Nuoria aivovamman saaneita äitejä?

Hei vaan sinullekin nuori äiti. Minä en ole koskaan mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia, vaikka olen itse niistä monesti puhunutkin ja haaveillut, mutta ei sinun kannata hankkia lapsia, mikäli sinulla on masennus tai keskivaikea aivovamma.

Minulla on 20 prosenttinen aivovamma, pidän toki lapsista.

Serkuillani on lapsia ja se on vain hyvä minulle.

Menin erityiskansanopistoon Lehtimäelle 17 vuotiaana.

Mutta asun kuitenkin Riihimäellä.

Hei vaan sinullekin nuori äiti. Minä en ole koskaan mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia, vaikka olen itse niistä monesti puhunutkin ja haaveillut, mutta ei sinun kannata hankkia lapsia, mikäli sinulla on masennus tai keskivaikea aivovamma.

Minulla on 20 prosenttinen aivovamma, pidän toki lapsista.

Serkuillani on lapsia ja se on vain hyvä minulle.

Menin erityiskansanopistoon Lehtimäelle 17 vuotiaana.

Mutta asun kuitenkin Riihimäellä.

Hei, sä halusit kuulla nuoren äidin kokemuksia. Mä olin parikymppinen saadessani aivovamman. Ei tullut mieleenkään tehdä lapsia. Mutta esikoisen sain 29-vuotiaana ja toisen reilun vuoden kuluttua. Mies oli aina töissä ja menossa. Mä olin käytännössä yksin. Ja erohan siinä tuli. Mutta pääsin yhdestä lapsesta eroon. Se oli helpotus.

Mutta mun vamma näyttäytyy aika samoin kuin sinun. Väsymystä, keskittymisvaikeutta, pinnan kireyttä, aloitekyvyttömyyttä. On varmaan muutakin, mutta kun on elänyt noiden asioiden kanssa kauan niin ei niihin kiinnitä huomiota.

Mutta mutta. Vauvan itku oli ihan kamalaa. Mun pinna kiristyi heti. Hoidin laåset, mutta se vauvantuoksuinen ihana äitiyden tunne siitä puuttui. Oli velvollisuus hoitaa lapset ja sen teinkin. Hyvin kaavamaisesti. Musta ei ikinä tullut pullantuoksuista äityliä, joka jaksaa keskittyä lautapeleihin. Lasten kasvaessa heidän uhmansa nosti verenpaineet taivaisiin ja monesti käyttäydyin heidän kanssaan samalla tasolla. Mä suutuin helposti, tiuskin helposti jne. Monesti tuntui että päivän ainoa tavpite on hoitaa muksut kunnialla ja päästä nukkumaan. Yöheräämiset olivat tuskaa.

Mutta niin vaan ne lapset kasvoivat ja mä pääsin vammastani huolimatta töihin. Se helpotti elämää.,Selkeä rytmi, aikuisia ympärillä jne. Nyt lapset ovat pikkukoululaisia ja edelleen olen omasta halustani yksin heidän kanssaan. Nyt tuntuu, että elämä on kivaa. En ikimaailmassa haluaisi olla ilman lapsia. He antavat enemmän kuin ottavat.

Mutta varoituksen sanana. Ikä saattaa pahentaa aivovamman oireita ja tuoda mutkia matkaan. Mä taistelen uutta taistelua pahentuneiden oireiden kanssa. Ainut mikä on positiivista, on että lapset ovat omatoimisia.

Aivovamma ei ole este lapsien tekemiselle. Mutta tukiverkkoa kannattaa olla ympärillä. Ja heidän on syytä tietää miksi käyttäydyt niinkuin käyttäydyt. Tee lapset, mutta relaa äläkä vaadi itseltäsi samoja kuin pullantuoksuiset täydelliset äidit.

Voihan se sun miehesi ottaa töistä vanhempainvapaata vai millä nimellä isyysloma nyt sitten kulkeekin. Ja sen jälkeen vielä hoitovapaata. Kyllä kaikki järjestyy, kun vaan järjestää.

Olen sinkku ja ajattelin vielä joku vuosi sitten hankkia lapsen yksin tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Sitten tuli tieto, että päässäni on ns. fyysistä vikaa. Olen jo 30 täyttänyt ja minulla ei ole edes miestä. Oireita minulla ovat väsymys ja keskittymiskyvyn puute. Jos kumppani olisi olemassa, yrittäisin lasta. Ulospäin olen ihan normaalinoloinen.

Mistä aivovamma voi esim. tulla?

T. tietämätön

Aivovamman voi saada onnettomuudessa, pahoinpitelyssä tai vaikka kuumeen tai  muun sairauden (tulehduksen, loistartunnan) seurauksena. Tai esim aivoinfarktin tai -verenvuodon seurauksena. Monella tapaa, siis.

13 sai vammansa pyöräillessä kun autoilija teilasi katuun. Ja kypärä oli päässä.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 17:45"]

Mistä aivovamma voi esim. tulla?

T. tietämätön

[/quote]

Aivoista leikattiin suurikokoinen kasvain ja toimintakyky heikkeni, osittain kasvaimen ja osittain leikkauksen tähden.

tää aihe sattuu niin kovasti.. en ois halunnut nähdä tätä.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 00:44"]

tää aihe sattuu niin kovasti.. en ois halunnut nähdä tätä.

[/quote]

Miksi avasit ketjun, jos et halua kohdata sitä tosiasiaa, että elämässä tulee eteen vastoinkäymisiä, ihan sattumaltakin. Ja niiden kanssa täytyy vain elää.

Voi tietty ummistaa silmänsä näiltä kamalilta jutuilta ja katsella Viidakon Tähtösiä kaiket illat.

Samoilla fiiliksillä mentiin vauva-aika kuin ap, diagnoosina vain kilpirauhasen vajaatoiminta. Tuli siinä tokkurassa nukutettua tyynyä ja hoidettua kaksosia vaikka vain yksi lapsi tulikin ;). Lapsen kanssa meni ok, mutta miesparka sai vähän ( paljon) paskaa niskaansa. Onneksi jaksoi ja nyt olo parempi lääkityksen kanssa. Välillä aivosumua ja muisti on ameeban luokkaa, mutta alensin reilusti vaatimuksiani, musta ei tullut pullanhajuista äitiä . pääasia että sain pidettyä tytön tyytyväisenä. Tärkeää että mies on täysillä mukana, vuorottelette yöt jos valvottaa, tai edes yksi syöttöväli pullosta.

Ei ole aivovammaa mutta en jaksa katsoa leffoja.

Olen 40 vuotias sinkku mies, jolla on aivovamma. Vamma ei näy päällepäin. Väsymys on lähinnä oireena. Haaveissa olisi myös löytää kumppani ja perustaa perhe.

Itselläni on aivovamma ja olen vuoden verran suunnitellut perheenlisäystä. Minua pelottaa myös eniten se, että miten jaksan pienen vauvan kanssa. Yhteinen vastuu lapsesta tietenkin mieheni kanssa on, mutta kuitenkin. Aivovamman tuoma väsymys on kuitenkin suuri probleema.. Mutta kiva lukea, että joku muukin on suht samassa tilanteessa kanssani! :)

Jos mulla olisi aivovamma, en harkitsisi lasten tekemistä sellaiseen tilanteeseen, missä mies on paljon toisella paikkakunnalla. Mulla ei ole aivovammaa, mutta isoisälläni oli (sodassa saatu). Sekään ei näkynyt päälle päin mitenkään, mutta aiheutti just väsymystä ja tietysti kipuja ja särkyjä. Ongelma ei vaikutta nut varsinaisesti älyyn, mutta isoisä ei esim pystynyt käymään töissä, tai missään sellaisessa, missä piti jaksaa olla tarkkana tai keskisttyä tai edes pysyä ystävällisenä ajankohtina, joita ei voinut itse valita. Hän pystyi kyllä hoitamaan pientä kotitilaansa kun sai itse valita tahdin ja rytmin, mutta eihän esim lastenkaan kanssa saa valita, vaan on vaan jaksettava silloin kun lapsi sitä vaatii. Isoisällä oli toki lapsia ja mekin vietimme mummolassa aikaa pieninä - mutta meitä hoiti pääasiassa mummo ja vaari vain välillä karjaisi salin puolelta, että meteliä pienemmäksi ja että valoja ei saa rämpyttää (valaistuksen vaihtuminen ilmeisesti jotenkin pahensi päänsärkyjä, joten mummolassa oli yleensä aina perusvalaistus päällä kaikissa huoneissa, eikä mitään sammuteltu ja sytytelty sitä mukaa kuin huoneissa kuljettiin). Vaari oli lapsen näkökulmasta aika kärtyisä. SAnoisin, että kyllä vanhemmuus onnistuu, mutta on hulluutta saattaa itsensä tilanteeseen, jossa siihen on liian vähän tukea!

[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 17:53"]

Aivovamman voi saada onnettomuudessa, pahoinpitelyssä tai vaikka kuumeen tai  muun sairauden (tulehduksen, loistartunnan) seurauksena. Tai esim aivoinfarktin tai -verenvuodon seurauksena. Monella tapaa, siis.

[/quote]

Jos on ihan pilkuntarkka, niin aivovaurio on se ylänimike noille kaikille ja aivovamma tarkoittaa traumaattista vauriota/vammaa, eli "ulkopuolista", äkillistä tapahtumaa: esim. kaatuminen/isku/kolarissa tapahtuva nopea liikkeen pysähtyminen (jolloin vamma syntyy siitä, kun aivot "jatkavat matkaa" ja iskeytyvät kalloon). Lieviä aivovammoja kutsutaan usein aivotärähdyksiksi, jos se hieman selventää sitä eroa. Toki arkikielessä nuo termit menevät usein sekaisin :) 

Saisiko esim. "oman" yhdistyksen (jos kyse aivoverenkiertohäiriöstä niin avh-yhdistys, jos traumaattisesta aivovammasta niin aivovammaliitosta jne jotain tietoa, ehkä jopa vertaistukea? On hienoa, jos ei anna vamman liikaa rajoittaa elämää, mutta sen verran realisti kannattaa olla että huolehtii että tukiverkosto olisi mahdollisimman hyvä :) Olisiko teillä mahdollisuus vauva-aikana esim. kotiapuun?

Täälläkin yksi 30+ nainen, erittäin lievä aivovamma kaatumisesta, mutta oireet eivät ole lähteneet pois, väsymistä, saamattomuutta, ärtymystä ja kaikkea muuta sitä normaalia aivovamman oirelistalta. Itsekin olen pohtinut millaista olisi olla äitinä. Fakta on se, että en olisi tässä tilanteessa (hyvässä työssä, juuri ja juuri pystyn työssä käymään ja itsestäni huolta pitämään), jos minulla olisi perhe. Luulen, että olisin edelleen sairaslomalla ja mahtaisikohan mieskään olla enää kuvioissa, jos olisi asuttu edes samalla pallon puoliskolla.. kuka tätä jaksaa? Minä en ainakaan olisi jaksanut tilanteessani yhtään enempää, hyvä kuin olen yksin tässä missä nyt olen. Hyvä kun olen itsestäni jokseenkin jaksanut pitää huolta.

Ymmärtääkö todella ja jaksaako todella kyllä-minä-ymmärrän-mies? Tottuvatko lapset siihen, että äiti on tällainen? Vai kirjoittavatko hekin sen raastavan kertomuksen, jonka luin n. 15v. lapsen kirjoittamana tilanteestaan aivovammaisen äidin kanssa?

Sanotaan, että lapset ovat sopeutuvaisia, jos he eivät tiedä muusta, niin osaavatko muuta edes kaiva?

Harmi, kuin juuri kukaan aivovammasta kärsivä ei ole tätä keskustelua bongannut..olisi kiva ollut lukea muidenkin kokemuksia. Mutta meitä miettijöitä ja samassa tilanteessa olevia näyttää olevan muutakin :) valitkoomme kukin meille sopivin tie vanhemmuuteen tai vanhemmuudettomuuteen vai miten tämä suomen kieli taipuu :)

Kun lukee noita teidän oireita, niin tuntuu, että vaikka en ole joutunut mihinkään onnettomuuteen, niin silti itsellänikin on jonkin tason aivovamma... ärtymystä, väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, hermot menee helposti, en kestä meteliä, saamattomuutta, huono oppimiskyky jne jne. Tiedä sitten voiko liiasta valvomisesta tulla muutoksia aivoihin? Ensimmäinen lapsi valvotti meillä niin pahasti, että unirytmini ovat nyt kahdeksan vuotta myöhemminkin aivan sekaisin. Mutta enpä ole paljoakaan erilainen hyvinkään nukutun yön jälkeen. Aina pinna kireällä ja ärsyynnyn helposti. Ennen lapsen syntymään olin erilainen. Mutta minkään maailman hyviin uniin en lapsiani vaihtaisi! Elämäni tärkein asia <3

Tietääkö joku näkyykö aivovamma aina magneetissa? Mulla magneetti normaali. Lukuisia aivotärähdyksiä. Krooninen migreeni.. Väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä jne.. Epäilen, että joku noista vammoista olisi kuitenkin näiden taustalla tai ehkä kaikki vammat yhteensä. Mutta magneetissa ei mitään eli tuskin mitään isompaa kuitenkaan...