Japani ja japanilaiset ärsyttää suunnattomasti
Jostain syystä on alkanut ärsyttää japanilaiset ja Japani kovastikin. Kaikki hehkuttaa, kuinka ystävällisiä he ovat, kuinka siistiä siellä on, kuinka hyvää ruokaa siellä on jne.
Miten ihmeessä he ovat onnistuneet luomaan sellaisen aseman, että heistä ei ole mitään pahaa sanottavaa tuskin kellään?
Olen alkanut sympata korealaisia juuri sen takia kuinka törkeästi japanilaiset heitä kohteli toisen maailmansodan aikaan. Kuitenkaan heitä ei piiskata siitä tai koko sodasta ollenkaan siihen malliin kuin mitä saksalaisia.
Minusta Japani on pääsääntöisesti erittäin ruma maa. Peltisiä hökkeleitä, betonia, rumia rakennuksia ja taloja koko maa täynnä. Siistiä siellä toki oli, mutta ei se kyllä muuta sitä yleisvaikutelmaa rumuudesta. Mistäköhän juontuu Japaniin liitetty minimalismin mielikuva? Ei ollut paljoa havaittavissa (poikkeuksia toki oli), kun joka puolella krääsäkauppoja ja turhaa rompetta.
Japanilaiset ovat mielestäni rumia. Kauneus on tietenkin katsojan silmissä, mutta minusta suomalaisetkin ovat heihin verrattuna kaunottaria ja komistuksia. Naisilla länkisääret, miehet luihuja ja pätkiä. Vaatteisiin tietty panostavat ja niissä heillä onkin omalaatuisia virityksiä.
Täytyy toki sanoa, että ystävällisiä ja kohteliaita he ovat. Miksi suomalaisia pidetään töykeinä, jos bussissa istutaan hiljaa ja vaaditaan iloisuutta, kun taas japanilaiset ovat niin ihkuja, kun istuvat tuppisuina (ok, minä tykkään hiljaisuudesta). Että miksi tällaisia ihme kaksoistandardeja...
Ja se ruoka! Yök, ihme roikaleita ja sössöä. Olkoot kuinka terveellistä tahansa, mutta mieluummin puputan pastaa loppuelämäni, kun sitä japanilaista moskaa.
Siitä huolimatta, haluaisin mennä käymään ja ehkä oleskelemaankin sinne joksikin aikaa, koska siellä hommat toimii, on puhdasta ja turvallista. Olenpas outo...
Kommentit (43)
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:59"][quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:50"]
Japanilaiset harrastivat julmuuksia Koreassa samoihin aikoihin kun Suomi tappeli neukkujen kanssa natsi-saksan rinnalla. Pitääkö siis meitä ja saksalaisia inhota siitä, mitä tapahtui 60 vuotta sitten?
[/quote]
Kyllä saksalaisia on ruoskittu aika paljon (suomalaisista nyt en tiedä) ja ovat itsekin käsitelleen asiaa aika paljon. Mutta kuinka pitään heidän pitää vielä jotain syyllisyyttä tuntea asiasta? Kun taas tuntuu että Japani on saanut ainakin täällä Euroopassa jäädä ilman mittavaa arvostelua. Yksi sodan aloittava osapuoli sentään ja tosiaan aivan raakalaismaisia teurastajia ja raiskaajia koko sakki...
[/quote]
Eikö ole aika luonnollista, että täällä Euroopassa huomio kiinnittyy nimenomaan Saksan toimiin? Kun taas kiinalaisia ja korealaisia uskoakseni liikuttaa enemmän japanilaisten kuin saksalaisten teot.
[/quote]
Paitsi, että vähän myöhemmin jaksettiin vouhkata amerikkalaisten karmeuksista Vietnamissa. Sekin tapahtui ihan Aasiassa. Tehty elokuvia vaikka kuinka paljon, Amerikkalaiset ovat pahoitelleet jne. Japanilaiset ovat vain niin röyhkeitä tässä suhteessa. No, Etelä-Korealaiset menevät kohta ohitse Japanista vähän joka saralla. Ovat niin uutteria kouluttautumaan ja tekemään töitä. Ja siltikin japanilaiset pitävät heitä haisevina juntteina.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:00"]

Japani oli tiukassa kontrollissa toisen maailmansodan jälkeen. Sen asevoimia esim. on rajoitettu aivan näihin päiviin saakka.
Japaniin myös pudotettiin ainoat koskaan tositilanteessa käytetyt ydinpommit. Lisäksi Neuvostoliitto miehitti osan Japanin saarista ja pisti paikalliset japskit kävelemään. Venäjä pitää ko. alueita edelleen hallussaan.
Eli kyllä japanilaisiakin rangaistiin. Ei toki siinä mittakaavassa kuin Saksalaisia, mutta kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:16"]

Siitäpä saivat. En tunne sääliä edes tuosta ydinpommista. Itse aloittivat sodan.
Voi, voi. Joku joku on tavannut japanilaisen, joka on ollut sosiaalisesti taitavampi kuin hän itse. Vihaa nyt kaikkia japanilaisia sen takia, ja puhuu toisesta maailmansodasta :D Säälittävää.
Kolmisen vuotta sitten kysyttiin 8500 hotellin johdolta ja tyontekijoilta ympari maailman etta mista maasta tulee parhaimmat asiakkaat ja mista kurjimmat.
Japanilaiset olivat ylivoimaisesti pidetyimpia ja yhta selvasti surkeimpia olivat espanjalaiset ja ranskalaiset asukit.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:15"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:59"][quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:50"]
Japanilaiset harrastivat julmuuksia Koreassa samoihin aikoihin kun Suomi tappeli neukkujen kanssa natsi-saksan rinnalla. Pitääkö siis meitä ja saksalaisia inhota siitä, mitä tapahtui 60 vuotta sitten?
[/quote]
Kyllä saksalaisia on ruoskittu aika paljon (suomalaisista nyt en tiedä) ja ovat itsekin käsitelleen asiaa aika paljon. Mutta kuinka pitään heidän pitää vielä jotain syyllisyyttä tuntea asiasta? Kun taas tuntuu että Japani on saanut ainakin täällä Euroopassa jäädä ilman mittavaa arvostelua. Yksi sodan aloittava osapuoli sentään ja tosiaan aivan raakalaismaisia teurastajia ja raiskaajia koko sakki...
[/quote]
Eikö ole aika luonnollista, että täällä Euroopassa huomio kiinnittyy nimenomaan Saksan toimiin? Kun taas kiinalaisia ja korealaisia uskoakseni liikuttaa enemmän japanilaisten kuin saksalaisten teot.
[/quote]
Paitsi, että vähän myöhemmin jaksettiin vouhkata amerikkalaisten karmeuksista Vietnamissa. Sekin tapahtui ihan Aasiassa. Tehty elokuvia vaikka kuinka paljon, Amerikkalaiset ovat pahoitelleet jne. Japanilaiset ovat vain niin röyhkeitä tässä suhteessa. No, Etelä-Korealaiset menevät kohta ohitse Japanista vähän joka saralla. Ovat niin uutteria kouluttautumaan ja tekemään töitä. Ja siltikin japanilaiset pitävät heitä haisevina juntteina.
[/quote] Lukekaa kirja The Rape of Nanking, siita Holokaustista ei ole paljon puhuttu.
Kertokaa muuten onko olemassa maata tai kansaa, joka ei ole koskaan syyllistynyt julmuuksiin? Joko omaa kansaa tai muita kohtaan? Minulle ei tule mieleen.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:41"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:15"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:59"][quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:50"]
Japanilaiset harrastivat julmuuksia Koreassa samoihin aikoihin kun Suomi tappeli neukkujen kanssa natsi-saksan rinnalla. Pitääkö siis meitä ja saksalaisia inhota siitä, mitä tapahtui 60 vuotta sitten?
[/quote]
Kyllä saksalaisia on ruoskittu aika paljon (suomalaisista nyt en tiedä) ja ovat itsekin käsitelleen asiaa aika paljon. Mutta kuinka pitään heidän pitää vielä jotain syyllisyyttä tuntea asiasta? Kun taas tuntuu että Japani on saanut ainakin täällä Euroopassa jäädä ilman mittavaa arvostelua. Yksi sodan aloittava osapuoli sentään ja tosiaan aivan raakalaismaisia teurastajia ja raiskaajia koko sakki...
[/quote]
Eikö ole aika luonnollista, että täällä Euroopassa huomio kiinnittyy nimenomaan Saksan toimiin? Kun taas kiinalaisia ja korealaisia uskoakseni liikuttaa enemmän japanilaisten kuin saksalaisten teot.
[/quote]
Paitsi, että vähän myöhemmin jaksettiin vouhkata amerikkalaisten karmeuksista Vietnamissa. Sekin tapahtui ihan Aasiassa. Tehty elokuvia vaikka kuinka paljon, Amerikkalaiset ovat pahoitelleet jne. Japanilaiset ovat vain niin röyhkeitä tässä suhteessa. No, Etelä-Korealaiset menevät kohta ohitse Japanista vähän joka saralla. Ovat niin uutteria kouluttautumaan ja tekemään töitä. Ja siltikin japanilaiset pitävät heitä haisevina juntteina.
[/quote] Lukekaa kirja The Rape of Nanking, siita Holokaustista ei ole paljon puhuttu.
[/quote]
Yleissivistykseen kuuluu tietää, mitä japanilaiset tekivät Kiinassa ennen II maailmansodan syttymistä. Tätä oli jatkunut kauan ennen Nankingin massamurhaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Nanking_Massacre
http://en.wikipedia.org/wiki/Second_Sino-Japanese_War
Lähes koko ketju on uskomatonta historian vääristelyä, nykyjapanilaisten törkeätä panettelua ja syyllistämistä kollektiivisesti, voittajien jalustalle asettamista.
Ja juu, totta kai Japani aloitti sodan, itse asiassa moniakin. Juu, sodanaikainen Japani oli kuvottava teurastaja. Nykyjapanilaisia on monia, yllättävän monet ovat yllättäen hyvin innostuneita Suomesta (muumit, suomalainen musiikki yms.). Japanilaiset eivät saksalaisten tavoin muistele vanhoja sota-aikoja, he elävät nykyaikaa nykyajan mukaan. Ja ääh, en jaksa. Ketjun roskaa kuulee asioista tietämättömiltä maallikoilta aina silloin tällöin. Mut joo, vellokaa omissa vihakuvitelmissanne. Minä taidan katsella pornofilmejä, joissa on hyvännäköisiä japanilaisia misukoita. PUSSY PLAY!
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 23:17"]Lähes koko ketju on uskomatonta historian vääristelyä, nykyjapanilaisten törkeätä panettelua ja syyllistämistä kollektiivisesti, voittajien jalustalle asettamista.

Ai että saksalaiset muistelee sota-aikoja? Ja sinä tiedät tämän? Mutta japanilaiset eivät muistele, senkin sinä tiedät?
Ja kuules runkvisti, katsot japanilaista pornoa,eli suorastaan kunnioitat sikäläisiä naisia, niinkö? Kuvottaa tuollaiset aasialaisia naisia seksiobjekteina pitävät elukat.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 23:42"]

Mitä ihmettä sekoilet? Kirjoitin (kuten yllä näkyy):
"Japanilaiset eivät saksalaisten tavoin muistele vanhoja sota-aikoja, he elävät nykyaikaa nykyajan mukaan."
Miten ihmeessä tämän voi tajuta niin, kuin olet sen tajunnut? Siis japanilaiset eivät muistele sota-aikoja, saksalaiset eivät muistele sota-aikoja. Kummatkaan kansat eivät yleisesti ottaen muistele sota-aikoja. Mitenkö tiedän? Olen asunut Saksassa, tunnen ja tiedän saksalaisia. Tunnen ja tiedän japanilaisia. Eivät kummatkaan ole sitä sota-aikaa pahemmin muistelleet. Ihmiset ylipäänsä myöskin elävät nykyhetkessä, joten olisi outoa, että japanilaiset tai saksalaiset eivät näin tekisi...
Omituista porukkaa täällä...
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 23:42"]
Ja kuules runkvisti, katsot japanilaista pornoa,eli suorastaan kunnioitat sikäläisiä naisia, niinkö? Kuvottaa tuollaiset aasialaisia naisia seksiobjekteina pitävät elukat.
[/quote]
Öö?
En ole tuo, jolle vastasit, mutta miksi ei saisi pitää japanilaisista tytyistä? Miehet nyt pitävät naisia seksiobjekteina. Ja valittaahan naiset siitäkin jos mies ei halua heitä.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:31"]
Jostain syystä on alkanut ärsyttää japanilaiset ja Japani kovastikin. Kaikki hehkuttaa, kuinka ystävällisiä he ovat, kuinka siistiä siellä on, kuinka hyvää ruokaa siellä on jne.
Miten ihmeessä he ovat onnistuneet luomaan sellaisen aseman, että heistä ei ole mitään pahaa sanottavaa tuskin kellään?
Olen alkanut sympata korealaisia juuri sen takia kuinka törkeästi japanilaiset heitä kohteli toisen maailmansodan aikaan. Kuitenkaan heitä ei piiskata siitä tai koko sodasta ollenkaan siihen malliin kuin mitä saksalaisia.
Minusta Japani on pääsääntöisesti erittäin ruma maa. Peltisiä hökkeleitä, betonia, rumia rakennuksia ja taloja koko maa täynnä. Siistiä siellä toki oli, mutta ei se kyllä muuta sitä yleisvaikutelmaa rumuudesta. Mistäköhän juontuu Japaniin liitetty minimalismin mielikuva? Ei ollut paljoa havaittavissa (poikkeuksia toki oli), kun joka puolella krääsäkauppoja ja turhaa rompetta.
Japanilaiset ovat mielestäni rumia. Kauneus on tietenkin katsojan silmissä, mutta minusta suomalaisetkin ovat heihin verrattuna kaunottaria ja komistuksia. Naisilla länkisääret, miehet luihuja ja pätkiä. Vaatteisiin tietty panostavat ja niissä heillä onkin omalaatuisia virityksiä.
Täytyy toki sanoa, että ystävällisiä ja kohteliaita he ovat. Miksi suomalaisia pidetään töykeinä, jos bussissa istutaan hiljaa ja vaaditaan iloisuutta, kun taas japanilaiset ovat niin ihkuja, kun istuvat tuppisuina (ok, minä tykkään hiljaisuudesta). Että miksi tällaisia ihme kaksoistandardeja...
Ja se ruoka! Yök, ihme roikaleita ja sössöä. Olkoot kuinka terveellistä tahansa, mutta mieluummin puputan pastaa loppuelämäni, kun sitä japanilaista moskaa.
Siitä huolimatta, haluaisin mennä käymään ja ehkä oleskelemaankin sinne joksikin aikaa, koska siellä hommat toimii, on puhdasta ja turvallista. Olenpas outo...
[/quote]Japanilaiset ovat todella harmittomia muslimeihin verrattuna.
Noh,muslimeihin verrattuna mikätahansa on harmiton.
En välitä vähääkään mistään sotajutuista tai muista yhdentekevistä asioista. "Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla (syvälle) silmään" - jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Japanissa reissanneena minulla on pelkästään hyviä kokemuksia. Se, että olen suomalainen on saanut monet tapaamani japanilaiset suorastaan haltioihinsa. Amerikkalaiset ovat hiukan huonossa huudossa, mutta se ei ole kai mitenkään yllättävää...
Japanilaiset ovat viehättäviä ja puheliaita; tämä havainto oli ensimmäisellä reissulla vähintäänkin yllättävää. Heitä kiehtoi se, että olin vaivautunut opiskelemaan heidän kieltään (japanin kieli on yksi kauneimmista ja ilmaisuvoimaisimmista kielistä).
Väkivallatonta ei kulttuuria ole missään päin maailmaa, joten jätän sotahistorian ihan omaan arvoonsa.
Japanilaiset ovat todella kurinalaisia, joka mahdollistaa 125 000 000 ihmisen kaaoksen hallitsemisen. Maailman homogeenisin kansa. Eivät piittaa länkkäreistä, vaikka osaisit kieltä.
Ovat kuitenkin niin kohteliaita, että mitään syrjintää on hankala huomata. Siisti mesta, mutta aivan eri kulttuuri arvoiltaan.
Sä et ole sillä vaan valkonen turisti, ketä ulisee ja ihmettelee kovaan ääneen, tuijottaa, pukeutuu hassusti tai epäsiististi ja näin herättää turhaa huomiota.
Halveksin japanin kalastuspolitiikkaa ja sitä miten tuhoavat kaunista maapalloamme. Siinä mielessä ihan mätä maa.
Jahas. Japanissa ja japanilaisissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta itse tunsin oloni oikein kotoisaksi siellä. Japanilaisilla on kuitenkin aika samantyyppinen luonteenlaatu kuin suomalaisilla. Kielikin on suomalaiselle helppo oppia, kanjeja lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Japania on outo paikka. mutta ei se huono paikkaole. maailmassa on sentään melko kammottavia paikkoja, joten kyllä japanissa ihan ilokseen käy.
Italia usein myös unohdetaan syyllisenä II sotaan, sillä Mussolini kaiken taisi aloittaa.
Kyllä maailmanlaajuisesti katsottuna toisen maailmansodan voidaan katsoa alkaneen Japanin touhuista Kiinassa.
Eurooppalaiset katsovat aika eurooppakeskeisesti.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 21:50"]
Japanilaiset harrastivat julmuuksia Koreassa samoihin aikoihin kun Suomi tappeli neukkujen kanssa natsi-saksan rinnalla. Pitääkö siis meitä ja saksalaisia inhota siitä, mitä tapahtui 60 vuotta sitten?
[/quote]
Kyllä saksalaisia on ruoskittu aika paljon (suomalaisista nyt en tiedä) ja ovat itsekin käsitelleen asiaa aika paljon. Mutta kuinka pitään heidän pitää vielä jotain syyllisyyttä tuntea asiasta? Kun taas tuntuu että Japani on saanut ainakin täällä Euroopassa jäädä ilman mittavaa arvostelua. Yksi sodan aloittava osapuoli sentään ja tosiaan aivan raakalaismaisia teurastajia ja raiskaajia koko sakki...
[/quote]
Minä en koe olevani vastuussa siitä, mitä täällä tapahtui kymmeniä vuosia ennen syntymääni. Se on historiaa, jonka tekemiseen minä en osallistunut. Jos haluat itse velloa perisynnissäsi niin ole hyvä vaan.