Perheen puhumattomuuden kulttuuri

No kokeile. Ei siinä mitään pahaa voi tapahtua, korkeintaan se että muut eivät lähde mukaan puhumiseen.

Kokeile puhumista ensin jollekin sisaruksistasi, yhdelle kerrallaan. Voi olla, että joku muukin haluaisi puhua, mutta jos joku ei halua puhua, siirry seuraavaan.

Mutta jos tuntuu vaikealta puhua perheenjäsenillesi, puhu ensin ammattiauttajalle (esim. psykologi). Sen jälkeen voi olla helpompi avautua perheenjäsenillekin.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile puhumista ensin jollekin sisaruksistasi, yhdelle kerrallaan. Voi olla, että joku muukin haluaisi puhua, mutta jos joku ei halua puhua, siirry seuraavaan.

Mutta jos tuntuu vaikealta puhua perheenjäsenillesi, puhu ensin ammattiauttajalle (esim. psykologi). Sen jälkeen voi olla helpompi avautua perheenjäsenillekin.

Kiitos, hyvä että annoit ajattelemisen aihetta. Minä nimittäin ajattelin automaattisesti, että joskus koko perheen ollessa koossa olisi hyvä tilaisuus puhua.

Ap

Äitini kohdalla olen luopunut toivosta. Olen yrittänyt puhua. Hän ei kuuntele eikä kykene hedelmälliseen keskusteluun hankalista asioista. Olen kokenut, että paras ratkaisu on pitää häneen etäisyyttä. Isäni kanssa onnistuin murtamaan välillämme olevamme muurin. Mutta se johtui siitä, että taustamme ovat yhteneväiset. Olemme molemmat toipuneita alkoholisteja.

Kuinka todennäköistä on, että joku suuttuu, kun muurahaispesää sohitaan? Vai onko todennäköisempää, että pahin mitä voi tapahtua on vain se, että toinen ei puhu?

Ap