Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset nauttivat toisen epäonnesta?
17.01.2014 |
Tai vähintäänkin ovat vahingoniloisia?
Tänään taas kerran kouluaikainen kaverini tapaamisemme aikana keskittyi lähinnä toisten asioiden vatvomiseen ja innoissaan siinä oikein "kihisi", kun joku tuttu oli jäänyt työttömäksi ("oikein sille!"), naapuri oli saanut keskenmenon ("miksi jätti lastenteon niin myöhäiseksi, oma vika") ja että siskollensa tulossa avioero ("mitä mä sanoin, ei siitä mitään olisi tullut") jne ...
Kuuntelin tätä kahvilassa tunnin verran ja sanoin sitten, etten ihan oikeasti ole kiinnostunut muiden ihmisten henkilökohtaisista asioista. Tämä on siis ihan tyypillistä käyttäytymistä kaverilleni.
Meni hiljaiseksi ja totesi vähän ajan päästä, että onkin tästä lähdettävä kotiin ruoanlaittoon. Suuttui kunnolla, muttei mua haittaa. Haukkukoon tuttavansa jatkossa jollekulle muulle.
Kommentit (33)
Jep, muutaman kainuulaisen tuntevana voisin sanoa että tähän kateuspiikittelyyn sopeutumattomat nuoret pitäisi saada jonkin stipendiohjelman pariin jolla heidät lähetettäisiin mahdollisimman kauas niistä piireistä eikä takaisin tarvisi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 17:18"]
Eikös sitä sanota, että vahingonilo on parasta iloa. Moneen suomalaiseen on sisäänrakennettu ja geeneissä peritty vahingonilo ja toisen epäonnesta nauttiminen. On paljon vaikeampi iloita toisen menestyksestä.
Minullakin oli lähipiirissäni ihminen, nyt jo edesmennyt, joka ei kestänyt toisten menestystä. Jos hänelle kertoi vaikka jotain hauskaa juttua tuttavien lapsista, niin naama synkkeni ja puheenaihe vaihtui vilkkaasti. Sama tapahtui, jos kertoi jonkun pärjänneen hyvin työssä tai opinnoissaan. Jotenkin tuntui, että hän kuvitteli, että jos kehutaan muita, niin se on samalla negatiivinen arviointi hänestä itsestään tai hänen lapsistaan. Eli heikko itsetunto on useimmiten pohjalla. Surullista. Tällaiset ihmiset eivät koe koskaan vilpitöntä iloa.
[/quote]
Minä voin kanssa sanoa vilpittömästi että en tunne iloa muiden onnesta. Minusta muiden onnistumisesta iloitsevat ovat lapsellisia ihmisiä sillä mitä hyötyä toisen onnistumisesta itselle on. Tämä ajatus toisen onnistumisesta iloitsemisesta on amerikkalaisten kansallisen sadun ydin jolla perustellaan valtavia tuloeroja ja yhteiskuntaa jossa vapaus tarkoittaa ihmisen jättämistä oman onnensa nojaan jos rahat loppuvat. Sarasvuon kaltaiset huuhaa gurut yrittävät pakkosyöttää tuota roskaa suomalaisillekin jotta olisimme iloisia Wahlroosin kaltaisen kapitalista sian rikastuessa samalla kun lasten sairaalalle kerjätään rahaa, maassa on leipäjonojoja, tavallinen rahvas haluttaisiin ajaa köyhyyteen vailla mitään oikeuksia...
Ärsyttävä ihmistyyppi. Valitettavasti tosi yleistä Suomessa...aina kaikelle toisen epäonnelle ollaan tyytyväisiä... esim kaverimme lähti viikoksi etelään missä oli sateiset ilmat ..muut naureskelivat ja olivat suorastaan tyytyväisiä tästä, että kaverimme sai surkeat kelit osakseen...minua oikeasti harmitti kaverini puolesta.Tämä pätee ihan joka asiaan..jos joku eroaa, niin sanotaan "mitäs minä sanoin..." Jopa toisten sairastumisille saattaa joku olla salaa vahingoniloinen. Kaveri, joka on ollut hyvässä työpaikassa saa kenkää..niin moni hykertelee tyytyväisenä.. "eipä pääse sekään enää tienaamaan". Tuttavamme perusti yrityksen... kaverini sanoi, ettei kyllä ala kaverini yrityksestä ostamaan mitään, ettei kaverini saa tuotteilla vaan mitään voittoa itselleen. Huoh...
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 18:37"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 17:18"]
Eikös sitä sanota, että vahingonilo on parasta iloa. Moneen suomalaiseen on sisäänrakennettu ja geeneissä peritty vahingonilo ja toisen epäonnesta nauttiminen. On paljon vaikeampi iloita toisen menestyksestä.
Minullakin oli lähipiirissäni ihminen, nyt jo edesmennyt, joka ei kestänyt toisten menestystä. Jos hänelle kertoi vaikka jotain hauskaa juttua tuttavien lapsista, niin naama synkkeni ja puheenaihe vaihtui vilkkaasti. Sama tapahtui, jos kertoi jonkun pärjänneen hyvin työssä tai opinnoissaan. Jotenkin tuntui, että hän kuvitteli, että jos kehutaan muita, niin se on samalla negatiivinen arviointi hänestä itsestään tai hänen lapsistaan. Eli heikko itsetunto on useimmiten pohjalla. Surullista. Tällaiset ihmiset eivät koe koskaan vilpitöntä iloa.
[/quote]
Minä voin kanssa sanoa vilpittömästi että en tunne iloa muiden onnesta. Minusta muiden onnistumisesta iloitsevat ovat lapsellisia ihmisiä sillä mitä hyötyä toisen onnistumisesta itselle on. Tämä ajatus toisen onnistumisesta iloitsemisesta on amerikkalaisten kansallisen sadun ydin jolla perustellaan valtavia tuloeroja ja yhteiskuntaa jossa vapaus tarkoittaa ihmisen jättämistä oman onnensa nojaan jos rahat loppuvat. Sarasvuon kaltaiset huuhaa gurut yrittävät pakkosyöttää tuota roskaa suomalaisillekin jotta olisimme iloisia Wahlroosin kaltaisen kapitalista sian rikastuessa samalla kun lasten sairaalalle kerjätään rahaa, maassa on leipäjonojoja, tavallinen rahvas haluttaisiin ajaa köyhyyteen vailla mitään oikeuksia...
[/quote]
No voi huhhuh..Ei kyse ollutkaan siitä, että toisten onnistumisista pitäisi välttämättä iloita vaan siitä, että ei iloittaisi toisten epäonnistumisista. Suomalaisen pahantahtoisuuden ja amerikkailaisen lapsellisen sadun lisäksi on varmaan myös välimuotoja...
Otan kuvitteellisen esimerkin, että joku arvostelisi minua vaikkapa irtisanotuksi tulemisesta ja tällä perusteella ylentäisi itseään minuun nähden. Jos myöhemmin tämä henkilö tulisi itse irtisanotuksi, olisin siitä täysin sydämin vilpittömän iloinen, enkä kokisi olevani millään lailla huono ihminen. Kyse on toiveesta, että saisin vihdoinkin oikeutta. Ehkä henkilö nyt ymmärtää, että olikin väärässä ylentäessään itseään. Ehkä hän oppii läksynsä, ja tulee jopa pyytämään anteeksi aiempaa rumaa käytöstään.
Uskon, että vahingonilossa on useinkin kyse siitä, että henkilö kokee reaktionsa oikeutetuksi, kuten esimerkissäni. Onko se sitten "oikeasti" mitenkään oikeutettua, on monesti mielipidekysymys, ja emmehän me muut välttämättä edes tiedä mitä kaikkea siellä taustalla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hm, hyvä kysymys. Itselläni oli kokemusta tästä samasta, kun eräs hyvänä ystävänäni pitänyt ihminen kyseli kiinnostuneena joka kerta minulta nähdessämme, miten voin. Olin kertonut että sairastan erästä sairautta, johon ei löydy parannusta, mutta että se haittaa elämääni onneksi vain sen verran, että pitää muistaa lääkkeet iltaisin. Mistään muusta tämä ihminen ei osannut tavatessamme enää jutella, vaan jauhoi tästä vaivastani. Elämääni kuului paljon muutakin ja iloisia asioita, mutta hän takertui tähän vaivaani kynsin hampain. Alkoi ottaa päähän vähitellen...
Hm, hyvä kysymys. Itselläni oli kokemusta tästä samasta, kun eräs hyvänä ystävänäni pitänyt ihminen kyseli kiinnostuneena joka kerta minulta nähdessämme, miten voin. Olin kertonut että sairastan erästä sairautta, johon ei löydy parannusta, mutta että se haittaa elämääni onneksi vain sen verran, että pitää muistaa lääkkeet iltaisin. Mistään muusta tämä ihminen ei osannut tavatessamme enää jutella, vaan jauhoi tästä vaivastani. Elämääni kuului paljon muutakin ja iloisia asioita, mutta hän takertui tähän vaivaani kynsin hampain. Alkoi ottaa päähän vähitellen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahingon ilo on aidointa iloa, sillä siihen ei liity tippaakaan kateutta.
mitenköhän eroaa appiukosta joka on kaikkien muiden epäonnistumisesta onnellinen myös oman poikansa asioista. haukkuu lapsensa joka päivä kun näkee mihinkään ei ole tyytyväinen. ensin lupaa kaiken ja kun pyydät jotain niin sitten peruu kaiken ja sanoo ettei onnistu. mieheni on vahva luonne mutta nyt rupeaa olemaan mittä niin täynnä et 70v appiukko jää yksin. mieheni hänen poikansa on päättänyt nyt että ei mene käymään hänen luonaan annetaan hänen elää omaa elämäänsä niin et haukkuu muita niin vieraita kuin perhettäänkin. saapahan olla rauhassa ja haukkua muita muut saavat kuunnella jos jaksavat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:34"]
mitenköhän eroaa appiukosta joka on kaikkien muiden epäonnistumisesta onnellinen myös oman poikansa asioista. haukkuu lapsensa joka päivä kun näkee mihinkään ei ole tyytyväinen. ensin lupaa kaiken ja kun pyydät jotain niin sitten peruu kaiken ja sanoo ettei onnistu. mieheni on vahva luonne mutta nyt rupeaa olemaan mittä niin täynnä et 70v appiukko jää yksin. mieheni hänen poikansa on päättänyt nyt että ei mene käymään hänen luonaan annetaan hänen elää omaa elämäänsä niin et haukkuu muita niin vieraita kuin perhettäänkin. saapahan olla rauhassa ja haukkua muita muut saavat kuunnella jos jaksavat
[/quote]
Ettei vaan ole dementoitumassa tai jotain? Alkaa yleensä äreydellä ja haukkumisilla.
Yksi työkaverini muistaa kehua tuon tuostakin että hän voitti miss maitolavakilpailun vuonna keppi ja kivi. En tiedä mitä minun pitäisi siinä tilanteessa sanoa. Kommentti ajan rupsauttavasta voimasta olisi sopimaton. Myös vetoamus työasioissa pysymisessä olisi jotenkin kömpelö yritys suunnata vanhan kertaus takaisin työntekoon.
Sitä en tajua miksi daami haukkuu vieläkin niitä missikisakumppaneitaan. Itsehän hän on porukkaan hakeutunut ja kisoista on jo vuosia.
Sama daami on kovin hanakka haukkumaan toisia selän takana. Aina kun joku poistuu huoneesta daami sanoo poistujasta jotain negatiivista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 21:34"]
mitenköhän eroaa appiukosta joka on kaikkien muiden epäonnistumisesta onnellinen myös oman poikansa asioista. haukkuu lapsensa joka päivä kun näkee mihinkään ei ole tyytyväinen. ensin lupaa kaiken ja kun pyydät jotain niin sitten peruu kaiken ja sanoo ettei onnistu. mieheni on vahva luonne mutta nyt rupeaa olemaan mittä niin täynnä et 70v appiukko jää yksin. mieheni hänen poikansa on päättänyt nyt että ei mene käymään hänen luonaan annetaan hänen elää omaa elämäänsä niin et haukkuu muita niin vieraita kuin perhettäänkin. saapahan olla rauhassa ja haukkua muita muut saavat kuunnella jos jaksavat
[/quote]
Tämä voisi olla minun kirjoittamani. Paitsi, että lisäisin kuvioon samanlaisen anopin. Suurin ero kertomaasi on se ettei mieheni ole laittamassa välejä poikki. Onneksi tapaamme harvoin. Dementiasta ei ole kyse, koska ovat aina olleet samanlaisia.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:19"]
On kotoisin Kainuusta. Sielläpäin tuntuu olevan jonkinlainen geneettinen virhe joka antaa ihmisille toisen surusta samanlaisen euforisen tunteen kuin meille muille vaikkapa meidän oma rakastumisemme tai oman lapsen syntymä.
[/quote]
Sama kokemus. Olen itse Kainuusta kotoisin myös, ja siellä pahin synti oli tavoitella elämältään jotain, varsinkin itsensä kehuminen oli todella pahasta. Korkeakoulutus on hienostelua ja yrittäjyys suorastaan saatanasta. Minusta Kainuussa tämä valitettava suomalainen luonteenpiirre on pahimmillaan (toki suomalaisissa on paljon paljon hyvää myös).
Olin kerran erään pitkään USA:ssa asuneen suomalaisen luennolla, joka kiteytti tämän asian suurin piirtein näin: Kun suomalainen pikkupoika/-tyttö sanoo haluavansa isona astronautiksi, hänelle nauretaan ja ilkutaan. Kun amerikkalainen lapsi haluaa samaa, häntä kehutaan, kannustetaan ja haetaan lelukaupasta avaruuskypärä leikkimistä varten.