Lue keskustelun säännöt.
Kahden perheen tapojen yhdistäminen?Apua?!
28.01.2014 |
Olen ollut vuosikausia yksin ja pyörittänyt tiivistä lapsiperhearkea ilman minkäänlaista apua. Hommat toimivat joten kuten, mutta aika on tottakai ihan kortilla ja monessa asiassa on täytynyt laskea rimaa.
Olen tutustunut mieheen, jonka omat lapset ovat jo isompia. Heilläkin on omat kuvionsa ja arki suhteellisen kiireistä, etenkin johtuen kaikkien harrastuksista. Kuskaamista ja miehen omiakin harrastuksia on paljon ja ne vievät aikaa sekä rahaakin, josta mies on mielestään aika tarkka. Näin olen minäkin kyllä, koska yksinhuoltajan budjetin on oltava tiukka. Lapset eivät ole tottuneet muuhun kuin kierrätykseen, mutta onneksi se toistaiseksi riittää heille.
Nyt olemme yrittäneet tapailla koko porukalla. Se tuntuu olevan melkoisen haastavaa. Olenko outo, kun minusta tuntuu siltä? Minä olen tottunut laittamaan paljon ruokaa kerralla, keittoja, leipoa kerralla pakkaseen samalla, laatikoita uuniin hautumaan edelleen samalla jne. Lapset ovat tottuneet auttamaan ja he myös ulkoilevat paljon ja pihalla purkavat energiaa. Miehen luona uuni lämmitetään yhden henkilön pizzaa varten, syödään yksi eineskeitto kerralla, käydään kaupassa kerran päivässä, ollaan sisällä ja lapset hiljenevät tietokoneen ja telkun ääressä.
Mies ei hyväksy minun tapojani ollenkaan. Minä yritän antaa kokonaisvastuun hänelle, koska minä en osaa toimia hänen luonaan toivotusti, koska en ole nähnyt sitä arkea riittävästi. Tuntuu myös vaikealta käyttää rahaa esim.ruoka-ja vaatekaupassa miehen tason mukaan, mutta opettelen. Mies sanoo, että tottakai huolehtii kaikista, kun olemme hänen luonaan ja kyselee, ettenkö luota häneen siinä ja että olenko minä muka ainoa, joka osaisi pyörittää isoa joukkuetta. Ei siitä ole kysymys, minä vain tiedän, miten minun joukkueeni huolto tapahtuu näppärimmin. Ristiriitaisesti käy kuitenkin aina niin, että mies valittaa minulle siitä, että hänellä menee enemmän aikaa ja rahaa (vaikka minä maksaisin ja maksan), kun olemme siellä ja hän niin vaivautuu meidän vuoksemme.
Meilläkin olemme yrittäneet olla, mutta meillä ei ole tarpeeksi hienoa, esim. tosi vanha ja huonosti näkyvä telkkari (jota ei juuri koskaan katsota) ja muutenkin outoja tapoja.
Eikö tällaisia arjen rutiinien törmäyksiä tapahdu väistämättä, kun kaksi eri perhettä yhdistyy edes pieneksi ajaksi? Eikö näin käy silloinkin, kun vaikka mökkeillään ystäväperheenkin kanssa: sovitaan työvastuista ja -vuoroista, jos ei tunne toisia niin hyvin, että tietää, kuka ottaa vastuun tietyistä jutuista luonnostaan? Vai olenko minä vain vaikea ja omiin kaavoihini kangistunut? Yritän kuitenkin katsella ja ihmetellä, miten heillä toimitaan ja opetella toimimaan sen mukaan. Se ei vain käy ihan hetkessä, eikä se ihan hyvältäkään tunnu aina.
Kommentit (29)
Meillä on hyvä olla kahdestaan, silloin tällöin, ei liian tiiviisti. Pidän hänen älykkyydestään, keskustella hänen kanssaan, minulla on henkisesti ja fyysisesti hyvä olla hänen lähellään, mutta ilmeisesti vain silloin, kun siinä ei ole kompania hoidettavana. Siihen tosin olen täysin tottunut niin, ettei elämässäni sohvalla istuskelua ole koskaan, ei hetkeäkään eli se ei sinänsä ole vierasta. Miehen kanssa vain emme pysty lainkaan jakamaan vastuuta. Olen pyytänyt, että tekisimme vastuunjakosuunnitelman ihan pöydän ääressä, koska emme ole ajatustenlukijoita. Hän loukkaantuu siitä kuitenkin, koska hänestä teen asioista tahallaan vaikeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä alistu. Ei sun tarvitse yrittää noin kamalasti sopeutua miehen tapoihin. Vähän pelottavan alistuvalta kuulostat.
Jätä se sika. Ansaitset parempaa.
En haluaisi olla vaikea tai hankala. Voisin helposti hoitaa lapseni miehenkin luona ja meille jäisi miehen toivomaa yhteistä aikaa enemmän. Mies ei kuitenkaan suostu tällaisesta edes keskustelmaan. Hän ei halua, että hänen luonaan syödään perusruokaa tai että lämmitetään jotakin eilisiä. Meillä lapset mielellään kokkailevat jääkaapin jämistäkin ja he syövät aivan kaikkea. Koskaan ei ole missään ollut ongelmaa, että he olisivat jättäneet syömättä. Silloin tällöin pienin sanoo, että voisi parempaakin olla tämä ruoka, mutta syö kuitenkin.
Minä en oikein näe logiikkaa miehen toiminnassa, siinä, mitä hän haluaa (ettei lapsista olisi vaivaa) ja miten asiat hoidetaan.
No, seurustelkaa. Pistä säästyvät ruokarahat lastenvahtiin satunnaisesti. Kun miehen lapset ovat kasvaneet hän voi solahtaa teidän arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mies kimpaantui kun sinä ostit omaan huusholliisi kuivausrummun uuden tv:n sijaan? Lopettaisin suhteen tuollaisen ääliön kanssa heti. Jos hän tarvii tv:tä sinun luonasi, niin ostakoon sellaisen (tai vaikka itselleen uuden ja vielä paremman ja oman vanhan voi tuoda sinun luoksesi lainaan - vie sitten mennessään kun eroatte, mikä on kyllä juttujesi perusteella väistämätön tosiasia).
Minäkin jäin miettimään tuota, että mies suuttui kun et ostanut uutta telkkaria itsellesi....? Nakkaa mäkeen se äijä telkkariensa kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin miehen asenne on se kamalin. Ei toista ihmistä saa eikä voi pakottaa omiin kuvioihinsa. Itsekkyyttä ei ole se, että elää kuten itse haluaa, vaan itsekkyyttä on se, että pakottaa toisenkin elämään omalla tavallaan.
Mutta tapojen yhdistämisen suhteen ajattelen, että jos olen miehen luona, niin elän miehen tapojen mukaan. Ja minun luonani ollaan minun tapojeni mukaan. Sitä en tiedä, miten näiden yhdistäminen sitten tapahtuisi, jos tavat ovat kovin erilaiset. Jokin keskitie varmaan, josta molemmat tykkäävät. Joka toinen kerta valmispizzaa, joka toinen kerta oma tekemää. Se ulkoilee, joka haluaa. Se on sisällä, joka taas niin haluaa.
Miksi haluat olla tuon miehen kanssa? Siis MIKSI?