Lue keskustelun säännöt.
Negatiivinen ystävä
22.01.2014 |
Kuinka jaksaa ystävän kanssa joka näkee kaikessa jotain negatiivista, valittaa melkein kaikesta. Lääkärit on tyhmäpäitä, samoin opettajat, hoitoalan henkilöt jne Hänen elämä on kylläkin ollut täynnä vastioinkäymisiä ja pettymyksiä ihmissuhteissa mutta pitemmän päälle alkaa ainainen kuunteleminen ja yritys ymmärtää väsyttämään. Mitä itse tekisit tällaisen ystävän kanssa?
Kommentit (26)
Olen yrittänyt tuoda esille jotain asian hyviäkin puolia enkä myötäile ihan kaikessa, jos en ole samaa mieltä. Yhden negatiivisen tyypin kanssa olen tarkoituksella ottanut vähän etäisyyttä, en jaksa sitä negaatiossa kieriskelyä jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otin etäisyyttä. En mä enää jaksanut sitä ainaista valittamista. Vaikka itse toisin esiin positiivisia asioita, aina ne väännettiin negatiivisiksi. Aina. En mä enää jaksanut.
Onko ystäväsi ajatusmaailma aina ollut tuollainen, vai olisiko kyseessä masennus?
Itse aikanaan havahduin kun eräs ystävä sanoi ihan suoraan, että olen tosi negatiivinen ja odotan aina pahinta, enkä näe sitä että monet asiat menee hyvinkin. Harkitsisin ihan suoraa puhetta, mutta itse tietysti tiedät millainen ihminen kyseessä ja millaiset välit eli voitko tehdä niin.
Mitä tarkoittaa negatiivinen? Ei kai sitä nyt sen "negatiivisen" ihmisen viaksi voi laskea jos maailma on perseestä? Vai näinkö se nykyään menee? Että lääkärit tai opettajat eivät ole itse vastuussa itsestään vaan potilaat ovat vastuussa asioista joille eivät voi mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä melkein aina on ollut samanlainen mutta toisinaan on valittanut vähemmän. Iloa ei tunnu elämässä olevan paljoakaan ja muiden ilonpito on hänen mielestään pinnallisuutta.
Mun kaveri halus tulla kylään kun ei oltu nähty pitkää aikaan. Sitten hän vain valitti työttömyydestä ja työpätkästään, mikään ei ollut hyvin eikä hänen syytään ja minun olisi pitänyt osata neuvoa vaikka en tiedä mitään työttömyyskorvauksista. Häntä ei yllättäen kiinnostanut minun tilanteeni yhtään, vaikka olen juuri lähdössä yli kuukaudeksi etelä-amerikkaan - itselläni siis jänniä asioita edessä mutta ei ystävää kiinnostanut. Kysyi vain väkinäisesti että paljonko lennot maksoi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua sekä ystävääsi. Hän tarvitsee kuulijan ja ymmärtäjän. Joskus voikin olla niin, että itse tarvitsisit jonkun, joka kuuntelisi murheitasi. Ehkäpä tämä auttaisi sinua jaksamaan?
Entäpä, jos kauniisti sanoisit, että haluat myös, että hän kuuntelee välillä sinua? Jaatte selkeästi vuorot: hän puhuu 10 min ja sitten sinä 10 min.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös hän ole ihan tyypillinen av-mamma? Valittaa kaikesta ja haukkuu hoitoalan ja opetusalan ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoin viimeksi ystävälleni, että en enää jaksa hänen elämänsä ongelmakeskeisyyttä. Sanoin, että aina käsittelyssä mennään vaan ongelmasta ongelmaan.
Aina, kun olemme tavanneet, hän haluaa tilittää jotain ongelmaa. Tietenkin ajattelen, että yritän miettiä hänelle ratkaisuvaihtoehtoja, olla rakentava, kuunnella. Mutta kun ei. Tuntuu, että tämä kuuntelu ei auta häntä yhtään. On kuin olisi jotain reset-nappulaa painettu tapaamistemme välillä, kun toisen ongelman tilalle on vain tullut toinen ongelma. Hänellä on varmasti paha mieli, ehkä jotain itselleen selvittämättömiä asioita, mutta en kertakaikkiaan enää jaksa ongelmakeskeisyyttä ja negatiivisuutta. Kaiken lisäksi hänellä ei ole asiat järjettömän huonosti vaan hänen elämässään on kyllä hyviäkin asioita ja valopilkkuja. Tuo jälkimmäinen minua ketuttaa eniten. Tiedän ihmisiä, joilla asiat on olleet paljon huonomminkin ja hän tuntuu saavan omista ongelmistaan ylitsepääsemättömiä. Hän ei ole työtön, hylätty ja taloudellisessa ahdingossa joten ääärgh. Ja olen todella kuunnellut häntä monen monituista kertaa ongelmistaan.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 11:40"]
Ymmärrän sinua sekä ystävääsi. Hän tarvitsee kuulijan ja ymmärtäjän. Joskus voikin olla niin, että itse tarvitsisit jonkun, joka kuuntelisi murheitasi. Ehkäpä tämä auttaisi sinua jaksamaan?
[/quote]
Et ole ollut itse tuossa tilanteessa kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12 jatkaa. En siis nyt tiedä, mitä tässä käy. Emme ole nähneet tänä vuonna vielä ollenkaan. Ja itselläni on tosiaan tuollainen fiilis, että ei tarvi nähdäkään, kun toinen ei kuuntele. Mutta ei näihin asioihin olekaan mitään patenttiratkaisua.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 11:33"]
No kyllä melkein aina on ollut samanlainen mutta toisinaan on valittanut vähemmän. Iloa ei tunnu elämässä olevan paljoakaan ja muiden ilonpito on hänen mielestään pinnallisuutta.
[/quote]
Eiköhän se avain löydy tuosta: "Iloa ei tunnu elämässä olevan paljoakaan".
Kuulostaa siltä, että hänellä on yksinkertaisesti elämänilo hukassa. Voi olla masennusta (ja masennus voi jatkua toooooodella pitkään, on voinut alkaa jo kauan ennen kuin häneen tutustuit), voi olla yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, tms. Stressi jää päälle, ja siitä alkaa kierre. Negatiivisuus ruokkii itseään, eikä siitä suosta niin helposti noustakaan sormiaan napsauttamalla, vaikka kuinka haluaisikin olla iloinen ja positiivinen.
Tosiystävä yrittäisi auttaa elämänilon löytämisessä, eikä puolestaan valittaisi siitä, että ystävä ei ole tarpeeksi positiivinen ollakseen hyvää seuraa. Ystäväsi voi toki olla todella v-mäinenkin tyyppi jota kukaan ei voi eikä haluakaan auttaa - en tiedä, kun en tunne tapausta yhtään - mutta kaipa ystävässäsi jotain miellyttävääkin on, kun kerran ystäväksi hänet lasket.
Sen voin kyllä sanoa, ettei elämänilon löytämisessä auta sellainen asenne, että "kyllä sun nyt pitäisi osata nauttia elämän hyvistä puolista, kun mullakin on asiat näin hyvin".
Ystävyys on vastavuoroisuutta. Jos alkaa tuntua siltä, että saat toimia vain kaatopaikkana, sano siitä tai ohjaa terapeutille. Ei aina ole pakko jaksaa kuunnella tai neuvoa.
Itsekin katkaisin sellaisen ystävyyden, jossa toimin vain psykoterapeuttina. Kannustin, neuvoin ja ymmärsin aikani. Sitten alkoikin olla oma takki tyhjänä. Kun itselläni alkoi elämä vastustaa, tämä tyyppi ei jaksanut tehdä sitä samaa mulle, vaan vaihtoi aina puheenaihetta. Alkoi ottaa päähän niin, että jätin koko ihmisen.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 11:05"]
Otin etäisyyttä. En mä enää jaksanut sitä ainaista valittamista. Vaikka itse toisin esiin positiivisia asioita, aina ne väännettiin negatiivisiksi. Aina. En mä enää jaksanut.
[/quote]
Sama täällä. Omaankin mielialaan vaikutti se kitinä, joten päätin suojella itseäni.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 11:47"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 11:40"]
Ymmärrän sinua sekä ystävääsi. Hän tarvitsee kuulijan ja ymmärtäjän. Joskus voikin olla niin, että itse tarvitsisit jonkun, joka kuuntelisi murheitasi. Ehkäpä tämä auttaisi sinua jaksamaan?
[/quote]
Et ole ollut itse tuossa tilanteessa kuin ap.
Totta, eli että et varmaankaan itse ole ollut tuossa tilanteessa. Vuosi, vuoden jälkeen kuunnella samoja muiden ihmisten haukkumisia ja valituksia. Se negatiivisyys hänessä imee mehut ja tulee halu vetäytyä hänestä mahdollisimman kauas. Toisaalta säälittääkin...
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 11:47"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 11:40"]
Ymmärrän sinua sekä ystävääsi. Hän tarvitsee kuulijan ja ymmärtäjän. Joskus voikin olla niin, että itse tarvitsisit jonkun, joka kuuntelisi murheitasi. Ehkäpä tämä auttaisi sinua jaksamaan?
[/quote]
Et ole ollut itse tuossa tilanteessa kuin ap.
[/quote]
En ole tuo ylempi kirjoittaja, mutta minä olen ollut ap:n kuvailemassa tilanteessa - eri aikoina molempina osapuolina. Autoin masentunutta ystävääni pahimman ajan yli yksinkertaisesti kuuntelemalla. Mutta itse masentuneena en ottanut edes yhteyttä omiin kavereihini, koska tajusin, ettei kukaan jaksa kuunnella kuitenkaan. Ja taisin olla oikeassa.
Mitä näissä ketjuissa oikeastaan ajetaan takaa? Vahvistusta sille, että kyllä, jotkut ihmiset nyt vaan ovat luonnostaan negatiivisia, ei niiden kanssa kannata olla missään tekemisissä? Ei kukaan ole luonnostaan tai omasta tahdostaan negatiivinen. Sille on aina jokin syy. Ja jos kavereista tuntuu siltä, että negatiivisen ihmisen seura on myrkkyä, niin voin sanoa, että negatiivisuus myrkyttää sen ihmisen oman elämän sata kertaa pahemmin, eikä kukaan sitä huvikseen tee.
Antasin vaan valittaa, en niin kauheasti vaan kiinnittäisi huomiota valituksiin. Olen hyvä siinä, että näennäisesti kuuntelen ja myöntelen, mutta oikeasti ajattelen ihan muita asioita, jos keskustelunaihe on epäkiinnostava. Kuten silloinkin kun mieheni alkaa puhua työstään pitkäpiimäisesti ;-)