Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pienestä ihminen voi sairastua PTSD:n?
17.10.2020 |
Vuosien saatossa taustalla kodittomuutta, rahaongelmia, psykopaatti puoliso (sadisti ja taitava manipuloija).
Nyt epäilen että vaikka näistä on aikaa, minulla yhä PTSD jäänyt päälle kun en uskalla tutustua kehenkään enkä mennä mihinkään.
Olen vaan kotona. Juon. Syön. Kuin viimeistä päivää. Ahdistavat ajatukset jyllää päässä ja lähtee ylikierroksille.
Kommentit (22)
Todella pienestä, kuten vasuritoimittaja, joka järkyttyi kokeiltuaan ampumista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko tähän liittyä vainoharhaisuutta? Pelkään, että esim. läheiset ihmiset haluavat minulle pahaa.
Jos on geneettinen alttius saada se helposti, niin, aika helposti.
Vierailija kirjoitti:
Voiko tähän liittyä vainoharhaisuutta? Pelkään, että esim. läheiset ihmiset haluavat minulle pahaa.
Kun trauma jyllää niin vainoharhat on normaaleja. Jos et ajattele niin jatkuvasti niin ei syytä huoleen.
Onko täällä kenelläkään omakohtaista kokemusta?
Alan tulla siihen lopputulokseen että kaikki nämä vuodet mitä olen hokenut itselleni että kestän mitä vaan. On ollut itsepetosta.
Olen ihan romahtamispisteessä enkä kestä nähdä edes perhettä tai ystäviä koska ajattelen heidän suunnitelevan jotain pääni menoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä kenelläkään omakohtaista kokemusta?
Alan tulla siihen lopputulokseen että kaikki nämä vuodet mitä olen hokenut itselleni että kestän mitä vaan. On ollut itsepetosta.
Olen ihan romahtamispisteessä enkä kestä nähdä edes perhettä tai ystäviä koska ajattelen heidän suunnitelevan jotain pääni menoksi.
Varmasti kannattaisi sitten laittaa kontaktit jäähylle ja olla itsekseen selvittämässä päätäsi. Muutama kuukausi omissa oloissa voi tehdä hyvää. Selkiintyy näkemys onko sinulla syytä huoleen. Jos olet jatkuvasti hälytystilassa niin lähipiirissäsi on silloin joku joka traumaa ruokkii käytöksellään joko tietoisesti tai tietämättään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä kenelläkään omakohtaista kokemusta?
Alan tulla siihen lopputulokseen että kaikki nämä vuodet mitä olen hokenut itselleni että kestän mitä vaan. On ollut itsepetosta.
Olen ihan romahtamispisteessä enkä kestä nähdä edes perhettä tai ystäviä koska ajattelen heidän suunnitelevan jotain pääni menoksi.
Varmasti kannattaisi sitten laittaa kontaktit jäähylle ja olla itsekseen selvittämässä päätäsi. Muutama kuukausi omissa oloissa voi tehdä hyvää. Selkiintyy näkemys onko sinulla syytä huoleen. Jos olet jatkuvasti hälytystilassa niin lähipiirissäsi on silloin joku joka traumaa ruokkii käytöksellään joko tietoisesti tai tietämättään.
Aika huono neuvo ellei se psykopaatti ole tuolla lähipiirissä. Eristäytyminen (normaaleista ihmisistä) pahentaa vaan ongelmia. Se on just se, mitä sairaus haluaa ihmisen tekevän, että saa entistäkin kovemman otteen sairastuneesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä kenelläkään omakohtaista kokemusta?
Alan tulla siihen lopputulokseen että kaikki nämä vuodet mitä olen hokenut itselleni että kestän mitä vaan. On ollut itsepetosta.
Olen ihan romahtamispisteessä enkä kestä nähdä edes perhettä tai ystäviä koska ajattelen heidän suunnitelevan jotain pääni menoksi.
Varmasti kannattaisi sitten laittaa kontaktit jäähylle ja olla itsekseen selvittämässä päätäsi. Muutama kuukausi omissa oloissa voi tehdä hyvää. Selkiintyy näkemys onko sinulla syytä huoleen. Jos olet jatkuvasti hälytystilassa niin lähipiirissäsi on silloin joku joka traumaa ruokkii käytöksellään joko tietoisesti tai tietämättään.
Aika huono neuvo ellei se psykopaatti ole tuolla lähipiirissä. Eristäytyminen (normaaleista ihmisistä) pahentaa vaan ongelmia. Se on just se, mitä sairaus haluaa ihmisen tekevän, että saa entistäkin kovemman otteen sairastuneesta.
En minä sitä neuvoisi jos itse en niin olisi tehnyt ja se toimii. Trauma ei ole mikään mielisairaus eikä traumatisoitunut ole mielisairas eikä se pidä missään otteessaan. Mieli on kaaoksessa ja silloin pitää vähentää kuormitusta ja rauhoittua.Tehdä asioita jotka tuntuu hyvällä, maadoittua ja kiinnittyä todellisuuteen. Kuunnella omaa ääntään ja keskustella omien ajatustensa kanssa. Se ei onnistu jos ympärillä on ihmisiä. Ihmiset on vaativia, jokainen ajaa omaa etuaan ja ne on traumatisoituneelle suurin henkinen kuluerä eikä voimavara. Takaisin pääsee aina, sitten kun on valmis. Ja kun etäältä omasta turvallisesta nurkastaan katsoo ihmisiä, niin asiat alkaa loksahtaa paikoilleen ja alkaa hahmottaa oman persoonansa ja erillisyytensä muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä kenelläkään omakohtaista kokemusta?
Alan tulla siihen lopputulokseen että kaikki nämä vuodet mitä olen hokenut itselleni että kestän mitä vaan. On ollut itsepetosta.
Olen ihan romahtamispisteessä enkä kestä nähdä edes perhettä tai ystäviä koska ajattelen heidän suunnitelevan jotain pääni menoksi.
Varmasti kannattaisi sitten laittaa kontaktit jäähylle ja olla itsekseen selvittämässä päätäsi. Muutama kuukausi omissa oloissa voi tehdä hyvää. Selkiintyy näkemys onko sinulla syytä huoleen. Jos olet jatkuvasti hälytystilassa niin lähipiirissäsi on silloin joku joka traumaa ruokkii käytöksellään joko tietoisesti tai tietämättään.
Aika huono neuvo ellei se psykopaatti ole tuolla lähipiirissä. Eristäytyminen (normaaleista ihmisistä) pahentaa vaan ongelmia. Se on just se, mitä sairaus haluaa ihmisen tekevän, että saa entistäkin kovemman otteen sairastuneesta.
En minä sitä neuvoisi jos itse en niin olisi tehnyt ja se toimii. Trauma ei ole mikään mielisairaus eikä traumatisoitunut ole mielisairas eikä se pidä missään otteessaan. Mieli on kaaoksessa ja silloin pitää vähentää kuormitusta ja rauhoittua.Tehdä asioita jotka tuntuu hyvällä, maadoittua ja kiinnittyä todellisuuteen. Kuunnella omaa ääntään ja keskustella omien ajatustensa kanssa. Se ei onnistu jos ympärillä on ihmisiä. Ihmiset on vaativia, jokainen ajaa omaa etuaan ja ne on traumatisoituneelle suurin henkinen kuluerä eikä voimavara. Takaisin pääsee aina, sitten kun on valmis. Ja kun etäältä omasta turvallisesta nurkastaan katsoo ihmisiä, niin asiat alkaa loksahtaa paikoilleen ja alkaa hahmottaa oman persoonansa ja erillisyytensä muista.
Mikäs keittiöpsykologi siellä kirjoittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Post traumaattinen stressihäiriö on sairaus eikä mitään normaalia trauman muistelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Post traumaattinen stressihäiriö on sairaus eikä mitään normaalia trauman muistelua.
Suomeksi tämä on traumaperäinen stressihäiriö. Ja kyllä, se on sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kahdentyyppistä ja tuo on pitkäkestoisen trauman aiheuttamaa postraumaattista stressiä eivätkä sitä tunnista kaikki hoitavat tahotkaan yhtä hyvin kuin yksittäisen tapahtuman aiheuttamaa ykköstyypin PTSD:tä.
Kyllä todellakin noista kokemuksistasi voi tulla traumaperäinen stressihäiriö ja siihen voi liittyä vainoharhaisuutta. Psykopaatin/sosiopaatin/narsistin uhreilla on kompleksinen PTSD käsittääkseni yleinen. Hae apua. Traumoja on hyvin vaikeaa saada yksin kunnolla käsiteltyä.
... Itse tarvitsen apua käsittelemään traumoja jotka ovat syntyneet yli 30 vuotta sitten. Mulla lienee kompleksinen PTSD, mutta tajusin sen vasta viime vuonna. Oireillut olen kyllä koko ajan, mutta en ymmärtänyt kunnolla taustoja.
On muuten todella yleistä sekin, että traumatisoitunut ihminen sanoo, että voiko tällaisesta trauma tulla. Monet ihmiset kokee paljon pahempaa...
Minulle varmaan tuli tuollainen kun poliisi teki "rynnäkön" ja kotietsinnän kotiini.
En siis ole rikollinen eli en ole kovaksi keitetty tai muuten tottunut tuollaiseen. Siksi se varmasti järkytti niin paljon. Ja olin vielä nuori mies silloin, enkä koskaan ollut edes putkassa.
Niin ja Kyse oli siitä, että olin tilannut netistä testosteronivalmisteita yhden (1) purkin omaan käyttöön.
Jotain traumaa siitä jäi. Pitkään meni niin, että aina kun kuulin auton äänen, menin ikkunasta katsomaan kuka siellä pyörii.
Perkeleen pässit! Murhamiehet riehuu tuolla vapaina, mutta poliisilla on aikaa tällaiseen. Luulivat varmaan, että saisivat hyvät rahat minulta kun olin kuitenkin kunniallisissa ansiotöissä ja ihan hyvin tienasinkin ikään nähden. Eivätpä löytäneet kuin sen yhden vajaan purkin. Verorahat oikein hyötykäytössä pelotella kansalaisia tuollain.............
Mun mielestä noi sun kokemukset on rankkoja eikä mitään pieniä. Noin yleensä, käsittääkseni myös ikävaihe missä traumaattisia asioita on tapahtunut, vaikuttaa suuresti. Tyyliin jos äiti on ollut ilmeetön ja välinpitämätön vauvaa kohtaan, se voi olla hyvin traumaattista, toisin jos oma äiti on aikuista lastaan kohtaan ilmeetön ja välinpitämätön (ilman että olisi sitä lapsuus-aikana ollut). On kai olemassa myös sellainen CPTSD, eli joku krooninen muoto traumaattisesta stressihäiriöstä. Luulen että itselläni on jotakin tuommoista, johtuen aika ankeasta lapsuudestani. Saan hoitoa masennukseeni ja ahdistuneisuuteeni, toistaiseksi se on ollut riittävää.
Äh eiku siis CPTSD on siis juuri se kompleksinen, ei krooninen. Ite vaan jotenkin aina miellän että krooninen. No, pitkittynythän se onkin, itselläni ainakin tuntuisi siltä. On nivoutunut osaksi persoonaani elämäni aikana.
PTSD voi tulla näennäisen pienestäkin asiasta. Jollekin ei tule mitään PTSD-oireita mistään isommastakaan jutusta.