HS: Suomalainen professori hämmästyi – valtaosa koronaan sairastuneista ei tartuta tautia eteenpäin
Pirkanmaalla huomattiin, että kevään aikana vahvistetuista koronavirustapauksista yli kolme neljäsosa sairastuneista – 76 prosenttia – ei tartuttanut virusta eteenpäin kenellekään, ei edes samassa taloudessa asuvaan puolisoon tai lapsiin.
Kerrassaan erikoinen virus. Joku tartuttaa kaikki samassa tilassa olevat kun taas toinen ei ketään.
Kommentit (46)
Suomen strategia koronan suhteen on väärä. Se perustuu luuloon, että korona on influenssa ja väkisinkin kaikki tulevat saamaan sen, ja että tartunnat pidetään ns sopivalla tasolla tasaisesti, jottei tehohoito kuormitu. Se on sen hybridistrategian sisältö ja sen tarkemman kuvauksen ja perustelut voi lukea siitä ns. Hetemäen raportista.
Se on siis täysin väärä stategia, kun kyse on sars-tyyppisestä viruksesta, joka pitäisi tukahduttaa kertaheitolla. Miksei tätä hallitiksen hybridistrategiaa kyseenalaisteta nykyään yhtään? Pidetään ikäänkuin annettuna, että korona vaan leviää ja on täällä, siitä tulee hionoimmat piolet sekä sairastuneille ihmisille että taloudelle. Vielä kun on alkanut näyttää siltä, ettei immuniteettia edes tule sairastamalla kuin hyvin lyhyeksi ajaksi vain.
Hybridistrategia ja Hetemän raportti pitää nyt kyseenalaistaa!
Labranosti kirjoitti:
On alkanut tulla koko korona jo korvista ulos,kyllästyttää.Uutisoidaankin niin et ollaan ihanko ei kärjessä tyyliin..nytnyt!Jotkut delaa ton takii. En ole sair.flunssii 10v.Kuume ei nouse.Korona kestää vuosia.Tarttuukohan eläimiin,koirani maistelee tikkareiden tikut kulkiessa.Kaivan ne suusta hanskat on..hurjan nopee nappaa niitä.Kiitämme kiina labraa.Koskahan totuus kerrotaan,tunnetusti ei ikinä!kuten ei muistakaan..kukaan ei ota vastuuta.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jaska/147401-roaccutanin-uhri-kertoo-l…
Lockdown ei auta kertakaikkiaan mitään, kuin vain sen lockdownin ajaksi. Sen jälkeen virus taas pompsahtaa jostain esiin ja alkaa leviämään. Sen kanssa olisi vain pakko oppia elämään.
Onhan tuo hiukan erikoinen ilmiö. Toisaalta ihmisillä on myös parasiitteja, joita ei pystytä havaitsemaan esim silmin ja osa niistä on sellaisia, joita esiintyy vain osalla ihmisistä - ovat useimmiten harmittomia ja kiusaavat vain harvoja. Näistä on vain vähän ns julkista tietoa edes netissä.
Virusten leviämistä on hankalaa seurata ja varmistaa miten leviää. Jokin parasiitti voisi myös hyvin levittää, varsinkin kun niitä on ja juuri sellaisia, jotka hyppivät myös ihmisistä toisiin, joillekin se jää elämään omana yhteisönä, useimmille ei synny tällaista parasiittiyhteisöä. Entä jos tällainen, parasiittiyhteisönsä kanssa elävä henkilö saa korona tartunnan, hän olisi hyvä ehdokas supertatuttajaksi, sen sijaan henkilö, jolle parasiittiyhteisöä ei synny, tällainen sairastaa koronan, mutta ei levitä, koska hänellä ei ole sopivaa välittäjää, eli tuota parasiittiyhteisöä. Hypoteesi, jota tuskin tullaan koskaan tutkimaan. Unohda koko juttu.
Se Wuhanilainen s i l m ä lääkäri sanoi selvästi, että tarttuu silmien välityksellä. Visiiri otsalla ei suojaa mitään, mut on toki tyhjää parempi?
Vierailija kirjoitti:
Se Wuhanilainen s i l m ä lääkäri sanoi selvästi, että tarttuu silmien välityksellä. Visiiri otsalla ei suojaa mitään, mut on toki tyhjää parempi?
Tarviiko se hypromelloosia ravintoaineeksi? Tyrmäystippoja?
Nuo lockdownit auttavat vain silloin, kun alueen sairaanhoito uhkaa kuormittua. Niitä voi ja pitää käyttää vain ja ainoastaan silloin. Kuten Suomenkin kohdalla nähtiin, virus saatiin kuriin, mutta pari lentoa Skopjesta ja taas mentiin. Eli korona kanssa pitää oppia elämään ja hyväksyä se, että se nyt tuli kiertoon. Rokote ehkä saadaan ensi vuonna, ehkä se tehoaa, ehkä ei. Kuka saa rokotetta ja kuka ei. Kaikille sitä ei missään nimessä saada pitkään aikaan.
Se, mitä nyt pitää tehdä, on käyttää noita turvavälejä ja maskeja ja toimia muuten normaalisti, että sairaalat eivät ylikuumene. Liikuntaharrastusten pitää antaa jatkua normaalisti, koska korona kohtelee hellimmin hyväkuntoisia ja normaalipainoisia.Ei siis aina, mutta pääsääntöisesti näin. Kansalaisten pitää ottaa vastuu omasta terveydestään, eli tavoitteeksi terveet elämäntavat, normaalipaino ja päihteettömyys. Koronan tullessa ollaan sitten vahvempia. Evoluutiohan tässä on taustalla. Vahvat selviää.
Vierailija kirjoitti:
Koska 90% positiivisista tapauksista on ns. false-positive tuloksia. Nykyisin käytettävät testit eivät toimi hyvin koronaan. Hyvä video aiheesta:
Miksi alapeukut? Ettekö usko lääkäreistä koostuvaa kansainvälistä organisaatiota, jolla ei ole yhteyksiä lääkefirmoihin?
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo nyt ollut keväästä asti tiedossa ja moneen kertaan uutisoitu. Eli supertartuttajat tartuttavat valtaosan ja muut sitten ehkä yhden tai kaksi, jos sitäkään. Se ei muuta mihinkään sitä, että juuri tuon ilmiön takia on äärimmäisen tärkeää, että niitä rajoituksia määrätään ja noudatetaan - koska rajoituksilla tämä virus ON mahdollista pysäyttää tai ainakin hidastaa. Jos kaikki tartuttaisivat samalla teholla eteenpäin, ei tuosta jäljityksestä ja rajoituksista olisi käytännössä kovinkaan paljon iloa.
Eli kannattaa uusien ystävyyssuhteiden ja parisuhteiden solmimisen, juhlien ja ryhmäharrastusten pysyvää kieltoa?
Kuinka suuri osuus negatiivisista tuloksista on vääriä? Nyt arvellaan, että n 20%.
Hienoa. Nyt pitää vain selvittää mikä yhdistää tartuttajat ja kaasutetaan heidät. Sitten tarkistetaan tilanne, loppuiko koronan leviäminen ja tarvittaessa tehdään uusi arviointi.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa. Nyt pitää vain selvittää mikä yhdistää tartuttajat ja kaasutetaan heidät. Sitten tarkistetaan tilanne, loppuiko koronan leviäminen ja tarvittaessa tehdään uusi arviointi.
Ei kaasuttaminen ole tätä päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on todella hyvä uutinen.
Toisaalta ei yllätys, koska Sars toimii samoin ja koronahan on jo nimensäkin puolesta 2SARS. Eli sarsin muunnelma.
Alusta asti olen ihmetellyt sitä, kun koronaa on yritetty rinnastaa influenssaan, vaikkei se ole influenssa ollenkaan, vaan tosiaan midommpi versio sarsista.
Ja sars saatiin tukahdutettua tehokkaasti. Siksi Aasian maat ovat saaneet koronankin hyvin kuriin, kun ovat ottaneet käyttöön samat toimet kuin sars ykkösessäkin.
Länsimaissa jostain syysyä ei vaan olla uskottu ja ollaan väkisin pidetty kiinni siitä kuvitelmasta, että koronan leviämistä kaikkion ei voisi muka estää.
Suomenkin pitäisi nyt ottaa muutaman viikon lpckdown, niin päästäisiin koko koronasta eroon täällä ja voitaisiin palata normaaliin, kunhan ei päästettäisi rajan yli ketään sairastunutta.Keväällä esim. Espanja tarvitsi lähes kahden kuukauden lockdownin että tauti saatin kuriin ja silloinkaan se ei kadonnut kokonaan. Ihmisillä on aivan ylimitoitetut odotukset lockdownien tehokkuudesta, ihan kuten maskienkin.
Espanjalaiset ovatkin paljon sosiaalisempia ja halailevat sekä harrastavat poskipusuja koko ajan ja asuvat myös tiheämmässä. Suomessa tilanne on hyvin erilainen. Karkotetaan uusmaalaiset kesämökeilleen ja vältellään pari kuukautta kaikkia turhia kontakteja sekä hoidetaan vain pakolliset ruoka- ja lääkeostokset.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän oli jo helppo päätellä keväällä, kun kauppojen ja muiden palvelualojen työntekijöitä ei sairastunut merkittävästi.
Virhepäätelmä. Ei testattu, ei voi tietää moniko sairasti "merkityksettömästi".
No toisaalta uutisoidaan, että useimmiten korona tarttuu juuri perheenjäsenestä.
Itseäni huolestuttaa tuo norjalainen uusi virusversio, joka tarttuu herkemmin, mutta tauti on lievempi.
Nyt on kuitenkin jo luotettavasti todistettu, että korona tarttuu uudestaan ja uusi tauti on ollut aina vaikeampi kuin ensimmäinen tartunta.
Joku voisi ajatella, että tämä virus on aika etevä. Sillä on aina jotain uutta varalla, kun tautia opitaan hoitamaan ja ehkäisemään.
Niille, joiden mielestä tämä on vaaraton tauti, niin tiedoksi vain, että Upsalan tehohoitopaikat ovat täynnä. Ruotsissa tänään yli 1600 uutta tartuntaa. Ne eivät ole tasaisesti ympäri maata, vaan paikoin on tosi pahoja ryppäitä, esim. Skånessa ja Upsalassa.
Vierailija kirjoitti:
Se Wuhanilainen s i l m ä lääkäri sanoi selvästi, että tarttuu silmien välityksellä. Visiiri otsalla ei suojaa mitään, mut on toki tyhjää parempi?
Onko silmälaseista apua?
Sitä sillä laboratoriossa muuntelulla saadaan aikaan.
Kyseessä on kuitenkin biologinen ase. Elkäämme unohtako sitä.
Vierailija kirjoitti:
No toisaalta uutisoidaan, että useimmiten korona tarttuu juuri perheenjäsenestä.
Itseäni huolestuttaa tuo norjalainen uusi virusversio, joka tarttuu herkemmin, mutta tauti on lievempi.
Nyt on kuitenkin jo luotettavasti todistettu, että korona tarttuu uudestaan ja uusi tauti on ollut aina vaikeampi kuin ensimmäinen tartunta.
Joku voisi ajatella, että tämä virus on aika etevä. Sillä on aina jotain uutta varalla, kun tautia opitaan hoitamaan ja ehkäisemään.
Niille, joiden mielestä tämä on vaaraton tauti, niin tiedoksi vain, että Upsalan tehohoitopaikat ovat täynnä. Ruotsissa tänään yli 1600 uutta tartuntaa. Ne eivät ole tasaisesti ympäri maata, vaan paikoin on tosi pahoja ryppäitä, esim. Skånessa ja Upsalassa.
Virus on tosiaan etevä. Eihän ne ongelmat tule kuin vasta sekundäärisestä taudinaiheuttajasta.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän oli jo helppo päätellä keväällä, kun kauppojen ja muiden palvelualojen työntekijöitä ei sairastunut merkittävästi.
....helppo päätellä..... voe voe kun taas joku lohkaisee mahtavasti...oli jo helppo päätellä.... tirsk tirsk tirsk..
Olet kyllä jälkiviisauden maailmanmestari.
Keväällä esim. Espanja tarvitsi lähes kahden kuukauden lockdownin että tauti saatin kuriin ja silloinkaan se ei kadonnut kokonaan. Ihmisillä on aivan ylimitoitetut odotukset lockdownien tehokkuudesta, ihan kuten maskienkin.