Onko teistä kenestäkään tullut "parempi ihminen"? Eli ennen negatiivisia/ilkeitä mutta pääsitte siitä yli?

Luulen, että aika teki tehtävänsä. Ennen saatoin olla ilkeä tarkoituksella, mutta nyt en ole enää vuosiin halunnut ilkeillä ihmisille. Ymmärsin kai, että jokaisella on taakkansa ja kanssaihmisten ei tule lisätä sitä taakkaa kenellekään.

Heti kun saan oikeutta.

Vain onnettomat ihmiset luovat tuhoa ja negatiivisuutta ympärilleen.

Elämän opetuksia.

Helpotti kun ymmärsin että koko ihmiskunta ei ole paska. On vaan tämä pieni paska vähemmistö, isis, persut, trump, mopojengit.

Nuorena olin negatiivinen, en varsinaisesti ilkeä ja aika itsekäs minätiijänkaiken-tyyppi. Mutta ikä ja aika tekivät tehtävänsä, opin katsomaan kokonaisuutta ja asettumaan toisen ihmisen asemaan, näkemään asiat monelta kantilta, en ole enää kova vaan kiltti ja ymmärtäväinen.

Ilkeys kertoo ihmisen pahoinvoinnista. Ja rajojen puutteesta.

Kyllä nuorena tuli oltua välillä paskamainen. En tajunnut sitä silloin niin selkeästi, 25-30v. aloin peilata enemmän itseäni muihin ja tajusin muuttaa suuntaa. Tein töitä sen eteen ihan tarkoituksella, koska en halunnut olla paskamainen ihminen vaan kiva ja sympaattinen kuten ihailemani ihmiset. Nykyään (50v) kyllä huomaan heti jos on vaarana että lipsahtaisin piikikkääksi.

Tämä on tietysti eri asia kuin olla jämäkkä ja pitää puolensa. Sitä pitää osatakin ilman että heittäytyy passiivisaggressiiviseksi.

Vähän päinvastoin on käynyt. Olen huomannut, että käsitykseni sekä itsestä ja muista on ollut liian ruusuinen.

Jokaisen moraali joustaa oman edun ollessa kyseessä ihan yllättävästi. Ne, jotka luulevat olevansa enkeleitä, eivät ole joutuneet taistelemaan olemisestaan eikä joutuneet todella tiukan paikan eteen.

Koulukiusaamistausta ja ympäristöstä tullut pakotus "kiltin tytön" muottiin johtivat siihen, että kaksikymppisenä vedin sinne toiseen äärilaitaan välillä niin, että roiskui. Halusin olla hauska ja roisi enkä ymmärtänyt, että monet kokivat käytökseni epämukavana ja suorastaan loukkaavana. Asiaan vaikutti todennäköisesti myös se, että pyörin tuolloin sellaisissa piireissä, joissa arvostettiin piikikkyyttä, sarkastisuutta ja särmikkyyttä.

Aloin jossain kohtaa väsyä siihen ainaiseen nokkavaan näpäyttelyyn ja töksäyttelyyn, ja siinä vaiheessa havahduin miettimään omaakin käytöstäni. Järkytyin, kun tajusin, että olin kaikessa kapinointihalussani ajautunut kauas siitä ihmisestä, jollainen olin ja jollaiseksi halusin tulla. Jämäkäksi ja sanavalmiiksi mutta myös muita arvostavaksi, harkitsevaksi, huomioivaksi ja empaattiseksi. Muutama vuosi siihen muuttumisprosessiin kului mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Toki en koskaan tule olemaan ns. valmis ja se on ihan ok. Se hinta piti maksaa, että heivasin entiset "särmikkäät" tuttuni pois elämästäni mutta loppujen lopuksi oli sen arvoistakin.

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaamistausta ja ympäristöstä tullut pakotus "kiltin tytön" muottiin johtivat siihen, että kaksikymppisenä vedin sinne toiseen äärilaitaan välillä niin, että roiskui. Halusin olla hauska ja roisi enkä ymmärtänyt, että monet kokivat käytökseni epämukavana ja suorastaan loukkaavana. Asiaan vaikutti todennäköisesti myös se, että pyörin tuolloin sellaisissa piireissä, joissa arvostettiin piikikkyyttä, sarkastisuutta ja särmikkyyttä.

Aloin jossain kohtaa väsyä siihen ainaiseen nokkavaan näpäyttelyyn ja töksäyttelyyn, ja siinä vaiheessa havahduin miettimään omaakin käytöstäni. Järkytyin, kun tajusin, että olin kaikessa kapinointihalussani ajautunut kauas siitä ihmisestä, jollainen olin ja jollaiseksi halusin tulla. Jämäkäksi ja sanavalmiiksi mutta myös muita arvostavaksi, harkitsevaksi, huomioivaksi ja empaattiseksi. Muutama vuosi siihen muuttumisprosessiin kului mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Toki en koskaan tule olemaan ns. valmis ja se on ihan ok. Se hinta piti maksaa, että heivasin entiset "särmikkäät" tuttuni pois elämästäni mutta loppujen lopuksi oli sen arvoistakin.

Ei vitsit. Oletko minä? Ihan tasan samanlainen tarina.

Itselläni se roolin rakentaminen johtui juuri nimenomaan koulukiusaamistaustasta. Tietoisesti opettelin juuri sellaiseksi särmikkääksi ja railakkaaksi, rasittavaksi vttuilujaksi, ja samalla pidin sitä todellista herkkää ja ujoa minääni uuden roisin minän suojissa piilossa. Oli paljon helpompaa elää omien epävarmuuksien ja virheiden kanssa, kun ei ollut mitään väliä, mitä kukakin ajatteli siitä piikikkäästä suupalttiminästä – sehän en ollut oikea minä. Oikeaan minääni taas kukaan ei päässyt käsiksi, löin aina jonkin ivallisen vitsin siihen kiilaksi väliin.

Kuten sinullakin, minullakin meni vuosikausia asian tiedostamisessa ja muurien romuttamisessa. Nykyään olen ihan aidosti se kiltti, hiljainen ja tylsä minä. Ensimmäistä kertaa elämässäni itse pidän itsestäni.

Joo. Kun tulin äidiksi ymmärsin että jokainen on jonkun lapsi, olisi hirveää jos joku olisi ilkeä omalle lapselleni :( yritän olla kiva ja auttaa kaikkia parhaani mukaan.

"Ihminen ei muutu."

Agatha Christie

Arvio on hänen kaltaiseltaan kirjoittamisen ja ajattelemisen mestarilta painava.

Joo, en nyt erittele tarkemmin.

Mutta voisit tutustua positiiviseen psykologiaan. Erityisesti positiiviset minäviestit koin aika oivalluksena. Ei ole todella niin huuhaata miltä saattaa kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, en nyt erittele tarkemmin.

Mutta voisit tutustua positiiviseen psykologiaan. Erityisesti positiiviset minäviestit koin aika oivalluksena. Ei ole todella niin huuhaata miltä saattaa kuulostaa.

Millä tavalla se, että kehuu itseään ja positiivisen psykologian tyyppisesti lakaisee maton alle kaikki todellisuuden kuprut, auttaa olemaan ystävällisempi ihminen? Kysyn ihan tosissani. En ymmärrä miten se, että hakee näkökulmaa jossa ei ole itse tehnyt ikinä mitään väärää, vähentäisi kyseisen ihmisen ilkeyttä muita kohtaan.

M/40

Vierailija kirjoitti:

Ilkeys kertoo ihmisen pahoinvoinnista. Ja rajojen puutteesta.

Joskus se voi kertoa myös unenpuutteesta. Itsellä ainakin vaikutti. En koskaan ollut tahallisesti ilkeä, mutta en aina ajtellut mitä sanoin ja minulla oli tietyt vahvat mielipiteet, joita kaikki eivät hyväksyneet. Ja miksi olisikaan pitänyt silloin, kun ne polkivat jonkun oikeuksia? Ikä on tehnyt tehtävänsä, mutta olen myös itse vaikuttanut omaan käytökseeni. Minulla on myös sen myötä parempi olla, kun hyväksyn itseni ja muut. Minulla tosin on vieläkin vahvat mielipiteet ja tarve totuuteen, silloin kun se on yksiselitteinen. Olen oikeidenmukainen, vaikka se ei palvelisi yhtään omaa etuani. Se että toimii oikein, tuo hyvää oloa.

Olin ennen katkera kokemistani vääryyksistä ja kateellinen toisille näiden saamasta onnesta. Terapian avulla kohtasin traumani ja työstin tieni niiden läpi. Mitä pidemmälle olen tällä itseni kehittämisen polulla edennyt, sitä iloisempi ja mukavampi musta on aidosti tullut. Hyvä ystävä sanoi, ettei mua meinaa tunnistaa samaksi ihmiseksi kuin ennen.

Musta on ehkä tullut vaan negatiivisempi.

Olen ollut todella nuoresta alkaen katkera siitä että ympärillä useimmilla tuntuu asiat menevän paljon paremmin ja helpommin, mulle normaali elämä on rämpimistä. En pääse pienistä saati isoista vastoinkäymisistä yli vaan ne kasaantuvat takomaan mun itseluottamusta syvemmälle pohjamutiin. Olen aina ollut arka ja epävarma ja olen myös tehnyt yleisesti tuomittavia asioita, joista ruoskin itseäni varmaan loppuelämän. Uskon että ihmiset yleisesti eivät pidä musta eikä arvosta mua, en ole tarpeeksi hyvä asioissa tai olen huono ja moraaliton ihminen. Siksi jo valmiiksi suhtaudun useimpiin ihmisiin varauksella tai ikävästi, ja olen eristäytynyt useimmista ihmisistä. Moni varmaan pitää tylynä, mutta vetäytyminen kuoreeni on itsesuojelutoimi.

Haluaisin tehdä muutoksia, yrittää kävellä selkä suorassa ja olla tuntematta häpeää ja epäonnistumista itsestäni. Olisin silloin parempi ihminen itselleni ja muille. Mutta en tiedä miten se tehdään kun en osaa valehdella itselleni. Ihmiset ovat kuitenkin monesti aika ilkeitö ja tuomitsevat virheitä tai muita outoja ratkaisuja tehneet ihmiset.

Pelkkä positivisuus ja negatiiviseksi ajateltujen tunteiden pois sulkeminen on itsepetosta.

Itse ajattelen, että ihminen on parhaimmillaan silloin, kun tuntee pimeän puolensa yhtälailla kuin valoisan puolensa. On sinut positiivisten tunteidensa ja ominaisuuksiensa kanssa yhtälailla kuin negatiivisten.

Pointti on siinä, kumpaa haluaa vahvistaa. Mutta kenenkään ei kannata ajatella olevansa vain hyvä, se on vaarallista.

Vierailija kirjoitti:

Musta on ehkä tullut vaan negatiivisempi.

Olen ollut todella nuoresta alkaen katkera siitä että ympärillä useimmilla tuntuu asiat menevän paljon paremmin ja helpommin, mulle normaali elämä on rämpimistä. En pääse pienistä saati isoista vastoinkäymisistä yli vaan ne kasaantuvat takomaan mun itseluottamusta syvemmälle pohjamutiin. Olen aina ollut arka ja epävarma ja olen myös tehnyt yleisesti tuomittavia asioita, joista ruoskin itseäni varmaan loppuelämän. Uskon että ihmiset yleisesti eivät pidä musta eikä arvosta mua, en ole tarpeeksi hyvä asioissa tai olen huono ja moraaliton ihminen. Siksi jo valmiiksi suhtaudun useimpiin ihmisiin varauksella tai ikävästi, ja olen eristäytynyt useimmista ihmisistä. Moni varmaan pitää tylynä, mutta vetäytyminen kuoreeni on itsesuojelutoimi.

Haluaisin tehdä muutoksia, yrittää kävellä selkä suorassa ja olla tuntematta häpeää ja epäonnistumista itsestäni. Olisin silloin parempi ihminen itselleni ja muille. Mutta en tiedä miten se tehdään kun en osaa valehdella itselleni. Ihmiset ovat kuitenkin monesti aika ilkeitö ja tuomitsevat virheitä tai muita outoja ratkaisuja tehneet ihmiset.

Älä häpeä tuntea vihaa kaikkea sitä ja heitä kohtaan, jotka ovat painaneet sinua alas. Siten pääset yli ja eteenpäin kohti ehjempää sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, en nyt erittele tarkemmin.

Mutta voisit tutustua positiiviseen psykologiaan. Erityisesti positiiviset minäviestit koin aika oivalluksena. Ei ole todella niin huuhaata miltä saattaa kuulostaa.

Millä tavalla se, että kehuu itseään ja positiivisen psykologian tyyppisesti lakaisee maton alle kaikki todellisuuden kuprut, auttaa olemaan ystävällisempi ihminen? Kysyn ihan tosissani. En ymmärrä miten se, että hakee näkökulmaa jossa ei ole itse tehnyt ikinä mitään väärää, vähentäisi kyseisen ihmisen ilkeyttä muita kohtaan.

M/40

No jos ne minäviestit ja kehut on tyyppiä: Jonkun ärsyttäessä pyrin ymmärtämään myös heidän näkökulmansa asiaan.

Jos tuota hokee itselleen, niin ehkä sitten jonkun ärsyttäessä muistaakin pysähtyä ennen reagointia ja ehtii vähän pohtia sitä omaa reaktiotaan.