Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva iästä (huumorimielellä) nälviminen työpaikalla
Piut pautko?
20.10.2020 |
Ihan mielenkiinnosta kyselen, onko muiden työpaikoilla eri ikäisiä ihmisiä ja miten siellä puhutaan toisilleen? Omalla työpaikallani suurin osa työntekijöistä on 30-40 -vuotiaita, myös alle kolmekymppisiä on. Sitten meitä on muutama siitä ylöspäin eli pari plus/miinus viisikymppinen ja muutama yli kuusikymppinen. Meillä on muodostunut ihan normi puhetavaksi se, että nuoremmat naureskelevat meille rollaattoreista, kyselevät koska jäämme eläkkeelle, onko vielä omat hampaat tai pitääkö muussata ruoka valmiiksi, käyttääkö yöastiaa, you name it. Työyhteisössämme on aika hurtti huumori ja eritoten muutamien ihmisten kesken. Itsellänikin huumorintajua kyllä löytyy, mutta pakko myöntää että välillä alkaa jo väsyttämään moinen dissamminen huumorimielessäkin. Olen itse 49-vuotias, kuntoilen ja harrastan paljon, olen virkeä ja hoikempi kuin suurin osa nuoremmista kollegoistani. Uskaltaisin kovana lenkkeilijänä väittää olevani paremmassa kunnossakin kuin suurin osa nuoremmista, sekä miehistä että naisista. Eikä muistin tai uuden oppimisen kanssakaan ole mitään ongelmia vaan toimin itse tehtävässä, jossa neuvon monia muita työpäivän aikana. Joten en ihan aina koe ansaitsevani kaikkea huulenheittomielessäkään lauottua juttua.
Kyseessä on pitkään jatkunut tapa. Ja vaikka itseäni toisinaan kyllästyttää ja väsyttää nuo jutut, niin olen kuitenkin yrittänyt nauraa mukana. Viikonloppuna kerroin muutamalle ystävälleni tästä asiasta kun tuli puheeksi ikä muutenkin, niin he olivat aivan kauhistuneita ja sitä mieltä, että kyseessä on selkeää ikäsyrjintää ja jopa työpaikkakiusaamista. Toinen heistä oli sitä mieltä, että minun pitäisi vaihtaa työpaikkaa. En jotenkin osaa mieltää että naureskeleva nuorten joukko varsinaisesti kokisi itsensä työpaikkakiusaajiksi. Mutta toki se varmaan jotain yhteenkuuluvuuden tunnetta heille tuo kun saavat itseään vanhempia kiusoitella. En osaa sanoa. En halua tiukkapipoisestikaan asiaa ajatella enkä heittäytyä huumorintajuttomaksi oman iän suhteen, mutta pakko sanoa että kun itse on hyvävointinen ja virkeä, niin jatkuva iästä huomauttelu ja vanhuudesta muistuttelu (vaikka työikää itselläkin jäljellä vielä 15 vuotta) masentaa alitajuisesti ja saa aikaan sen, että alkaa pikkuhiljaa itse pitämään itseään vanhana. Joku nuori voi tietysti tähän todeta, että niinhän sinun pitäisikin jo tuntea itsesi vanhaksi kun alat viisissä kymmenissä olemaan. Todettakoon vielä se, että kyse on ihan korkeakoulutetuista ihmisistä, joista työyhteisömme koostuu. Minulla itselläni on aina ollut monen ikäisiä ystäviä, kun olin kolmekymppinen, niin minulla oli erittäin hyvä ja fiksu 55-vuotias ystävä (työkaveri) jonka kanssa kävimme myös iltaa istumassa kun kumpikin oli sinkkuja. Eikä tullut mieleenkään edes huumorimielessä heittää herjaa siitä että hän oli minua yli 20v vanhempi. Sen vuoksi jotenkin ihmetyttää moinen kapeakatsantoisuus, tai voisiko sanoa, mauttomuuksiin menevä jatkuva herjanheitto joidenkin isommasta ikäluvusta. Mitä ajatuksia tämmöinen herättää muissa?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Itsehän virnuilet mukana ja hyväksyt työpaikkakiusaamisen. Ei kiusaaminen lopu koskaan, jos sille vain naureskellaan.
Jos sinua siis asia häiritsee, niin teet siitä lopun ja vaadit työpaikalla asiallista käytöstä kaikilta.
Vika ei koskaan ole kiusatun vaan yksistään kiusaajan/kiusaajien. Niin kauan kuin yllä olevan tyylisiä kommentteja kuullaan, niin kauan koulu- ja työpaikkakiusaaminen jatkuu.
Vähemmistön edustajana, tässä tapauksessa ilmeisesti 20-40-vuotiaaseen valtajoukkoon kuulumattomana, on aika vaikeaa alkaa käyttäytymään täysin eri tavalla kun muut, jos työyhteisön tavaksi on tullut pallotella jatkuvasti yhtä tyhjäpäistä vitsailua keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just thinking kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille tähän mennessä. En osaa sanoa olenko työpaikallamme ainut joka on alkanut väsymään saman vitsiaiheen jankkaukseen, kun en siis ole keskustellut asiasta muiden 50-65-vuotiaiden kanssa työpaikalla. Syynä varmaankin se, että pelkään sen jälkeen muiden suhtautumisen minuun muuttuvan täysin. En haluaisi kuulla mitään seläntakana supinaa siitä kuinka minun huumorintajuni ei enää kestä. Vaikea tilanne täytyy myöntää. Olenhan tällä työpaikalla jo tovin elämästäni viettänytkin, joten jos kovin alkaa hiertämään, niin ehkä sitä voisi lähteä haistelemaan uusia tuulia ja hakea tyystin muualle töihin.
terv. Ap
Miksi koet että sun pitää olla kaikkien kaveri ja hauska tyyppi? Entä sitten jos muut pitäisivätkin sua huumorintajuttomana, mikä siinä olisi kamalaa? Aikuisena ei pitäisi olla enää niin kiinni muiden mielipiteissä.
No, mun mielestä aika helv*tin outoa, että kolkytä ja nelkytä vuoden ikäväliä käyvät ihmiset käyttäytyvät noin! Eihän he edes ole itsekään mitään nuoria enää, siis mitä ihmettä? Jospa onkin niin että heillä on itsellään mitä suurimmassa määrin joku keski-iän sontakriisi päällä ja yrittävät projisoida pahaa oloaan muihin ihmisiin, joilla elämä on jo tasaantunut?
Tulipahan vaan mieleen kirjoitti:
No, mun mielestä aika helv*tin outoa, että kolkytä ja nelkytä vuoden ikäväliä käyvät ihmiset käyttäytyvät noin! Eihän he edes ole itsekään mitään nuoria enää, siis mitä ihmettä? Jospa onkin niin että heillä on itsellään mitä suurimmassa määrin joku keski-iän sontakriisi päällä ja yrittävät projisoida pahaa oloaan muihin ihmisiin, joilla elämä on jo tasaantunut?
vähän samaa mietin kun muistin, että ollessani 17 vee (20 vuotta sitten) vähän kiusoiteltiin yhtä 24 vuotiasta kaveriamme vanhaksi. Mutta se on eri asia kun 24 vuotiaskin on oikeasti vielä tosi nuori. Ja mehän puolestamme olimme täysin pentuja joten käytös enemmän selitettävissä kuin näillä jo itsekin jo keski-ikäisten tapauksessa, jotka nälvivät työkareitaan.
Kiitos kaikille vastanneille tähän mennessä. En osaa sanoa olenko työpaikallamme ainut joka on alkanut väsymään saman vitsiaiheen jankkaukseen, kun en siis ole keskustellut asiasta muiden 50-65-vuotiaiden kanssa työpaikalla. Syynä varmaankin se, että pelkään sen jälkeen muiden suhtautumisen minuun muuttuvan täysin. En haluaisi kuulla mitään seläntakana supinaa siitä kuinka minun huumorintajuni ei enää kestä. Vaikea tilanne täytyy myöntää. Olenhan tällä työpaikalla jo tovin elämästäni viettänytkin, joten jos kovin alkaa hiertämään, niin ehkä sitä voisi lähteä haistelemaan uusia tuulia ja hakea tyystin muualle töihin.
terv. Ap