Onko esikoinen aina rakkain lapsi?

Molemmat ovat yhtä rakkaita.

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 13:11"][quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 12:50"]

Onko oma esikoisesi ollut sinulle rakkain? Oletko kokenut, että lapsuudenperheessäsi esikoinen olisi ollut äidille (ja isälle) rakkain lapsi?

[/quote]

Ei ainakaan minun lapsuudenperheessäni,päinvastoin.Tuntuu että minä esikoisena olin jonkinlainen harjoituskappale,veljeni,kuopus on on ollut aina äidin palvoma prinssi.

[/quote]

Sama lapsuus minulla :/ minä esikoisena sain kaikki maailman harmit niskaani ja pikkuveljeä pidettiin silkkihansikkain. Katkera olen vieläkin tuosta.

En koe, että itse kuopuksena olisin ollut vähemmän rakastettu kuin perheen esikoinen. Itse olen perheen ikuinen lellivauva ja pullamössötaapero, jonka äiti syötti pullukaksi. Mihinkään mitä teen ei oikein suhtauduta vakavasti, koska olen "niin pieni". Nyt 34-vuotias. Mutta esikoista kyllä kohdeltiin toisella tavalla meidän perheessä kuin minua. Ensinnäkin hänen koulunkäyntinsä kiinnosti vanhempia tavattomasti (miten se pärjää, miten se menestyy). Säännöt oli esikoiselle tosi tiukat (ulkona yksin liikkuminen, myöhemmin ulkona hilluminen iltaisin). Hänen vuokseen vanhemmat olivat aina jotenkin huolestuneita, jos hänestä ei kuulut hetkeen (oli vaikka hetken myöhässä koulusta).

Minä sain sen sijaan kuopuksena käydä kouluni ihan rauhassa itsekseni, läksyjä ei kuulusteltu, koenumeroista ei niin ollut väliä, sain tehdä itse valintani ja vaikka olin villi, ei siihen paljon kiinnitetty huomiota. Sain kulkea pienestä asti itsekseni vapaasti ja käydä ulkona vaikka miten pitkään iltaisin. Jos jäin kaverille yöksi, kukaan ei soitellut perään.

Eli jostain syystä musta tuntuu, että vanhemmat huolehtivat esikoisesta ihan vauhkoina: vahtivat, huolestuivat, hyysäsivät, maksoivat laskut ja tekivät kaikkensa sen puolesta aikuisenakin.

Minä kuopuksena sain tulla itsenäiseksi ja omatoimiseksi: minua ei niin vahdittu ja hyysätty. Vanhemmat oppivat, että minä kyllä pärjään itsekin.

En tiedä onko luonnekysymys, vai syntymäjärjestys. Aikuisinakin esikoinen on jotenkin vain "käsivarrenmitan" päässä äidistämme, kun minulle soitellaan ehkä kerran kuukaudessa. Olemme samaa sukupuolta ja elämässä suht. samalla tavalla pärjänneet. Uskon silti, että minua on rakastettu yhtä paljon kuin esikoistakin, kasvatus vaan on minun kannaltani ollut ehkä helpompaa. Aikuisena ärsyttää erityisesti epätasaarvoinen "lahjonta" vanhempien taholta eli sitä meidän perheen esikoista tuetaan taloudellisesti enemmän kuin minua.

Itselläni on vain yksi lapsi. Esikoinen & kuopus samassa paketissa :).