Mistä johtuu, että lapset useimmiten tykkää isän uudesta naisesta?

Jos lapset ovat isällä vain joka toinen viikonloppu ja silloin tehdään kivoja asioita ja vietetään laatuaikaa, niin lapset mieltävät että se uuden kanssa on aina kivaa. Äiti on se tylsä jäkättäjä joka kieltää kaiken hauskan.

Lapseni tuntuvat tykkäävän isänsä uudesta kumppanista ja minusta se on vain hienoa. Minullekin näyttää siltä, että uusi nainen on kiva lapsia kohtaan, mikä on mulle tietenkin tärkeintä. Asiaa varmasti auttaa se, että eivät vielä asu yhdessä, eikä ole muuta jälkikasvua. Sitä vastoin mun uusi kumppani kokee, että lapset suhtautuvat häneen jotenkin nihkeästi. Mekään emme asu yhdessä, emmekä aio muuttaakaan, mutta jonkun verran tehdään asioita ja reissuja porukalla. En tiedä, suhtautuvatko lapset mun kumppaniin nyt jotenkin eri tavalla kuin isän uuteen naiseen, vai onko kyse vain tottumisesta, hitaasta lämpenemisestä vai mistä. Aika näyttää. Toisaalta silloin kun olin vielä yksin, toinen lapsistani usein sanoi minulle surevansa sitä, että kun he menevät isälleen, minä jään kotiin ihan yksin <3

Vierailija kirjoitti:

Tiedän lähipiiristä yhden tapauksen jossa isän nykyinen vaimo kohtelee lapsia paremmin kuin heidän oma äitinsä, ei ihme että pitävät kyseisestä ihmisestä.n

Minun lähipiirissäni on samanlainen äiti. Tosin tämän lapsen äiti oli aikanaan itsekin isän uusi ja nyt isällä on taas uusi. Se isän eka uusi kohtelee lastaan todella karusti verrattuna uuteen uuteen. Ainakin vielä. Valitettavaa, mutta lapsi on (ymmärrettävästi kaikesta sekaisin) ja aivan kamala, hyväntahtoisimmankin ihmisen on vaikea sietää lapsen kamalaa oikuttelua. Kai sillä jotain puolisisaruksiakin on, mutta en ole nähnyt. Varmasti raskasta lapselle kasvaa oireilevien puolikkaiden kanssa eri kodeissa, riitelyä, tappelua, sättimistä ja ärähtelyä eikä kukaan ota lapsesta vastuuta. Paitsi tässä tapauksessa ilmeisesti aina uusin nainen siinä vaiheessa kun pyrkii edustusvaimokkeeksi.

En yleistä, en itsekään tiedä kuin tämän yhden tapauksen, mutta on se kamala.

Onkohan aloittaja niitä ihmisiä jotka toivovat että toisen vanhemman uudet kumppanit olisivat sellaisia jotka eivät puuttuisi lasten elämään millään tavalla eivätkä tekisi näiden kanssa mitään?

Itse tunnen vain henkilöitä, jotka ovat aina suoraan sanoen vihanneet äitipuoliaan (tai isäpuoliaan) tai eivät erikoisemmin välittäneet heistä. Riippuu miten omat vanhemmat ovat eronneet. Jos kumppani on vaihtunut lennosta, suhtautuminen on ollut huomattavasti negatiivisempaa.

Riippuu täysin naisesta. Omassa lapsuudessani isällä äitini kuoltua useampia naisia. Lähes kaikkia vihasin enemmän tai vähemmän, mutta yks oli luonteeltaan todella mukava ihminen, jonka luona kävin pari kertaa ihan omasta aloitteesta, ilman pakottamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on myös täysin ok, jos lapsi ei pidä isän uudesta kumppanista, kokee tämän vieraaksi tunkeilijaksi ja perheensä rikkojaksi, ja myös osoittaa sen. Kyllä lapsella on oikeus isoon pettymykseen. On vain aikuisten tekopyhyyttä ja itsekkyyttä, jos he tällaisessa tilanteessa vaativat lapselta hyvää käytöstä ja kieltävät hänen tunteensa. Vastaavassa tunnemyrskyssä aikuinenkin voi olla eron jälkeen täysin hajalla ja terapian tarpeessa. Herkkä lapsi aistii myös sen, ettei vieras ihminen rakasta häntä niinkuin omat vanhemmat ja että hän on isän/äidin uudelle kumppanille vain välttämätön paha.

Aikuisille on tietysti helpompi, jos lapsi pitää isän uudesta kumppanista ja näyttää sen, mutta ei tämän pitäisi olla mikään oletusarvo. Ulospäin kohtelias käytös voi johtua myös miellyttämisenhalusta, vaikka oikeasti kiehuisi sisältä.

Toisaalta, etenkin jos eron jälkeen on annettu rauhassa aikaa sopeutua, lapsi voi olla vain tyytyväinen kun vanhemmillakin on onnea. Eivätkä kaikki esim. muuta yhteen jos lapset ovat vielä kotona, jolloin lapselle kyseessä on lähinnö yksi kiva aikuinen lisää.

No jos ei ole tarkoitus tehdä perheenlisäystä, niin varmaan yhteenmuuttoa voi miettiä pidempään. Mutta ei kukaan hedelmällisessä iässä oleva lapseton nainen, joka nimenomaan haluaa lapsia, ala odottamaan sitä, että miehen lapset ovat täysi-ikäisiä ennen yhteenmuuttoa. Kyllä se syntyvä uusi lapsi haluaa koko perheen saman katon alle ja sisarukset ovat tärkeitä molemmin puolin. Lapset sopeutuvat kyllä, kunhan muuttoa ei tehdä heti tutustumisen jälkeen. Lasten tehtävä ei ole kuitenkaan päättää esim. perheen lapsilukua tai sitä, kuka asuu kotona. Jos lapsia kuuntelee ja ymmärtää, antaa tilaa negatiivisille tunteille (on ihan normaalia että niitäkin tulee, tuleehan niitä biovanhempienkin kanssa) ja aidosti välittää lapsista, niin on mahdollista saada lämpimät, läheiset ja rakastavat välit lapsipuolien kanssa.

Ehdottomasti voi kun vaan on kaikilla sitä aikaa ja tilaa sopeutua, en sitä sano. Mut etenkin jos ei asuta yhdessä, en näe mitään lähtökohtaista syytä siihen, etteikö lapsi olisi vain iloinen uusista ihmisistä olettaen, että kyseessä on perusjärkeviä ja kivoja ihmisiä.

Huomannut saman ilmiön.

Kokeileppa jättää isälle ruoanlaitto, kaupassakäynnit ja kaikki ne paskahommat mitkä oikeasti kuuluukin sille, niin kyllä ne lapsetkin hiljalleen lopettavat sen mielistelyn.

Nainen, kun tulee taloon se yleensä tarkoittaa monenlaisia arkihyödykkeitä ja kyllä lapset tämän tajuavat ja tietävät kuinka toimia. Vielä, jos uusi nainen oikein haluaa leikkiä kotiista ja olla superhyvä äitipuoli, niin sieltä taustalta jo pian se oikea äitikin alkaa hyödyntämään.