Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä ulkosuomalaisia jotka haaveilee Suomeen muutosta tai ovat muuttaneet?
16.10.2020 |
Miltä muutto on tuntunut? Onko helppo palata? Miksi haaveilet?
Mä haaveilen elämän helppoudesta kun saa puhua suomea, tietää miten kaikki toimii. Koen yksinäisyyttä kun olen pois Suomesta. Omien vanhempien tuesta ja läheisyydestä ja siitä, että voin auttaa heitä enemmän.
Kommentit (28)
Ai tässä tilanteessa mikä Suomessa on nyt?? En todellakaan muuta takaisin Suomeen. Siellä on jo työttömiä ihan tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilen siitä että voisin kasvattaa lapseni suomalaisiksi Suomessa ja perheeni olisi lähempänä. Tärkein kuitenkin että meillä olisi molemmilla töitä ja tällä hetkellä miehen työllistyminen näyttää liian epävarmalta Suomessa.
Päinvastoin. Olen päättänyt jäädä tänne myös eläkepäiviksi hyvän terveydenhuollon sekä muutenkin ilmaston ja maisemien takia.
Mä muutin 11 vuoden jälkeen enkä muuttaisi enää mutta vaikea lähteä enää takaisinkaan kun siirtänyt koko perheen tänne. Mua yllätti se kuinka vaikeaa on saada aikuisiällä ystäviä. Luulin että omalla äidinkielellä se käy helposti mutta tuttavat on lasten kavereiden vanhempia tai naapureita mutta kaikilla on jotenkin niin omat piirit ja kuplat ettei vapaa-ajalle saa vaikka lenkkiseuraa. Lapsillakaan ei ole ollut niin helppoa mutta he sopeutuu ehkä paremmin.
En ole haaveillut kertaakaan. Ei tosiaan kiinnosta nettopalkan puolitus huonommilla palveluilla. Esim terveydenhoito on täällä huomattavasti suomea parempi - sillä sektorilla suomen hyvyys on täysin myytti lähes mihin tahansa länsiEuroopan maahan verrattuna. Lasten kuluista en velana välitä, hyvä vaan kun ei tarvitse veroissa kustantaa muiden harrastuskuluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On suuri harha että Suomeen muutto olisi helppoa. Jos pois on ollut vaikka 10 vuotta, on se sama kuin muuttaisit ihan uuteen maahan. Arki on ihan eri kuin käydä lomilla. Suomalaiset ovat iloisia ja nauravaisia terasseilla kesäisin ja kaikki on kaunista ja silloin siellä on kiva käydä. Talven pimeydessä ihmiset valitettavan hiljaisia ja epäsosiaalisia.
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin 11 vuoden jälkeen enkä muuttaisi enää mutta vaikea lähteä enää takaisinkaan kun siirtänyt koko perheen tänne. Mua yllätti se kuinka vaikeaa on saada aikuisiällä ystäviä. Luulin että omalla äidinkielellä se käy helposti mutta tuttavat on lasten kavereiden vanhempia tai naapureita mutta kaikilla on jotenkin niin omat piirit ja kuplat ettei vapaa-ajalle saa vaikka lenkkiseuraa. Lapsillakaan ei ole ollut niin helppoa mutta he sopeutuu ehkä paremmin.
Mielenkiinnosta kysyn minkä ikäisiä lapset olivat palatessanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin 11 vuoden jälkeen enkä muuttaisi enää mutta vaikea lähteä enää takaisinkaan kun siirtänyt koko perheen tänne. Mua yllätti se kuinka vaikeaa on saada aikuisiällä ystäviä. Luulin että omalla äidinkielellä se käy helposti mutta tuttavat on lasten kavereiden vanhempia tai naapureita mutta kaikilla on jotenkin niin omat piirit ja kuplat ettei vapaa-ajalle saa vaikka lenkkiseuraa. Lapsillakaan ei ole ollut niin helppoa mutta he sopeutuu ehkä paremmin.
Mielenkiinnosta kysyn minkä ikäisiä lapset olivat palatessanne?
Lapset 12,10 ja 8. Nuorin ei ollut koskaan asunut Suomessa eikä kaksi vanhintakaan muista mitään Suomesta muuta kuin joka kesäiset lomat.
Muutto Suomeen takaisin 10 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen kiinnostaa, lähinnä siksi etät vanhemmat alkavat ikääntyä. Korona pisti mietinnät uusiksi, kun nyt ei voikaan samalla tavalla lähteä tapaamaan kuin ennen. Työpaikka on haussa, katsotaan tärppääkö. Paikka olisi kotikaupungissa, eli paluu ei olisi tyhjän päälle vaan perhe ja ystävät olisivat valmiina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä haaveilen... mun sydän itkee joka päivä kun en saa kasvattaa lapsia Suomessa. Muutin Ranskaan lukion jälkeen, opiskelin, tapasin ranskalaisen miehen ja saimme kolme lasta. Nyt ollaan erottu ja lapset viettää muutaman viikonlopun kuukaudesta isän luona ja mä olen täällä käytännössä yksinhuoltaja. Koko suku Suomessa, jotka voisi olla avuksi mutta mä en voi tehdä sitä lapsilleni, että riistän heiltä isän. Haaveissani muutan Suomeen kun lapset ovat täysi-ikäisiä mutta olenko silloinkaan valmis jättämään heitä?
"Vuonna 2018 viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 9 900 uhria, mikä on 3,6 prosenttia edellisvuotta enemmän. Uhreista aikuisia oli 75,3 prosenttia. Lapsia oli 24,4 prosenttia ja 0,3 prosentilla iästä ei ole tietoa. Aikuisista uhreista 76,5 prosenttia oli naisia. Kaikista epäillyistä 77,6 prosenttia oli miehiä."
Kyllä toi tilasto ap sanoo aika vastaanpanematta että perheväkivalta on sukupuolittunutta.
Ja varsinkin se kovin väkivalta, jossa ta.etuista jokainen on yleensä naisia ja ta..ajat miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutto Suomeen takaisin 10 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen kiinnostaa, lähinnä siksi etät vanhemmat alkavat ikääntyä. Korona pisti mietinnät uusiksi, kun nyt ei voikaan samalla tavalla lähteä tapaamaan kuin ennen. Työpaikka on haussa, katsotaan tärppääkö. Paikka olisi kotikaupungissa, eli paluu ei olisi tyhjän päälle vaan perhe ja ystävät olisivat valmiina.
Se auttaa paljon, jos suku, perhe ja ystävät ovat siellä valmiina. Uusiin ystäviin tai kumppaneihin on Suomessa niin vaikea tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin 11 vuoden jälkeen enkä muuttaisi enää mutta vaikea lähteä enää takaisinkaan kun siirtänyt koko perheen tänne. Mua yllätti se kuinka vaikeaa on saada aikuisiällä ystäviä. Luulin että omalla äidinkielellä se käy helposti mutta tuttavat on lasten kavereiden vanhempia tai naapureita mutta kaikilla on jotenkin niin omat piirit ja kuplat ettei vapaa-ajalle saa vaikka lenkkiseuraa. Lapsillakaan ei ole ollut niin helppoa mutta he sopeutuu ehkä paremmin.
Onko tuo lihavoitu asia sitten erilainen ulkomailla?
Onko ulkomailla helpompaa saada ystäviä aikuisiällä? Jos on, niin mistä se johtuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin 11 vuoden jälkeen enkä muuttaisi enää mutta vaikea lähteä enää takaisinkaan kun siirtänyt koko perheen tänne. Mua yllätti se kuinka vaikeaa on saada aikuisiällä ystäviä. Luulin että omalla äidinkielellä se käy helposti mutta tuttavat on lasten kavereiden vanhempia tai naapureita mutta kaikilla on jotenkin niin omat piirit ja kuplat ettei vapaa-ajalle saa vaikka lenkkiseuraa. Lapsillakaan ei ole ollut niin helppoa mutta he sopeutuu ehkä paremmin.
Onko tuo lihavoitu asia sitten erilainen ulkomailla?
Onko ulkomailla helpompaa saada ystäviä aikuisiällä? Jos on, niin mistä se johtuu?
En ole tämä vastaaja mutta niin mä koen. Muutin 30-vuotiaana pois Suomesta ja asuin muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla sitä ennen ja vanhat ystävät jäi kotipaikkakunnalle. Mä yritin tosissani. Olin netissä ja harrastuksissa ja lasten päiväkodin kautta. Menin mukaan päiväkodin talkoisiin ja kutsuin ihmisiä meille. Ei vaan tullut ystäviä. Ulkomaille muutin jälkeen sain nopeasti täällä paikallisesti suomiyhteisöstä ihania ystäviä ja heidän kauttaan tutustuin sitten paikallisiinkin. Mä sanoisin niin että ulkomailla olevat suomiyhteisöt on ne, josta löytyy parhaiten seuraa ja ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin 11 vuoden jälkeen enkä muuttaisi enää mutta vaikea lähteä enää takaisinkaan kun siirtänyt koko perheen tänne. Mua yllätti se kuinka vaikeaa on saada aikuisiällä ystäviä. Luulin että omalla äidinkielellä se käy helposti mutta tuttavat on lasten kavereiden vanhempia tai naapureita mutta kaikilla on jotenkin niin omat piirit ja kuplat ettei vapaa-ajalle saa vaikka lenkkiseuraa. Lapsillakaan ei ole ollut niin helppoa mutta he sopeutuu ehkä paremmin.
Onko tuo lihavoitu asia sitten erilainen ulkomailla?
Onko ulkomailla helpompaa saada ystäviä aikuisiällä? Jos on, niin mistä se johtuu?
En ole tämä vastaaja mutta niin mä koen. Muutin 30-vuotiaana pois Suomesta ja asuin muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla sitä ennen ja vanhat ystävät jäi kotipaikkakunnalle. Mä yritin tosissani. Olin netissä ja harrastuksissa ja lasten päiväkodin kautta. Menin mukaan päiväkodin talkoisiin ja kutsuin ihmisiä meille. Ei vaan tullut ystäviä. Ulkomaille muutin jälkeen sain nopeasti täällä paikallisesti suomiyhteisöstä ihania ystäviä ja heidän kauttaan tutustuin sitten paikallisiinkin. Mä sanoisin niin että ulkomailla olevat suomiyhteisöt on ne, josta löytyy parhaiten seuraa ja ystäviä.
Mulla on ihan sama kokemus. Asun Tukholmassa ja täällä on ihan mieletön ”suomimammojen” yhteisö! Uudet Suomesta muuttaneet otetaan lämmöllä vastaan ja mun sosiaalinen elämä on ihan muuta kuin Suomessa. En ole ajatellut muuttaa Suomeen vaikka välillä ikävä onkin.
Täällä Puolassa on hyvä ja järkevä hallitus, täällä pidetään vassarinpaskat kurissa, täällä on turvallista, täällä on töitä, täällä on erinomainen terveydenhuolto, täällä on mielipiteenvapaus, täällä on oikeasti tasa-arvo, täällä on sallittua olla maastaan ylpeä, täällä ei lapsia vihata, täällä on ihmisen hyvä asua ja elää <3
Olen paluumuutajien lapsi. Eli vanhempani muuttivat Suomeen kun olin 14 ja minun kohdalla se oli liian suuri kulttuurishokki. Aiemmassa maa oli paljon kesympi paikka olla lapsi. Espoolaisnuoret oli heihin verrattuna paljon villiimpia ja heidan kaltaiseksi en halunnut ryhtya.
Ajattele muuta kuin itseasi kun muutat. Vanhempani muuttivat kotikaupunkiinsa ja paikkaan missä oli heidan lapsuusystavat. Mina jatin lapsuusystavat taakseni ja muutin outoon vieraaseen maahan ja ensimmainen marraskuu oli pelottava.
Aokuisena muutin takaisin ulkomaille 'kotiin' ja en ole sen jalkeen Suomessa asunut.
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin. Olen päättänyt jäädä tänne myös eläkepäiviksi hyvän terveydenhuollon sekä muutenkin ilmaston ja maisemien takia.
Kertokaa, mistä maasta kirjoitatte, olisi mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Mä haaveilen... mun sydän itkee joka päivä kun en saa kasvattaa lapsia Suomessa. Muutin Ranskaan lukion jälkeen, opiskelin, tapasin ranskalaisen miehen ja saimme kolme lasta. Nyt ollaan erottu ja lapset viettää muutaman viikonlopun kuukaudesta isän luona ja mä olen täällä käytännössä yksinhuoltaja. Koko suku Suomessa, jotka voisi olla avuksi mutta mä en voi tehdä sitä lapsilleni, että riistän heiltä isän. Haaveissani muutan Suomeen kun lapset ovat täysi-ikäisiä mutta olenko silloinkaan valmis jättämään heitä?
Voisitteko asua osan vuotta Suomessa?
Alue: Aihe vapaa
Siskoni asui aikoinaan vuosikymmenen ulkomailla. Ensimmäinen valituksen aihe oli, että palkka on puolet ulkomailla saadusta ja verot kaksinkertaiset. Unohti kokonaan, että Suomessa on paljon parempi sosiaaliturva, lasten koulutus on ilmaista ja terveydenhuoltokin melkein.