Suomalaisesta keskustelukulttuurista

Alf Rehn kirjoittaa Turun Sanomissa, osui ja upposi! 

http://ts.fi/mielipiteet/kolumnit/588629/Suomalaisen+keskustelukulttuurin+saannoista

Suomalaisen keskustelukulttuurin säännöistä

KOLUMNI | Turun Sanomat 03:31 |

On hämmästyttävää että vieläkin, näin herran vuonna 2014, saa aina silloin tällöin kuulla, että suomalaiset olisivat muka tuppisuita, jotka eivät puhu eivätkä pussaa.

Pussaamisesta en tiedä, mutta puhua suomalaiset kyllä osaavat, etenkin netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Näillä kentillä me mukamas hiljaiset kyllä avaamme sanallisen arkkumme, emmekä sitä ihan heti sulje.

Tästä syystä olisikin tärkeää keskustella myös keskustelukulttuuristamme ja sen säännöistä.

Etenkin internetkeskusteluissa on selkeät, joskin usein kirjoittamattomat säännöt. Keskeisin niistä on tietenkin Mike Godwinin esittämä ja nykyään myös ”Godwinin lakina” tunnettu periaate, jonka mukaan todennäköisyys, että nettikeskustelussa jotakuta verrataan Hitleriin tai natseihin kasvaa sitä mukaa kuin keskustelu pitenee. Eli jokainen keskustelu, kunhan se vain jatkuu tarpeeksi pitkään, tulee sisältämään tällaisen vertauksen.

Tämä siis yleisellä tasolla. Mutta miten Suomessa ja suomeksi? Keskeinen, ehkä jopa keskeisin, periaate nykykeskustelussa – etenkin verkossa – on, että jokainen mielipide tulkitaan ennemmin tai myöhemmin kateudeksi. Ei ole mitään väliä sillä, mistä keskustellaan. Kateuskortin pelaaminen on takuuvarma, luonnonlakeihin verrattavissa oleva periaate.

Jaa, että olet sitä mieltä, ettei epäonnistuneen pomon tulisi saada bonareita? Kateellinen.

Jaa, sinusta Cheek ei ole kovin kummoinen räppääjä? Kateellinen.

Jaa, sinusta poliitikon pitäisi tietää, mistä puhuu ennen kuin avaa suunsa? Ihan sika-kateellinen.

Toinen keskeinen periaate on keskustelukumppanin taustaan tarttuminen. Tärkeintä tässä on muistuttaa keskustelukumppania siitä, että hänellä on oikeus mielipiteeseen vain, jos hän voi todistaa, ettei hänen taustansa värjää hänen mielipiteitään.

Jotta hän ymmärtäisi, miten tärkeää tämä on, hänelle voi mielellään kertoa, mitä mieltä hän asioista varmasti on. Näin helsinkiläisille täytyy muistaa kertoa, että he ovat ylimielisiä ja täten heillä ei ole sanavaltaa mihinkään. Maalaisille taas tulee kertoa, miten heidän maalaisuutensa oikeuttaa muut olemaan piittaamatta heidän sanomistaan.

Kaikkein helpointa tietenkin on, kun kanssakeskustelijalla on epäilyttävän ruotsinkielinen nimi. Jos hän vielä näyttää puhuvan ruotsia äidinkielenään, asia on jo aivan selvä. Korrektia tällöin on viitata häneen joko "Uppsalan ekonomina" (jännää kyllä, Uppsalan yliopiston liiketaloustiede on huippuluokkaa, mutta tällaiset tosiasiat tulee jättää keskustelun ulkopuolelle) tai välittömästi siirtää keskustelu ruotsin kielen opetukseen Suomen kouluissa – riippumatta siitä, mistä keskusteltiin.

Lisäpisteitä saa, jos muistaa viitata säätiöihin, mieluiten niin, että ne saadaan kuulostamaan salaliitoilta.

Näiden periaatteiden lisäksi on vaatimus vääntää ihmisten nimistä huvittavia versioita, ja sitten toistaa niitä kuin sokerihumalainen kahdeksanvuotias Putous-hokemia. Tämä on erikoisen tärkeää, kun puhutaan poliitikoista, mistä syystä lakia onkin muutettu vuoden alusta niin, että joka kerran, kun ei viittaa Jyrki Kataiseen "Käteisenä", tulee maksaa korvauksia.

Voisin jatkaa, mutta tila loppuu. Nyt te ehkä olette eri mieltä kanssani, turkulaiset, mutta mitä muutakaan kaltaisiltanne voisi odottaa? Senkin kateelliset. (Vitsi, vitsi ja sarkasmivaroitus päälle.)

ALF REHN Kirjoittaja on liiketaloustieteen professori Åbo Akademissa.