Onko esikoinen aina rakkain lapsi?

Ei rakkain, mutta tietyllä tapaa erityisasemassa.

Olen itse esikoinen ja vanhemmat on myöntäneet kuten epäilinkin että yksi pikkuveljeni oli suosikki. Minun kanssani eivät tulleet toimeen.

Itselläni voin myöntää ihan avoimesti että pienin poika on lellikkini. Yritän koko ajan omasta lapsuudesta oppineena että kohtelu ei olisi kovin epäreilu, mutta välillä lipsuu.

Ei ole rakkain vaikka ansaitsisi sen. Itsekin olen esikoinen ja en todellakaan rakkain

Esikoisella kovempi kuri, kun kuopuksella. Rakastan valyavasti kumpaakin, mutta kuopusta kasvatan lepsummin. Nään esikoisessa samoja piirteitä, kun itsessäni. Herkkyys asioihin ja itekeminen ns. turhasta. Inhottaa kun en kestä sitä, että lapsesta tulisi samanlainen kun minusta. pelkään että jää samanlaisesksi "heikoksi" kuin minä.

Eiköhän ne kaikki lapset ole yhtä rakkaita.

Luulen, että tähän vaikuttaa enemmän luonne kuin ikäjärjestykses. Oma esikoiseni muistuttaa itseäni eniten, joten hänen kanssaan olen aina samalla aaltopituudella. Keskimmäisen kanssa joudun taas tekemään enemmän töitä keskinäisen ymmärryksen löytämiseksi. Kuopus, no, se on se perheen pienin.

Ei todellakaan. Olen itse esikoinen, ja on vittu saatanan perkele selvä että meikäläinen on lasten #1 ilman VITTU epäilystäkään!!!

Ei.

Minulla on kolme lasta ja jokainen on omalla tavallaan erityinen ja rakas. Kaikki ovat samaa sukupuolta mutta keskimmäinen on tärkeä, koska hänen raskausaikansa oli todella vaativa, kuopus pitää minua uskottunaan ja esikoinen on auttavaisin luonteeltaan. Kaikki aikuisia.

Itse ole ison perheen kuopus ja vanhempien lellikki keskivaiheilta lapsilaumaa olevan veljen kanssa.

Ainoa ja rakkain.

Ei ole. Jokainen lapsistani on yhtä rakas.

Joo, on rakkaampi kuin toinen lapsi. Johtuen ihan siitä, että minä ja esikoinen elettiin niin pitkään käytännössä kahdestaan, että siitä jää jotenkin tosi tiivis suhde siihen lapseen. Toisen lapsen vanhemmuuden olen jakanut miehen kanssa eri tavalla, ja koen että hänellä on muutenkin ollut niin paljon rakastavia ihmisiä ympärillään heti vauvasta asti, ettei minun ole tarvinnut korvata hänelle jotain sellaista, jonka puuttumista surin esikoisen kohdalla. Ja rakastan molempia lapsia siis valtavasti, mut esikoinen on erityisasemassa (olen tosin tarkka ettei se meillä näy siinä miten lapsiani kohtelen.)

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 13:04"]

Eiköhän ne kaikki lapset ole yhtä rakkaita.

[/quote]

No ei todellakaan. Sen voin allekirjoittaa omasta lapsuusperheestäni, jossa yksi sisaruksistani on ollut vanhemmilleni aina kuin ilmaa. Yksi neljästä sitten maailman napa. Kaksi muuta menevät siinä sivussa.

Omista lapsistani vähemmän rakas on se, joka varastaa kaupasta ja pahoinpitelee tyttöystäväänsä.

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 12:50"]

Onko oma esikoisesi ollut sinulle rakkain? Oletko kokenut, että lapsuudenperheessäsi esikoinen olisi ollut äidille (ja isälle) rakkain lapsi?

[/quote]

Ei ainakaan minun lapsuudenperheessäni,päinvastoin.Tuntuu että minä esikoisena olin jonkinlainen harjoituskappale,veljeni,kuopus on on ollut aina äidin palvoma prinssi.

meillä on kaikki yhtä rakkaita ja tärkeitä. siihen ei vaikuta syntymäjärjestys, luonne, sukupuoli, käytös, ei mikään!

Kaksi lasta 6v ikäero, isoja jo, aivan yhtä rakkaita vaikka täysin erilaisia persoonia!

Kyllä minun kokemus lapsuudesta on se, että nuorimmat olivat yleensä vanhempien lellikkejä. Eivät välttämättä sen rakkaampia, mutta saivat esikoisen imussa kaiken nuorempana ja helpommin. Ja olivat myös suosikkeja riitojen ratkaisussa ja monet hyviä käyttämään pienuutta hyväkseen isoja sisaruksiaan vastaan. Niin myös minun perheessä. Muistan vain yhden perheen, jossa esikoisella oli selvä suosikkiasema. En tiedä johtuiko se hänen luonteestaan vai hänen luonteensa siitä asemasta, hän oli aina sellainen pyrkyröivä pikkuaikuinen, aikuisten mielestä fiksu, ahkera ja vastuuntuntoinen.

Nyt sitä luulee olevansa tasapuolinen, mutta en tiedä tuleeko itsekin suosittua pienempää. Ei siksi, ettei rakastaisi kaikkia tasapuolisesti, vaan siksi että se on ikävää lapselle, että toiset saavat mutta sinä et, koska olet pieni.

eikös se useammain ole kuopus, joka jää äidille vauvaksi. Esikoisella on tiukin kuri ja vaaditaan eniten, nuorempien kanssa ollaan lepsumpia. Minä rakastan kyllä kaikkia. Kaikki on omalla tavallaan hienoja tyyppejä. Mutta siihen pitää keskittyä, että ei helli vaan sitä pienintä, kun sitä pitää jotenkin eniten 'vauvana', vaikka ei noista kukaan sitä enää ole.

Sellaista muistuttaisin, että lapsi ei voi tietää kuka perheessä on ollut äidille rakkain sen pohjalta miten häntä on kohdeltu. Äiti/ isä voi olla jopa kovin kurinpitäjä juuri sille rakkaimmalleen. Te jotka täällä kerrotte perheen nuorimpien olleen rakkaimpia vanhemmillenne; sillä nuoremalla voi olla asiasta aivan päinvastainen käsitys.

Ei rakkain mutta varmasti erityinen sija sydämessä. Olin nuori kun hänet sain. Ehkä luotan hänen pärjäämiseen eniten ja ehkä hän antaa minulle äitinä eniten anteeksi? Näin minusta tuntuu.

Pelkäsin sitä kovasti odottaessani toista lastamme, että kykenenkö rakastamaan toista lasta yhtä paljon kuin esikoista! Lapsen synnyttyä en enää pelännyt, rakastan heitä kumpaakin yhtä paljon, myös kolmatta lastamme , ja myös tätä pian syntyvää neljättä! Kohtelenko heitä eri tavalla. Tietysti, ikätasonsa mukaan. Mutta kaikki ovat tasa-arvoisia! En kuitenkaan vaadi 1-vuotiaalta samaa kuin eskarilaiselta!