OAJ:n pj moittii vanhempia kylmän pitsan syöttämisestä...
Mitä sillä koululaisella pitäisi olla odottamassa kotona kun tulee koulusta? Kotiäiti pitkään haudutettujen lihapatojensa kanssa?
Kommentit (219)
Kyllä teen. Kasvatankin muuten ne perunat, juurekset ja kasvikset pitkälti itse. Ja ihan kesämökillä ja kaupunkipihassa.
Minä olen koko sen ajan, kun olen tullut vanhemmaksi, odottanut sitä että milloin mulle paljastuu näiden toisten vanhempien synkät salaisuudet, kuten lapsien ruokkiminen roiskeläpällä ja kaikki muut viime aikoina trendikkäät syyllistämiset, joita kasvatusalan ammattialaiset välittävät iltapäivälehtien kautta, jotkut hurjat omalla nimellään mutta osa nimettöminä, peläten vanhempien kostoa.
En ole vielä toistaiseksi näitä vanhempia nähnyt. Kaveripiirini lapset ovat keskimäärin huomattavasti paremmin puettuja ja pestyjä, ravittuja ja hoidettuja kuin mitä itse ja kaverini olimme 80-ja 90-luvulla. Nekin lapset, joiden kotona syödään myös eineksiä, ovat terveen ja iloisen oloisia. Jos nykyään lasta hoidettaisiin kuten minun lapsuudessani, eli pesemiset hoituisivat kerran viikossa saunassa, vaatteita pidettäisiin päiväkausia olivat ne likaisia eli ei, eikä niissä pienet ja isotkaan reiät haittaisi, ruokana olisi lähinnä voissa käristetystä jauhosta tehty lihakastike ja keitetty pottu, vihanneksia ja hedelmiä syötäisiin vain harvoin ja lapsien pääasiallinen harrastus olisi juosta pihalla valvomatta jo aivan pienestä lähtien avain kaulassa, niin siitä perheestä olisivat kaikki aivan hirveän huolissaan.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:56"]
Ihan oikeaa puhetta. Tekemään siitä ruokaa lapsille -> vähentäkää tyhjänpäiväisiä harrastuksianne, ei ylitöitä eikä tv:n tai netin ääressä roikkumista. Näitä kaikkia ehtii tehdä senkin jälkeen, kun lämmin ateria on syöty.
[/quote]
Eli kun olet viideltä kotona ja alat laittamaan KUNNON ruokaa alusta loppuun niin voin sanoa, että meillä ei yksikään jaksa odottaa klo 19 että syödään. Eikä meillä silti telkkaria katsella ennenkuin on syöty. Ja silti meillä syödään kunnon ruoka, vaikka sen kanssa olisikin jossain kodin oikaistu.
t: se boheemi
Iltapäiväkerhon välipala saattaa olla kiisseliä ja pala näkkäriä. Sekö on ravitsevaa? Ennemmin sitä pitsaa kasvavalle lapselle. Lounas on syöty koulussa 11 aikaan ja kotona lämmin ruoka klo 17 maissa, siinä välissä saa liikkuvalla lapsella olla hiukan tuhdimpaakin välipalaa.
Enemmän olisin huolissani niistä lapsista, jotka koulun jälkeen hakevat karkkia ja ES-juomaa välipalaksi kaupasta. Tai joilla ei ole aamupalaa tai välipalaa jääkaapissa eikä ehkä lämmintä ruokaakaan illalla.
Minä en ymmärrä suomalaista kulttuuria, jossa ruoan pitää olla klo 17 valmis. Kuka siinä ehtii tehdä hyvää arkiruokaa, kun kotona ollaan puolta tuntia aiemmin? Meillä syödään toinen välipala kun tulen kotiin ja laitan ruoan kaikessa rauhassa seitsemäksi. Maistuukin kaikille paremmin kuin esim. sunnuntaina tehty ruoka, joka lämmitetään torstaina.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sanoo sananlasku ja on taas kerran ihan oikeassa. Miksi muuten niin monet mammat alkaisivat vinkua, että mitä vikaa kylmiussä lihapullissa on? Miten ne einekset yhtäkkiä ovatkin niin hyviä, etten sanoisi suorastaan terveellisiä, kun koululainen syö niitä suoraan jääkaapista? Tähän astihan mammat ovat hyveellisesti väittäneet, että ei heillä ainakaan syödä eineksiä, mitä nyt joskus maksalaatikkoa. Aika monelta taisi mennä kirjoituksen pointti sivu silmien.
Oikeassahan hän on. Opettajana olen nähnyt monenlaista.
Maanantaisin kouluruokaa menee paljon enemmän kuin muina päivinä. Lapset ovat nälissään kun viikonloppuna eivät ole saaneet riittävästi ruokaa.
Ketä olisi kiinnostanut koko blogikirjoitus, jos siinä ei olisi ollut liioittelua ja kärjistystä? Ei ketään.
Turha vetää tähän mitään kotiäiti-uraäiti vastakkainasettelua, ei ne kotiäidit tee ruokaa sen enempää tai vähempää kuin uraäidit tai vastaavasti isät, jotka kykenevät ihan yhtä hyvin tekemään ruokaa niin halutessaan.
Enintään viisi nakkia tai saman verran muuta nitriittipitoista viikossa lapsille:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1386902563469
Eli nakkikastikepäivän jälkeen ei samalla viikolla saisi käyttää enää tavallisia makkaratuotteita.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:00"]
Minä olen koko sen ajan, kun olen tullut vanhemmaksi, odottanut sitä että milloin mulle paljastuu näiden toisten vanhempien synkät salaisuudet, kuten lapsien ruokkiminen roiskeläpällä ja kaikki muut viime aikoina trendikkäät syyllistämiset, joita kasvatusalan ammattialaiset välittävät iltapäivälehtien kautta, jotkut hurjat omalla nimellään mutta osa nimettöminä, peläten vanhempien kostoa.
En ole vielä toistaiseksi näitä vanhempia nähnyt. Kaveripiirini lapset ovat keskimäärin huomattavasti paremmin puettuja ja pestyjä, ravittuja ja hoidettuja kuin mitä itse ja kaverini olimme 80-ja 90-luvulla. Nekin lapset, joiden kotona syödään myös eineksiä, ovat terveen ja iloisen oloisia. Jos nykyään lasta hoidettaisiin kuten minun lapsuudessani, eli pesemiset hoituisivat kerran viikossa saunassa, vaatteita pidettäisiin päiväkausia olivat ne likaisia eli ei, eikä niissä pienet ja isotkaan reiät haittaisi, ruokana olisi lähinnä voissa käristetystä jauhosta tehty lihakastike ja keitetty pottu, vihanneksia ja hedelmiä syötäisiin vain harvoin ja lapsien pääasiallinen harrastus olisi juosta pihalla valvomatta jo aivan pienestä lähtien avain kaulassa, niin siitä perheestä olisivat kaikki aivan hirveän huolissaan.
[/quote]
Täsmälleen! Mutta ehkä ne jo pitkään nousussa olleet kansan terveydentilaa seuraavat mittarit nyt ilmeisesti yhtäkkisesti kääntyy laskuun...
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:07"]
Enintään viisi nakkia tai saman verran muuta nitriittipitoista viikossa lapsille:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1386902563469
Eli nakkikastikepäivän jälkeen ei samalla viikolla saisi käyttää enää tavallisia makkaratuotteita.
[/quote]
Juu, ei huolta. Meillä ei esim. mitään nakkikastiketta tehdä lainkaan. Makkarakeittoa on ehkä kerran kahdessa kuussa, jos sitäkään.
t: se boheemi
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:55"]
Hei haluan lisää einesvaihtoehtoja. Muuten vaikutti mun mielestä ok:lta, mutta pienten lasten tapauksessa esim. noita nakkeja/makkaroita vältetään syömästä liiaksi nitriitin vuoksi.
[/quote]
Mikä sitten on liikaa/liian usein?
Tuskin meillä raja-arvot täyttyy...
t: se boheemi
[/quote]
Liikaa tulee olemaan raja-arvona 5 nakkia viikossa. Tämä siis pikkulapselle. Katso Eviran suositukset. Nakeissa ja makkarajalosteissa käytetään nitriittiä Clostridium botulinumin estoon (se joka tappaa vähäisissäkin määrin). En väittänyt, että söisitte joka päivä makkaroita yms. mutta on ihan hyvä pitää mielessä miten usein niitä syö.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:05"]
Oikeassahan hän on. Opettajana olen nähnyt monenlaista.
Maanantaisin kouluruokaa menee paljon enemmän kuin muina päivinä. Lapset ovat nälissään kun viikonloppuna eivät ole saaneet riittävästi ruokaa.
[/quote]
Eikä tietenkään mitään tekemistä esim. sen kanssa että su-ma välinen yö nukutaan usein aika huonosti?
Jäin ihmettelemään enemmän lausetta "lasten pahoinvointi ja rauhattomuus liittyy kotitilanteisiin " Aikamoinen yleistys. Meidän kahdella koululaisella on asperger ja heidän rauhattomuutensa ja pahoinvointinsa liittyy kyllä kouluun, jos saisivat olla vain kotona niin olisivat onnellisempia. Samoin on varmasti mm. koulukiusatuilla ym eli kyllä kouluympäristö luo pahoinvointia ihan yhtä paljon kuin joillekin koti. Meidän lapset on rauhattomia koulussa vaikka kotona huolehditaan kuinka median käytöstä ja ruokailusta.
Miksi välipalan muuten pitäis olla lämmintä? Meillä syödään leipää, joskus pannukakkua tai vastaavaa koulun jälkeen ja lämmin ruoka kun tullaan töistä. Eli ei kai tässä sitä meinattukaan että lapselle tehdään ruoka valmiiksi jääkaappiin, vai onko monet niin myöhään töissä? Mä käsitin että on perheitä joissa ei tehdä ruokaa vaikka ollaan kotona vaan lapset ite napsii jotain
Pieni lapsi syö nakkikastikkeessa ehkä puolikkaan nakin...
Mitä ihmettä niille lapsille syötetään siellä koulussa kun kerran sillä ei pärjää nälättä edes 5-6 tuntia? Ei tuon lounaan ja päivällisen väliin mitään lämmintä ruokaa kuulu, joku pieni, kevyt ja raikas välipala tyyliin hedelmä tai täysjyväruisleipä jossa sipaus rasvaa ja salaatinlehti. Päivällinen sitten kun perhe on koossa. Ei ole ravitsemuksellisesti järkevää saati suositeltavaa syödä liikaa noita lämpimiä aterioita.
Terveydentilan heikentyminen näkyy jo esimerkiksi näin:
Lasten hammasterveys on huonontunut. Välillä tilanne saatiin jo paranemaan, mutta reikiintyminen ja muut hammassairaudet ovat lisääntyneet.
Täit ja kihomadot olivat harvinaisuuksia vielä kaksikymmentä vuotta sitten, nykyään epidemiat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:17"]
Terveydentilan heikentyminen näkyy jo esimerkiksi näin:
Lasten hammasterveys on huonontunut. Välillä tilanne saatiin jo paranemaan, mutta reikiintyminen ja muut hammassairaudet ovat lisääntyneet.
Täit ja kihomadot olivat harvinaisuuksia vielä kaksikymmentä vuotta sitten, nykyään epidemiat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
[/quote]
Tsih! Kaikkea ne roiskeläpät teettää =D
Minulla on kaveripiirissä alaa vaihtaneita opettajia, ja kumma kyllä kukaan heistä ei syyllistä vanhempia siitä että koulussa on ongelmia, vaan koulua. Opettajille lätkitään jatkuvasti sitä ja tätä kehittämisprojektia, opetussuunnitelmien sisällöt ovat massiivisia ja aivan epärealistisia, eikä opettajille tai oppilaille anneta työrauhaa oppia kaikessa rauhassa, saman opettajan kanssa, sitä tahtia mitä tavallisen ihmisen kapasiteetti ylipäänsä voi omaksua. Oppilaat nähdään vaan koneiston osina, jotka täytyy trimmata kilpailuun kiinalaisia vastaan, ja se oppilaan persoona jää näkymättömiin.
Olen kuunnellut näitä heidän juttujaan lievästi ihmeissäni, koska en koskaan ole kuullut tällaista kritiikkiä julkisuudessa. Julkisen kritiikin mukaan kaikki koulun ongelmat ovat niiden lasten vika tai lasten vanhempien vika, koulussa itsessään ei koskaan ole ongelmaa.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:00"]
Minä olen koko sen ajan, kun olen tullut vanhemmaksi, odottanut sitä että milloin mulle paljastuu näiden toisten vanhempien synkät salaisuudet, kuten lapsien ruokkiminen roiskeläpällä ja kaikki muut viime aikoina trendikkäät syyllistämiset, joita kasvatusalan ammattialaiset välittävät iltapäivälehtien kautta, jotkut hurjat omalla nimellään mutta osa nimettöminä, peläten vanhempien kostoa.
En ole vielä toistaiseksi näitä vanhempia nähnyt. Kaveripiirini lapset ovat keskimäärin huomattavasti paremmin puettuja ja pestyjä, ravittuja ja hoidettuja kuin mitä itse ja kaverini olimme 80-ja 90-luvulla. Nekin lapset, joiden kotona syödään myös eineksiä, ovat terveen ja iloisen oloisia. Jos nykyään lasta hoidettaisiin kuten minun lapsuudessani, eli pesemiset hoituisivat kerran viikossa saunassa, vaatteita pidettäisiin päiväkausia olivat ne likaisia eli ei, eikä niissä pienet ja isotkaan reiät haittaisi, ruokana olisi lähinnä voissa käristetystä jauhosta tehty lihakastike ja keitetty pottu, vihanneksia ja hedelmiä syötäisiin vain harvoin ja lapsien pääasiallinen harrastus olisi juosta pihalla valvomatta jo aivan pienestä lähtien avain kaulassa, niin siitä perheestä olisivat kaikki aivan hirveän huolissaan.
[/quote]
näinpä. Ongelma taitaa olla pikemminkin se, että lapsiperheistä osa voi aiempaa selvästi paremmin, mutta osa myös huonommin. Eli perheet eriarvoistuvat. Minustaon varmasti totta, että joissain perheissä lapset ovat hunningolla, mutta olennaista on, että Luukkainen (vaimikätuonnimonytolikaan) EI esitä mitään järkevää ratkaisua asiaan.
Yleinen moraalinen paheksunta ja eineksenkäytön nosto tikunnokkaan EI nimittäin auta syrjäytyneitä lapsiperheitä tai päihdeongelmaisia perheitä paskan vertaa.
Kuten sanoin, uusavuttomuudesta puhumalla on kätsyä siirtää vastuu yksilöille niin, ettei yhteiskunnan tartte satsata lisää euroja vaikkapa lastensuojeluun, kodinhoitajien palkkaamiseen, perhetyöhön, koulujen aterioihin tms.
Joilla kuitenkin minun nähdäkseni pystyttäisiin OIKEASTI auttamaan ongelmaperheitä ja -lapsia. Tuollaisia kirjoitelmia kun kukaan ongelmaperhe tuskin edes lukee, saati että muuttaisi elämäntapaansa sen johdosta!
(muistaakseniolin kuutonen)
Miten pahoista vitamiinien ja ravintoaineiden puutteista mahtavatkaan kärsiä ne lapset ja teinit, joiden ruokavalio koostuu vain kouluruoasta ja jääkaappikylmistä lihapullista. Pitkään parantuneet kansan terveydentilaa seuraavat mittarit taitavat kääntyä laskuun.