Miksi minua luullaan maksulliseksi naiseksi tai joksikin epämiellyttäväksi tyypiksi?
Jostain syystä ihmiset ovat aina suhtautuneet minuun negatiivisesti. Minua on useamman kerran elämäni aikana luultu maksulliseksi naiseksi tai päihdeongelmaiseksi, vaikka olin neitsyt 23-vuoksi ja senkin jälkeen olen elänyt pääosin selibaatissa. Olen myös raitis ja minua luullaan alkoholistiksi tai jotenkin epämääräiseksi ainekseksi. Kun olen isommassa porukassa, minua luullaan myös tyhmäksi/korkeintaan keskiverron alalaitaa edustavaksi älyllisesti ja minun pitää sanoa jotain ns. oivaltavaa ja faktapitoista, ennen kuin se ennakkoluulo poistuu. Miksi?
Kommentit (28)
Joillakin ihmisillä on (valitettavasti) tapana tuomita toiset jo pelkästään ulkonäön ja pukeutumisen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
hmm. kirjoitti:
tupakoitko runsaasti?
😕En ole koskaan tupakoinutkaan. Meikkaan hillitysti, mutta olen itäeurooppalaisen näköinen suomalaisgeeneistäni huolimatta.
T. Ap
No siinähän se syy tuli. Suomalainen nainen kun ei vihaa mitään niin paljon kuin ulkomaalaisen näköistä kaunista naista. Ja slaavilaiset piirteet tarkoittavat heille aina, että nainen on maksullinen jo ulkonäkönsä vuoksi.
Pidätkö jotenkin tiukkoja tai paljastavia tai rähjäisiä vaatteita? Korkeita korkoja? Omituiset vaateyhdistelmät tekevät usein epämääräisen vaikutelman, esimerkiksi jotkut kiiltävät korut ja rasvainen tukka tai likaisen oloiset vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
hmm. kirjoitti:
tupakoitko runsaasti?
😕En ole koskaan tupakoinutkaan. Meikkaan hillitysti, mutta olen itäeurooppalaisen näköinen suomalaisgeeneistäni huolimatta.
T. Ap
Minuakin luultiin nuorena venäläiseksi ilotytöksi. Kysyin syytä ja mies sanoi, että korkeat poskipäät ei oo suomalaiset. Ihan oon suomalainen, paitsi 1800-luvulta löytyy yks venäläinen, oisko päästänyt geeninsä minuun. Tämä ei tietenkään selitä tuota ilotyttöasiaa.
En tiedä miksi mutta suomalaisilla on äärimmäisen huono ihmistuntemus. En ymmärrä miksi täysin raittiita pidetään juoppoina.
Mua luullaan tyhmäks. En jaksa edes korjata vaikutelmia, koska se menee helposti vaivaannuttavaks ja noloksi. ”Kirjoitin kaks laudaturia” ei oo helppo lause ujutettavaksi joidenkin työkavereiden kans käytävään small talkiin, mutta tiiän että ne hämmästyisi, koska olen siivoaja ja mua selvästi luullaan siel vähän hölmöks.
Vierailija kirjoitti:
Kysyin syytä ja mies sanoi, että korkeat poskipäät ei oo suomalaiset./quote]
Erikoista, kuinka ihmisten käsitykset normaalista vaihtelevat. Jotkut taas nimenomaan pitävät korkeita poskipäitä erityisen suomalaisena piirteenä.
Iltalehdissä oli kerran juttua joistakin tunnetuista suomalaisista, jotka eivät juo lainkaan alkoholia. Yksi heistä oli jo edesmennyt ohjaaja Ere Kokkonen. Jutun tekoaikaan hän oli ollut jo yli 10 vuotta ilman alkoholia. Kokkonen sanoi, etteivät "kaverit" ole edes huomanneet hänen juomattomuuttaan, koska hänen habituksensa on selvänäkin känninen. Syytä tähän habitukseen hän ei osannut sanoa. Ketjun aloittajalle lienee samoin.