Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka ette saaneet syvästi rakastamaanne henkilöä kumppaniksi?
21.10.2020 |
En nyt tarkoita mitään kaukoihastuksia vaan sitä, että olette tunteneet hyvin ja välillänne on ollut vähintäänkin seurustelua.
Olen lähes viisikymppinen nainen ja koen rakastuneeni ensimmäisen kerran kunnolla vasta reilusti yli kolmekymppisenä. Olin tätäkin ennen seurustellut ”tosissani” mutta tämä rakkaus oli jotakin, jota en ollut ikinä kokenut. Oma tunteeni ei ole yli kymmenessä vuodessakaan haalistunut tippaakaan huolimatta siitä, ettemme pariin vuoteen ole nähneet rakastamani miehen kanssa emmekä viestittele omasta toiveestani. Mies ei halunnut olla kanssani tosin myös olosuhteet ajoivat erilleen. Rehellisesti sanottuna miehen menetys on ollut pahin pettymys elämässäni ja tuntui samalta, kuin todella läheisen ihmisen kuolema.
Miten tästä pitäisi jatkaa eteenpäin? Haluaisin kovasti kumppanin mutten usko pystyväni rakastamaan ketään muuta yhtä syvästi. Seurustelen todella hienon miehen kanssa ja hän rakastaa minua syvästi. En kuitenkaan voi mitään sille, etten vielä parin vuodenkaan jälkeen tunne häntä kohtaan yhtä vahvasti. Kärvistelenkö yksin loppuelämäni yksin ja mietin rakastamaani miestä vai voinko olla ihmisen kanssa, jota kyllä rakastan mutten luullakseni koskaan samalla ja yhtä kokonaisvaltaisella tavalla? Tuntuu, että kannan kammottavaa salaisuutta sisälläni kun en voi paljastaa kaipaavani edelleen tätä yhtä. Tällä hetkellä tuntuu, että saatan kaivata häntä koko loppuelämäni.
Jos jollakin on kokemusta vastaavasta tilanteesta, kuulisin mielelläni näkemyksiä.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisit rakkautta ihmiseltä joka ei rakasta sinua?
Hyvä kysymys mutta kyse ei ole siitä, että haluaisin hänen rakastavan minua. Minä rakastan häntä eikä hänen rakastamattomuutensa vie sitä tunnetta pois. Minusta kysymyksesi esittäjä on oikeastaan ainoastaan itsekäs.
Ap
Tämä. Moni ei ehkä ole kokenut sitä aitoa rakkautta koska pystyy pakottamaan tunteensa pois. Ja ehdottelee saavuttamattomuutta (mikä myös joissain tilanteissa pitkittää ja ns pahentaa tunteita), mutta tässä ei nyt siitä ollut kyse.
Itse olen omasta elämäntilanteestani johtuen pohtinut paljon sitä, kuka hullu haluaisi olla suhteessa ihmisen kanssa joka rakastaisi jotain toista enemmän kuin mitään ja miettisi päivät ja yöt jotain toista? Minä esim en voisi aloittaa suhdetta kenenkään muun kuin elämäni rakkauden kanssa, ehkä minun pitäisi kertoa vähintään potentiaaliselle kumppanille että hei, en sit koskaan luultavasti tulee rakastamaan sinua kuten hlö x:ää. Monikohan jäisi? Ja että mietin sitä toista sitten koko ajan enkä välttämättä edes saata koskea sinuun. Että sori.
Tää on melko piinaavaa mutta minä luulen että elän elämäni yksin. Kun elämäni rakkaus ei saa tehtyä päätöstä mun edukseni. Kävi miten kävi tulen aina rakastamaan häntä ja en voi saada ketään muuta koska vertaan kaikkia aina häneen. Eikä olisi reilua ketään kohtaan.
Ei tietenkään tee päätöstä eduksesi, koska ei rakasta sinua. Mikä siinä on epäselvää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisit rakkautta ihmiseltä joka ei rakasta sinua?
Hyvä kysymys mutta kyse ei ole siitä, että haluaisin hänen rakastavan minua. Minä rakastan häntä eikä hänen rakastamattomuutensa vie sitä tunnetta pois. Minusta kysymyksesi esittäjä on oikeastaan ainoastaan itsekäs.
Ap
Tämä. Moni ei ehkä ole kokenut sitä aitoa rakkautta koska pystyy pakottamaan tunteensa pois. Ja ehdottelee saavuttamattomuutta (mikä myös joissain tilanteissa pitkittää ja ns pahentaa tunteita), mutta tässä ei nyt siitä ollut kyse.
Itse olen omasta elämäntilanteestani johtuen pohtinut paljon sitä, kuka hullu haluaisi olla suhteessa ihmisen kanssa joka rakastaisi jotain toista enemmän kuin mitään ja miettisi päivät ja yöt jotain toista? Minä esim en voisi aloittaa suhdetta kenenkään muun kuin elämäni rakkauden kanssa, ehkä minun pitäisi kertoa vähintään potentiaaliselle kumppanille että hei, en sit koskaan luultavasti tulee rakastamaan sinua kuten hlö x:ää. Monikohan jäisi? Ja että mietin sitä toista sitten koko ajan enkä välttämättä edes saata koskea sinuun. Että sori.
Tää on melko piinaavaa mutta minä luulen että elän elämäni yksin. Kun elämäni rakkaus ei saa tehtyä päätöstä mun edukseni. Kävi miten kävi tulen aina rakastamaan häntä ja en voi saada ketään muuta koska vertaan kaikkia aina häneen. Eikä olisi reilua ketään kohtaan.
Ei tietenkään tee päätöstä eduksesi, koska ei rakasta sinua. Mikä siinä on epäselvää?
Kysyinkö minä sinulta tätä?
Hän rakastaa mutta ei tarpeeksi, sanoisin.
Takaisin asiaan, pointtini kirjoituksessani oli että en ymmärrä miten kukaan voisi olla suhteessa jonkun kanssa ja haaveilla jostain toisesta kaiket ajat, tai miten kukaan voisi olettaa sellaisen olevan toiselle ok?
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään sitä, miksi rakkauden pitäisi kestää kaikki ”arkiset vaikeudet”. Miksi vaikeuksia pitäisi ylipäätään kaataa toisen niskaan? Miksi toista ihmistä ei voisi nähdä vaikeuksista erillisenä? Miten ihmeessä ihmiset onnistuvat riitelemään siitä, asutaanko kerrostalossa vai rivitalossa tai siitä, miten kotitalouden tulot jaetaan oikeudenmukaisesti?
Kunhan näitä mietin. En ole ikinä onnistunut riitelemään tosissani yhdessäkään parisuhteessani ja ikää kuitenkin jo yli 40. Olen ollut tosi nirso kumppaneita valitessani. Olen nainen mikäli se liittyy asiaan.
Varmaan sitä riitaa tulee jos vaikkapa toinen on äitiyslomalla hoitamassa yhteistä vastasyntynyttä ja toinen ei suostu yhtään kompensoimaan rahallisesti vaan vaatii toista silti maksamaan puolet kaikista kuluista. Miten itse ratkaiset tämän jos toinen ei suostu kuuntelemaan? Pakkaat vauvan ja lähdet? Ja tämä oli vain yksi esimerkki, ehkä et itse ole joutunut siihen tilanteeseen että kumppani on yhtäkkiä ihan tollo jossain asiassa eikä anna tuumaakaan periksi.
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään sitä, miksi rakkauden pitäisi kestää kaikki ”arkiset vaikeudet”. Miksi vaikeuksia pitäisi ylipäätään kaataa toisen niskaan? Miksi toista ihmistä ei voisi nähdä vaikeuksista erillisenä? Miten ihmeessä ihmiset onnistuvat riitelemään siitä, asutaanko kerrostalossa vai rivitalossa tai siitä, miten kotitalouden tulot jaetaan oikeudenmukaisesti?
Kunhan näitä mietin. En ole ikinä onnistunut riitelemään tosissani yhdessäkään parisuhteessani ja ikää kuitenkin jo yli 40. Olen ollut tosi nirso kumppaneita valitessani. Olen nainen mikäli se liittyy asiaan.
Varmaan sitä riitaa tulee jos vaikkapa toinen on äitiyslomalla hoitamassa yhteistä vastasyntynyttä ja toinen ei suostu yhtään kompensoimaan rahallisesti vaan vaatii toista silti maksamaan puolet kaikista kuluista. Miten itse ratkaiset tämän jos toinen ei suostu kuuntelemaan? Pakkaat vauvan ja lähdet? Ja tämä oli vain yksi esimerkki, ehkä et itse ole joutunut siihen tilanteeseen että kumppani on yhtäkkiä ihan tollo jossain asiassa eikä anna tuumaakaan periksi.
Esimerkkisi kuulostaa absurdilta eli ilmeisesti olen onnistunut valitsemaan minulle sopivia kumppaneita. En ole toisaalta koskaan seurustellut tollon kanssa eli kaikki kumppanini ovat olleet reiluja, henkisesti tasapainoisia, hyvin kasvatettuja ja verrattain älykkäitä sekä sosiaalisesti että matemaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisit rakkautta ihmiseltä joka ei rakasta sinua?
Hyvä kysymys mutta kyse ei ole siitä, että haluaisin hänen rakastavan minua. Minä rakastan häntä eikä hänen rakastamattomuutensa vie sitä tunnetta pois. Minusta kysymyksesi esittäjä on oikeastaan ainoastaan itsekäs.
Ap
Tämä. Moni ei ehkä ole kokenut sitä aitoa rakkautta koska pystyy pakottamaan tunteensa pois. Ja ehdottelee saavuttamattomuutta (mikä myös joissain tilanteissa pitkittää ja ns pahentaa tunteita), mutta tässä ei nyt siitä ollut kyse.
Itse olen omasta elämäntilanteestani johtuen pohtinut paljon sitä, kuka hullu haluaisi olla suhteessa ihmisen kanssa joka rakastaisi jotain toista enemmän kuin mitään ja miettisi päivät ja yöt jotain toista? Minä esim en voisi aloittaa suhdetta kenenkään muun kuin elämäni rakkauden kanssa, ehkä minun pitäisi kertoa vähintään potentiaaliselle kumppanille että hei, en sit koskaan luultavasti tulee rakastamaan sinua kuten hlö x:ää. Monikohan jäisi? Ja että mietin sitä toista sitten koko ajan enkä välttämättä edes saata koskea sinuun. Että sori.
Tää on melko piinaavaa mutta minä luulen että elän elämäni yksin. Kun elämäni rakkaus ei saa tehtyä päätöstä mun edukseni. Kävi miten kävi tulen aina rakastamaan häntä ja en voi saada ketään muuta koska vertaan kaikkia aina häneen. Eikä olisi reilua ketään kohtaan.
Ei tietenkään tee päätöstä eduksesi, koska ei rakasta sinua. Mikä siinä on epäselvää?
Kysyinkö minä sinulta tätä?
Hän rakastaa mutta ei tarpeeksi, sanoisin.
Takaisin asiaan, pointtini kirjoituksessani oli että en ymmärrä miten kukaan voisi olla suhteessa jonkun kanssa ja haaveilla jostain toisesta kaiket ajat, tai miten kukaan voisi olettaa sellaisen olevan toiselle ok?
Kysyit siinä vaiheessa kun itkit asiasta palstalle. Hän ei rakasta sinua. Unohda ja mene eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
* 15 vuoden *
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Olen tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Ei se minulle ole ongelma että tilanne on tuo, mutta aloittajalle tuntui olevan. Ja onhan myös hänen nykyisen kumppaninsa kannalta kurjaa, että aloittajan suuret tunteet kohdistuvat ihan muualle. Itselleni oma mieheni on tähänastisen elämäni suurin rakkaus, enkä oikeasti usko että olisin enää ikinä onnellinen, jos hän vaikkapa kuolisi. Tottakai olisi hyvin suuri ongelma, jos tuntisin näin eksääni enkä nykyistä miestä kohtaan.
Niina meni just kesällä naimisiin itseään 15v vanhemman äijän kanssa. Ei ymmärrystä todellakaan ja otti vielä äijän typerän nen-päätteisen sukunimen oman suht harvinaisen ruotsinkielisen tilalle(n.250 Suomessa ja Ruotsissa saman verran).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niina meni just kesällä naimisiin itseään 15v vanhemman äijän kanssa. Ei ymmärrystä todellakaan ja otti vielä äijän typerän nen-päätteisen sukunimen oman suht harvinaisen ruotsinkielisen tilalle(n.250 Suomessa ja Ruotsissa saman verran).
?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Pointtihan on siinä, mikä vaikeuttaa elämää ja mikä helpottaa sitä. Yhdessä olevalle parille on eduksi tuntea suuria tunteita, katsoa toinen toistaan vaaleanpunaisten lasien läpi ja muutenkin ruokkia tunteita kaikin mahdollisin tavoin. Kun siis molemmat pysyvät samalla aaltopituudella tässäkin asiassa, jos vain toinen on hurmioissaan, niin se voi olla kiusallista toiselle, joka ei koe samaa.
Jos taas rakkaus kohdistuu saavuttamattomaan ja tuottaa kaipausta ja kärsimystä sekä myös haittaa olemassa olevan kumppanin rakastamista, niin silloinhan siitä kannattaa pyrkiä vieroittamaan itsensä.
Rakkautta on montaa eri lajia, tuollainen hullu rakkaus on yksi niistä. Ellet kärsi ja ellei kumppanisi kärsi, ja ellei se rakkauden kohde koe rakkauttasi kiusallisena, niin asia on varmaan ihan ok sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Olen tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Ei se minulle ole ongelma että tilanne on tuo, mutta aloittajalle tuntui olevan. Ja onhan myös hänen nykyisen kumppaninsa kannalta kurjaa, että aloittajan suuret tunteet kohdistuvat ihan muualle. Itselleni oma mieheni on tähänastisen elämäni suurin rakkaus, enkä oikeasti usko että olisin enää ikinä onnellinen, jos hän vaikkapa kuolisi. Tottakai olisi hyvin suuri ongelma, jos tuntisin näin eksääni enkä nykyistä miestä kohtaan.
Mutta ymmärrätkö että on ohuesti loukkaavaa tulla kohdelluksi vähän kuin mielisairaana, kun se sama tunne esimerkiksi sinun päässäsi ei sitten kuitenkaan ole sairaus, vaan oikeinkin toivottavaa. Ja niin, onhan se jonkin sortin ongelma itsellenikin, mutta onko se kuitenkaan jotain mitä pitäisi tai pystyisi jollain terapialla korjaamaan. Ehkä jos söisin jotain mielialalääkettä joka turruttaisi kaikki tunteet, tämäkin turtuisi. En vain halua tuutata itseeni jotain lääkettä normaalien ihmiselämään kuuluvien tunteiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Olen tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Ei se minulle ole ongelma että tilanne on tuo, mutta aloittajalle tuntui olevan. Ja onhan myös hänen nykyisen kumppaninsa kannalta kurjaa, että aloittajan suuret tunteet kohdistuvat ihan muualle. Itselleni oma mieheni on tähänastisen elämäni suurin rakkaus, enkä oikeasti usko että olisin enää ikinä onnellinen, jos hän vaikkapa kuolisi. Tottakai olisi hyvin suuri ongelma, jos tuntisin näin eksääni enkä nykyistä miestä kohtaan.
Mitä tekisit miehesi kuoltua? Et olisi enää koskan onnellinen, niinkö? Oletko nuori? Ajatuksesi ovat minusta aika mustavalkoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Olen tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Ei se minulle ole ongelma että tilanne on tuo, mutta aloittajalle tuntui olevan. Ja onhan myös hänen nykyisen kumppaninsa kannalta kurjaa, että aloittajan suuret tunteet kohdistuvat ihan muualle. Itselleni oma mieheni on tähänastisen elämäni suurin rakkaus, enkä oikeasti usko että olisin enää ikinä onnellinen, jos hän vaikkapa kuolisi. Tottakai olisi hyvin suuri ongelma, jos tuntisin näin eksääni enkä nykyistä miestä kohtaan.
Mutta ymmärrätkö että on ohuesti loukkaavaa tulla kohdelluksi vähän kuin mielisairaana, kun se sama tunne esimerkiksi sinun päässäsi ei sitten kuitenkaan ole sairaus, vaan oikeinkin toivottavaa. Ja niin, onhan se jonkin sortin ongelma itsellenikin, mutta onko se kuitenkaan jotain mitä pitäisi tai pystyisi jollain terapialla korjaamaan. Ehkä jos söisin jotain mielialalääkettä joka turruttaisi kaikki tunteet, tämäkin turtuisi. En vain halua tuutata itseeni jotain lääkettä normaalien ihmiselämään kuuluvien tunteiden takia.
No mutta taatusti suurin osa ihmisistä on silloin tällöin mielisairas. Ja oma kehokin tuottaa ihan huumeisiin verrattavia hormoneita joissain tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Olen tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Ei se minulle ole ongelma että tilanne on tuo, mutta aloittajalle tuntui olevan. Ja onhan myös hänen nykyisen kumppaninsa kannalta kurjaa, että aloittajan suuret tunteet kohdistuvat ihan muualle. Itselleni oma mieheni on tähänastisen elämäni suurin rakkaus, enkä oikeasti usko että olisin enää ikinä onnellinen, jos hän vaikkapa kuolisi. Tottakai olisi hyvin suuri ongelma, jos tuntisin näin eksääni enkä nykyistä miestä kohtaan.
Mutta ymmärrätkö että on ohuesti loukkaavaa tulla kohdelluksi vähän kuin mielisairaana, kun se sama tunne esimerkiksi sinun päässäsi ei sitten kuitenkaan ole sairaus, vaan oikeinkin toivottavaa. Ja niin, onhan se jonkin sortin ongelma itsellenikin, mutta onko se kuitenkaan jotain mitä pitäisi tai pystyisi jollain terapialla korjaamaan. Ehkä jos söisin jotain mielialalääkettä joka turruttaisi kaikki tunteet, tämäkin turtuisi. En vain halua tuutata itseeni jotain lääkettä normaalien ihmiselämään kuuluvien tunteiden takia.
Itselläni vähän viitteitä myös siitä että nämä tunteet on molemmin puolisia. Itse olen (vielä) naimisissa. Ero vaikuttaa kyllä jo muutenkin aika väistämättömältä, ihan tästä toisesta ihmisestä riippumatta. Mutta siis meillä on tilanne se, että molempien pitäisi varmaan mennä johonkin terapiaan, unohtamaan typerä vanha ihastumisemme. 🤪 tai sitten voisimme vain kokeilla sitä yhdessä olemista viimeinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään sitä, miksi rakkauden pitäisi kestää kaikki ”arkiset vaikeudet”. Miksi vaikeuksia pitäisi ylipäätään kaataa toisen niskaan? Miksi toista ihmistä ei voisi nähdä vaikeuksista erillisenä? Miten ihmeessä ihmiset onnistuvat riitelemään siitä, asutaanko kerrostalossa vai rivitalossa tai siitä, miten kotitalouden tulot jaetaan oikeudenmukaisesti?
Kunhan näitä mietin. En ole ikinä onnistunut riitelemään tosissani yhdessäkään parisuhteessani ja ikää kuitenkin jo yli 40. Olen ollut tosi nirso kumppaneita valitessani. Olen nainen mikäli se liittyy asiaan.
Varmaan sitä riitaa tulee jos vaikkapa toinen on äitiyslomalla hoitamassa yhteistä vastasyntynyttä ja toinen ei suostu yhtään kompensoimaan rahallisesti vaan vaatii toista silti maksamaan puolet kaikista kuluista. Miten itse ratkaiset tämän jos toinen ei suostu kuuntelemaan? Pakkaat vauvan ja lähdet? Ja tämä oli vain yksi esimerkki, ehkä et itse ole joutunut siihen tilanteeseen että kumppani on yhtäkkiä ihan tollo jossain asiassa eikä anna tuumaakaan periksi.
En todellakaan ole joutunut tuollaisiin tilanteisiin enkä joudu. Asiat kun keskustellaan ja sovitaan valmiiksi etukäteen. Ja kumppanista ei tee tolloa se, että hän seisoo omien näkemystensä takana. Nehän on toki selvitetty jo seurustelun aikana. En ole tuo, jolle vastasit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat etsiä asiaan ihan konkreettista ratkaisua, niin hakeutuisin pakkoajatuksiin ja/tai riippuvuuksiin perehtyneen terapeutin puheille. Sinänsä en kyllä usko että tarjolla on vaihtoehtoa, jossa voisit samaan aikaan päästä eteenpäin ja vapauttaa tunteita nykyiseen suhteeseen ja "vaalia" vanhaa ihastusta halutessasi. Ihastus/rakastuminenhan on aivokemiallisesti riippuvuutta suuresti muistuttava tila, eikä alkoholistikaan taida yleensä toipua siihen pisteeseen, että voisi ottaa pari saunaolutta viikonloppuna.
Oikeansuuntaista toimintaa on poistaa kyseinen henkilö elämästäsi kokonaan ja olla käymättä ikinä esim. hänen sosiaalisessa mediassaan ja vaihtaa heti ajattelun aihe muuksi, kun hän tulee mieleen. Näin ruokit riippuvuutta mahdolisimman vähän.
Eipä ole auttanut itselläni yli 15 tauko yhteydenpidossa. Tyyppi tuli silti uniinkin koko ajan. Loppujen lopuksi tässä on kyse jonkinlaisesta uskonnollisesta asiasta. Uskooko sellaiseen elämää suurempaan rakkauteen, joka on säädetty jossain ylemmällä taholla vai onko kaikki tosiaan vain aivokemiaa ja jotain mitä voidaan lääkitä ja terapioida. Aika moni parisuhteessa oleva uskoo tuohon elämää suurempaan rakkauteen ja se on kaikille fine. Sitä jopa vähän kadehditaan ja ihaillaan. Mutta jos saman tyyppisiä pysyviä tunteita tuntee parisuhteen ulkopuolella, ehdotetaan terapiaa.
Parisuhteessa oleva rakkaus puolisoa kohtaan ei ole lainkaan sama asia kuin rakkaus, joka on vain toisen päässä yksipuolisesti. Ne ovat täysin eri asioita joka tavalla ja mielestäni on outoa, että pidät niitä samanlaisina. Samaten määritelmä elämää suuremmasta rakkaudesta on mielestäni outo. Miten niin elämää suurempi?
Alue: Aihe vapaa
Jäin miettimään sitä, miksi rakkauden pitäisi kestää kaikki ”arkiset vaikeudet”. Miksi vaikeuksia pitäisi ylipäätään kaataa toisen niskaan? Miksi toista ihmistä ei voisi nähdä vaikeuksista erillisenä? Miten ihmeessä ihmiset onnistuvat riitelemään siitä, asutaanko kerrostalossa vai rivitalossa tai siitä, miten kotitalouden tulot jaetaan oikeudenmukaisesti?
Kunhan näitä mietin. En ole ikinä onnistunut riitelemään tosissani yhdessäkään parisuhteessani ja ikää kuitenkin jo yli 40. Olen ollut tosi nirso kumppaneita valitessani. Olen nainen mikäli se liittyy asiaan.