Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Näitä masennuksen pohjia on yhä vain enemmän ja pyydän jatkuvasti anteeksi lapsiltani
18.10.2020 |
Tänään sain tehtyä ruokaa, mutta en saanut vaatteitani vaihdettua. Leikki-ikäinen leikkinyt itsekseen eli sotkenut entisestään kaoottista kämppää ja minä en päässyt makuulta ylös kuin vasta nyt. Harjasin hampaat ja ollaan ulkona. Huomenna voi olla hyvinkin tehokas päivä, mutta eihän tämä voi näin jatkua. En usko saavani siivottua, mä en vain jaksa.
Kommentit (3)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskity lapseesi nyt siellä ulkona. Jutellaan sitten kun on vaikka nukkumassa.
Voisi olla oma tekstini seitsemän vuotta sitten tämä aloitus ja ainoa mitä siitä ajasta enää kannan mukanani on syyllisyys miten vähän olin läsnä lapselleni.
En tiedä mitä ap aloituksellaan halusi, neuvoja vai päästää ulos tuntojaan.
Joten jatkan omasta lapsestani, otsikossa ap vihjaa siitä syyllisuudestä jota itsekin yhä tunnen.
Minulla ei ollut kaikki hyvin nuorena. Kun tulin raskaaksi ja lapseni syntyi oli elämä hetken helpompaa. Mutta sitten se synkkyys tuli uudelleen. Meitä oli me kaksi, ympärillämme oli paljon ihmisiä jotka halusivat auttaa mutta minä käperryin ja tein meille kahdelle oman kuplan.
Se oli hänen lapsuutensa, paikka jossa ei voinut luottaa että se ainoa jonka piti pitää huolta niin tekisi. Usein vapaapäivinä en noussut sängystä tai jos niin tein menin lopulta takaisin. Lapseni oppi laittamaan itse aamiaisen ja toi myös minulle sänkyyn ruokaa.
Minä olin siinä mutta oikeasti hän oli yksin.
Teini-ikä kolkuttelee ovella ja uskon näkeväni vaikutukseni lapseni luonteeseen. Hän on mitä vastuuntuntoisin mutta melankolinen. Ymmärtää tunteensa mutta ei niitä halua näyttää, päälle päin hän ei ole ikinä iloinen tai surullinen. Maailma on hänelle negatiivinen paikka ja pysyttelee mielellään yksin. Ainakaan minua hän ei tarvitse paitsi hellyyden odotuksiin, kaipaa todella paljon sitä että osoitan rakkautta. Kaiketi siksi ettei se ollut itsestäänselvää silloin ennen.
Pelkään että lapsestani lopulta tulee kuin minä, että ilo ja onni ovat jotain kaukaista eikä tavallista elämää.
Alue: Aihe vapaa
Keskity lapseesi nyt siellä ulkona. Jutellaan sitten kun on vaikka nukkumassa.
Voisi olla oma tekstini seitsemän vuotta sitten tämä aloitus ja ainoa mitä siitä ajasta enää kannan mukanani on syyllisyys miten vähän olin läsnä lapselleni.