Millaisia sinun ruokatavoistasi eroavia ruokatapoja oli lapsuusperheessäsi?
Omassa lapsuusperheessäni syötiin ihan liian vähän proteiinia ja ruokavälit olivat liian pitkät. Siihen aikaan pidettiin meidän perheessä terveellisenä sitä, että syötiin lähinnä viljatuotteita ja proteiinia edusti aterioilla lähinnä lasi maitoa tai pieni pala lihaa/kalaa. Rasvaa ei saanut olla missään mudossa, vaan sitä sipaistiin suurieleisesti juurikin sen puoli teelusikallista leivän päälle. Esimerkiksi kananmuna oli herkku, jota ei passannut syödä, samoin rahka ja raejuusto.
En ole ikinä pärjännyt tuollaisella ruokavaliolla, ja olin lapsuuteni ja nuoruuteni koko päivän nälkäinen, kunnes sitten illallisen jälkeen, kun vatsa oli ahdettu täyteen perunoita tuli älytön väsymys, kuten muillakin, ja sitten istuimme ja katsoimme televisiota täydessä pöpperössä koko illan. Ei siitä jaksanut enää mihinkään lähteä.
Meillä myös tehtiin älyttömät määrät leivonnaisia, pullaakin leivottin heti pussikaupalla, ja piirakat tehtiin koko pellin kokoisiksi. Itselle ei nykyään tulisi mieleenkään tehdä kuin tasan sen verran leivonnaisia, että jokainen saa siitä sen yhden tai kaksi palaa. Muuten meillä ainakin joku olisi koko ajan pulla kourassa. Muutenkin muistelen, että siihen aikaan pulla oli jotenkin hirveän tärkeässä roolissa, kun luokkakaverit menivät kotiinsa, useimmilla oli siellä odottamassa pullaa ja kaakaota, ja nälkäisimmät sivelivät ne pullasiivut voilla. Ei pullaa pidetty pahana, se kuului elämän pieniin iloihin.
Nämä tuli minulla mieleen, kertokaapa omia kokemuksianne. :)
Kommentit (26)
Ihan kuin omaa tekstiäni olisi lukenut! :D Meilläkin mässytettiin jatkuvasti pullaa ja ja proteiiinin määrä ihan olematon ruokavaliossa. Aina jos oli lihaa, oli se ruskeaa kastiketta ja lisäkkeenä pottu, aina!! Onneksi ei tarvi enää noissa 80-luvun sapuskoissa ryytyä.
Mun äiti teki jumalaisen hyvää ruokaa vaikka käytti mausteena vain suolaa ja pippuria. Me käytämme paljon mausteita ja yrttejä ruuanlaitossa. Toki myös ruuat on hieman erilaisia, nykyään reseptejä tulee ympäri maailmaa, ei vain paikallisia ruokia.
Muuten sieltä on peritty hyvän, itsetehdyn ruuan tekeminen ja yhdessä syöminen. Äiti leipoi joka lauantai - nyt mun tyttäret leipoo monta kertaa viikossa:D
Lapsuudenkodissa ei käytetty sipulia, valkosipulia, paprikaa eikä voimakkaita mausteita.
Vanhemmat eivät myöskään mässyttäneet karkkia tai shipsejä.
Vihanneksia ei käytetty juuri lainkaan ja lihaa piti olla joka ruoassa. Kasvisruoka oli ihan tuntematon käsite.
Meillä syötiin kotona erittäin terveellisesti. Vanhempani olivat todella liikunnallisia.
Minä rakastan vaaleaa leipää, suklaata ja karkkia... :D
No tietysti ruuat oli erilaisia, ei 70-luvulla ollut samoja aineksia kuin nykyään. Ja meillä syötiin aina kello 5 kun faija tuli töistä, nykyään me syödään vasta myöhemmin illalla. Silloin oli äiti päivät kotona tekemässä safkaa, nyt kun ollaan molemmat töissä, halutaan keskittyä ruuanlaittoon rauhassa ajan kanssa.