Lue keskustelun säännöt.
Mikä mun lapsella voi olla?
19.10.2020 |
Täyttää kohta kolme ja tuntuu että itkee aivan kaikesta. Päivät menee itkusta toiseen. On ollut oikeastaan aina tällaista. Neuvola tyytyy kannustamaan ja sanomaan että pitää vain jaksaa ja kyseessä lapsen temperamentti.
Alan olla niin väsynyt että kun lapsi alkaa itkemään niin rupean itsekin itkemään tosin niin että lapsi ei huomaa. Aina on kehuttu, kannustettu, sylitelty, annettu aikaa ja kaikki pitäisi olla ok eli on terve jne. Mieskään ei enää jaksa loputonta itkemistä. Jos lapsi on hoidossa niin itkee siellä vain koko ajan. Kotona sentään ei vaan hetkittäin vain mutta lukuisia kertoja päivässä.
Miten opetan lapselle että kaikesta ei tarvi itkeä?
Kommentit (35)
ne on ne rokotteiden adjuvantit jotka on läpäissy lapsesi aivoveriesteen ja nyt kärsii neurologisista ongelmista. Voi olla että ei, muttei ainakaan poissuljettu kun ei ole tutkittu, eikä tästä saa puhua eikä kysyä missään. Äidinvaistosi on oikeassa, jotain on lapsella hätänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuet vain lasta ja hyväksyt hänen herkkyytensä.
Olisiko jokin harrastus, josta hän saisi itselleen sopivaa hengenvahvistusta tekemisen kautta?
Taidepuolelta esim,. soittoa, piirtämistä?
Varmaan luette yhdessä kivoja kirjoja, vaikka vanhoja klassikoita.
Lapset on omia persooniaan, niitä ei voi vanhempi tilata omien toiveiden mukaiseksi. Se on vaan jaksettava sitten. Voit kysyä perheneuvolasta apua ja tukea, jos tilanne on kestämätön.
Vierailija kirjoitti:
Tuet vain lasta ja hyväksyt hänen herkkyytensä.
Olisiko jokin harrastus, josta hän saisi itselleen sopivaa hengenvahvistusta tekemisen kautta?
Taidepuolelta esim,. soittoa, piirtämistä?
Varmaan luette yhdessä kivoja kirjoja, vaikka vanhoja klassikoita.
Niin siis lapsi vasta kohta täyttää kolme joten ehkä harrastus ei ole vielä ajankohtainen mutta hyvä vinkki tulevaisuuteen. Luen kyllä lapselle mutta ei hän pitkään jaksa keskittyä, enemmän kuvia kuin tekstiä vielä. Klassikot ehkä sitten vanhempana. Ap
Vierailija kirjoitti:
ne on ne rokotteiden adjuvantit jotka on läpäissy lapsesi aivoveriesteen ja nyt kärsii neurologisista ongelmista. Voi olla että ei, muttei ainakaan poissuljettu kun ei ole tutkittu, eikä tästä saa puhua eikä kysyä missään. Äidinvaistosi on oikeassa, jotain on lapsella hätänä.
Harvinaisen paksua puppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap nostaa jos joku kommentoisi vielä.
Kerro joitakin esimerkkejä tilanteista/asioista joissa lapsi itkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko lapsi vain olla erityisherkkä eli kokee ympäristön normaalit ärsykkeet tavallista kuormittavimpana? Ei tuon ikäinen vielä osaa ahdiatustaan tai pahaa oloa muutenkaan oikein ilmaista kuin itkemällä, se itsehillintä kehittyy vasta ajan saatossa.
Voisiko lapsen kanssa keskustella että on ok jos on joskus paha mieli ja voi itkeä mutta ihan kaikesta ei tarvitse itkeä? Toimii tosin ehkä vasta vähän vanhemman lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kerro joitakin esimerkkejä tilanteista/asioista joissa lapsi itkee.
Asia mitä haluaa ei tapahdu sekunnissa. Ei onnistu jossain mitä yrittää. Ei saa sitä ruokaa mitä haluaa. Minun pitää mennä vessaan ja lapsen on joko tultava mukaan tai leikittävä hetki yksin. Halusi painaa bussissa nappia mutta joku ehti ensin. Haluaa kävellä hiiiiitaaasti mutta on kiire ja pitää joko kävellä nopeasti tai istua rattaissa. Jne. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettymysten sietokyky kyllä kasvaa kun ikää tulee. Osaako lapsi jo puhua? Osaako kertoa mikä itkettää/harmittaa ja sanotatko lapselle tilannetta?
Tunteidensäätelyongelmaa? Autismin kirjoa? Kannattaa googlata myös sensorinen integraatio. Löytyisikö näistä jotain apua?
Meillä herkkä tyttö, jo yläasteikäinen, edelleen itkee herkästi, ilmeisesti aistiyliherkkyyksiä, tarkkaavuuden ongelmaa yms. Herkkä, lahjakas ja taiteellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pettymysten sietokyky kyllä kasvaa kun ikää tulee. Osaako lapsi jo puhua? Osaako kertoa mikä itkettää/harmittaa ja sanotatko lapselle tilannetta?
Osaa sen verran puhua että kertoo miksi itkee ja reagoi kyllä lohdutukseen. Mutta näitä itkuja on päivässä kymmeniä. Viimeisin tänään että oltiin menossa keittiöön välipalalle, kävelin lapsen perässä ja yritin nopeuttaa menoa sellaisella leikillä että hyppäytin kynnyksen yli. Tuloksena iso itku kun olisikin halunnut ilmeisesti juuri tällä kerralla astua itse kynnyksen yli. Ap
Eli kyse on pettymyksensietokyvyn puutteesta, päätellen esimerkeistäsi.
Oletko ap koskaan lukenut Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja lasten temperamenttieroista? Suosittelen lämpimästi. Täältä löytyy kirjojen nimiä:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Liisa_Keltikangas-J%C3%A4rvinen
Lapset kun ovat - ihan kuten me aikuisetkin - erilaisia perusluonteeltaan ja jo syntymästään. Vääränlaisella kasvatuksella voit tulla vahvistaneeksi huonoja puolia ja toisaalta oikeilla lähestymistavoilla korjanneeksi niitä. Sama kasvatus ei - ja tätä vanhan kansan äitien on hurjan vaikea ymmärtää - sovi kaikille.
Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että teillä on ajauduttu kierteeseen, jossa lapsi on oppinut, että itkulla saa mitä haluaa ja te aikuiset ilmaisette pettymystänne ja ärtymystänne lapseen huomaamattanne. Lapsi vaistoaa kyllä, milloin hänestä ei pidetä. Hän tarvitsee nyt aitoa positiivista palautetta ja rautalankavääntöä, tietoa siitä, miten OIKEIN käyttydytään ja mikä ei johda tulokseen.
Tuo nykyinen kierre pitäisi viheltää poikki. Tarvittaessa juttele asiasta neuvolassa, he voivat ohjata lapsenne perheneuvolaan psykologin tutkimuksiin. Enkä nyt siis väitä, että mitään isompaa on teillä ongelmana, mutta asiantuntijan apu voisi lisätä työkaluja työkalupakkiisi. Ja sanon tämän siis autismikirjolaisen ja add- lapsen äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli kyse on 0pettymyksensietokyvyn puutteesta, päätellen esimerkeistäsi.
Oletko ap koskaan lukenut Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja lasten temperamenttieroista? Suosittelen lämpimästi. Täältä löytyy kirjojen nimiä:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Liisa_Keltikangas-J%C3%A4rvinen
Lapset kun ovat - ihan kuten me aikuisetkin - erilaisia perusluonteeltaan ja jo syntymästään. Vääränlaisella kasvatuksella voit tulla vahvistaneeksi huonoja puolia ja toisaalta oikeilla lähestymistavoilla korjanneeksi niitä. Sama kasvatus ei - ja tätä vanhan kansan äitien on hurjan vaikea ymmärtää - sovi kaikille.
Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että teillä on ajauduttu kierteeseen, jossa lapsi on oppinut, että itkulla saa mitä haluaa ja te aikuiset ilmaisette pettymystänne ja ärtymystänne lapseen huomaamattanne. Lapsi vaistoaa kyllä, milloin hänestä ei pidetä. Hän tarvitsee nyt aitoa positiivista palautetta ja rautalankavääntöä, tietoa siitä, miten OIKEIN käyttydytään ja mikä ei johda tulokseen.
Tuo nykyinen kierre pitäisi viheltää poikki. Tarvittaessa juttele asiasta neuvolassa, he voivat ohjata lapsenne perheneuvolaan psykologin tutkimuksiin. Enkä nyt siis väitä, että mitään isompaa on teillä ongelmana, mutta asiantuntijan apu voisi lisätä työkaluja työkalupakkiisi. Ja sanon tämän siis autismikirjolaisen ja add- lapsen äitinä.
Olen lukenut noita kirjoja. Mutta meillä pidetään kyllä lapsesta erittäin paljon ja kehun ja kannustan häntä joka päivä monta kertaa. Jos itkee niin lohdutan enkä ilmaise mitään omaa pettymystä häneen. En nimittäin ole pettynyt häneen vaan haluaisin vain auttaa häntä ettei tarvisi itkeä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsi vain olla erityisherkkä eli kokee ympäristön normaalit ärsykkeet tavallista kuormittavimpana? Ei tuon ikäinen vielä osaa ahdiatustaan tai pahaa oloa muutenkaan oikein ilmaista kuin itkemällä, se itsehillintä kehittyy vasta ajan saatossa.
Voisiko lapsen kanssa keskustella että on ok jos on joskus paha mieli ja voi itkeä mutta ihan kaikesta ei tarvitse itkeä? Toimii tosin ehkä vasta vähän vanhemman lapsen kanssa.
Olen samanlainen itkupilli 55-vuotiaana. Onneksi myös nauran yhtä helposti. Nykyään hyväksyn tunneailahteluni, mutta nuorena oli hankalaa. Tunteet ovat elämän rikkaus, tue lastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kyse on 0pettymyksensietokyvyn puutteesta, päätellen esimerkeistäsi.
Oletko ap koskaan lukenut Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja lasten temperamenttieroista? Suosittelen lämpimästi. Täältä löytyy kirjojen nimiä:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Liisa_Keltikangas-J%C3%A4rvinen
Lapset kun ovat - ihan kuten me aikuisetkin - erilaisia perusluonteeltaan ja jo syntymästään. Vääränlaisella kasvatuksella voit tulla vahvistaneeksi huonoja puolia ja toisaalta oikeilla lähestymistavoilla korjanneeksi niitä. Sama kasvatus ei - ja tätä vanhan kansan äitien on hurjan vaikea ymmärtää - sovi kaikille.
Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että teillä on ajauduttu kierteeseen, jossa lapsi on oppinut, että itkulla saa mitä haluaa ja te aikuiset ilmaisette pettymystänne ja ärtymystänne lapseen huomaamattanne. Lapsi vaistoaa kyllä, milloin hänestä ei pidetä. Hän tarvitsee nyt aitoa positiivista palautetta ja rautalankavääntöä, tietoa siitä, miten OIKEIN käyttydytään ja mikä ei johda tulokseen.
Tuo nykyinen kierre pitäisi viheltää poikki. Tarvittaessa juttele asiasta neuvolassa, he voivat ohjata lapsenne perheneuvolaan psykologin tutkimuksiin. Enkä nyt siis väitä, että mitään isompaa on teillä ongelmana, mutta asiantuntijan apu voisi lisätä työkaluja työkalupakkiisi. Ja sanon tämän siis autismikirjolaisen ja add- lapsen äitinä.
Olen lukenut noita kirjoja. Mutta meillä pidetään kyllä lapsesta erittäin paljon ja kehun ja kannustan häntä joka päivä monta kertaa. Jos itkee niin lohdutan enkä ilmaise mitään omaa pettymystä häneen. En nimittäin ole pettynyt häneen vaan haluaisin vain auttaa häntä ettei tarvisi itkeä. Ap
Ja siis se että ala itse itkemään kun lapsi itkee on pohjatonta surua lapsen puolesta kun hänellä kai on paha olla enkä osaa sitä häneltä poistaa. Ap
Todennäköisimmin hän on vain hieman hankalan luonteinen. Mutta jos sua mietityttää tämä asia, olet huolissasi ja ennen kaikkea väsynyt jatkuvaan itkuun, miksette ottaisi yhteyttä perheneuvolaan? Sinne voi ottaa yhteyttä ihan matalalla kynnyksellä, ei tarvitse mennä neuvolan kautta.
Minun nuorempi tyttöni (nyt 11 vuotias) oli vauvasta asti itkuinen. Ensimmäinen vuosi oli tosi raskas kun kitisi jatkuvasti. Vauva vuoden jälkeen vähän helpotti, mutta hän parkui vähän väliä varsinkin kotona. Käytän saanaa parkui koska kysessä ei ollut mikään pieni itku vaan hän sai hirveitä parkukohtauksia milloin mistäkin. Yritimme kaikkea mahdollista, mutta ainoa joka tehosi oli yksinkertaisesti sanoa kovaan ääneen HILJAA. Kun parkuminen alkoi, yritimme ensin selvittää missä vika ja tynnyttää mutta jos tulosta ei tullut niin sanoimme hiljaa. Usein parkukohtaus päättyi tähän eikä päässyt siihen tilaan ettei hän osannut enää rauhoittua. Vähän myöhemmin kun hän oli vanhempi käskimme hänet omaan huoneeseen rauhoittumaan ja tämä selvästi sekä tehosi, että oli hänelle itsellekin paras vaihtoehto. Iän myötä huomasimme, että pahin parkukohtaus tulee siitä kun häntä ei ymmärretä tai hän ei ymmärrä/osaa sitä mitä pitäisi tehdä. Päiväkodissa hoitajat olivat edelleen pulassa koska eivät voineet tarjota omaa rauhaa rauhoittumiseen, eivätkä he ymmärtäneet/voineet huomioida hänen tarpeitaan samalla tavalla kuin me kotona. Kerrankin tyttöni ryhmä oli läheisellä hiekkakentällä käymässä ja heidän piti pelata polttopalloa. Tyttöni meni ihan tolaltaan ja sai hirveän parkukohtauksen kun hän ei tiennyt miten peliä pelataan. Hän ei kuintenkaan osannut/halunut kertoa tätä hoitajille.
Tyttöni parkukohtaukset vähenivät koko ajan iän myötä eikä niitä tainnut esikouluiän jälkeen tulla enää yhtään. Edelleen tyttöni on erittäin herkkä ja tempperimentikas, joten se ei varmasti muutu miksikään eikä tarvitsekaan. Voisit yrittää tutustua erikoisherkkyyteen, jos se sopisi sinun lapseesi ja saisit sieltä jotain näkökulmaa asiaan. Itse sain tietää lapseni erityisherkkyydestä vasta näiden ongelmien ratkettua. Mutta edelleen sen tiedostamisesta on apua lapseni ymmärtämisessä.
Meillä oli just samaten. Neuvola sanoi vaan joka kerta, että ei mittään hättää. Ja minä kerroin, ettei tosiankaan ole ok, kun itkee vaan.
No, olin tietenki oikeassa. Kun lapsellani on adhd, kaikkine aistiyliherkkyyksineen, jossa valo satuttaa silmiä, kuiskaus tuntuu huudolta, joka ääni tuntuu korvaan kovempana, kuin nk. normi-aivoisten. Joka rapina ärsyttää, säännöllinen, tai äkkinäinen liike raivostuttaa. Kosketus inhottaa ja kutiaa, saumat hiertää, kaikki maut tuntuu kummalle, värit on kirkkaammat, epäjärjestys, tai väärä järjestys ahdistaa, ruoan sekoittaminen kauhistuttaa... Ja kyseessä EI ole lellittävä lapsi, vaan aistit toimivat vaan erilailla, kummasti, erikoisesti.
Tiedän myös, mistä puhun, koska myös ittelläni on samaten. Olin lapsena ollut juurikin muitten luulema kauhukakara huutoineen, vaatimuksineen. Koska olo on ollut hirveä kaiken aistitulvan vuoksi, jota ei ole voinut, eikä osannut itse käsitellä! Aistitiedon käsittelyhäiriö..
Googlaa, apua on saatavilla!
Minun lapsuudenkaverini oli tuollainen yläasteelle saakka. Ala-asteellakin pillitti aina jos opettaja kysyi jotain. Ei mitään käsitystä mistä tuo johtui, oli muuten ihan normaali.