G: Kumpi on suurempi "synti"?
Kumpi on ällöttävämpää, törkeämpää, yhteiskunnan verovaroja kuluttavampaa?
Ylipaino vai tupakointi?
Oletetaan, että ylipainoa on esim. niin, että BMI on päälle 30, ja vastaavasti tupakkaa kuluu n. aski päivässä.
Kommentit (32)
Ei kai BMI30 ole vielä mikään merkittävä terveyshaitta sentään. Monet urheilulliset ihmisetkin voivat painaa sen verran enemmän että painoindeksi heittää lähemmäksi kolmeakymmentä.
Läskit ovat pahempia. Ne on rumia ja lisäksi haisevat vähintään yhtä pahalle kuin röökääjöt, koska ne hikoilee ja pieree jatkuvasti.
Tutkittu asia, että tupakoitsijat aiheuttavat enemmän yhteiskunnalle kuluja, ja tupakkavero ei riitä alkuunkaan korvaamaan niitä kuluja.
Ja pieni ylipaino ei aiheuta kovinkaan paljon sairauksia, pieni ylipaino on tutkitusti jopa hyväksi terveydelle. Sairaaloisen lihavat varmasti aiheuttavat jossain vaiheessa ylimääräisiä kuluja, mutta heitä on ylipainoisista vain 7%.
Alkoholistithan aiheuttavat vielä enemmän kuin läskit ja tupakoitsijat rahan menoa, surusta ja murheesta puhumattakaan.
Myös urheilijat tulevat todella kalliiksi, heitä joudutaan jatkuvasti hoitaman sairaaloissa, ja kustantamaan urheilupaikkoja ja niiden ylläpitokin on todella kallista, ehkä pitäisi tehdä tutkimus, ketkä oikeasti on niitä halvimpia kansalaisia.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 15:42"]

[/quote]
Missäs tällainen tutkimus on tehty, jos saa kysyä?
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 15:38"]Ei kai BMI30 ole vielä mikään merkittävä terveyshaitta sentään. Monet urheilulliset ihmisetkin voivat painaa sen verran enemmän että painoindeksi heittää lähemmäksi kolmeakymmentä.
[/quote]
Ei todellakaan ole painoindeksi kolmekymmentä lihaksikkaallakaan kaverilla.
Paitsi sitten kun on todella lihaksikas, maailmanhuipun bodaaja. Arnoldilla oli mr.universe aikanaan n30. Eli normli lihaksikas joka käy salillakin, on vaan läski-lihaksikas eikä mikään atleetti, jos sen indeksi on kolmekymmentä.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 15:53"]
Vähän vaikea sanoa...
Tiedän ylipainoisen (painoindeksi varmasti yli 40), joka tekee hyödyllistä työtä lääkärinä sekä julkisella että yksityisellä puolella ja maksaa veroja vähintään kahden edestä. Lisäksi hän pitää huolta vanhemmista sukulaisistaan ja tekee vapaaehtoistyötä.
Sitten tiedän hoikan, urheilullisen itsestään (ja vain itsestään) huolehtivan naisen, joka on vapaaehtoisesti lapseton, tavoittelee helppoa ja hauskaa elämää, johon kuuluu matkustelu, hierojalla käyminen, oma ulkonäkö jne.
Mielestäni ihmisiä ei voi laittaa järjestykseen elintapojen tai verotulojen perusteella. Vapaaehtoistyö, vanhuksista huolehtiminen jne. ei esimerkiksi tuota rahallista hyötyä, mutta silti sillä on arvoa.
Ihmiset ovat kokonaisuuksia ja kaikissa on jotain vikaa. Suurimmalla osalla on joku pahe, kuten ylensyönti, tupakointi, turhamaisuus, ajan tuhlaaminen tv:n katseluun... Tärkeämpää on kuitenkin se, mitä kukin tekee toisten hyväksi.
[/quote]
Paskan marjat. Tärkeintä on se että viettääkö elämisen arvoista elämää. Joku bmi40 sairas sika ei hyvää päivää ole nähnyt. Kertan me vaan eletään, eli eletään ensin utseämme varten ja sitten muita auttaen. Oma on elämämme.
Itsellä bmi melkein 40, eikä löydy mitään läskien tuomia perussairauksia. Oon aina ollut isompi, mutta jaksanut kuitenkin liikkua paremmin kuin ne laihat kaverit, jotka siirteli kouluaikoina haarukkaa lautasella, kun kaikki ruoka oli niin pahaa.
Tosin nyt oon opettelemassa syömään oikein ja vähemmän. Ei liikakilojen kantaminen mukavaa ole ja vaatteidenkin ostaminen on tosi ärsyttävää. Mielestäni tupakointi on suurempi synti, koska tupakkaa ei tarvita hengissä pysymiseen missään vaiheessa. Ruokaa on jokainen syönyt vauvasta asti, joten siitä ei pääse eroon milloinkaan! Eli aika paljon vaikeampaa laihduttaminen kuin tupakoinnin lopettaminen. Ei kuitenkaan mahdotonta. Itse kuulun kategoriaan ikuiset laihduttajat, mutta näin ikääntyessä alkaa pikku hiljaa oppimaan hillitsemään itseään ja halujaan. Ja pääasia on, että edes yrittää parantaa terveyttään. Arvostan suuresti niitä tupakoivia ihmisiä, jotka edes yrittävät vähentää päivittäistä tupakka-annostaan. Omalla kohdallani yritän vähentää viikottaista suklaa-annostani, joten sinänsä riippuvuus ei ole vierasta tällaiselle ei-tupakoivalle läskille. Toisella vanhemmallani on diabetes, joten mikäli en saa pudotettua painoa edes tuonne bmi 30 tienoille, niin itseäni odottaa sama kohtalo jossain vaiheessa. Sitä en todellakaan halua.
Toivoisin, että te lihavia lähestulkoon vihaavat voisitte edes yrittää ymmärtää, miksi joku on jopa sairaalloisen lihava. Samaten minä yritän ymmärtää niitä, jotka ketjussa polttaa tai vetää viinaa kaksin käsin päivittäin.
Varmasti lihaavuuteen vaikuttaa myös se, että miten lapsena on opetettu syömään. Millaisia ruokia on tehty, onko ollut terveellistä ruokaa tarjolla, onko liikuttu yhdessä jne. Omassa lapsuuden kodissa syötiin perusruokaa (makaroonilaatikkoa, keittoja, makkarakastikkeita, perunamuusia jne.) ja vain hyvin harvoin salaattia. Tuoretta kurkkua oli aina tarjolla, mutta suhteessa muuhun ruokaa sitä oli hyvin vähän. Ja lähes aina ruokaa otettiin lisää, kun se oli niin hyvää ja vaikka oli jo vatsa täynnä. Meille ostettiin sokerillisia limuja, suklaata, karkkia ja hedelmiä ehkä kerran kuukaudessa. Meillä ei ollut karkkipäivää, joten makeaa saatettiin syödä joskus joka päivä. En kuitenkaan syytä nykyisestä lihavuudestani vanhempiani, vaan itseäni, sillä jossain vaiheessa sitä tuli hankittua paaaaljon enemmän läskiä kannettavakseen, mitä silloin lapsuudenkodista lähtiessä oli. Aikuinen nuori itsenäistyessään on vastuussa itsestään ja syömisistään. Olihan se kiva, kun sai ihan vapaasti kantaa kotiin just sellasta ruokaa kuin halusi ja useinmiten se oli einesruokaa ja karkkia. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, niin lihavalla, alkoholistilla, tupakoitsijalla, huumeiden käyttäjillä ja anorektikoilla.
Lihavuus. Oksettaa ylimalkainen mässyttely ja joskus pistää miettimään että onko toi röökaaminenkaan ympäristön kannalta pahempaa ku läskien ahmiminen, ylimääräisen ruuan imurointi kuluttaa ihan turhaan mielettömästi luonnonvaroja. Lisäksi ylipainoisille pitäisi koko ajan olla vääntämässä omaa mukavuutta lisääviä erikoisuuksia muiden ehdolla (isommat penkit, vaatteet, mainoksissa pitäis olla vain näitä "oikeita naisia" ja laihoja saa haukkua hyvillä mielin). Läski rajoittaa myös tiettyjen duunien tekemistä. En tiedä pahemmin mitään sen itsekkäämpää kuin ylipainoisuus. Röökaajat onneksi kuitenkin kuolee kun pitäis eläkkeelle päästä niin ei mene verorahat elättämiseen.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 05:07"]Itsellä bmi melkein 40, eikä löydy mitään läskien tuomia perussairauksia. Oon aina ollut isompi, mutta jaksanut kuitenkin liikkua paremmin kuin ne laihat kaverit, jotka siirteli kouluaikoina haarukkaa lautasella, kun kaikki ruoka oli niin pahaa.
Tosin nyt oon opettelemassa syömään oikein ja vähemmän. Ei liikakilojen kantaminen mukavaa ole ja vaatteidenkin ostaminen on tosi ärsyttävää. Mielestäni tupakointi on suurempi synti, koska tupakkaa ei tarvita hengissä pysymiseen missään vaiheessa. Ruokaa on jokainen syönyt vauvasta asti, joten siitä ei pääse eroon milloinkaan! Eli aika paljon vaikeampaa laihduttaminen kuin tupakoinnin lopettaminen. Ei kuitenkaan mahdotonta. Itse kuulun kategoriaan ikuiset laihduttajat, mutta näin ikääntyessä alkaa pikku hiljaa oppimaan hillitsemään itseään ja halujaan. Ja pääasia on, että edes yrittää parantaa terveyttään. Arvostan suuresti niitä tupakoivia ihmisiä, jotka edes yrittävät vähentää päivittäistä tupakka-annostaan. Omalla kohdallani yritän vähentää viikottaista suklaa-annostani, joten sinänsä riippuvuus ei ole vierasta tällaiselle ei-tupakoivalle läskille. Toisella vanhemmallani on diabetes, joten mikäli en saa pudotettua painoa edes tuonne bmi 30 tienoille, niin itseäni odottaa sama kohtalo jossain vaiheessa. Sitä en todellakaan halua.
Toivoisin, että te lihavia lähestulkoon vihaavat voisitte edes yrittää ymmärtää, miksi joku on jopa sairaalloisen lihava. Samaten minä yritän ymmärtää niitä, jotka ketjussa polttaa tai vetää viinaa kaksin käsin päivittäin.
Varmasti lihaavuuteen vaikuttaa myös se, että miten lapsena on opetettu syömään. Millaisia ruokia on tehty, onko ollut terveellistä ruokaa tarjolla, onko liikuttu yhdessä jne. Omassa lapsuuden kodissa syötiin perusruokaa (makaroonilaatikkoa, keittoja, makkarakastikkeita, perunamuusia jne.) ja vain hyvin harvoin salaattia. Tuoretta kurkkua oli aina tarjolla, mutta suhteessa muuhun ruokaa sitä oli hyvin vähän. Ja lähes aina ruokaa otettiin lisää, kun se oli niin hyvää ja vaikka oli jo vatsa täynnä. Meille ostettiin sokerillisia limuja, suklaata, karkkia ja hedelmiä ehkä kerran kuukaudessa. Meillä ei ollut karkkipäivää, joten makeaa saatettiin syödä joskus joka päivä. En kuitenkaan syytä nykyisestä lihavuudestani vanhempiani, vaan itseäni, sillä jossain vaiheessa sitä tuli hankittua paaaaljon enemmän läskiä kannettavakseen, mitä silloin lapsuudenkodista lähtiessä oli. Aikuinen nuori itsenäistyessään on vastuussa itsestään ja syömisistään. Olihan se kiva, kun sai ihan vapaasti kantaa kotiin just sellasta ruokaa kuin halusi ja useinmiten se oli einesruokaa ja karkkia. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, niin lihavalla, alkoholistilla, tupakoitsijalla, huumeiden käyttäjillä ja anorektikoilla.
[/quote]
Paljon asiaa paskalta läskisäkiltä. Teikäläisten saarnauksen kuunteleminen tosin on sama kun kuuntelisi jonkun lastenraiskaajan potenssiongelmista. Ketään tervettä ei kiinnosta,
Ja koemme lörpöttelemisesi pelkästään vastenmieliseksi. Hyh hyh sikaa.
Ylipaino. Kakkostyypin diabetes on jo kansansairaus. Täällä av:lla ihme kyllä kaikki ylipainoiset ovat terveitä ja hyväkuntoisia.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 04:32"]
Vähän vaikea sanoa...
Tiedän ylipainoisen (painoindeksi varmasti yli 40), joka tekee hyödyllistä työtä lääkärinä sekä julkisella että yksityisellä puolella ja maksaa veroja vähintään kahden edestä. Lisäksi hän pitää huolta vanhemmista sukulaisistaan ja tekee vapaaehtoistyötä.
Sitten tiedän hoikan, urheilullisen itsestään (ja vain itsestään) huolehtivan naisen, joka on vapaaehtoisesti lapseton, tavoittelee helppoa ja hauskaa elämää, johon kuuluu matkustelu, hierojalla käyminen, oma ulkonäkö jne.
[/quote]
Aika erikoinen "vastakkainasettelu", kun ottaa huomioon, että lapsettomana pysytteleminen on suurempi ympäristöteko kuin mikään määrä vapaaehtoistyötä.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 14:16"][quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 14:01"][quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 13:49"]Pakollinen: bmi 30 ei vielä automaattisesti ole paha. Mieheni bmi on suunnilleen tuon verran ja ainakin toistaiseksi on perusterve, myönnän tosin että tilanne saattaa muuttua esim. seuraavien viiden vuoden aikana.
[/quote]
On se. 30 on tavattomam epäterveellinen ja ruma painoindeksi. Poikkeuksena tietenkin ammattitason bodarit, mutta niitä ei ole kuin yksi kymmenestä tuhannesta. Muut on rumia läskejä jotka keksii tekosyitä.
[/quote]
Viestissä ei taidettu väittää painoindeksin tai edes miehen olevan erityisen esteettisen näköinen? Todettiin vain että toistaiseksi perusterve tapaus? Ilmeisesti ei tupakoi, jotain positiivista.
[/quote]
En kyllä itse alkaisi kovasti kehumaan läskisialla jonka kanssa olisin naimisissa,
Vaikkei se vielä olisikaan sydäriä saanut.
[/quote]
Kehuisitko tervakeuhkolla, vaikkei se vielä olisikaan keuhkoahtaumaa saanut?
[/quote]
Mikä ihme sinua vaivaa? Oletko katkera siitä että olet ruma selluliittiperse ja miehesi mässyttävä sika, vai miksi koet olevasi oikeutettu vittuilemaan paremmillesi? White trash-roskaa pahimmillaan, sinä olet...