Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaako tämä teidän mielestä jonkinlaiselta henkiseltä väkivallalta tai hyväksikäytöltä?
18.10.2020 |
Olen nuori aikuinen mutta olen viime aikoina miettinyt paljon sitä mitä tapahtui (aikuisten osalta) itselleni ollessani yläasteella ja lukiossa. Tämä on niin outo juttu, josta olen kokenut syyllisyyttä ja häpeääkin, etten ole siitä edes kertonut kellekkään.
Aloitin yläasteeni vanhempien muuton takia uudessa koulussa maaseudun pikkukaupungissa. En tuntenut paikkakunnalta ketään, vanhat kaverit jäivät 400 km päähän ja kaiken lisäksi aloitin yläasteen vasta syyskuun alussa, jolloin kaikki elokuun ryhmäytymis- yms. päivät oli jo takana. Olen luonteeltani ujohko mutta ihmisten seurassa hyvin viihtyvä ja olisin kovasti toivonut saavani uudesta koulusta uusia kavereita. Kavereiden suhteen koin olevani "kaikkiruokainen", en siis edellyttänyt uusilta kavereilta mitään erityistä alakulttuureita tms. erikoisuuksia.
En kuitenkaan päässyt heti porukoihin mukaan mutta tutustuin ihan mukavalta ja herkältä vaikuttavaan tyttöön ja ystävystyimme nopeasti. Olin iloinen ja helpottunut löytäessäni ystävän. Ystävyyssuhde alkoi kuitenkin pikku hiljaa muuttua oudoksi sillä paljastui, että uusi ystäväni oli vakavasti masentunut, ahdistunut ja pahimmillaan itsetuhoinen. Hän oli minua kohtaan tosi mustasukkainen, vaativa ja kontrolloiva, en olisi mm. saanut jutella muille koululaisille kuin hänelle. Parhaimmillaan hän oli herkkä, hauska ja karismaattinen mutta huonoimillaan todella manipuloiva, ilkeä, syyllistävä ja kontrolloiva.
Useamman kerran yritin tutustua muihinkin koululaisiin, minkä seurauksena tämä ystäväni mm. viilteli itseään, uhkaili hypätä junan alle, väitti että olen hylkäämässä hänet, syyllisti pahasta olostaan jne. MInulla oli tosi paha olla hänen ystävänään, koin olevani kuin henkisessä vankilassa. Mutta mikä pahinta: koululla pidettiin mm. luokanvalvojan, koulukuraattorin ja tämän kaverin vanhempien aloitteesta tapaamisia, joissa minua eri tavoin painostettiin, että en saa jättää ystävyyttä tuon ihmisen kanssa. Yritin selittää, että minusta tuo ystävyys ei ole ok kun minulla ei saisi olla muita ystäviä mutta selitykset kaikuivat kuuroille korville. Tytön vanhemmat tekivät ihan samaa syyllistystä, löivät tytön kaikki diagnoosit tiskiin ja selittivät, miten tärkeää ystävyyteni on tytön mielenterveydelle. Koulukuraattori puhui meidän välisistä "skismoista ja riidoista", antaen ymmärtää että puolet "viasta" olisi minussa. Myös hän syyllisti vedoten, ettei ketään saisi jättää yksin ja että toimintani olisi kuin kiusaamista ellen olisi enää kaveri. Luokanvalvoja taas kommentoi höpö höpö kun kerroin, ettei tuo kaverini antanut minun olla muiden koululaisten kanssa ja kehoitti meitä kaikkia olemaan porukalla.
Jälkikäteen kun ajattelen yläaste + lukioaikaa, minut valtaa ihan hirveä ahdistus. Tuntuu, että tuo tyttö ryösti minulta normaalin nuoruusajan ja koulun aikuiset olivat siinä mukana. Sitten on tullut syyllisyys siitä, että miksi minä annoin itseni tanssia tuon kaverin pillin mukaan? Miksi en protestoinut isosti, että en voi olla itsetuhoisen nuoren tukihenkilö, kun olen itsekin omassa murrosiässäni kipuileva nuori? Suurin viha kohdistuu tällä hetkellä noihin koulun aikuisiin, ei niinkään tuohon psyykkisesti epävakaaseen ystävääni. Aikuisten olisi pitänyt nähdä mistä tilanteessa oli kyse.
Kommentit (19)
Kuulostaa kurjalta, ihan oikeasti, mutta uhriutuminen siitä tässä vaiheessa on hiukan turhaa. Ei meillä kenelläkään ole helppoa ollut, joku meidän kaikkien elämän on pilannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kurjalta, ihan oikeasti, mutta uhriutuminen siitä tässä vaiheessa on hiukan turhaa. Ei meillä kenelläkään ole helppoa ollut, joku meidän kaikkien elämän on pilannut.
Outo kommentti. - ei ap
Olet joutunut kohtuuttomaan tilanteeseen. Älä kuitenkaan moiti itseäsi. Olet jo silloin pystynyt selkeästi vähintään ajattelemaan ja kokemaan ja osaksi myös sanomaan, että tämä ei ole oikein. Osasit kuitenkin suojella itseäsi etkä mennyt liikaa mukaan sen huonostivoivan ystävän maailmaan. Onneksi. Mutta mielestäni olet oikeutetusti surullinja vihainen niille aikuisille. Koeta ajan kanssa päästää irti. Vanhemmat varsinkin ovat olleet huolesta suunniltaan ja takertuneet siihen hyvään, sinuun, mikä tytön elämään oli tullut.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kurjalta, ihan oikeasti, mutta uhriutuminen siitä tässä vaiheessa on hiukan turhaa. Ei meillä kenelläkään ole helppoa ollut, joku meidän kaikkien elämän on pilannut.
Totta tuo, että kaikilla meillä on ollut omat ongelmamme enkä mitenkään kuvittele olevani huonon nuoruuden kanssa yksin. Enkä myöskään todellakaan halua uhriutua, sillä se ei auta mitään. Silti tuntuu ihan käsittämättömältä ajatella koulun ammattilaisten toimintaa, etenkin koulukuraattoria mietin. Minä kerroin hänelle kahden kesken ihan avoimesti, että kaveri mm. uhkailee itsensä tappamisella jos "jätän hänet" (jättäminen=minulla olisi muitakin kavereita), mutta siitä huolimatta kuraattori hymistseli yhteistapaamisessa, että kyllä teidän nyt täytyy oppia olemaan kavereita ja nyt selvitetään nuo teidän riidat. Ja se klassinen "riitaan tarvitaan aina kaksi, ei ole koskaan niin että toinen on oikeassa ja toinen väärässä", sanoi siis kuraattori.
ap
-- "ryösti minulta"....
kukaan ei ole ryöstänyt sinulta yhtään mitään. Kukaan nuori ei pyöri toisen nuoren kanssa väkisin, olet ollut omasta tahdostasi mukana, koska olet saanut siitä jotakin.
Aika herätä, ottaa vastuuta ja alkaa kasvaa aikuiseksi. Kaikilla meillä on ikäviä, kurjia ja hirveitä ja kokemuksia joiden vuoksi ajattelemme jopa itsetuhoisia ajatuksia, mutta hei, ne ovat osa elämää.
Mitä nopeammin otat vastuuta ja kuuntelet vaistojasi ja olet selvillä siitä mitä itse halua elämältäsi, sitä vähemmän tunnet vetoa jäädä draamasuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kurjalta, ihan oikeasti, mutta uhriutuminen siitä tässä vaiheessa on hiukan turhaa. Ei meillä kenelläkään ole helppoa ollut, joku meidän kaikkien elämän on pilannut.
Totta tuo, että kaikilla meillä on ollut omat ongelmamme enkä mitenkään kuvittele olevani huonon nuoruuden kanssa yksin. Enkä myöskään todellakaan halua uhriutua, sillä se ei auta mitään. Silti tuntuu ihan käsittämättömältä ajatella koulun ammattilaisten toimintaa, etenkin koulukuraattoria mietin. Minä kerroin hänelle kahden kesken ihan avoimesti, että kaveri mm. uhkailee itsensä tappamisella jos "jätän hänet" (jättäminen=minulla olisi muitakin kavereita), mutta siitä huolimatta kuraattori hymistseli yhteistapaamisessa, että kyllä teidän nyt täytyy oppia olemaan kavereita ja nyt selvitetään nuo teidän riidat. Ja se klassinen "riitaan tarvitaan aina kaksi, ei ole koskaan niin että toinen on oikeassa ja toinen väärässä", sanoi siis kuraattori.
ap
No onhan tuo kuraattorin toiminta ihan ala-arvoista, ei siitä mihinkään pääse. Se on myöskin juuri täsmälleen tyypillistä ja juuri sitä mitä niiltä voi odottaa. Todennäköisesti sitä a) ei kiinnostanut ja b) tympi että toit sen eteen jotain, jonka takia sen pitäisi nähdä vaivaa ja c) se oli mahdollisesti jo joskus aiemminkin koittanut auttaa (tms) sitä toista ja kun se ei silloinkaan onnistunut niin oli vain salaa tyytyväinen siitä, että hoidit sen hommat. Normisettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on ollut ympärilläsi lauma täysin neuvottomia ja kädettömiä aikuisia, jotka ovat menneet yli siitä, missä aita on matalin.
Omien vanhempiesi olisi ensinnäkin pitänyt viheltää peli poikki, eikä sallia koulun henkilökunnan ja tytön vanhempien painostusta. Ammattilaisten, jos keiden tulisi ymmärtää, että toista nuorta ei saa painostaa toimimaan terapeuttina. Jos ystävyyssuhde rakoilee, ei ole toisten asia yrittää pakottaa olemaan yhteydessä. Tyttö olisi tarvinnut psykiatrista hoitoa.
Ehkä he kaikki kuvittelivat, että tilanne pysyy helpoiten hallinnassa, ilman että heidän tarvii päätään vaivata, jos vaan olette yhdessä.
Miksi muuten osallistuit noihin istuntoihin? Eihän mikään sinua velvoittanut siihen.
Olet ihan oikeassa siinä, että aikuiset toimivat väärin sinua kohtaan. Oletko myöhemmin ollut missään yhteyksissä tuohon kaveriin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sääliksi käy sitä tyttökin, jos ei tuon kummempaa hoitoa saanut! Olisi pitänyt olla osastolla.
Henkistä pahoinpitelyä tuo on. Omat mielenterveysongelmat ei saisi antaa lupaa muiden kaltoinkohteluun, valitettavasti sitä usein käytetään hyväksymään teot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on ollut ympärilläsi lauma täysin neuvottomia ja kädettömiä aikuisia, jotka ovat menneet yli siitä, missä aita on matalin.
Omien vanhempiesi olisi ensinnäkin pitänyt viheltää peli poikki, eikä sallia koulun henkilökunnan ja tytön vanhempien painostusta. Ammattilaisten, jos keiden tulisi ymmärtää, että toista nuorta ei saa painostaa toimimaan terapeuttina. Jos ystävyyssuhde rakoilee, ei ole toisten asia yrittää pakottaa olemaan yhteydessä. Tyttö olisi tarvinnut psykiatrista hoitoa.
Ehkä he kaikki kuvittelivat, että tilanne pysyy helpoiten hallinnassa, ilman että heidän tarvii päätään vaivata, jos vaan olette yhdessä.
Miksi muuten osallistuit noihin istuntoihin? Eihän mikään sinua velvoittanut siihen.
Kyllä, olen myös omiin vanhempiini pettynyt. Toisaalta perheessämme ei ole koskaan ollut aitoa keskustelukulttuuria, ei ole aidosti haluttu tietää, mitä toisille perheenjäsenille kuuluu. Vanhempien aika kului maatalousyrittäjinä lähes pääosin töiden parissa.
Yhteen kuraattorin käynnistämään prosessiin lähdin mielelläni mukaan, sillä tiesin voivani puhua kahden kesken kuraattorille. Halusin kertoa siitä, millainen ystävyyssuhteemme on ja miten minä kärsin siinä. Mutta kuten yllä kirjoitin, kuraattori käänsi sen siihen, että meillä on riitaa ja skismoja, joissa minä olen yhtä lailla osallisena. Yksi tapaaminen järjestettiin siten, että siihen oli ikäänkuin pakko osallistua. Kaverini oli kertonut kotona, että minä kiusaan häntä siten, että en halua olla enää hänen kanssaan tekemisissä. Kyseessä oli ollut tilanne, jossa olin kysynyt välitunnilla kaveriltani että mennäänkö pelaamaan katukorista porukkaan. Kaveri oli sanonut että ei, vaan haluaa istua penkillä kanssani mutta minä olin sitten mennyt mukaan heittelemään koreja ja tästä oli suuttunut ja tilanne kääntynyt siihen, että minä kiusaan häntä. Niinpä luokanvalvoja ja kuraattori oli kutsuneet meidät tytöt ja vanhemmat kouluneuvotteluun, joka oli tavallaan pakollinen neuvottelu. Oman vanhempani eivät ehtineet/eikä kiinnostanut varmaankaan ja sitten tapaamisessa työn vanhemmat "tulivat vastaan" myöntämällä, että tyttö voi olla toisinaan vähän hankala ja sitten kertoivat kaikki psykiatrian diagnoosit, joiden perusteella kuulemma saavat olla kiitollisia että tyttö käy ylipäätään koulua jne. Ja siis syyllistivät minua, että miten ystävyyteni tuon tytön kanssa on tyyliin ainoa asia mikä häntä sillä hetkellä kannattelee.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan oikeassa siinä, että aikuiset toimivat väärin sinua kohtaan. Oletko myöhemmin ollut missään yhteyksissä tuohon kaveriin?
Muutin lukion jälkeen Helsinkiin opiskelemaan ja pidimme alkuun yhteyttä. Lopulta jouduin laittamaan hänet estoon, sillä hän alkoi kyttäämään whatsappin paikalla-tietoja ja kyseli, kenen kanssa keskustelen ja syyllisti niistä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy sitä tyttökin, jos ei tuon kummempaa hoitoa saanut! Olisi pitänyt olla osastolla.
Kyllä hänellä oli aina silloin tällöin lyhyitä osastojaksoja, etenkin lukioiässä. Jo ala-asteella oli ollut tiivis hoitokontakti lastenpsykiatriaan ja sitten nuorisopsykiatriaan. Tiedän, että hänellä meni useampia psyykelääkkeitä ja oli kerran viikkoon tapaamisia psykiatrialla.
ap
Sinua on kohdeltu väärin, kyllä. Mutta päästä jo irti. Tapahtunutta ei voi muuttaa, mutta voit päättää, ettet anna sen pilata loppuelämääsi. Huolehdi, että olet jatkossa vain ihmisten kanssa, joiden seurassa voit hyvin ja suhde on tasapuolinen ja tasaveroinen. Älä anna enää kenenkään määrätä sinua olosuhteisiin ja tilanteisiin joissa et halua olla.
Vierailija kirjoitti:
Sinua on kohdeltu väärin, kyllä. Mutta päästä jo irti. Tapahtunutta ei voi muuttaa, mutta voit päättää, ettet anna sen pilata loppuelämääsi. Huolehdi, että olet jatkossa vain ihmisten kanssa, joiden seurassa voit hyvin ja suhde on tasapuolinen ja tasaveroinen. Älä anna enää kenenkään määrätä sinua olosuhteisiin ja tilanteisiin joissa et halua olla.
Ihan viisaita sanoja sinulta. En halua jäädä tähän jumiin enkä ole useampaan vuoteen edes kovin paljoa ehtinyt ajatella tätä asiaa, olen ollut niin kiireiden omien opiskelujen, ystävien ja osa-aika töiden kanssa. Parasta terapiaa itselleni on tosiaan ollut uudet ystävät, joihin tutustuin päästessäni opiskelemaan. Toisaalta alitajuisesti nuo nuoruusiän kokemukset vaivaavat minua ja olen hakeutumassa YTHS:n psykologille ensi kuussa keskustelemaan juuri sen takia, että en halua noiden kokemusten vaivaavan loppuelämän ajan. Lisäksi hyvä hyödyntää YTHS:n palvelut vielä kun niihin on oikeus. Toivottavasti keskusteluista on apua.
ap
YTHS on oikein hyvä. Hienoa, että olet jo päässyt eteenpäin elämässä! Monelle vasta opiskelun myötä löytyy samanhenkinen seura, yliopistolta vaikka. Kukoistus alkaa! Ei ole yhtään myöhäistä. Ei se teini-ikä monellekaan mitään kivaa aikaa ole. Nyt on alkanut sinun aikasi.
Nro 16
Tosi ikävä juttu! Tuota oppilaan (pakko)käyttämistä tukihenkilönä tai mallioppilaanta tapahtuu kyllä kouluilla. Muutama vuosi sitten huomasin, kun oma iloinen ekaluokkalaiseni muuttui päivä päivältä pelokkaammaksi, ahdistuneemmaksi ja vetäytyvämmäksi. Ei olisi halunnut lähteä kouluun, alkoi jännittää jo sunnuntai iltapäivällä. Lopulta paljastui, että tytärtäni pakkokäytettiin parina ja mallioppilaana erittäin vaikeasti käytöshäiriöiselle erityisoppilaspojalle. Kiltti ja kaikille ystävällinen tyttäreni oli lukuvuoden alussa ystävystynyt kaikkien kanssa, myös tuon pojan. Pikku hiljaa muut lapset olivat kuitenkin kääntäneet selkänsä tuolle pojalle, sillä poika sai säännöllisesti hillittömiä raivokohtauksia, saattoi yrittää käydä kimppuun, lyödä, potkia, kiroilla, huutaa, heittää tavaroita, huoritella jne. Varasteli myös tavaroita, uhkaili muita tyyliin tiedän missä asut, tuun hakkaan sut sun kotipihalle, seurasi koulusta kotiin uhkailumielessä yms. ihan sairasta.
Opettaja oli kuitenkin huomannut, että oma lapseni ei osannut ottaa etäisyyttä tuohon häirikköpoikaan ja häirikköpoika alkoi pitää tytärtäni parhaana kaverinaan. Kai he välillä leikkivätkin ihan nätisti mutta kesken leikin poika saattoi yrittää lyödä, tms. Koulussa ope laittoi heidät istumaan vierekkäin ja tekemään paritehtäviä, sillä kukaan muu ei suostunut olemaan tuon pojan pari. Kaikki tämä paljastui minulle vasta lukuvuoden lopulla toukokuussa kun otin yhteyttä koulupsykologiin. Olin nimittäin jo useamman kuukauden ihmetellyt oman lapseni ahdistustyyppistä oirehdintaa. Kun asia paljastui, olin äärettömän raivoissani koululle, että olivat kehdanneet pitää lastani jotain tukihenkilönä, tai mallioppilaasta puhuttiin liittyen siihen, että lapsi oli laitettu istumaan tuon häirikön viereen.
Alue: Aihe vapaa
Niin ja sanottakoon vielä, että koko kolmen vuoden ajan lukiossa ihan sama homma jatkui. Kaupungissa ei ollut kuin yksi lukio ja se lukio oli ihan sama rakennus + opettajat mitä yläastekin. Vanhemmillani ei ollut rahaa eikä kai kiinnostustakaan kustantaa minulle lukio-opintoja maakuntakeskus-kaupungissa. Itse kyllä monta kertaa pyysin ja antelin, että olisin saanut mennä toiseen lukioon, mutta vanhemmat torppasivat ajatuksen.
Lukiossa alkoi tietyllä tavalla jo olla liian myöhäistä saada uusia kavereita. Minun ja tuon itsetuhoisen kaverin maine oli levinnyt sellaiseksi, että me olemme ne oudot tyypit. Tuo kaveri teki kaikkia outoja juttuja, mm. sotki verellä tyttöjen vessan peiliä, jotka varmasti karkoittivat potentiaalisia kaveriehdokkaita.
ap