Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuudenajan ystävien käytös aikuisena
21.10.2020 |
Onko teillä kokemusta, että käytös muuttuu halveksivaksi, vihaiseksi tai jotenkin muuten vältteleväksi?
Itse pohdin paljon tätä, miksi yhtäkkiä vanhat ystävät tuntuvat jotenkin kääntyvän vastaan tai osoittavat mieltään monin eri tavoin, jättävät huomioimatta esimerkiksi kaikki sosiaalisen median julkaisut, joista kuitenkin ovat tietoisia koska osaavat niihin tavatessa viitata. Käyttäytyminen on muutenkin passiivis-aggressiivista, viesteissä lähetellään kyllä sydämiä ja olevinaan sovitaan että nähdään ja tehdään kivoja juttuja, sitten kun lopulta nähdään on tunnelma kireä ja ärtynyt ja siitä jää paha mieli. Käyttäytyminen on välttelevää, asioista ei kysytä avoimin mielin keskustellen vaan jopa piikitellen. Välillä tuntuu että ollaan takaisin siellä ala-asteella jossa juostiin yhtä karkuun nauraen.
Olen alkanut todella kyseenalaistaa mitä edes on ystävyys. Miksi se muuttuu tällaiseksi? Eikä pelkästään lapsuudenkaverit vaan vähänkään pidempiaikaiset tuttavat alkavat vähitellen osoittaa jotakin vihamielisyyden merkkejä joita en osaa tulkita.
Uudet tuttavuudet ja kaverit ovat helpompaa seuraa, he tuntuvat kuuntelevan ja arvostavan minua sellaisena kuin olen ja haluan edelleen olla kaikille kohtelias ja ystävällinen.
Litietona vielä, että näiden pidempiaikaisten ystävien kanssa kaikilla on sama elämäntilanne, miehet, perheet, lapset ja talot, työt kaikilla kunnossa ja elämä ns. kohdillaan. Eli en ymmärrä tätä myöskään miksikään kateudeksi. Toki kaikilla on näidenkin tekijöiden sisällä omat eroavaisuutensa monessakin asiassa, mutta silti tämä suoranainen vihaisuus on ollut itselleni todella yllättävää kun kaikki kuitenkin olemme 35-vuotiaita normaaleja ihmisiä, jotka voisivat vaan keskenään pitää hauskaa ja jutella mukavia.
Kommentit (3)
Vaikea sanoa. Olet ehkä jollekin käytöksellesi sokea?
Oletko hyvin herkkä ja empaattinen, pyyteletkö koko ajan anteeksi kaikkea? Tällainen on pitemmän päälle raskasta toiselle, koska siitä alkaa tulla olo, että tämä herkkä imee energiaa ja huomiota itseensä vaikka tarkoitus on tietysti päinvastainen. Tulee olo että nyt täytyy jotenkin jatkuvasti varoa ettei toinen säry, ja että toinen ei ota reippaasti vastuuta omasta olemassaolostaan.
Ehkä se tunne on jotain sellaista että pakotetaan hoivaoloon vaikka ei siinä haluaisi olla, vaan tykkää reippaammasta olemisesta. Sama tulee, kun joku puhuu jatkuvasti lapsistaan tai postailee lapsikuvia joka päivä. Tai lähettää lapsistaan kuvia yksityisviestinä.
Nämä ovat tietenkin myös persoonakohtaisia eroja eli oikeaa ja väärää ei välttämättä tässä ole, mutta näitä on hyvä tunnistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vääränlaista seuraa. Kannattaa jättää omaan arvoonsa, ystävyydestä pitäisi tulla hyvä olo.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa tosi oudolta. Voisiko taustalla olla väsymystä tai muita haasteita omassa elämässä siitä huolimatta, että kaikki ulkoisesti vaikuttaakin olevan kunnossa? Tai voisiko olla sittenkin jonkun tason kateutta? Miten itse käyttäydyt? Pidätkö heitä tasavertaisena itsesi kanssa ja käyttäydytkö sen mukaisesti? Onhan sekin totta, että esim. lapsuuden perheen seurassa saattaa aikuinenkin ihan tahattomasti heittäytyä "lapseksi" ja käyttäytyä sen roolin mukaisesti. Varmasti täsmää jollain tasolla myös muihinkin ihmissuhteisiin/porukoihin. Voisiko tässä olla jotain sellaista?
Tosi vaikea kyllä sanoa muuta, kuin heitellä arvauksia, kun ei kuulosta yhtään tutulta. Toki ihmiset myös muuttuu elämän mittaa ja kyllä mäkin huomaan, että eri kavereiden seurassa on erilaista riippuen elämäntilanteesta. Esim. tällä hetkellä on yhden ystävän kanssa hankalaa, kun hänellä on puheenaiheena vain lapset, joista taas itse en oikein osaa keskustella kuin hyvin pintapuolisesti. Hän taas ei tunnu osaavan keskustella niistä asioista, joista itse haluaisin puhua. On haasteellista pitää ystävyyttä yllä tässä tilanteessa, mutta vielä jaksan toivoa, että helpottaa. Sitten on toinen kaveri, jonka kanssa oli joitain vuosia sitten todella hankalaa keksiä yhteistä puhuttavaa, enkä oikein edes osaa sanoa miksi, mutta nykyään on taas tosi helppoa!