Pakko nyt kysyä teiltä koira-ihmisiltä. Kuristuspanta
Näinpä tässä yksi päivä naisen joka talutti sellaista laihaa, keskikokoista bokserinaamaista(?) koiraa. Ilmeisesti kuristuspanta, hirveellä vauhdilla olisi halunnut mennä eteenpäin, oli lähes koko ajan etujalat ilmassa menossa ja omistaja kiskoi taaksepäin. Koira päästeli koko ajan hirveitä ulvahduksia. Kauempana luulin ensin että lapsi huudahtelee, mutta kun tulin kohdalle, niin tajusin että se oli koira.
Okei. Ymmärrän jos koira vetää, mutta tuo oli tosi karun näköistä ja kuuloista.
Naru oli lyhyellä, koira olisi selvästi halunnut juosta, ja aina kun hyppäsi, tunki eteenpäin, niin päästi ulvahduksen.
Mainitsen, että olen nähnyt kyseisen koiran aiemminkin lenkitettävänä, ja lenkit on tosi lyhyitä. Siis ainakin ne mitä minä olen nähnyt.
Onko tuo ihan oikein ja onko kuristuspanta koulutusmielessä vain?
Eikö olisi viisastatå tehdä koiran kanssa niin pitkiä lenkkejä, ettei olisi liikaa energiaa, tai mennä johonkin aidatulle alueelle juoksuttamaan sitä?
Älkää pitäkö idioottina. En ole ollut hirveästi koirien kanssa ollut tekemisissä ja näin tietämättömän ulkopuolisen silmin tuo meno oli aika hirveetä katsottavaa.
Kommentit (35)
yksikään koira ei ole 100% luotettava, ja siitä on lähdettävä.
vaikka oma olisikin kiltti ja kultainen, tottelevainen, et voi tietää miten se reagoi yllättäviin asioihin jos et ole paikalla.
harrastan paljon koiran kanssa ja on erittäin tottelevainen, mutta en silti koskaan jättäisi yksin pihalle, mistä vierestä kulkee ihmisiä.
mitä jos joku lapsi innostuu kiusaamaan ja koira saa tarpeekseen ja käy kiinni?
tai koira luulee lapsen olevan hädässä ja menee puolustamaan sitä toiselta lapselta Ja käy kiinni?
vastaa toisen koiran esittämään haasteeseen?
etkö tosiaan miettinyt noita silloin?
ole vastuullinen koiran omistaja ja anna koiran nukkua sisällä, kun olette poissa kotoa.
emme tarvise iltalehteen yhtäkään huonoa uutista lisää koirista.
t.13 ja 21
Kuristuspanta on eläinrääkkäystä ja yksikään yhtään valveutunut koiranomistaja ei sellaista käytä. Tee ehdottomasti ilmoitus (onnistuu ihan anonyymisti) paikallisille eläinsuojeluviranomaisille tai valvojalle ja kerro tilanne. Ota ylös kaikki kerrat kun olet rääkkäystä nähnyt ja selville tarkka omistajan osoite. Vaikka normi kuristuspanta ei ole laissa kielletty (vaikka syytä olisi) kuitenkin tuollainen koiran rääkkäminen on rikollista. Eläimet eivät voi auttaa itseään ja meidän ihmisten on se tehtävä. Kiitos kun välität!
Mietin kyllä, koira eli 16 vuotta ja totteli mun käskyjä sen jälkeen, kun kakara-aika oli ohi. Kuvitteletko oikeasti, että joku alkaa kiusaamaan vapaana olevaa koiraa? Tyhmempikin tajuaa ettei se kannata.
olet ilmeisesti tosissasi.
En voi muuta, kuin toivottaa onnea valitsemallasi tiellä.
T.13,21 ja 27
Antakaa mulle vinkkejä miten saada n. 2 -vuotias rescue-koira oppimaan olemaan vetämättä.
Aamuisin ja iltaisin käydään lenkillä lyhyellä remmillä tuossa lähitienoolla ja päivällä käydään pidemmällä lenkillä niin, että koira saa juoksennella 10metrin hihnassa "vapaasti".
Koira vetää ja yrittää juosta aina. Myös siinä 10 metrin hihnassa. Lyhyemmässä hihnassa poukkoilee kokoajan puolelta toiselle eikä halua kävellä vieressä ollenkaan.
Koirapuistoon menisin useammin mutta kun koira pelkää isoja koiria.
On juuri siinä rajalla että pientenkin puolelle voitaisiin mennä, mutta on siellä raisuin leikkijä jota taas muut koiran omistajat karsastaa ymmärrettävästi.
Yritän opettaa koiraa olemaan vetämättä niin, että pysähdyn joka kerta kun remmi kiristyy. Koiran pitäisi siis itse ymmärtää että eteenpäin päästään kun hihna löystyy.
Tätä on nyt tehty parisen kuukautta mutta ei auta, ei...
Apuvälineistä paras on kuonopanta. Itse käytin kuonopantaa kun koulutus oli vielä kesken isolla koiralla. Ei halunnut vetää ollenkaan ja tuki koulutusta kun ei koiran puoleltaan päässyt tapahtumaan vetämistä edes omasta halusta.
Mun iso koira on vielä aika pentu ja rotu sellainen, että pitäisi olla helposti koulutettavissa, mutta tämä yksilö ei todellakaan ole. Monta koiraa omistanut ja edellinen oli niin hyvin koulutettu, että oli kuin ihmisen mieli ja oli vapaana aidattomalla pihalla, vaikka ei oltu kotona. Ja meidän koti sijaitsee keskustassa, jossa on paljon liikennettä ja esim. koululaiset kävelevät talon ohi.
Ennen en ollut kuullutkaan kuonopannasta kunnes koirakoulussa kouluttaja suositteli sitä ja täytyy myöntää, että on helpottanut lenkkejä huomattavasti.
Pakko kommentoida myös siihen, että aika harva koira kävelee oikeasti omistajan vierellä löysässä hihnassa. Mun nuoren koiran päälle on hyökännyt jo useampi koira, yleensä pienempiä eikä vahinkoa ole sattunut, mutta silti. Suosittelisin muillekin niitä kuonopantoja, jos eivät edes pieniä koira saa remmissä pidettyä kurissa.
LUE LOPPUUN!
Kuristuspannat ei ole minusta vaihtoehto missään tapauksessa. Sen käyttämisen pitäisi "auttaa" siinä että koira ei vetäisi, mutta oikeasti se vaan satuttaa ja aiheuttaa tuskaa koirille. Kuristuspanta on vaan jonkun hölmön keksintö muka estää koiraa vetämästä, koirilla pitäisi olla mukavaa ulkoillessaan eikä koirien pitäisi tuntea kuristusta eikä muuta ikävää.
Minä suosittelen valjaita vetäville koirille ja muita koulutus menetelmiä.
Ei vetäville koirille käy sitten ihan tavalliset pannat. EI KURISTUSPANTOJA!
Mukavia ulkoilutus hetkiä kaikille koirille! :)
https://www.koiraosteopatia.fi/tietoa/kaulapanta-vai-valjaat
Tuossa hyvä artikkeli. Ei kaulapantoja koirille ainakaan pääsääntöiseksi välineeksi... Valjaat tulisi olla suurimmalla osalla päivittäisessä käytössä.
Ja lisäyksenä: kuristuspannoille ehdoton EI.
Lue Turid Rugaasin Kiskomatta paras.
Ja saman kirjoittajan Rauhoittavat signaalit -kirja kaikille koiranomistajille hyvä opus.
Hyi helvetti ku näitä kommentteja lukee.. koira voi vetää kivun takia mutta myös siinä niinkuin kaikessa on stressitasot korkeella.. ennenku meette mitään kuristuspantoja koirille laittaan tau nuista pallinaruista niin miettikää nyt ihan oikeesti.. ihmisiä ei saa rääkätä tollai, miksi hyväksytte sen eläimelle? Harva ihminen tajuaa omaa koiraa eläimenä yhtään tai katso peiliin jos koira on aivan stressaantunut, vaan aina lähetään koiraa rankaiseen tai mitä tommosta kouluttamista voi kutsua.. koirat on palvellu meitä satoja vuosia, eiköhän me olla se niille velkaa että käymne ensin itse kouluttautumassa
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 17:58"]
Onko vinkkejä miten koiran saa lopettamaan vetämisen?
Mulla on nuori yli-innokas uros (n.23kg) jolla ei kuristus- eikä kuonopanta auta...
Kyllä se kiinni pysyy vaikka koiria/ihmisiä menee ohi, olis vaan kiva kun ei tarvis niin "voimalla" pitää
[/quote]
Laita hihna menemään jalkojen välistä. Uros oppii parissa kerrassa, että kun kovasti nykii, sattuu palleihin. Siihen loppuu nykiminen.