Hyväksyisittekö lapsenne itsemurhan?

Pakko oli hyväksyä...

No enhän minä voi ketään pakottaa elämään itseäni varten. Tietenkin ongelmiin voi yrittää hakea apua.

Ei sellaista tekoa voi hyväksyä. Ei nyt eikä milloinkaan. Asia vaan on niin, että jos se tapahtuu, sen kanssa eletään elämän loppuun saakka.

Eipä se ole asia, jonka kohdalla hyväksyminen vaikuttaisi mihinkään muuhun kuin omaan elämään. Toivottavasti hyväksyisin, muuten olisi mahdoton jatkaa.

Sinä kohtaa kun joku itsensä tappaa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että henkilö näin teki. Piti siitä sitten tai ei.

Itse olen halunnut riistää itseltäni hengen jo vuosia. En vain koe kuuluvani tähän maailmaan. Uskon silti löytäväni joku kaunis päivä onnen. Toivo auttaa minut jaksamaan täällä julmassa maailmassa, jota tarvitsen etenkin synkässä talvessa. Omat vanhempani olisivat niin järkyttyneitä, että normaali elämä sujuisi tuskin lainkaan sen jälkeen. Mutta jos joskus saan omia lapsia, niin ymmärtäisin ja hyväksyisin itsemurhan ihan omien tuntemuksienkin pohjalta. En todellakaan kertoisi tai näyttäisi sitä heille, mutta sisimmissäni voisin vain kuvitella, kuinka parempi lapsellani olisi olla ilman kärsimystä, kipua, pelkoa.

Koskaan ei itsemurhaa voi hyväksyä, ei ole sellaista asiaa, ettei ihminen voisi hakea apua, eikä jättää toisia tänne kysymyksineen ja sekä omantunnon tuskiin loppuiäksi, vaikka olisi kuinka syytön toisen ratkaisuun, apua on saavilla aina,

ihminen on heikko kun tekee itsemurhan, on outoa että siihen löytyy voimaa muttei avun saamiseksi. Suuri raukka on itsensä tappaja, ei heru myötätuntoa kuin läheisille tai niille jotka joutuvat kärsimään tämän raukan tekoon.

En hyväksyisi, mutta ehkä jossain tapauksessa ymmärtäisin. Itse en pystyisi elää itseni kanssa, "ilmeisesti" epäonnistuttuani niin täydellisesti kasvatuksessani. ( jos emme nyt puhu siitä että joka liisa ja matti haluaa vetää ranteensa auki ekan teini suhteen päätyttyään). Jos ongelmat on todellisia. Isänä syyttäisin itseäni.. Tästä syystä tuen täysin siskoni päätöstä aborttiin.. jota en missään nimessä hyväksy "ehkäisy menetelmänä". Mutta raiskauksen uhrina, hän ei olisi osannut rakastaa lastaan... Eikä olisi ollut valmis äidiksi 16v ikäisenä, kuten joku muu ehkä olisi ollut. Nyt en tietenkään tiedä mitä AP haet tällä takaa..?!

Se olisi pahinta maailmassa, menoihin itse perässä ( 1 lapsi). Kokisin olevani yksi tärkeä syy ja olisinkin. Kaikki mitä psykologiasta tiedän, viittaa siihen, että vanhemmalla iso vastuu.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 21:43"]

Koskaan ei itsemurhaa voi hyväksyä, ei ole sellaista asiaa, ettei ihminen voisi hakea apua, eikä jättää toisia tänne kysymyksineen ja sekä omantunnon tuskiin loppuiäksi, vaikka olisi kuinka syytön toisen ratkaisuun, apua on saavilla aina,

ihminen on heikko kun tekee itsemurhan, on outoa että siihen löytyy voimaa muttei avun saamiseksi. Suuri raukka on itsensä tappaja, ei heru myötätuntoa kuin läheisille tai niille jotka joutuvat kärsimään tämän raukan tekoon.

[/quote]Ehkäpä se olet sinä joka tässä tarvitsee sitä apua, ei ole sellaista asiaa johon ei apua voi hakea. On outoa että toisten omien valintojen ruikuttamiseen löytyy voimia, vaan ei avun hakemiseen, jottei tarvitse kärsiä toisten teoista jotka eivät sinuun liity/kuulu sinulle mitenkään.

En hyväksyisi. Kuolisin varmasti itsekin , lapsi on niin rakas ja kokisin täysin epäonnistuneeni. 

Mietin tätä asiaa juuri tänään. Kukaan ei ole itseään tähän maailmaan toivonut, joten jokaisella on oikeus täältä lähteä. Eli hyväksyisin.

Kauheet itsesyytökset olisi varmasti. Itse en ole koskaan edes ajatellut tekeväni itsemurhaa. Ei niin pahaa ole vielä sattunut ja kuitenkin olen kokenut ikäviäkin asioita elämässä. Elämä on mielenkiintoista.

Ap ja muutkin kannattaa lukea tämä kirja:

 Mari Teinilä Lopun elämää - Itsemurhan tehneiden läheiset kertovat

Kirjapaja (2006) 

”Jokaisella itsemurhan tehneellä on keskimäärin kuusi läheistä. Miten äiti, isä, puoliso, tytär, poika, veli, sisko ja ystävä jaksavat jatkaa elämäänsä läheisen itsemurhan jälkeen? Miten elää surun ja syyllisyyden kanssa? Itsemurhan tehneen omaisella tai läheisellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin selvitä surunsa kanssa lopun elämää.”

Voi hyvänen aika mitä lapsellisuutta luulla että kaikkeen on saatavilla apua. Oikeinko tosissasi nro 4 olet? Eräs läheiseni sairastui masennukseen teini-iässä ja 20 vuotta hän siitä kärsi, lisäksi oli unettomuus, ahdistus, voimattomuus. Hän haki apua kaikkialta mistä kuvitella voi; kävi läpi lääkärit, psykologit, psykiatrit, oli osastohoidossa, söi kaikenmaailman mömmöt (joista suurin osa vain pahensi tilannetta), kävi terapioissa.

Yhteen aikaan hän epätoivoissaan kävi jossain seurakunnassa, yritti olla mukana toiminnassa, rukoili apua...no, sitä ei tullut. Hän ei vaan tullut uskoon, vaikka kuinka halusi ja pyysi ja hänen puolestaan rukoiltiin. Ainoa, josta vähän oli apua, oli homeopatia. Niiden pillereitten avulla hän sai nukuttua vähän paremmin ja oli hieman vähemmän ahdistunut. Mutta kun edistystä ei tapahtunut riittävän nopeasti, hän jätti hoidon kesken. Hän ei vaan jaksanut.

Hän yritti elää välillä normaalia elämää, oli parisuhde, hän hankki jopa ammatin ja sai töitä. Sitten kaikki taas romahti. Mitään selitystä hän ei masennukselleen löytänyt, eikä löytänyt kukaan muukaan. Lopulta hän väsyi totaalisesti. Häneltä loppui voimat. Minä ymmärrän häntä ja annoin tottakai anteeksi tekonsa, vaikka minun olikin sitä vaikea kestää. Minusta ihmisellä on oikeus lopettaa elämänsä, jos niin haluaa. Emme me täällä toisiamme omista.

Itsemurhasta kirjoittavat palstalaiset. Suosittelen teille elintapojen muutosta. Hakeutukaa ravitsemusneuvojan puheille tai hakekaa kirjastosta ja netistä aiheesta olevaa tekstiä. Alkakaa liikkua. Liikunta parantaa tutkimusten (ja oman kokemukseni mukaan) oloa huomattavasti höpölääkkeitä paremmin. Ravitsemuksella on valtava merkitys hyvinvointinne kannalta. Kotona makaamalla ja epämääräistä ruokaa mättämällä ei monestakaan tule hyvinvoivaa tai onnellista. Henkisesti tai fyysisesti.

Jutelkaa ammattiauttajien kanssa ja pyytäkää itsellenne mielialalääkkeet, jos olonne ei muuten parane. Suomalaisista 800 000 syö lääkkeitä, jotka kohentavat mielialaa. Luku on mielestäni kauhistuttava, koska muitakin - huomattavasti paremmin toimivia - keinoja on olemassa.

Olen ollut samassa pisteessä kuin te, kun parisuhteeni päättyi ja koin epäonnistuneeni elämässäni muutenkin. En kuitenkaan halunnut loukata läheisiäni tekemällä noin hirvittävän ratkaisun. Pakotin itseni elämään terveellisemmin ja elämäni oikeasti muuttui paremmaksi. Jokaisen elämässä on vaikeita hetkiä. Jokainen selviää niistä hetkistä, jos vaan haluaa. Avainasia onkin mielestäni se, haluaako ongelmistaan selvitä.

Läheisenne ovat teille todella tärkeitä. Älkää tehkö mitään noin kauheaa paetaksenne elämänne tilapäisiä (kyllä, ne ovat tilapäisiä) ongelmia. Toivon, että saatte elämänne järjestykseen ja huomaatte, mitä kaikkea hyvää maailma voi teille tarjota.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 22:03"]Mietin tätä asiaa juuri tänään. Kukaan ei ole itseään tähän maailmaan toivonut, joten jokaisella on oikeus täältä lähteä. Eli hyväksyisin.

[/quote]

Mä ajattelen samoin. Mutta jos oma lapseni tappaisi itsensä, niin en välttämättä pystyisi enää elämään sen jälkeen. Ehkä silloin pystyisin, jos minulla olisi muitakin lapsia.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 21:43"]Koskaan ei itsemurhaa voi hyväksyä, ei ole sellaista asiaa, ettei ihminen voisi hakea apua, eikä jättää toisia tänne kysymyksineen ja sekä omantunnon tuskiin loppuiäksi, vaikka olisi kuinka syytön toisen ratkaisuun, apua on saavilla aina,

ihminen on heikko kun tekee itsemurhan, on outoa että siihen löytyy voimaa muttei avun saamiseksi. Suuri raukka on itsensä tappaja, ei heru myötätuntoa kuin läheisille tai niille jotka joutuvat kärsimään tämän raukan tekoon.

[/quote]

Ao, että siinä elämänsä pahimmassa jamassa oleva itsemurhaajan pitäisi mietti sua, ja sun tuntemuksia??!!

Ei se itsemurhan tehnyt mitään sääliä hae. Ei vaan jaksa ja halua elää. Hyvin yksinkertaista. Antaa tehdä. nauttikaa te elämästä joilla aiihen on voimia. Ei kannata kenenkään ottaa toisen tekemiä murheikseen.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 22:16"]

Itsemurhasta kirjoittavat palstalaiset. Suosittelen teille elintapojen muutosta. Hakeutukaa ravitsemusneuvojan puheille tai hakekaa kirjastosta ja netistä aiheesta olevaa tekstiä. Alkakaa liikkua. Liikunta parantaa tutkimusten (ja oman kokemukseni mukaan) oloa huomattavasti höpölääkkeitä paremmin. Ravitsemuksella on valtava merkitys hyvinvointinne kannalta. Kotona makaamalla ja epämääräistä ruokaa mättämällä ei monestakaan tule hyvinvoivaa tai onnellista. Henkisesti tai fyysisesti.

Jutelkaa ammattiauttajien kanssa ja pyytäkää itsellenne mielialalääkkeet, jos olonne ei muuten parane. Suomalaisista 800 000 syö lääkkeitä, jotka kohentavat mielialaa. Luku on mielestäni kauhistuttava, koska muitakin - huomattavasti paremmin toimivia - keinoja on olemassa.

Olen ollut samassa pisteessä kuin te, kun parisuhteeni päättyi ja koin epäonnistuneeni elämässäni muutenkin. En kuitenkaan halunnut loukata läheisiäni tekemällä noin hirvittävän ratkaisun. Pakotin itseni elämään terveellisemmin ja elämäni oikeasti muuttui paremmaksi. Jokaisen elämässä on vaikeita hetkiä. Jokainen selviää niistä hetkistä, jos vaan haluaa. Avainasia onkin mielestäni se, haluaako ongelmistaan selvitä.

Läheisenne ovat teille todella tärkeitä. Älkää tehkö mitään noin kauheaa paetaksenne elämänne tilapäisiä (kyllä, ne ovat tilapäisiä) ongelmia. Toivon, että saatte elämänne järjestykseen ja huomaatte, mitä kaikkea hyvää maailma voi teille tarjota.

[/quote]

Ai että ihan parisuhde meni pipariksi ja porkkana pelasti masennuksesta. Melkoinen selviytymistarina! Tuokin on kyllä ihan totta että kaikki masentuneet makoilevat kotona einespitsoja mättäen ja parantuisivat, kunhan joku vaan näyttäisi niille ruokaympyrän.

...ihan oikeasti, onko sinun käsityksesi masennuksesta huonot ruokailutottumukset?

t. Joku, joka on aivan kummissaan kun vieläkin harmittaa että menetti neitsyytensä kuusivuotiaana omalle sukulaiselleen, vaikka on syönyt kasvispainotteista kotiruokaa viimeiset 5 vuotta. Where's the fucking manual?! Ai niin, enhän minä vaan halua selvitä ongelmistani.