Miten jaksatte rakastaa erityislapsianne?

Minulla on kaksi normaalipentua, mutta vihaan heitä silti.

Ei se rakkaus todellakaan riipu siitä, onko lapsi vammainen vai terve!

Höh, kyllä mä koen rakkauden siihen vaikeaan erityislapseen olevan ihan yhtä vahvaa kuin niihin kahteen normaaliin. Itse asiassa se ainoa helppo, kiltti rakas kullanmuru jää usein vähemmälle, koska vaatii vähemmän. Ajatukset pyörii niin paljon sen vaativan erityislapsen ja tuittupäisen normaalilapsen ympärillä, että unohtaa miten täydellisen kiltti se yksi lapsista onkaan. Eli siis kaikki ovat yhtä rakkaita, mutta vaikeat saaavat enemmän huomiota.

Lapseni asuu muualla, hänellä on autismikirjon häiriö ja lisäksi mielenterveysongelmia. Rakkaudella ei ole kauheasti tekemistä asian kanssa, rakas hän minulle on vaikka ei olekaan nyt kotona.

Ja ihan suoraan sanottuna aion pitää huolen siitä, ettei enää kotiin muutakaan. Kukaan ei jaksanut sitä touhua, mitä se pahimmillaan oli!

Esikoiseni on vasta 3v ja hänellä ei diagnoosia. Arki on kuitenkin niin vaikeaa ja mielestäni se koettrlee rakkauttani häntä kohtaan. Ja tunnen kovaa suojelunhalua 1-vuotiastani kohtaan, kun hän todella kärsii siitä, miten viimeiseen tappiin 3-vuotiaamme imee voimat vanhemmista. En haluaisi, että elämämme huutoa, kohtauksia ja täydellistä jumittamista joka asiaan. Ap

Erityislapset kanssa arki on haastavampaa, mutta kun niitä hyviä hetkiä on myös paljon, niin rakkaus pysyy.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:16"]

Erityislapset kanssa arki on haastavampaa, mutta kun niitä hyviä hetkiä on myös paljon, niin rakkaus pysyy.

[/quote]

Missä lie ne hyvät hetket ovat?

Tämä asia on mulle ihan uusi, eli vasta tehty diagnoosi nuorimmalle, 3-vuotiaalle lapselleni. Hänen kehityksensä on nyt suunnilleen 1½-vuotiaan tasolla, eli vaatii apua ja ohjausta vielä monessa asiassa jonka tavallinen 3-vuotias jo osaa. Tuntuu siis että pikkulapsivaihe kestää meillä todella pitkään, tulevaa en uskalla vielä edes ajatella. Kaikessa ylivilkkaudessaan, kohelluksessaan ja puhekyvyttömyydessään koen hänet usein tosi rasittavana ja vaikeana ymmärtää, mutta toisaalta hän on edelleen oma ihana rakastettava poikamme jota en poiskaan antaisi. Ongelmat voivat olla isompana pahempia, mutta luotan siihen että rakkaus riittää. Hänen elämässä pärjäämisensä huolestuttaa enemmän.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:17"]Tämä asia on mulle ihan uusi, eli vasta tehty diagnoosi nuorimmalle, 3-vuotiaalle lapselleni. Hänen kehityksensä on nyt suunnilleen 1½-vuotiaan tasolla, eli vaatii apua ja ohjausta vielä monessa asiassa jonka tavallinen 3-vuotias jo osaa. Tuntuu siis että pikkulapsivaihe kestää meillä todella pitkään, tulevaa en uskalla vielä edes ajatella. Kaikessa ylivilkkaudessaan, kohelluksessaan ja puhekyvyttömyydessään koen hänet usein tosi rasittavana ja vaikeana ymmärtää, mutta toisaalta hän on edelleen oma ihana rakastettava poikamme jota en poiskaan antaisi. Ongelmat voivat olla isompana pahempia, mutta luotan siihen että rakkaus riittää. Hänen elämässä pärjäämisensä huolestuttaa enemmän.

[/quote]

Ihan kun olisin kirjoittanut. Meillä lapsi on myös 1,5 v tasolla mutta on jo 4.

Pitkää pinnaa ja paljon.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:17"]

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:16"]

Erityislapset kanssa arki on haastavampaa, mutta kun niitä hyviä hetkiä on myös paljon, niin rakkaus pysyy.

[/quote]

Missä lie ne hyvät hetket ovat?

[/quote]

On kieliopillisesti väärin sanoa "lie ovat", koska sana "lie" merkitsee jo itsessään mahtomuotoa sanasta "olla". Voit siis sanoa "lienevät" tai "mahtavat olla", mutta et voi sanoa "lie ovat".

Minun lapseni on 6 ja tunnetaso on 2-vuotiaan tasolla...

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:57"]

Lapseni asuu muualla, hänellä on autismikirjon häiriö ja lisäksi mielenterveysongelmia. Rakkaudella ei ole kauheasti tekemistä asian kanssa, rakas hän minulle on vaikka ei olekaan nyt kotona.

Ja ihan suoraan sanottuna aion pitää huolen siitä, ettei enää kotiin muutakaan. Kukaan ei jaksanut sitä touhua, mitä se pahimmillaan oli!

[/quote]

Oletko palsta-assin äiti?

Ja minä itkin kun päässä edes pälkähti ajatus etten ehkä välitä lapsestani tarpeeksi. Mutta rakastan suunnattomasti vaikka onkin vaikeaa.

16, en sentään. :D

Mutta assin ominaisuuksia lapsellani on, noin muunmuassa.

Mua ärsyttää ensinnäkin tuo sana "erityislapsi". Ihan kuin lapsi olisi jotenkin erityinen.

Ja kyllä, työssäni olen tavannut tahtomattani monia poikkeustapauksia, ja hyvin haastavaa heidän kanssaan on työskennellä. Hankalia lapsia ovat kaikki nämä poikkeavat, on keskittymisvaikeutta ja levottomuutta ja haitallista oireilua. Olisi hyvä juttu, että kaikki poikkeavat lapset saisivat tarvitsemaansa terapiaa ja lääkitystä vaikka laitoksissa ja muussa yksityishoidossa. Päiväkodissa heitä on erittäin vaikeaa saada toimimasn dynamiikassa muiden kanssa.

Kyllä yhteiskunnan pitäisi maksaa näiden lasten hoito ja lääkitykset, kun kerran on varaa hössöttää jo ikääntyvien oravien vanhainkodeistakin.

Suoraan sanottuna välillä romahdan. Lapseni oli 4-5-vuotiaana suunnilleen 2-vuotiaan tasolla. Karjui öisin 4-vuotiaaksi asti. Sitten eskarivuonna tuli hyppäys kehityksessä ja otti kovasti kiinni ikäisiään ollen "vain" vuoden jäljessä muista.

Koulupsykologi suositteli erityisluokkaa mutta sellaista ei koulussamme ole joten hänet integroitiin tavalliselle luokalle.

Koulunkäynti on ollut yhtä helvettiä, hän ei opi eikä edes halua oppia mitään, raivoa,mkiukuttelua, jäi kiinni näpistelystä yms. Juuri huomasin että oli taas töhrinyt lastenhuonetta omalla ulosteellaan. Muille ihmisille kodin ulkopuolella lapsi esittää enkeliä mutta kotona on kuin piru. Roikkuu kun on läheisriippuvainen.

Välillä tuntuu että lapsi on tyhmä ja ilkeä. Ei vaan jaksaisi mutta on PAKKO.

Hirveä huoli miten lapsi pärjää tässä elämässä. Lapsen terve sisarus kärsii mm. noista raivokohtauksista todella paljon. Lasten isä pakkasi laukkunsa ajat sitten, hän ei enää jaksanut. Sitä on niin yksin! Kunpa joku ottaisi edes joskus tuon lapsen pariksi päivää! 8 vuotta yksin sen kanssa, 8 piiiiitkää vuotta.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:13"]Mua ärsyttää ensinnäkin tuo sana "erityislapsi". Ihan kuin lapsi olisi jotenkin erityinen.

Ja kyllä, työssäni olen tavannut tahtomattani monia poikkeustapauksia, ja hyvin haastavaa heidän kanssaan on työskennellä. Hankalia lapsia ovat kaikki nämä poikkeavat, on keskittymisvaikeutta ja levottomuutta ja haitallista oireilua. Olisi hyvä juttu, että kaikki poikkeavat lapset saisivat tarvitsemaansa terapiaa ja lääkitystä vaikka laitoksissa ja muussa yksityishoidossa. Päiväkodissa heitä on erittäin vaikeaa saada toimimasn dynamiikassa muiden kanssa.

Kyllä yhteiskunnan pitäisi maksaa näiden lasten hoito ja lääkitykset, kun kerran on varaa hössöttää jo ikääntyvien oravien vanhainkodeistakin.

[/quote]

Komppaan. Erityislapset on suljettava vikkoksi pariksi kerrallaan lautoksiin saamaan terapiahoitoja! Tulisi juu halvaksi kustantaa kaikkien lääkkeet kerralla.

Ja en ollut trolli, jatkakaa...