Miten voi olla näin - ihastuksesta
Olin pari vuotta sitten ihastunut yhteen mieheen ja se oli molemminpuolista. Emme tehneet mitään muuta kuin suudelleet pikkujouluissa kerran. Olen naimisissa ja tunsin suurta katumusta tuosta, sekä ihastumisen tunteesta. Lopetin harrastuksen, jotta en näkisi enää tuota miestä ja pikkuhiljaa hän hieman uhohtuikin. Tänään kuitenkin näin tuon miehen kävelevän ohi, ei huomannut minua. Henkeni salpautui ja nyt olen ollut koko päivän ihan sekaisin. Eikö tästä pääsekään ikinä ohi. Olen nelikymppinen yhden lapsen äiti, miten näin taas käy, vaikka miltei 2v väliä?
Kommentit (6)
Itselläni meni 5 vuotta ylipääsemiseen.
Tuttu tilanne. Annat taas ajan kulua. Kaikkea ei voi saada. Muu ei auta, kuin aika ja unohtaminen.
Jotkut ihmiset vaan menee niin ihon alle,
Mä olin 10 vuotta sitten samassa tilanteessa. Nykyään en enää onneksi mieti ihastusta.
Jotkut tosiaan menevät ihon alle. Minulla eräs mies on ollut siellä 6-7 vuotta. Aina välillä häntä ajattelen, ja sitten menee taas pitkään että tunnemittari pysyy tasaisempana.
Suhtaudun tähän kuitenkin vain seksuaalisena vetovoimana, sillä en vakavissani osaa kuvitella itseäni ja häntä parisuhteeseen. Ja kaverinahan saan hänestä tykätä vaikka kuinka paljon! Vetovoima on sitten lisämausten kaveruuteen. :)
Se mies ei ole sen kummempi kuin nykyisesikään. Mutta ainahan on kivaa ihastua. Mikä sinulla tökkii miehessäsi? Äläkä sano, ettei mikään ja että se on ihana isä ja sanoo rakastavansa sinua.