Pohdi elämääsi, entäs jos äitisi olisi kieltänyt sinulta isäsi
Kommentit (41)
Juuri niin hän tekikin. Pa*ka temppu, mutta ei sille mitään mahda.
Samalla tavalla olisin elänyt kuin nytkin. Äijä itse hävisi kuvioista kun olin vauva ja ei suostunut tapaamaan vaikka olisi saanut elarit takaisin. En menettänyt mitään.
Äiti vieraannutti meidät isästämme ja isä kuoli kun olin 14. Katkera olen.
Ei isä varmaan olisi välittänyt. Ei hän minusta hirveästi välittänyt vasta kuin sitten kun olin aikuinen. Itselläni on joka tapauksessa ollut aina kova isän ikävä, sellaisen välittävän isän, vaikka isäni tunsinkin. Isä oli omalla tavallaan ihan mukava ja mielenkiintoinen ihminen, mutta myös alkoholisti, väkivaltainen ja jollain tavalla persoonallisuushäiriöinen. Äitikään ei tosin ole paljon kummempi, mutta on hän nyt vähän tsempannut lastenlasten kohdalla. Isä on jo kuollut. Näillä mennään.
Isän olen nähnyt viimeksi vuonna -72. Äiti pitänyt huolen, ettei isääni ole näkynyt tai kuulunut elämässäni.
Monelle lapsellehyvä, että isä poistuu kokonaan kuvioista. Monelle lapselle olisi ollut hyvä, että äiti poistuu kuvioista.
Omalla kohdallani olisi ollut onnekkainta mahdollisimman huostaantto ja antaminen adoptioon vastuullisille ja rakastaville ihmisille, mieluiten jo synnytyslaitokselta.
Allikko olisi vaihtunut suohon. Oja jossa nyt oleskelen kuulostaisi saavuttamattomissa olevalta paratiisiltä.
Mulla oli hyvä isä ja siksi äiti ei koskaan kokenut mitään tarvetta aapeen esittämään toimintaan.
Minulla oli myös hyvä äiti. JOS hän olisi pitänyt viisaana estää minua ja isääni tuntemasta toisiamme, siihen olisi varmasti ollut hyvä syy. Se olisi ollut minulle paras vaihtoehto. Ei ne lapset kaipaa yhtään enempää pasCiaisia elämäänsä, edes verisukulaisia. Lapsilla on oikeus suojeluun.
Voi kun oliskin, olisin varmaan paljon terveempi ja menestyneempi ihminen kuin mitä olen nyt, isäni teilaamisen ja haukkumisen tuloksena.
Olisin jäänyt paitsi suurta rakkautta.
Ei olisi vaikuttanut elämääni paljoakaan
Kasvoin ydinperheessä, mutta ei isä minusta ollut yhtään kiinnostunut. Ei me koskaan edes juteltu, isä jäi ihan vieraaksi. Lapsena pelotti, jos äiti lähti jonnekin ja aikuisena olo oli vaivaantunut.
Olisin ollut tosi loukkaantunut että miksi isä ei halunnut mua luokseen asumaan vaan jätti äidille.
Jos isää ei olisi ollut, niin kodissamme olisi ollut paljon turvallisempaa ja hiljaisempaa. Olisi monet huutokohtaukset ja kauheat sanat jääny kuulematta ja olisi ollut enemmän omille tunteille tilaa. Nykyään en halua olla missään tekemisissä isäni kanssa.
Jos vanhempani olisivat eronneet, olisin todennäköisesti äidin luona asuva työtön mielenterveysongelmainen peräkammarinpoika. Onneksi eivät eronneet, syystä x. Iskä opetti tekeen töitä ja känniavautumisia kuuntelin tarkasti kun sisälsivät tärkeää tietoa. Mutsi vaan vittuili kaikesta ja katso emmerdalea samalla kun poltti safkat uunissa. Iskä oli ihan ok tyyppi.
En olisi väkivaltaisen alkkiksen ja juoppohullun uhri ja ainakin siltä osin tasapainoinen ja ehjä aikuinen. Mutta ei, ensimmäiset 10v elämä oli pelkoa ja Alkoa, tai Alkoa ja pelkoa.
Olisin luultavasti kuin toinen ihminen. Pystyisin luottamaan miehiin, en ajattelisi koko ajan että olen jotenkin peruuttamattomasti viallinen.
Minulla on 14 v lapsi, joka ei ole koskaan isäänsä tavannut.
Halusin lapsen, en miestä. Käytin itseäni nuorempaa miestä siittäjänä.
Hyvät geenit sai ja luonteen.
Mies ei tiedä lapsesta, eikä asu enää Suomessa. Lapselleni olen kertonut totuuden nyt, kun hän jo ymmärtää.
Veljeni ja isäni toimivat miehen mallina.
Vierailija kirjoitti:
Ei isä varmaan olisi välittänyt. Ei hän minusta hirveästi välittänyt vasta kuin sitten kun olin aikuinen. Itselläni on joka tapauksessa ollut aina kova isän ikävä, sellaisen välittävän isän, vaikka isäni tunsinkin. Isä oli omalla tavallaan ihan mukava ja mielenkiintoinen ihminen, mutta myös alkoholisti, väkivaltainen ja jollain tavalla persoonallisuushäiriöinen. Äitikään ei tosin ole paljon kummempi, mutta on hän nyt vähän tsempannut lastenlasten kohdalla. Isä on jo kuollut. Näillä mennään.
Kadehdin sitä ajatusta että pystyit tuntemaan isän ikävää. Silloin on jo aika paljon hyviäkin eväitä saatu. Ei mulla lapsena tullut edes mieleen kaivata rakastavaa aikuista kun itse olin perheessä aikuisen roolissa.
Olisin todella kiitollinen