Lue keskustelun säännöt.
Muutuin terapiassa - miten käy parisuhteen?
25.01.2014 |
Olen 24-vuotias ja olen käynyt kolmen vuoden psykoterapiajakson. Koen, että tuon jakson aikana tervehdyin ja tajusin todella paljon. Lapsuuteni oli aivan sairas, enkä ollut ikinä tajunnut sitä, enkä sitä, miten onneton ihminen olin. Terapiassa tajusin, että se ei ole normaalia, ja tein kovasti töitä parantuakseni. Nyt olen löytänyt elämäniloni, itsetuntoni ja kyvyn nauttia asioista. Tunnistan omat tunteeni ja osaan laittaa itselleni rajat. Ennen miellytin muita ja tein heidän eteen kaikkeni, mutta kärsin sitten itse uupumuksesta ja masennuksesta.
Kaikki on nyt siis hyvin. Mutta mutta... Olen ollut nuoresta asti parisuhteessa ja olemme naimisissa. Itse koen, että muutos minussa on ollut positiivinen, sillä en saa enää raivo- tai pelkokohtauksia, en viiltele itseäni ja pystyn opiskelemaan ja työskentelemään. Mieheni sen sijaan näkee minussa myös negatiivisia muutoksia: minusta on tullut hänen mielestään itsekäs. Yritän selittää, että se on terveellistä itsekkyyttä, sillä ennen olin ihan ovimatto. Mutta hän on tottunut siihen, että laitan hänet aina etusijalle ja haluan miellyttää. Lisäksi itse olen huomannut mieheni itsekeskeisyyden: häntä ei kiinnosta minun tunteeni, esimerkiksi seksissä. Hän tekee, mitä hän haluaa.
Ennen en tajunnut tätä. Mietin, onko se vain minun alistumiseni aiheuttama piirre hänessä, joka muuttuu nyt kun otan oman tilani. Vai onko se pysyvää, jota en ole vain tajunnut? Otan avioliittolupauksen tosissani, enkä haluaisi erota, mutta ahdistun tästä tilanteesta. Minun on edelleen vaikea puolustaa omia tunteitani, ja tunnen että olen koko ajan puolustuskannalla. Mieheni ei anna minulle tarvitsemaani tilaa ja mahdollisuutta sanoa, miltä minusta tuntuu. Sen sijaan hän kiukuttelee kuin pieni lapsi. Minusta tuntuu, että tukehdun.
onko kellään muulla ollut tällaista tilannetta? Miten siitä on selvitty?
Kommentit (28)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:17"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:12"]
2 jatkaa. Miehesi tulee kyllä romahtamaan, se on selvä. Mutta anna romahtaa. Se johtuu vain siitä että hän menettää alistettavan. Ja ei se ole oikeaa ystävyyttä, joka on vain yksipuolista. Hän saa sinulta paljon, sinä et häneltä mitään hyvää, ainakaan henkisellä puolella. Ja mitä tulee omaan romahdukseen: Minä en romahtanut, paranin lopullisesti, kun pystyin taas hengittämään.
[/quote]
Meillä ainakin tuttua, että jos on riitaa niin asioista ei puhuta ja riitoja ei selvitetä. Ne vaan sovitaan joskus ja anteeksi pyydetään. Riita jää selvittämättä. Sitten jos mies vihainen niin kukaan ei uskalla edes hengittää tai puhua hänelle. Lapsetkin osaa jo olla varuillaan.
Monesti mietin lähtemistä mutta mietin miten paljon menetän? Kasvoni, talomme, elämämme. Saanko edes lapsia itselleni? Ole onnellinen jos teilä ei ole lapsia, lähteminen helpompaa.
t:7
[/quote]
Tuo vain opettaa lapsille todella sairasta maailmankuvaa, ongelmista ei puhuta ja silloin pitää henkeä pidätellen varoa yhtä ihmistä. Kasvojen menetys ja omaisuus ei ole mitään sen rinnalla, että tarjoaa lapselle turvallisen lapsuuden. Mieti, miten paljon syyllisyyttä tunnet, jos lapsesi elämä tulevaisuudessa romahtaa sen takia, minkälaisessa ympäristössä on joutunut aikoinaan kasvamaan? Tai kyky muodostaa toimivia parisuhteita romuttuu?
Kysyit voitko heittää hukkaan 8 vuotta elämästäsi. Jos asia kysytään näin, vastaus on "voit".
Olet 24, toki se kahdeksan vuotta tuntuu isolta osalta ja onkin. Mutta vaihtoehtonahan saattaa olla se, että olet 34 (edelleen nuori) ja kysyt, voitko heittää hukkaan 18 vuotta elämästäsi.
Ymmärrän hyvin sen, että se tuntuu hukkaan heittämiseltä. Kuitenkin se on sinun elämäsi, joka on tähän asti sujunut näin, eikä siinä mitään heitetä hukkaan. Nyt katsotaan joka tapauksessa eteenpäin.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:15"]
Olet mennyt sairaana yhteen sellaisen miehen kanssa, joka on sopinut sairaalle entiselle sinulle. Olet tavallaan valinnut sellaisen itsekkään puolisoni, joka kohtelee sinua sellaisella tavalla, johon olet tottunut. Mies varmasti haluaa sinun muuttuvan entisen kaltaiseksi. Varmasti oikeasti oletkin hänen mielestään aiempaa itsekkäämpi, ja hän ei pidä siitä, koska hän menettää kynnysmaton, johon on tottunut. Hän alkaa samalla näyttää itse omissakin silmissään inhottavalta ihmiseltä eikä pidä siitäkään.
Minusta teillä on kaksi vaihtoehtoa: ero tai miehen terapia (joko miehen yksilöterapia tai että menette molemmat yhdessä pariterapiaan).
[/quote]
Terapeuttini sanoikin, että muut suhtautuvat usein ristiriitaisesti terapiassa käyvän muutokseen. Hön sanoi, että yleensä siihen kyllä sitten totutaan ajan kanssa. Tähän perustankin toivoni siitä, että mieheni tottuisi uuteen minuun. Mutta epäilen, koska "läpimurtohetkestä" on nyt kulunut jo kaksi vuotta. Olisin kuvitellut, että mieheni olisi onnellinen, kun minusta on tullut tasapainoinen ja onnellinen. En ole enää sairaalloisen läheisriippuvainen ja mustasukkainen, en raivoa tai itke ilman syytä enkä vihaa itseäni. En tajua, miten hän ei näe näitä hyviä juttuja ja tuijottaa vaan sitä "itsekkyyttä".
[/quote]
Koska hän on hyötynyt sinun alistamisestasi. Ja jos ihminen on tottunut hallitsemaan toista, olemaan suhteessa se vahvempi osapuoli (eikä tajua tätä itse eikä halua muutosta), niin ei hän silloin pysty iloitsemaan muutoksesta, koska se on hänen kannaltaan huonompaan suuntaan. Et enää palvele hänen itsekkäitä tavoitteitaan ja hän syyttää sinua itsekkyydestä, koska et enää alistu.
Ymmärrän miestäsi. Perhe- ja ystäväpiirissäni on ihmisiä, jotka ovat muuttuneet terapiajaksojen myötä uskomattoman itsekeskeisiksi! Monet kuvittelavat, että terapian ja itsetutkiskelun myöstä heillä on oikeus KAIKKEEN ja muiden ihmisten ja läheisten on vain ja ainoastaan otettava heidän tunteensa huomioon.
Nykyisin olen jo niin kypsä näihin terapioissa istujiin, että otan mieluummin jopa etäisyyttä tällaisiin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö...tajuan täysin, mitä ap:n mies tarkoittaa. Ilmeisesti ap:sta on terapian myötä kadonnut myös aiempi herkkyys ja empaattisuus, joista ap:n mies on pitänyt hyvinä luonteenpiirteinä.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:33"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:15"]
Olet mennyt sairaana yhteen sellaisen miehen kanssa, joka on sopinut sairaalle entiselle sinulle. Olet tavallaan valinnut sellaisen itsekkään puolisoni, joka kohtelee sinua sellaisella tavalla, johon olet tottunut. Mies varmasti haluaa sinun muuttuvan entisen kaltaiseksi. Varmasti oikeasti oletkin hänen mielestään aiempaa itsekkäämpi, ja hän ei pidä siitä, koska hän menettää kynnysmaton, johon on tottunut. Hän alkaa samalla näyttää itse omissakin silmissään inhottavalta ihmiseltä eikä pidä siitäkään.
Minusta teillä on kaksi vaihtoehtoa: ero tai miehen terapia (joko miehen yksilöterapia tai että menette molemmat yhdessä pariterapiaan).
[/quote]
Terapeuttini sanoikin, että muut suhtautuvat usein ristiriitaisesti terapiassa käyvän muutokseen. Hön sanoi, että yleensä siihen kyllä sitten totutaan ajan kanssa. Tähän perustankin toivoni siitä, että mieheni tottuisi uuteen minuun. Mutta epäilen, koska "läpimurtohetkestä" on nyt kulunut jo kaksi vuotta. Olisin kuvitellut, että mieheni olisi onnellinen, kun minusta on tullut tasapainoinen ja onnellinen. En ole enää sairaalloisen läheisriippuvainen ja mustasukkainen, en raivoa tai itke ilman syytä enkä vihaa itseäni. En tajua, miten hän ei näe näitä hyviä juttuja ja tuijottaa vaan sitä "itsekkyyttä".
[/quote]
Koska hän on hyötynyt sinun alistamisestasi. Ja jos ihminen on tottunut hallitsemaan toista, olemaan suhteessa se vahvempi osapuoli (eikä tajua tätä itse eikä halua muutosta), niin ei hän silloin pysty iloitsemaan muutoksesta, koska se on hänen kannaltaan huonompaan suuntaan. Et enää palvele hänen itsekkäitä tavoitteitaan ja hän syyttää sinua itsekkyydestä, koska et enää alistu.
[/quote]
Ap, tee miehellesi palvelus ja päästä hänet vapaaksi. Miehesi ei tarvitse aloittaa terapiaa vain siksi, koska sinä muutuit terapiasi myötä.
Olen ollut miehesi asemassa, enkä todellakaan kadehdi miestäsi. Sinullekin ap tekee hyvää olla hetki aivan yksin ja tutustua uuteen itseesi aivan rauhassa.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:15"]
Olet mennyt sairaana yhteen sellaisen miehen kanssa, joka on sopinut sairaalle entiselle sinulle. Olet tavallaan valinnut sellaisen itsekkään puolisoni, joka kohtelee sinua sellaisella tavalla, johon olet tottunut. Mies varmasti haluaa sinun muuttuvan entisen kaltaiseksi. Varmasti oikeasti oletkin hänen mielestään aiempaa itsekkäämpi, ja hän ei pidä siitä, koska hän menettää kynnysmaton, johon on tottunut. Hän alkaa samalla näyttää itse omissakin silmissään inhottavalta ihmiseltä eikä pidä siitäkään.
Minusta teillä on kaksi vaihtoehtoa: ero tai miehen terapia (joko miehen yksilöterapia tai että menette molemmat yhdessä pariterapiaan).
[/quote]
Terapeuttini sanoikin, että muut suhtautuvat usein ristiriitaisesti terapiassa käyvän muutokseen. Hön sanoi, että yleensä siihen kyllä sitten totutaan ajan kanssa. Tähän perustankin toivoni siitä, että mieheni tottuisi uuteen minuun. Mutta epäilen, koska "läpimurtohetkestä" on nyt kulunut jo kaksi vuotta. Olisin kuvitellut, että mieheni olisi onnellinen, kun minusta on tullut tasapainoinen ja onnellinen. En ole enää sairaalloisen läheisriippuvainen ja mustasukkainen, en raivoa tai itke ilman syytä enkä vihaa itseäni. En tajua, miten hän ei näe näitä hyviä juttuja ja tuijottaa vaan sitä "itsekkyyttä".