Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävyys exän parhaan kaverin kanssa

Vierailija
14.01.2014 |

Erosimme mieheni kanssa alkukesästä. Lupasimme pysyä ystävinä, sillä sitä olemme suhteemme viimeiset ajat olleetkin. En ole kuitenkaan nähnyt exää niin paljon kuin olin aikonut, sillä minulla on nyt uusi ystävä: exän paras kaveri.

Tämä tilanne syntyi oikeasti aivan vahingossa. Ex oli muuttoni aikaan ulkomailla, ja tarvitsin muuttoapua, sillä asun kaukana sukulaisista eikä mahdollisia auttajia ollut paljon. Exän kaveri sitten tarjoutui, ja hoidimme muuton melkein kokonaan kahdestaan. Niiden parin päivän jälkeen yhteydenpito vain jatkui, jotenkin huomaamatta. Näemme harvakseltaan esim. leffaillan tai opiskeluillan merkeissä, ja kun minulle sattuu päivän aikana jotain hauskaa, tulee automaattisesti mieleen kertoa hänelle, ei exälle tai muille ystäville.

Pientä ihastusta saattaa olla ilmassa, ainakin minun osaltani, mutta en ole antanut sellaisille ajatuksille liikkumatilaa, sillä exälleni on ollut tarpeeksi kova paikka että ylipäätään ystävystyin hänen kaverinsa kanssa. He eivät kuulemma ole keskenään asiasta keskustelleet, vaikka kyllä näkevät yhtä paljon kuin ennenkin.

Mitä mieltä olette tilanteestani? Tiedän että tämä on ns. harmaalla alueella, ja tunnen pientä pelkoa, että tämä johtaa kitkaan heidän välillä. Minulla ei kuitenkaan ole liikaa ystäviä, enkä millään haluaisi luopua tästä uudesta mahtavasta tyypistä... Jos hän ei olisi exän kaveri, olisi tilanne täydellinen. Ja luultavasti haaveilisin parisuhteesta hänen kanssaan. Olimme exän kanssa kuitenkin vuosia yhdessä, joten en alkaisi seurustella hänen ystävänsä kanssa. Ystävyyssuhteen haluaisin kuitenkin pitää, hän on niin samanhenkinen kanssani.

Liikumme kaikki ikähaarukassa 25-27, jos jotakuta kiinnostaa.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kavereita voi olla mutta ei sen enempää mun mielestä. Näyttää muuten ulkopuolisten silmissä todella pahalta.

Vierailija
2/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta voitte hyvin olla ystäviä, ja jos todella rakastutte joskus niin sitten muutakin. Aika alentavaa ajatella (kuten jotkut tässä ketjussa), että naiset ovat vain tavaraa jota miehet merkkailevat, ja kun kerran on yksi kaveriporukassa päässyt pesälle niin muut eivät saa enää koskea. Omassa ystäväpiirissäni on sekä tyttöjä, että poikia. Yksikin tyttö seurusteli pari vuotta pojan kanssa. Sitten he erosivat ja myöhemmin tyttö alkoi seurustella toisen pojan kanssa samasta yhteisestä kaveriporukastamme. Kaikkien mielestä tämä oli ilman muuta ok. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tyttö ja tämä jälkimmäinen poika ovat naimisissa ja heillä on lapsia. Ensimmäinen poikaystävä oli häissä vieraana. Olisi surullista, jos tämä suhde ei olisi saanut alkaa, koska tyttö oli "käytetty".

Vierailija
4/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 15:28"]

Itse en oikeen ymmärrä, oletko semmoinen ihminen joka aina tietämättään ajautuu draaman keskelle?

Itse olet vapaa tekemään mitä haluat, mutta haluatko todellakin olla ihmisen kanssa jolle paras kaveri ei merkitse juuri mitään?

[/quote]

En ole eläissäni joutunut minkään draaman keskelle sillä välttelen viimeiseen saakka sellaista. Tämä nyt vain tapahtui, koska satuimme tuon miehen kanssa ystävystymään. Mitään draamaa ei siis ole - vielä ainakaan.

En myöskään sanoisi ettei hänelle merkitse paras ystävä mitään. Eihän tämä mies ole ilmaissut, että olisi minuun ihastunut. Ellet sitten tarkoittanut sitä, että hän hylkää kaverinsa jo sillä että on alkanut minun ystäväkseni? Sitähän oikeastaan aloitusviestissä kysyinkin, että onko ok olla ystäviä tällaisessa tilanteessa.

Ap

Vierailija
5/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta kaveruus ihan ok, oli kumpi sitten vaan jättäjä. Sitä paitsi eikö se asia ole oikeastaan sen exän kaverin päätettävissä, hänhän se käytännössä on teidän kahden välissä ja tekee aikuisena miehenä itse omat päätöksensä. Jos haluaa olla myös sun kaveri, niin turha sun sitä murehtia.

Jos taas suhdetta ollaan virittämässä, on tilanne tietty vähän kinkkinen. Kukaan ei ketään omista tietenkään, mutta bestis on tietty vähän eri asia kun joku kaukaisempi kaveri. Ainakin itselläni voisi olla vaikea sulattaa oman exän ja bestiksen suhdetta vaikka kuinka olisin itse jättäjä. Joku kaukaisempi kaveri taas olisi ihan ok, vaikka en nyt varmaan tasajalkaa riemusta hyppisi. Mutta  mitä se olisi multa pois.

Vierailija
6/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko se miehen kaveri vai "vaan yksi muiden joukossa"? Se nimittäin vaikutti meillä. Aloin seurustelemaan exän kaverin kanssa ja kun itse soitin ja kerroin asiasta niin ex oli helpottunut että ei ollut sentään hänen paras ystävänsä, siitä olisi kuulemma myrsky noussut mutta koska oli "vain kaveri" niin tämä on ok ja exä ja nykyinen ovat edelleen kavereita keskenään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 11:09"]

Miehillä on muutamia kirjoittamattomia sääntöjä. Yksi niistä on ylitse muiden:

Kaverin muijaan ei kosketa. Tarkoittaa myös kaverin entistä muijaa.

Hankala tilanne teillä siis. Joidenkin välinen kaveruus/ystävyys tulee hajoamaan, jos jatkatte.

Jos exäsi oli se joka jätti eikä hänellä ole minkäänlaisia tunteita sinua kohtaan, niin sitten voi olla ettei välitä, mutta jos sinä jätit niin isot on riidat tiedossa.

Sellaista se elämä on, valintoja. En muutenkaan ole ikinä ymmärtänyt naisten tarvetta olla ystäviä entisten poika/miesystäviensä kanssa.

[/quote] Tämä muuten on ihan täyttä paskaa. t.22

Vierailija
8/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 15:35"]

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 15:28"]

Itse en oikeen ymmärrä, oletko semmoinen ihminen joka aina tietämättään ajautuu draaman keskelle?

Itse olet vapaa tekemään mitä haluat, mutta haluatko todellakin olla ihmisen kanssa jolle paras kaveri ei merkitse juuri mitään?

[/quote]

En ole eläissäni joutunut minkään draaman keskelle sillä välttelen viimeiseen saakka sellaista. Tämä nyt vain tapahtui, koska satuimme tuon miehen kanssa ystävystymään. Mitään draamaa ei siis ole - vielä ainakaan.

En myöskään sanoisi ettei hänelle merkitse paras ystävä mitään. Eihän tämä mies ole ilmaissut, että olisi minuun ihastunut. Ellet sitten tarkoittanut sitä, että hän hylkää kaverinsa jo sillä että on alkanut minun ystäväkseni? Sitähän oikeastaan aloitusviestissä kysyinkin, että onko ok olla ystäviä tällaisessa tilanteessa.

Ap

[/quote]

Tässä tapauksessa suosittelen jättämään tämän kaverisuhteesi ihan vain tuttava-asteelle. Kuten joku jo mainitse kyseessä kuitenkin paras kaveri eikä pelkkä kaveri, mitä mieltä olisit jos oma paras kaverisi seurustelisi exän kanssa, tai olisi lämpimissä väleissä? Vaikutat fiksulta ihmiseltä ja luulen että sinua harmittaisi rikkoa toisten ystävävälit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 16:28"]

Kyllä, minua enemmän kuin harmittaisi aiheuttaa kitkaa heidän välilleen. Välillä mietin että miksi olen niin itsekäs, että haluan pitää tuon ystäväni riskeistä huolimatta. En vain voi sille mitään, että esimerkiksi kuten aiemmin sanoin, jos jotain hauskaa tai jännittävää tapahtuu niin hänelle haluan ensimmäisenä kertoa siitä. Ja voimme jutella tuntikausia, ennätys taitaa olla 9 tuntia käytännössä ilman keskeytyksiä... En haluaisi joutua luopumaan.

Ap

Vierailija
10/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehillä on muutamia kirjoittamattomia sääntöjä. Yksi niistä on ylitse muiden:

Kaverin muijaan ei kosketa. Tarkoittaa myös kaverin entistä muijaa.

Hankala tilanne teillä siis. Joidenkin välinen kaveruus/ystävyys tulee hajoamaan, jos jatkatte.

Jos exäsi oli se joka jätti eikä hänellä ole minkäänlaisia tunteita sinua kohtaan, niin sitten voi olla ettei välitä, mutta jos sinä jätit niin isot on riidat tiedossa.

Sellaista se elämä on, valintoja. En muutenkaan ole ikinä ymmärtänyt naisten tarvetta olla ystäviä entisten poika/miesystäviensä kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kakkonen, ex oli se joka jätti minut. Itse olisin halunnut vielä yrittää. Tästä huolimatta olen itsekin sitä mieltä, että parisuhde tämän kaverin kanssa ei ole mahdollinen. Kysymykseni koskikin näin ollen enemmän ystävyyssuhdettamme; onko sekin väärin?

Ap

Vierailija
12/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole väärin!! Älä ajattele liikaa exääsi, ystäviä voitte aina olla. Kun exäsi on päässyt sinusta yli, asia on silloin hänellekkin varmasti ok

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä jopa ajattelen niin, että jos se ystävä on sulle "se oikea" ja meette naimisiin ja elätte elämänne onnellisina loppuun asti, niin ei se voi olla väärin exää kohtaan. Hänhän jätti sut, ei hän voi kieltää kaikkia muitakin olemasta sun kanssa, jos itse ei halua.

Vierailija
14/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 12:25"]

Mä jopa ajattelen niin, että jos se ystävä on sulle "se oikea" ja meette naimisiin ja elätte elämänne onnellisina loppuun asti, niin ei se voi olla väärin exää kohtaan. Hänhän jätti sut, ei hän voi kieltää kaikkia muitakin olemasta sun kanssa, jos itse ei halua.

[/quote]

Oikeassa olet, mutta kyllä minustakin tuntuisi hirveältä jos ex alkaisi katsella omia ystäviäni sillä silmällä... Meille jäi hyviä muistoja suhteestamme, ja tuntuu että jos alkaisin seurustella hänen ystävänsä kanssa, pilaisin ne muistotkin luomalla epäilyksen siitä, että olisin katsellut tätä ystävää jo aiemmin sillä silmällä.

Monimutkaisia ovat tällaiset asiat... Olen jo nyt läheisempi tämän ystävän kanssa kuin olin exän kanssa suhteemme loppupuolella koskaan. Pelko on kuitenkin siitä, että jos hänelläkin olisi jotain tunteita minua kohtaan eikä niitä voi vapaasti ilmaista, ei hän lopulta halua olla edes ystävä kanssani...

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 11:09"]

Miehillä on muutamia kirjoittamattomia sääntöjä. Yksi niistä on ylitse muiden:

Kaverin muijaan ei kosketa. Tarkoittaa myös kaverin entistä muijaa.

[/quote]

Lapsellista. Ei ketään voi omia ja leimata koko loppuikäseen. Vapaa on vapaa.

Vierailija
16/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskin pystyisit eksäsi kanssa oikeasti olemaan ystävyksiä muutenkaan. Ei se että olet hänen ystävänsä ystävä, pitäisi olla mikään ongelma. Jotenkin vaikka ero tapahtuisi kuinka sopuisasti, niin siihen eroon on yleensä joitakin syitä. Vaikka oltaisi herttaisesti samaa mieltä siitä että nyt kannattaa erota, pysytään ystävinä, niin jostain syystä se ei vaan käytännön tasolla toimi. Kavereita voi olla, joo, mutta vakavan suhteen jälkeen tuskinpa mitenkään syvällisesti ystäviä. Kun ihminen on joskus ollut enemmän kuin ystävä, se sama ihminen ei vaan enää ystävänä toimi. 

Ongelmaksi tuossa voi muodostua se, että olet ihastunut eksäsi kaveriin ja kuvittelet että ihastuksen kanssa voi olla ystävä. Ei yleensä voi. Ystävien kesken ei vaan voi olla muita kuin ystävien tunteita tai homma ei toimi.

Vierailija
17/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kakkonen jatkaa..

Sun exän ja sen kaverin pitää asia sopia keskenään, miesten tavalla.

Ei siitä tarvitse jutella kymmeniä tunteja ja analysoida kaikkea vaan riittää että se miehen kaveri kysyy sivumennen että onko ok homma jos alkaa sua tapailla. Sillä se on selvä.

Aika sitten näyttää onko se ok eksälle vai ei, mutta ovat ainakin sopineet homman.

Vierailija
18/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 13:42"]

Lapsellista. Ei ketään voi omia ja leimata koko loppuikäseen. Vapaa on vapaa.

[/quote]

Kerroin vain miten se menee miehillä.

Ja jos haluaa että omat ajatukset ja tavat tulee hyväksytyiksi niin eipä kannata ensimmäisenä toisten tapoja sanoa lapselliseksi.

Miehet on miehiä ja naiset naisia.

Vierailija
19/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 13:46"]

Tuskin pystyisit eksäsi kanssa oikeasti olemaan ystävyksiä muutenkaan. Ei se että olet hänen ystävänsä ystävä, pitäisi olla mikään ongelma. Jotenkin vaikka ero tapahtuisi kuinka sopuisasti, niin siihen eroon on yleensä joitakin syitä. Vaikka oltaisi herttaisesti samaa mieltä siitä että nyt kannattaa erota, pysytään ystävinä, niin jostain syystä se ei vaan käytännön tasolla toimi. Kavereita voi olla, joo, mutta vakavan suhteen jälkeen tuskinpa mitenkään syvällisesti ystäviä. Kun ihminen on joskus ollut enemmän kuin ystävä, se sama ihminen ei vaan enää ystävänä toimi. 

Ongelmaksi tuossa voi muodostua se, että olet ihastunut eksäsi kaveriin ja kuvittelet että ihastuksen kanssa voi olla ystävä. Ei yleensä voi. Ystävien kesken ei vaan voi olla muita kuin ystävien tunteita tai homma ei toimi.

[/quote]

Surullinen näkymys tuokin, etten periaatteessa voisi olla ystävä kummankaan kanssa :( Olen vähän sellainen ihminen että harvan kanssa "klikkaa", joten aion kyllä kynsin hampain pitää kiinni tästä ystävästä niin kauan kun homma toimii. En tiedä hänen tunteistaan muuta kuin sen, että hän tykkää viettää aikaa kanssani. Ei siinä välttämättä ole sen enempää mukana. Eikä tarvitse ollakaan, koska en usko että päätyisimme seurustelemaan. Se olisi liian väärin exää kohtaan. En siis kohtele häntä kuin tulevaa poikaystäväehdokasta, vaan kuten hyvää ystävää, sillä sitä hän minulle on.

Ap

Vierailija
20/26 |
14.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sun exä jätti sut eikä halunnut pyynnöistäs huolimatta enää yrittää niin oikeasti, mitä väliä mitä mies kelaa siitä kenen kanssa seurustelet.

Ehkä oon lapsellinen, mutta ite katkeroituisin niin pahasti jos mut jätettäisiin etten todellakaan olis kiinnostunut siitä miten kova paikka mun uudet ihmissuhteeni olis ex miehelle.

eri asia jos olis erottu omasta alotteesta, sillon tietysti varoisin särkemästä exän sydäntä yhtään enempää.

Mutta itse kysymykseen, on todellakin ok olla kaveri exän ystävän kanssa, etenki tommosessa tapauksessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi kuusi