Minä jäin mammaringin ulkopuolelle sen vuoksi ettei meillä ole viimeisen päälle sisustettua kotia. Meillä on siistiä muttei se riitä koska pitäisi olla niitä designtuotteita.

Oma elämäntapamme on mahdollisimman ekologinen eli valtaosa matkoista kuljetaan pyörillä, huonekalut ja vaatteet kirppikseltä ja pöydässä kasvisruokaa. Mammarinkiläiset kävivät kukin vuorollaan meillä illallisella ja vastakutsua ei ole tähän päivään mennessä kuulunut.

Täällä 20v. tyttö, jota on kiusattu eskarista 9. luokalle asti eikä ole yhtäkään ystävää. Tiedän miltä susta tuntuu ja se on aivan kauheeta miten on niin maahan murjottu ettei pystynyt edes kertomaan omille vanhemmille tai opeille tarpeeksi ajoissa ja kun viimein vihdoin uskalsin kertoa niin koko sen kymmenen vuoden kidutuksen jälkeen ei asiaan puututtu kuin KAKSI kertaa!! Oon päässyt jo tosta kiusaamisesta ylitse mutta yritän tällä kertoa että ne kiusaajat oli/ovat saastaisia ihmishirviöitä ja sinä olet ARVOKAS JA AINUTLAATUINEN ihminen tässä maailmassa ja tulet aivan varmasti löytämään hyvän ystävän vielä. Tsemppiä ap! Yritetään pysyä positiivisina, eikös niin? :)

Hei ap! Missä vaiheessa opintosi ovat?

Missä päin asut! Nyt muutat heti isompaan kaupunkiin. Katselet vähän sen mukaan mitä seuraavaksi opiskelisit tai menisitkö töihin? Suosittelen jatkamaan vielä opintoja kun olet noinkin nuori. Yleensä opinnoista tulee joku ystävä saatua. ( Minä sain yhden hyvän).

Muuta! Toki ihmisiä on erilaisia, jotkut viihtyvät ihan hyvin vähän pienemmissäkin piireissä. Älä vertaa itseäsi siihen suunapäähän olevaan. Taidat olla vaan sitä rauhallisempaa tyyppiä ;)

Ehotan sinulle, että alat nyt vain hoitamaan tätä asiaa. Pilko se vaikka pienempiin osiin, jos on vaikeaa. Paras olisi, että menisit ammattiauttajalle juttelemaan esim. opiskelupaikan kautta, jos se on mahdollista. Koulussa yleensä näihin asioihin saa vielä hyvin apua. Itsetuntosi on kärsinyt kolauksen ja siksi tarvitset tukea. Uudella paikkakunnalla tilanne on hyvä, sillä kukaan ei tiedä taustaasi. Ryhdy siis liikkumaan ihmisten ilmoilla ja tarkoitan todella vain liikkumista. Aloita joku harrastus, jossa näet viikosta toiseen samoja ihmisiä. Ei siksi, että juttelisit, vaan ihan vain omaksi iloksi. Ei paineita. Ala muutenkin käymään tapahtumissa. Netistä voisit löytää ystäviä.

Täällä sama juttu, ikää vain jo 39. Onneksi siinä kolmenkympin paikkeilla aloin tottua yksinäisyyteeni, jopa viihtyä siinä. Nuorempana se tuotti suurta ahdistusta ja tuskaa. Yritin monta kertaa hakeutua ihmisten seuraan, aloittaa puhtaalta pööydältä  jne, mutta ei vaan onnistunut, olen vaan liian outo lintu ihmisille että haluaisivat seuraani... Mutta eipä se mitään, nykyään viihdyn erakkona ihan hyvin. Työpaikka minulla on aina silti olltu vaikkei mitään "verkostoja" olekaan, onneksi niitä ei alallani (IT) kaivata.

Tässä laskeskelin, että useat ystävistäni ovat tulleet opintojen kautta. Opiskelukaveriuden lisäksi olemme aikoinaan alkaneet jutella enemmän ja enemmän (kaksistaan tai pienessä naisryhmässä), puhuneet kai ensin yhteisitä jutuista eli opinnoista ja sitten myös henklökohtaisista asioista, olleet samalla aaltopituudella ja sitten olemme alkaneet käydä ulkona opintojen ulkopuolisesti, kyläillä toistemme luona jne.

Myös harrastusten piiristä on tullut ainakin yksi sellainen ystävä, jonka kanssa voimme kyläillä puolin ja toisin, vaikka emme muuten niin tiiviisti pidä yhteyttä. Harrasteen parista löytyi myös vanha koulututtu teini-iästä ja aloimme sitten hengailla yhdessä.

Auttaa, kun on joku yhteinen nimittäjä ja siitä sitten varmasti löytyy aina puhuttavaa, silleen se ystävyys on usein lähtenyt kehittymään.

Aina te etsitte joka juttuun jotain auttajaa. Ei elämän elämiseen mitään auttajaa voi tarvita - kaikella ihmiselämään liittyvällä yritetään aina tehdä jotain bisnestä, saada voittoa ja luoda joillekin muille työpaikkoja. Aivan kreisiä.

Yhteiskuntamme on niin silpottu, että se tuottaa koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka ensin ovat yksinäisiä ja seuraava askel on että he huomaavat olevansa myös syrjäytyneitä ja syrjäytettyjä. Kuinka monella on jo joku fiilis, että yhteiskuntamme on hajoamassa ja menossa tuhoa kohti tämän asian tiimoilta? Moni hakee apua lääkkeistä ja toinen taas alkoholista, mutta ne tuovat vain lisäongelmia eivätkä poista mitään ongelmaa. Ketä siis pitäisi syyttää ihmisten yksinäisyydestä?