Hei kaikesta turhasta valittavat; kuvitelkaa hetkisen aikaa luolakauden ihmiselämän elinolosuhteita

Tuo nyt on ihan sama kuin sanosit lapselle, että syö lautases tyhjäksi, Afrikassa on nälänhätä.

Mikä on luolakausi? Intti?

1/1:lle Hei ei nyt sotketa tähän muiden maiden asukasoloja jossain Afrikassa, nyt puhutaan Suomesta. 

ap.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on luolakausi? Intti?

Ei nyt mistään armeijan oloista ole puhe, sanotaan nyt Suomessa vuodet jääkauden jälkeisestä ajasta joskus vuonna nollanollanollanolla;)

ap.

Vierailija kirjoitti:

1/1:lle Hei ei nyt sotketa tähän muiden maiden asukasoloja jossain Afrikassa, nyt puhutaan Suomesta. 

ap.

Sama pointti kummassakin. Ei kosketa minua mikään luolamiehen elämä.

Tästä syystä ihmiskunnan globaali sosiaalinen kanssakäyminen on auttanut meitä.

Jonkun akateemisen ininää taas kohta että palkka ei riitä?

Luolaelämä oli sellaista, jolloin miehet metsästivät jousipyssyillä syötävää luolan nuotioon paistettavaksi, ja naiset siellä luolassa taljan päällä istuskelivat turkikset kiedottuina ympärilleen käännellen lihavarrasta nuotiossa jne.

Ei voi verrata asioita noin. Ihminen peilaa itseään ja omaa oloaan aina ympäröivään yhteiskuntaan. Ja niin saakin tehdä, ei muuten tapahtuisi mitään kehitystä.

Minä aina olen funtsinut, että miten ihmeessä naiset selvisivät menkoistaan luola-aikakautena?

Veriplättyjä kerran kuussa:D

Kärsimys on subjektiivista. Minäkin haluan kuolla joka hetki, vaikka luolaihmisen näkökulmasta ”kaikki on hienosti”.

Vierailija kirjoitti:

Minä aina olen funtsinut, että miten ihmeessä naiset selvisivät menkoistaan luola-aikakautena?

Menkat ei ollu suuri ongelma, kun ne alkoi myöhemmin, ja sitten oltiin koko ajan raskaana, ja sitten jo kuoltiinkin pois. Eikä ehkä muutenkaan ollu ihan niin väliä jos veret joskus valui pitkin karvaisia kinttuja.

En kyllä ymmärrä ajatusta, että iminen olisi siksi vähemmän onnellinen, että hän ei voi painaa päätä pehmeään tyynyyn. Sitä mitä ei ole, ei kaipaa, eikä siksi vielä olemattoman asian puute voi tehdä ketään onnettomaksi.

Toisaalta tuolloin oli aikaa puuhastelua rauhassa tutun yhteisön parissa. Kaikki tekeminen keskittyi hengissä selviytymiseen ja oli siten aina merkityksellistä. Nyt ihmiset puuhaavat mukatärkeiden asioiden parissa ja hakevat siitä olematonta merkitystä elämälleen.

Oletteko koskaan miettineet, että kehitys ei tee välttämättä ihmistä onnellisemmaksi? Me ihmiset vain oletamme, että jos meillä on tätä ja tuota tai että pystymme tekemään vielä jotain hienompaa, meistä täytyy tulla onnellisempia.

Mulle kelpaisi. Luolakaudella en varmaan olisi ikinä alunperin sairastunut syöpään ja jäänyt elää kituuttamaan kroonisesti sairaaseen kroppaan. Jos mut nykyisessä tilassani heitettäisiin luolaelämään, niin joku petoeläin korjaisi varmaan äkkiä, kun tilani huonontuisi nopeasti ilman kituuttamista mahdollistavaa ympäristöä ja hoitoa.

Fyysisesti oli ennen julmetun rankkaa, sitä ei kukaan kiellä.

Mutta vaikka joutui miettimään, että syökö sapelihammastiikeri, mikäli astun ulos luolasta, niin ei se henkisesti ollut sellaista tykitystä kuin nykyään.

Silloin ei paljon deadlinet painaneet. Eikä mietitty tykkääköhän tuo minusta. Saatettiin katsella tähtiä ja miettiä mitä ne on, mutta siinä ne miettimiset oli.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä ajatusta, että iminen olisi siksi vähemmän onnellinen, että hän ei voi painaa päätä pehmeään tyynyyn. Sitä mitä ei ole, ei kaipaa, eikä siksi vielä olemattoman asian puute voi tehdä ketään onnettomaksi.

Toisaalta tuolloin oli aikaa puuhastelua rauhassa tutun yhteisön parissa. Kaikki tekeminen keskittyi hengissä selviytymiseen ja oli siten aina merkityksellistä. Nyt ihmiset puuhaavat mukatärkeiden asioiden parissa ja hakevat siitä olematonta merkitystä elämälleen.

Oletteko koskaan miettineet, että kehitys ei tee välttämättä ihmistä onnellisemmaksi? Me ihmiset vain oletamme, että jos meillä on tätä ja tuota tai että pystymme tekemään vielä jotain hienompaa, meistä täytyy tulla onnellisempia.

Kaikki kuuluivat yhteisöön (ellei poikkeustapauksessa karkoitettu tai tapettu) ja ihmiset elivät ympäröivän todellisuuden mukaan, ei sen mukaan, miten olisi pitänyt olla jonkun ideologian mukaan. Vahvimmat oli Alf oja ja heikommat selvitäkseen pysyivät ilman kitinöitä mukana yhteistyössä, että pysyivät hengissä ja saivat edes jotain. Ihmissuhteilla oli suuri merkitys, kaikki hoitivat lapsia ja osallistuivat ruuanhankintaan ja yksinäisyyttä ei käytännössä ollut. Jos joku sairastui tai joutui taistelemaan, niin saattoi kuolla ja se hyväksyttiin, kun oli pakko. Kärsimystä oli nälän ja kylmän takia varmasti ja se oli kovaa, mutta oli paljon hyvääkin tuossa karussa luonnon varassa selviämisessä.

Vierailija kirjoitti:

Fyysisesti oli ennen julmetun rankkaa, sitä ei kukaan kiellä.

Mutta vaikka joutui miettimään, että syökö sapelihammastiikeri, mikäli astun ulos luolasta, niin ei se henkisesti ollut sellaista tykitystä kuin nykyään.

Silloin ei paljon deadlinet painaneet. Eikä mietitty tykkääköhän tuo minusta. Saatettiin katsella tähtiä ja miettiä mitä ne on, mutta siinä ne miettimiset oli.

:D:D  Tuo oli hauska: "" sapelihammastiikeri""HEHHEHEHHE.......

Ja kaikki lopputekstikin täyttä asiaa, tykkäsin.

Toisaalta voi kuvitella jotain tulevaisuuden utopiaa jossa kaikki mahdolliset ongelmat on ratkaistu ja kaikkien ihmisten elämä on joka päivä täydellistä! Ja kaikki ovat kauniita 20-vuotiaita fyysisesti ja elävät ikuisesti.

Onko se sanottua, että nykypäivään tuotu luolamies olisi onnellinen täällä? Innoissaan elektroniikan opettelusta, rahan ansaitsemisesta, asunnossa elämisestä yksin? Olisi varmaan mielissään, että saisi vatsan täyteen kerrankin helpolla, mutta tulisi pian aika levottomaksi, kun ei ole tottunut kaikkien viettien tukahduttamiseen jo pienestä. Oikeastaan aika nopeasti varmaan rikkoisi lakia ja joutuisi vankilaan ruuan varastamisesta tai aggressiivisista teoista. Vankilassa turhautuisi sääntöihin ja kun ulkoilua on vaan tunti kaks päivässä.

Onhan noita Tarzan-leffoja, mistä saa vähän osviittaa :)