Avioero vai lapsi..
Lyhyesti. Olen 28-vuotias, naimisissa ja lapseton. Viimevuosi suhteessa ollut myrskyisä miehen uskottomuuden ja epärehellisyyden vuoksi, mutta jotenkin terapian ja rakkauden voimalla pääsimme eteenpäin. (Mies ei missään vaiheessa tahtonut erota minusta, mutta itse pyörittelin sitä vaihtoehtona enemmän ja vähemmän)
Viimeviikolla mies jäi jälleen kiinni valheesta. Ei mitään maata kaatavaa, mutta söi vähäisen luottamukseni yhä uudestaan olemattomiin. Luonteeltaan mies on kuin luotu minulle, huolehtii, ei polta tai juo, kiltti ja hauska, mutta jotenkin on alkanut tuntua ettei yksi ja sama nainen riitä hänelle. Mies haluaa lapsen ja perhe-elämää, minä myös mutten usko että tämä suhde on siihen tarpeeksi vahva. En luota mieheeni.
Molemmat haluamme kaikesta huolimatta lapsia, mieluummin pian. Mikä tässä on varteenotettava ratkaisu? Mies pellolle, yksinhuoltajuus, kumppanuusvanhemmuus.. mitä? Kellään kokemuksia? Lapsi ei ole hetken mielijohde vaan jo vuosia toivottu ja suunniteltu..
Kommentit (17)
Ei missään nimessä lapsia tuohon tilanteeseen. Selvittäkää nyt ensin omat välinne ja se oletteko yhdessä vai eroatteko. Oletko valmis hyväksymään että miehellä tulee jatkossakin olemaan muita naisia? Jos et niin parempi erota nyt heti ja sinulla on hyvin aikaa löytää uusi mies jonka kanssa aikanaan perustaa perhe.
Kumppanuusvanhemmuus, ellei suhde kestäkään. Eli jos haluat lapsen, löytyykö joku muu, jonka kanssa sen haluat, vai oletko valmis kumppanuusvanhemmaksi puolisosi kanssa?
Mitä, nuoko on vaihtoehdot? Siinä tapauksessa ero. Ei lasta tuollaiseen tilanteeseen, missä mietitään eroa eikä luoteta toiseen. Siitä tulis hlvettiä.
Miten kukaan voi luulla että huono parisuhde voidaan korjata ja pelastaa lapsella?
Tee lapset, jos haluat ja mies on muuten kunnollinen. Ikä painaa päälle.
Miten uskoton ja epärehellinen on kiltti?
Eroa, lapsi ei ole parisuhdeterapeutti.
Perhe kirjoitti:
Kumppanuusvanhemmuus, ellei suhde kestäkään. Eli jos haluat lapsen, löytyykö joku muu, jonka kanssa sen haluat, vai oletko valmis kumppanuusvanhemmaksi puolisosi kanssa?
Olisin valmis. Tästä aikoinaan puhuttiinkin puolihuumorilla jo kun olimme vielä vasta kaveripohjalla, että hänestä tahtoisin lapselleni isän ja toisinpäin..
Lue, ap, oikein ajatuksella tuo tekstisi. Jos kyseessä olisi hyvä ystäväsi, mitä vastaisit?
Juuri niin. Älä missään nimessä hanki lasta tämän miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan voi luulla että huono parisuhde voidaan korjata ja pelastaa lapsella?
Eikä se ollut tarkoituskaan..
Sanon vain sen, että on helpompaa saada lapsi yksin kuin huonoon parisuhteeseen. Älyttömän raskasta ja sitovaa toki, mutta henkisesti helpompaa. Jos se parisuhde ei ole nytkään betoninlujalla pohjalla, niin kuvittele siihen tappava väsymys, oman tilan kapeneminen molemmilta, sosiaalisen elämän väheneminen ja niin edelleen. Alkaako se mies viihtyä kotona entistä enemmän siinä vaiheessa, vai voittavatko omat mielihalut? Riiteleminen ja myrkyllinen ilmapiiri kotona on ihan täyttä p*skaa siinä vaiheessa, kun siellä kotona kasvaa pieni ihminen jonka pitäisi kokea olevansa turvassa ja rakastettu.
Et toki ole vanha, mutta jos tosissaan haluat lapsen niin eihän sitä aikaa mitenkään liikaa ole. Etenkään, jos ajattelisi että haluat saada sen ydinperheeseen jonkun paremman isäehdokkaan kanssa. Jos et oikeasti luota siihen mieheen, niin en oikein näe että miten elämän jatkaminen hänen kanssaan edistäisi pidemmän tähtäimen haaveitasi.
Kumppanuusvanhemmuus voisi tietysti tulla kyseeseen, jos luotat häneen kuitenkin isänä. Historianne kuitenkin voi vaikeuttaa näkemästä toista siinä vaiheessa pelkkänä työkaverina, tekemästä odotuksia ja jälleen pettymästä.
Minun neuvoni on, että älä tuhoa liittosi. Tiedän, voisi ajatella että mies sen tuhoaa käytöksellään - mutta eihän hän ole eroamassa sinusta...
Jos hän on yhtä nuori kuin sinä, hän on todella nuori, vasta poikanen! Älä siis tee mitään hätiköityä. Hyvä liitto ei tule vaatimalla painostaen. Ole itse niin hyvä kun voit, ja se riittää mihin riittää.
Minusta et menetä mitään, jos suot liittoonne hengitystilaa. Älä tee lapsia vain ja ainoastaan sitoaksesi miehen elämääsi: vaikka se kieltänättä onkin tehokas keino, se voi olla todella rankkaa. Tehkää lapsia vasta sitten, kun sinusta tuntuu, että lisääntyminen miehesi kanssa riittäisi sinulle itsessään.
Tiedän että kuulostaa kliseeltä, mutta kokeile hyväksyä hänet sellaisena, kuin hän on. Onhan hän aviomiehesi! Varmuutesi liitossasi kasvaa, kun keskityt enemmän itseesi, ja toisaalta hyviin hetkiin miehesi kanssa.
Liitossa on erilaisia kausia. Voi tuntua helpommalta erota kokonaan, kun on vaikeaa mutta yleensä suhde on siinä kohtaa mennyt jo pitkään huonosti. Joskus etäisyys tekee hyvää. Helpottaisiko sinua, että antaisit miehellesi villin vapaan vuoden?
Jos miehesi pettää luottamuksesi, älä nalkuta äläkä nolaa häntä. Kunnioita häntä miehenäsi ja mieti, miten voisit olla parempi vaimo, jotta miehen olisi helpompi olla sinulle avoin. Parempana vaimona oleminen tarkoittaa mielestäni ainakin sitä, että keskityt enemmän itseesi koska silloin et ole niin takertuna.
Toivottavasti teillä menee vielä paremmin!
Mies on kuin luotu minulle koska häneen ei voi luottaa <3
Mitä ihmettä täällä kirjoitetaan vieraista siittäjistä? Ap on naimisissa!
Eläintarhoissakin kierrätetään eläimiä.
Aviomies on siis uskoton, epärehellinen, valehtelija ja yhä muita naisia jahtaava, mutta siltikin "kiltti" ja "kuin luotu sinulle?" Tuo on hieman ristiriitaista, yleisesti ottaen tuommoiset miehen ominaisuudet eivät ole kovin suotavia avioliitossa tai parisuhteessa.
Mies käy terapiassa, lisäksi käymme yhdessä seurakunnan pariterapiassa. Tekee töitä tapahtuneen kanssa ja jotain muutosta on mielestäni jo nähtävissäkin.. silti.
En tiedä tuhlaanko aikaani, tuleeko petetyksi uudelleen tms, eihän sitä voi kukaan tietääkkään. Hän on muutoin hyvä minulle, mutta jokin tunnelukko saa hänet purkamaan pahan olonsa tällä veemäisellä ”pakokeinolla”
Hän hoitaa yhteiset eläimet niin tunnollisesti ja täsmällisesti että naurattaa. Jopa gerbiili saa hotellitason hoivaa. Huolehtii että minulla on kaikkea mitä tarvitsen, huolehtii taloudesta, on yhteinen harrastus, hellii ja hoivaa.. mutta sitten on tämä iso mutta. En tiedä kaatuuko suhteemme ja lapsihaaveet tuohon käytökseen.
Ei ainakaan lasta. Jos oot peton antanut anteeksi katso ettei se enää petä.
Itse voisin pysyä liitossa mutten lasta hankkis