Omainen ei ole käynyt kaupassa sitten maaliskuun -nyt kuulemma ajatuskin pelottaa
Omaiseni ei ole käynyt lähikaupassaan sitten maaliskuun alun. On siis yli 75-vuotias ja koki olevansa koronan suhteen riskiryhmää ja alkoi välttämään kaupassa käyntiä.
Käytti kauppakassi-palveluita, sitten vaihtelevasti sukulaisten apua ja kaupungin jotain vapaaehtoisia.
Kauppa on 500m päästä kotoa ja auki 24h joten varmasti löytyisi myös hiljaisia aikoja jolloin käydä. Ei kuulemma uskalla, jos joku "yskäisee". Maskit löytyy muttei ilmeisesti usko niiden tehoon?
Mitä tehdä, vinkkejä? Aiemmin energinen, näpsäkkä aktiivinen ja liikunnallinen sosiaalinen ihminen. Nyt jotenkin käpertynyt tuohon kauppa pelkoonsa.
Omasta mielestä ihan naurettavaa pelleilyä ja kaupassa on nyt vaan käytävä piste. Kuntouttaa mieltä nyt ainakin.
Kommentit (37)
Hän on riskiryhmää. Jos teitä sukulaisia ei kiinnosta auttaa niin tukekaa kotiinkuljetuspalvelun kustantamisessa. Mielestäni ei ole kyllä iso vaiva ostaa toiselle samalla kun itse käy kaupassa..
Olen käynyt koko ajan normaalisti kaupassa ja muissakin paikoissa. Ei ole korona iskenyt eikä tuttuihinkaan. Olemme riskiryhmää suurin osa. Myös käymme kylässä toistemme luona normaalisti.
En käytä, eikä muutkaan maskia.
Ei tulisi mieleenkään olla hoitamatta itse omia asioitaan ja elää normaalisti, pää siinä sekoaisi ja omatoimisuus hukkuisi vallan. Sehän on juuri iäkkäillä tärkeä asia, ettei se hukkuisi ja järki pelaisi mahdollisimman pitkään.
Mieluummin elän niinkuin elän ja kuolen sitten kun niin on katsottu tapahtuvaksi. Elämätön elämä se vasta turhaa onkin.
Korona tarttuu kuitenkin jos on tarttuakseen, myös niihin jotka ovat poteroituneet. Emme voi vuosikausia sulkea itseämme pois ulkomaailmasta ja omin voimin toimimisesta. Se on juuri elämän suola, että pysyy elämässä kiinni.
Ei se, että passuutamme muita tai tilaamme kaiken kotiimme. Että elämme kuin muumiot.
No hoitiko vanhus sinua kun olit pieni?
Varmaan vähintä mitä voit tehdä nyt, on auttaa tuota vanhusta joskus kerta viikkoon käymällä kaupassa tälle? Eikö vain?
Riskiryhmä ei ole riskiryhmää ilman syytä - yli 70 v kuollleisuus koronaan sairastuneista on 10% ja yli 80 v jo 25%. Eli siinä on todella radikaali ero nuorempiin ikäryhmiin, joissa alle 2%... Eli kyllä minäkin elämänhaluisena yli 70 vuotiaana jättäisin turhat kauppareissut väliin ja kävisin sen sijaan kävelyillä jne. Ja minusta on muutenkin hienoa, kun iäkkäämmät ottivat koronan myötä digiloikkaa ja ovat löytäneet sähköiset palvelut! Se helpottaa heillä monin tavoin elämää jatkossa, ei tarvitse asioida joka luukulla paikan päällä.
Kyllä minä vanhana/vanhenevana ihmisenä yritän ymmärtää teitä nuoria.
Enpä itsekään osannut aikoinaan kuvitella, millaista se on, kun vanhuus tulee.
Eikä sitä kai pysty nuorena ja terveenä tajuamaan, että itsekin on joskus vanhus, jos elää saa.
Näin riskiryhmäläisenä koronaa varoo aivan eri tavalla kuin jos olisi parikymppinen.
Ja näin ikäihmisenä ne ruokakassit painavat ihan eri tavalla kuin jos olisi kolmekymppinen.
Itse onneksi ehdin työelämässä tutustua tietotekniikkaan sen verran, että osaan nykyään tilata nettikaupasta ruuat kotiin. Se on näin yksin elävälle ihmiselle ihan elintärkeä taito.
On kuitenkin ikävä kuvitella niiden kohtaloa, jotka eivät osaa netissä toimia ja joilla ei myöskään ole omaisia auttamassa (tai ei ole sellaisia omaisia, joilla olisi halua auttaa).
Korona voi olla hyvin ikävä tauti myös nuorelle ihmiselle. Pysykää kaikki turvassa!
75-vuotias kyllä voi oppia sitä nettikauppaa käyttämään jos ei kiinnosta sitä 6 euroa maksaa puhelusta. Toihan nyt on jo ihan naurettavaa että sinä kuukausitolkulla teet tuon hänen puolesta. Painosta se opettelemaan. Ei ole ylitsepääsemätöntä jos hänellä on kuukausikaupalla aikaa vaikka kirjoittaa paperille ohje jota voi sitten aina käyttää apuna.
Vierailija kirjoitti:
No hoitiko vanhus sinua kun olit pieni?
Varmaan vähintä mitä voit tehdä nyt, on auttaa tuota vanhusta joskus kerta viikkoon käymällä kaupassa tälle? Eikö vain?
Ei lapsilla ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan, ainoastaan vanhemmilla on lapsia kohtaan. Kukaan meistä ei ole pyytänyt syntyä tänne.
Onko kukaan huomioinut, että joillakin vanhuksilla on hyvin pienet rahat. Ei ole mahdollista tilata nettikaupasta normaalihintaisia ta jopa kalliimpia tuotteita tai pyytää tuomaan ruokaa kotiin maksua vastaan.
Minulla ruokapuoli pyörii juuri punalappuisten ja tarjousten varassa. Lisäksi käyn ruokajakeluissa.
En millään pystyisi ja edes voisi antaa jonkun muun hoitaa ruokaostoksiani.
Jos on vaikka 5 euroa laittaa ruokaostoksiin ja sillä pitäisi saada usea tuote, niin haaveeksi jää ellei ole itse sitä kokenut.
Joidenkin iäkkäiden on pakko käydä itse kaupassa. Myös nolottaa antaa ulkopuoliselle tiedoksi kuinka vaatimattomasti joutuu elämään.
Ja ulkopuoliselle pitää antaa reilusti rahaa käteen, ei ne miltei tyhjästä mitään nyhjäise.
Ei ole hoitanut tämä omainen minua lapsena eikä aikuisena. Yleensä apua pyydettäessä vastasi, että kysy joltain muulta!
Silloin tälköin voin kaupassa käydä mutta en vuosikausia kuitenkaan enkä ota siitä itselleni elämäntehtävääni. Eikä hänkään itse myöskääb olisi tehnyt niin kenellekään.
Vanhustenkin on hyvä ylläpitää jonkin sortin omatoimisuutta. Eri asia jos terveys reistaa, mutta jos ainoa syy on laiskuus niin ( käyttää maskia tai opetella uutta) niin ei riitä empatia.
Vierailija kirjoitti:
Riskiryhmä ei ole riskiryhmää ilman syytä - yli 70 v kuollleisuus koronaan sairastuneista on 10% ja yli 80 v jo 25%. Eli siinä on todella radikaali ero nuorempiin ikäryhmiin, joissa alle 2%... Eli kyllä minäkin elämänhaluisena yli 70 vuotiaana jättäisin turhat kauppareissut väliin ja kävisin sen sijaan kävelyillä jne. Ja minusta on muutenkin hienoa, kun iäkkäämmät ottivat koronan myötä digiloikkaa ja ovat löytäneet sähköiset palvelut! Se helpottaa heillä monin tavoin elämää jatkossa, ei tarvitse asioida joka luukulla paikan päällä.
Suomessa oli keväällä koronaan kuolleisuus yli 80 vuotiailla sairastuneilla 7.8%, älä jauha täällä tuota kakkaa. Sairastuneista yli 95% on ollut monisairaita. Ja sellaiseksi varmasti tulee poteroitumalla kotiin ja lopettamalla normaalin elämän.
Onko koronavirukseen kuolleet yliarvioitu?
Jo 8. toukokuuta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi vähälle huomiolle jääneen artikkelin. Suomen silloisista 255:stä koronavirukseen kuolleesta peräti 96 prosentilla oli yksi tai useampi pitkäaikaissairaus.
"Tämän hetken tiedon mukaan yli 95 prosentilla Suomessa koronaan kuolleista on yksi tai useampi pitkäaikaissairaus."
Artikkelissa ei puhuta koronaviruskuolemista, vaan koronavirukseen liittyvistä kuolemista.
Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että THL ei ota kantaa, johtuiko kuolema koronaviruksesta vai itse pitkäaikaissairaudesta.
Siihenastista kuolemista vain kymmenkunta johtui pelkästään koronaviruksesta.
Tämän hetken tiedon mukaan yli 95 prosentilla Suomessa koronaan kuolleista on yksi tai useampi pitkäaikaissairaus. Tämä tarkoittaisi, että suurin piirtein kaksikymmentä kuolemaa Suomessa selittyisi pelkästään koronalla.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/5104040/Toinen+tautiaalto+paljasti+ko…
Vierailija kirjoitti:
Minäkin voisin lopettaa kaupassakäynnin ja vaikkapa myös siivoamisen jos joku muu hoitaisi sen mun puolesta ja ilmaiseksi tietenkin!
Kyse on siis siitä, että läheinen ei itse osaa tilata sitä kauppakassia netissä (eikä suostu soittamaan, koska se maksaa extra 6 euroa). Minun pitäisi käydä kaupassa hänen puolestaan 1-3 krt viikossa, ja ei keskittäminen ei onnistu, koska aina unohtuu jotain mikä on heti pakko saada tänään jne.
Ekat pari kuukautta jaksoin käydä kaupassa ja klikkailla nettikauppa tilauksia ja noiden muutoksia sitten väsyin. Kaupunki jatkoi vapaaehtoispalvelun kanssa mutta nyt kaupunki on ilmeisesti lopettanut tän kauppapalvelun.
Joten jos minä en jaksa hypätä kauppa-asioilla oman hektisen elämäni lisäksi niin mummon on nyt vaan pakko mennä maski naamalla sinne kauppaan hiljaisen aikana!
Toiset tekee niskahiessä hommia pää kolmantena jalkana ilman taukoja ja lisäksi pitäis vielä hoitaa kauppakäynnit, koska toinen ei vaan halua käydä siellä itse!!
Miksi et muka jaksa tilata hänelle netissä.
Kyllä sun pitäisi sillä tavalla auttaa.
Minäkään en ollut käynyt moneen kuukauteen muuta kuin lähikaupassa.
Tänään kävin. Oli hyvä asia, kaupassa ei soinut enää idiootti musiikki kuten ennen. Hyvä koronapelko sai varmaan aikaan sen.
Vierailija kirjoitti:
Onko koronavirukseen kuolleet yliarvioitu?
Jo 8. toukokuuta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi vähälle huomiolle jääneen artikkelin. Suomen silloisista 255:stä koronavirukseen kuolleesta peräti 96 prosentilla oli yksi tai useampi pitkäaikaissairaus.
"Tämän hetken tiedon mukaan yli 95 prosentilla Suomessa koronaan kuolleista on yksi tai useampi pitkäaikaissairaus."
Artikkelissa ei puhuta koronaviruskuolemista, vaan koronavirukseen liittyvistä kuolemista.
Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että THL ei ota kantaa, johtuiko kuolema koronaviruksesta vai itse pitkäaikaissairaudesta.
Siihenastista kuolemista vain kymmenkunta johtui pelkästään koronaviruksesta.
Tämän hetken tiedon mukaan yli 95 prosentilla Suomessa koronaan kuolleista on yksi tai useampi pitkäaikaissairaus. Tämä tarkoittaisi, että suurin piirtein kaksikymmentä kuolemaa Suomessa selittyisi pelkästään koronalla.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/5104040/Toinen+tautiaalto+paljasti+ko…
Tuolla tavalla yritetään hämätä ihmisiä.
Erittäin monella esim 50-vuotiaalla on jo jokin pitkäaikaissairaus. Useimmilla lievä sellainen.
Esim mulla on lievä hybermobiliteettioireyhtymä. Laitettaisiinko tällainenkin semmoiseksi perussairauden omaavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin voisin lopettaa kaupassakäynnin ja vaikkapa myös siivoamisen jos joku muu hoitaisi sen mun puolesta ja ilmaiseksi tietenkin!
Kyse on siis siitä, että läheinen ei itse osaa tilata sitä kauppakassia netissä (eikä suostu soittamaan, koska se maksaa extra 6 euroa). Minun pitäisi käydä kaupassa hänen puolestaan 1-3 krt viikossa, ja ei keskittäminen ei onnistu, koska aina unohtuu jotain mikä on heti pakko saada tänään jne.
Ekat pari kuukautta jaksoin käydä kaupassa ja klikkailla nettikauppa tilauksia ja noiden muutoksia sitten väsyin. Kaupunki jatkoi vapaaehtoispalvelun kanssa mutta nyt kaupunki on ilmeisesti lopettanut tän kauppapalvelun.
Joten jos minä en jaksa hypätä kauppa-asioilla oman hektisen elämäni lisäksi niin mummon on nyt vaan pakko mennä maski naamalla sinne kauppaan hiljaisen aikana!
Toiset tekee niskahiessä hommia pää kolmantena jalkana ilman taukoja ja lisäksi pitäis vielä hoitaa kauppakäynnit, koska toinen ei vaan halua käydä siellä itse!!
Onko kyse todellisesta osaamattomuudesta (esim muistisairaus, huonontunut näkö tms) vai haluttomuudesta oppia? Mä aikoinaan kannoin omille vanhemmilleni ruokaostoksia, vaikka kuljin itse kyynärsauvojen kanssa eikä mulla ole edes autoa. Yritin ehdottaa vanhemmilleni, että alkaisivat tilata itse. Mutta kun ei. Eivät halunneet. Liian vaivalloista, liian hankalaa, pitäisi opetella uutta ja niin paljon mukavampaa, kun mä kivusta itkien sauvojeni kanssa raahasin heille litrakaupalla maitoa, piimää yms. Sitten sain sairaalasta ilmoituksen, että pääsen tekonivelleikkaukseen. Sanoin vanhemmilleni, että joko nyt alatte itse tilaamaan, käymään itse kaupassa tai olette syömättä. Koska mä en tule ainakaan kahteen kuukauteen käymään teille kaupassa. Kävin sitten ihan kädestä pitäen opettamassa vanhemmilleni, miten tilaus netissä tehdään. Ja vanhempani olivat jo silloin yhdeksänkymppisiä. Nyt ovat jo kohta 2 vuotta tilanneet ihan itse.

Olsithan sää voinut tilata heille netissä.
Ei mun ysikymppiset millään voiis netissä tilata. Ei kokemusta tietokoneen käytöstä, ei verkkopankkia tms.. (akateemisissa töissä olivat työikänsä)
Ilmoitat omaiselle, että tilaat ruoat esim. kerran viikossa hänelle. Jos jotain jää puuttumaan, saa sen seuraavassa tilauksessa viikon kuluttua. Sovitte esim. että soittaa teille tilauksensa aina maanantaina klo 16-18, sinä tilaat ne samana iltana ja otat toimituksen esim. keskiviikolle.
Mun vanha sukulaiseni on jo vuoden tilannut kauppapalvelusta ruokansa, kun ei enää kauppaan itse pääse, eikä sieltäkään saa tilattua kuin määrättyinä päivinä vaikka mitä unohtuisi. Eikä ole kertaakaan soitellut meille, että maito jäi, haetteko.
Jos ei kärsi jostain muistisairaudesta, niin pitäisi kyetä tilaamaan ruokansa viikon eteenpäin. Ja jos nyt unohtuisikin maito tai porkkana ilman sitä selviää viikon. (Tai hankitte hänelle kaappiin UHT-maitoa, säilykelihaa, pastaa ja säilykehedelmiä. Jos jotain unohtuu tai loppuu viikon aikana, niin noilla voi korvata.)