Kumpi vanhemmistasi oli parempi vanhempi?

Luulenpa, että vaihteli. Hetkittäin onnistuivatkin. Äitini varmasti kantoi suuremman vastuun varsinkin, kun olin pieni, mutta siitähän en paljon muista. Kumpikaan ei ollut kummoinen, isä kaiken kaikkiaan vahingollisempi.

Äiti ehdottomasti. Jos olisin ollut isän kasvatettavana niin olisin ilmeisesti lastenkodissa ollut vaikka isää rakastinkin niin hän ei olisi pystynyt pitämään musta huolta.

Äiti ilman muuta. Isä oli (on) ihan kunnon ihminen, fiksu ja vastuuntuntoinen, mutta hänelle on aina ollut vain se yksi oikea vastaus kaikessa, myös mielipidekysymyksissä, ja siitä tuli todella paljon riitaa kaikkien perheenjäsenten kanssa koko ajan.

Meillä huudettiin kotona AINA, ja yleensä isä oli se toinen osapuoli. Muissa perheissä lapset riitelivät keskenään tai vanhemmat keskenään, meillä se oli aina isä ja joku toinen, joka yritti puolustaa oikeuttaan vaikka pitää enemmän appelsiineistä kuin omenoista.

Itse olin isän tyttö. En tiedä kumpi olisi ollut parempi, mutta ainakin he olivat keskenään erilaisia. Isällä oli rento ja lempeä ote, äiti suoritti enemmän.

Vaikea sanoa, olivat sitä niin eri tavalla, sekä huonoja että hyviä.

Äitini oli meillä se, joka hoisi päävastuun lapsista, oli kotiäiti koko lapsuutemme jne. Joten voisi sanoa että hän oli parempi vanhempi. Toisaalta äitini on myös heikkolahjainen, ja lisäksi hyvin levoton luonne, joten aikuisena olen oppinut tajuamaan hyvin että 7 vuotta jatkuvasti äidin hoivissa on jättänyt omat vahvat kielteiset jälkensä itseenikin. Tajusin 4-vuotiaana olevani äitiäni älykkäämpi ja järkevämpi, ja että minun pitää monessa asiassa häntä "hoivata". 

Isäni taas oli perinteisen miehen roolissa, eli lähinnä huolehti rahan tuomisesta taloon. Hän oli hyvä vanhempi, koska hän hoiti roolinsa tunnollisesit, ja pysyi äidin ja perheensä rinnalla aina. Toisaalta isä on jäänyt minulle aika etäiseksi, koska hän on introvertti ja itsekseen viihtyvä luonne, joka ei niin kauheasti lasten kanssa seurustellut tai osallistunut lasten tai kodin hoitoon. 

No jaa, vain äiti oli paikalla ja lapsuus oli aika karmiva, niin kumpi sitten oli parempi ...

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 11:36"]

No jaa, vain äiti oli paikalla ja lapsuus oli aika karmiva, niin kumpi sitten oli parempi ...

[/quote]

No jaa, mies ei vielä sillä ole varsinainen vanhempi, että on siittiöt antanut. Eli sanoisin, että vanhempia sinulla oli yksi, eikä hän ollut hyvä.

Vanhempani ovat äärimmäisen erilaisia persoonia ja molemmilla on omat ongelmansa. Luulisin että molemmat yrittivät parhaansa. Koska heidän välillään oli ja on edelleen jatkuva sotatila, molemmilla oli omat sääntönsä jotka oli päinvastaiset kuin toisella. Äitini piti huolta käytännön asioista kuten nukkumaanmenoajat ja koulunkäynti. En tykännyt äidistäni lapsena, koska hän oli aina pahalla tuulella eikä ehtinyt tehdä mitään kivaa kun oli liian väsynyt töistä. Isäni kanssa taas tein kaikkea hauskaa ja hänellä oli aina aikaa ja energiaa  touhuta minun kanssani. Isäni antoi tehdä ihan mitä halusin, hän on erittäin boheemi ihminen. Sanoisin että molemmat olivat yhtä hyviä, mutta täysin eri tavoilla.

Äiti, ehdottomasti. Isä oli päivät töissä, illat ja viikonloput humalassa, huusi ja raivosi lapsille. Äiti jotenkin piti arjen kasassa.

Isä. Se tajusi sentään poistua meidän elämästä kun olimme ihan pieniä. Äiti piinasi meitä aikuisiksi asti.

Äiti oli ehdottomasti parempi vanhempi ja ihminen.

Äiti oli ehdottomasti parempi vanhempi ja ihminen.

Isä. Se oli läsnä, teki ruoan, oli hauska, vei harrastuksiin. 

Äiti oli aina töissä, tuli vasta kun mentiin nukkumaan. Huusi aina, oli aina vihainen ja masentunut, kärttyisä ja inhottava kaikille. 

Nykyään olen enemmän äidin kanssa, isä tuntuu etäiseltä. Ehkä äitiyden myötä olen alkanut ymmärtää, miksi äiti oli sellainen kuin oli.

Äitini oli/on parempi. Hän hoiti enemmän meidän lasten juttuja ja oli enemmän henkisestä läsnä. Isäni oli/on aivan kunnon ihminen, muttei tehnyt juuri kotitöitä eikä touhuillut lasten kanssa. Isä vain kävi töissä, luki lehtiä ja lenkkeili. Mulla oli kaikinpuolin ihan hyvä koti ja ovat todella hyviä isovanhempia lapsillemmekin, myös isäni on kovasti aktivoitunut lastemme kanssa ja odottaa aina kovasti lapsiamme käymään. 

Hmm. Molemmat oli hyviä. Molemmat olivat läsnä. Nyt aikuisiällä olen edelleen enemmän isin tyttö mutta äidin kanssa tulee enemmän juteltua:) 

Isä välitti oikeasti. Äiti välitti juuri sen verran ja juuri sillä tavalla, että saattoi kokea paremmuutta muita äitejä kohtaan.

Molemmissa oli puolensa mutta äitini on ollut paljon rasittavampi ja hankalampi. Isääni muistelen lämmöllä vaikka hänelläkin oli puutteensa.

En osaa sanoa. Vanhemmuus ei ole mikään kilpailu paremmuudesta. Molemmilla on taatusti omat haasteensa ja vahvuutensa!

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 11:33"]

Vaikea sanoa, olivat sitä niin eri tavalla, sekä huonoja että hyviä.

Äitini oli meillä se, joka hoisi päävastuun lapsista, oli kotiäiti koko lapsuutemme jne. Joten voisi sanoa että hän oli parempi vanhempi. Toisaalta äitini on myös heikkolahjainen, ja lisäksi hyvin levoton luonne, joten aikuisena olen oppinut tajuamaan hyvin että 7 vuotta jatkuvasti äidin hoivissa on jättänyt omat vahvat kielteiset jälkensä itseenikin. Tajusin 4-vuotiaana olevani äitiäni älykkäämpi ja järkevämpi, ja että minun pitää monessa asiassa häntä "hoivata". 

Isäni taas oli perinteisen miehen roolissa, eli lähinnä huolehti rahan tuomisesta taloon. Hän oli hyvä vanhempi, koska hän hoiti roolinsa tunnollisesit, ja pysyi äidin ja perheensä rinnalla aina. Toisaalta isä on jäänyt minulle aika etäiseksi, koska hän on introvertti ja itsekseen viihtyvä luonne, joka ei niin kauheasti lasten kanssa seurustellut tai osallistunut lasten tai kodin hoitoon. 

[/quote]

Meillä ihan samanlaista isän luonnetta myöten, mutta sen verran eroa, että en koskaan antanut isän erakkoluonteen häiritä vaan touhusin mukana. Isä ei koskaan kieltänyt mua olemasta paikalla ja vaikkei se paljoa puhunut, niin siitä huolimatta olin jotenkin sisällä hänen kuplassaan.

Nyt lähes 40-vuotiaana olen edelleen isintyttö.

tämä on aika rankka kysymys, äitini huolehti perheen raha-asiat laittoi ruoat ja ja siivosi, oli kotiäiti. Isäni kävi töissä ja toi rahat äidilleni.

Tärkeimmät keskustelut kävin kuitenkin isäni känssa (kiittämättömyys on maailman palkka), hän piti puoltani ja antoi luottamuksen, että en ole ns, huono nainen, kuten äitini väitti (Martta vs Maria Magdaleena).

Isäni kuoltua äitini kertoi olleensa kateellinen isäni ja minun välillä olleesta yhteydesta.

Nykyään olemme äitini kanssa paljon läheisempia, ja osaan arvastaa häntä enemmän, onhan minullakin omia lapsia ja koti.

Silti, tulen aina olemaan isän tyttö..