Mitä käytöstä hyvksyt sukulaiseltasi mutta et hyväksyisi ystävältä tai elämänkumppanilta?

Vähemmän minä sukulaisiltani hyväksyn huonoa käyttäytymistä. Sukulaiset eivät ole minulle tärkeitä, eikä heillä ole minulle kauheasti annettavaa. En ole esimerkiksi täteihini pitänyt yhteyttä 20 vuoteen, koska he käyttäytyivät kerran mielestäni moukkamaisesti.

Omat vanhempani olen kouluttanut siten, että marina tai syyllistäminen johtaa siihen, etten enää vastaa puhelimeen. Toimii oikein hyvin.

En tiedä onko sellaista.

Siskoltani olen hyväksynyt haistattelun ja veriset, herkkään paikkaan kohdistuneet loukkaukset, jotka kumpusivat hänen pahasta olostaan. Hän pyysi puheitaan kyllä anteeksi, mutta kaverille en olisi antanut edes mahdollisuutta pahoitella. Mietin, että sisaruksista on hankala päästä eroon, joten pakko antaa toiselle vähän enemmän siimaa. Nykyisin olemme oikein hyvissä väleissä.

Sama, ystävänä voisin kyllä ehkä pitää lähes yhtä pahoja kuin sukulaisia, mutta en välttämättä pitäisi yhteyttä aktiivisesti. Sukulaisille annan anteeksi melkein kaiken, asioihin puuttumisen, asuntooni murtautumisen, postin lukemisen, jopa jonkun "pehmeän" lyönninkin riitelyn aikana. Itse en ole koskaan lyönyt ketään eikä miespuolinen sukulainen ole minulle koskaan sillälailla raivonnut. Olen lainnut lähimmille sukulaisille rahaa vaikken eräiltä saa rahoja koskaan takaisin, antanut siis tietoisesti, ottanut luokseni asumaan, täyttänyt kela- ja työhakemuksia, valehdellut valkoisesti, pitänyt puoliaan vaikkei olisi kauheesti huvittanut... Olen jopa säilyttänyt pitkään välit sukulaiseen, joka ei todella halunnut muuta kuin pahaa minulle, kostaa oman pahan olonsa (on käyttänyt sanaa kostaa vaikka häntä kaikista eniten koin velvollisuudenseni auttaa, kysellä perään kuulumisia, antaa rahaa jne...) Lopulta häneen meni välit kun tosiaan "kosti" sen kun en kerran joustanut auttamaan niinkuin hän halusi. Mutta aika paljon lähisuvulta yrittää kestää. Sanoinko valehtelun, mustamaalauksen, "kostot" ja väkivallan jo?

Miesten kanssa olen pyrkinyt pitämään suhteen enempi plussan puolella molemmille ja ne muutamat erot on tulleet nopeasti jo luottamuksen tai avoimuuden loppumisesta (teininä yksi poikaystävö vain katosi pitkäksi ajaksi ja selittänyt sitä mitenkään). Eron olen ottanut kun mies ei halunnut viettää aikaansa perheen kanssa yli vuoteen, mutta se asia sitten korjaantui ja huolin takaisin. Mutta kyllä nuo tavaroiden tonkimiset, murrot, kiristämisen ja varastamiset päättäisi parisuhteen paljon nopeammin kuin sukulaisten kanssa on käynyt

Ihan hyvästä perheestä kirjoitti:

Sama, ystävänä voisin kyllä ehkä pitää lähes yhtä pahoja kuin sukulaisia, mutta en välttämättä pitäisi yhteyttä aktiivisesti. Sukulaisille annan anteeksi melkein kaiken, asioihin puuttumisen, asuntooni murtautumisen, postin lukemisen, jopa jonkun "pehmeän" lyönninkin riitelyn aikana. Itse en ole koskaan lyönyt ketään eikä miespuolinen sukulainen ole minulle koskaan sillälailla raivonnut. Olen lainnut lähimmille sukulaisille rahaa vaikken eräiltä saa rahoja koskaan takaisin, antanut siis tietoisesti, ottanut luokseni asumaan, täyttänyt kela- ja työhakemuksia, valehdellut valkoisesti, pitänyt puoliaan vaikkei olisi kauheesti huvittanut... Olen jopa säilyttänyt pitkään välit sukulaiseen, joka ei todella halunnut muuta kuin pahaa minulle, kostaa oman pahan olonsa (on käyttänyt sanaa kostaa vaikka häntä kaikista eniten koin velvollisuudenseni auttaa, kysellä perään kuulumisia, antaa rahaa jne...) Lopulta häneen meni välit kun tosiaan "kosti" sen kun en kerran joustanut auttamaan niinkuin hän halusi. Mutta aika paljon lähisuvulta yrittää kestää. Sanoinko valehtelun, mustamaalauksen, "kostot" ja väkivallan jo?

Miesten kanssa olen pyrkinyt pitämään suhteen enempi plussan puolella molemmille ja ne muutamat erot on tulleet nopeasti jo luottamuksen tai avoimuuden loppumisesta (teininä yksi poikaystävö vain katosi pitkäksi ajaksi ja selittänyt sitä mitenkään). Eron olen ottanut kun mies ei halunnut viettää aikaansa perheen kanssa yli vuoteen, mutta se asia sitten korjaantui ja huolin takaisin. Mutta kyllä nuo tavaroiden tonkimiset, murrot, kiristämisen ja varastamiset päättäisi parisuhteen paljon nopeammin kuin sukulaisten kanssa on käynyt

Miksi IHMEESSÄ hyväksyt tuollaisen kohtelun?

En hyväksy keneltäkään ylimielisyyttä, ylemmyydentunnetta, nokittelua, alistamista, pahan puhumista, omiin asioihini sekaantumista, kontrollointia, valheita (paitsi valkoiset hätävalheen) tai manipulointia.

Se ettei pese käsiään vessassa käynnin jälkeen. Yököttää se silti.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvästä perheestä kirjoitti:

Sama, ystävänä voisin kyllä ehkä pitää lähes yhtä pahoja kuin sukulaisia, mutta en välttämättä pitäisi yhteyttä aktiivisesti. Sukulaisille annan anteeksi melkein kaiken, asioihin puuttumisen, asuntooni murtautumisen, postin lukemisen, jopa jonkun "pehmeän" lyönninkin riitelyn aikana. Itse en ole koskaan lyönyt ketään eikä miespuolinen sukulainen ole minulle koskaan sillälailla raivonnut. Olen lainnut lähimmille sukulaisille rahaa vaikken eräiltä saa rahoja koskaan takaisin, antanut siis tietoisesti, ottanut luokseni asumaan, täyttänyt kela- ja työhakemuksia, valehdellut valkoisesti, pitänyt puoliaan vaikkei olisi kauheesti huvittanut... Olen jopa säilyttänyt pitkään välit sukulaiseen, joka ei todella halunnut muuta kuin pahaa minulle, kostaa oman pahan olonsa (on käyttänyt sanaa kostaa vaikka häntä kaikista eniten koin velvollisuudenseni auttaa, kysellä perään kuulumisia, antaa rahaa jne...) Lopulta häneen meni välit kun tosiaan "kosti" sen kun en kerran joustanut auttamaan niinkuin hän halusi. Mutta aika paljon lähisuvulta yrittää kestää. Sanoinko valehtelun, mustamaalauksen, "kostot" ja väkivallan jo?

Miesten kanssa olen pyrkinyt pitämään suhteen enempi plussan puolella molemmille ja ne muutamat erot on tulleet nopeasti jo luottamuksen tai avoimuuden loppumisesta (teininä yksi poikaystävö vain katosi pitkäksi ajaksi ja selittänyt sitä mitenkään). Eron olen ottanut kun mies ei halunnut viettää aikaansa perheen kanssa yli vuoteen, mutta se asia sitten korjaantui ja huolin takaisin. Mutta kyllä nuo tavaroiden tonkimiset, murrot, kiristämisen ja varastamiset päättäisi parisuhteen paljon nopeammin kuin sukulaisten kanssa on käynyt

Miksi IHMEESSÄ hyväksyt tuollaisen kohtelun?

En oikein tiedä, varmaan olen vain kasvanut tähän ja aivan viime vuosina on alkanut tuntua, että näin ei voi jatkua tai käy oikeasti huonosti. Aiemmin olen ollut niin lojaali ja jotenkin en ole pystynyt viime kädessä uskomaan pahaa läheisistä ja perheenjäsenistä. Olen aina ajatellut, että aina täytyy antaa uusi mahdollisuus ja auttaa ja asiat palaavat hyviksi ja tuo rakas läheiseni sen ansaitsee. Ajatellut sen olevan kaikkien etu. Viimeisin keissi on kyllä saanut epäilemään, että josko joskus läheisiään ei vain voi auttaa jos hän päättää itse tuhota elämänsä ja kaikki jotka tielle osuu. Lopulta pistin välit poikki suojellakseni lapsiani häneltä (hän ei ole mieheni/lasten isä vaan aivan sukulainen). Ajatuksia herättävä aloitus tämä on kieltämättä minulle.

On kyllä kauhea tunne, kun viimein ymmärtää, että esimerkiksi oma äiti ei oikeasti haluakaan sinun parastasi, ja että hän on oikeastaan vetänyt äidin hommansa aivan vihkoon. Tuota ei vain millään haluaisi uskoa todeksi.

Nuorena minut eno aina raisqasi, jos en antanut, seinään paiskasi.

Samaa en sietäis puolisolta.

Persuilua en sietäisi etenkään kumppaniltani enkä mieluiten ystäviltäkään. Sukulaiset äänestävät ketä haluavat ja siihen en voi vaikuttaa. Omat vanhempani ovat hyvin suvaitsemattomia mutta en halua silti pistää välejä poikki, etenkin lastenlasten takia ja muutenkin on tyhmää olla riidoissa kenenkään kanssa. Puolisolta etenkin odotan kyllä samankaltaista arvomaailmaa kuin itselläni on.

Olohuoneen lattialle ulostaminen.

Vierailija kirjoitti:

Olohuoneen lattialle ulostaminen.

Oletpa suvaitsematon.

up