Lue keskustelun säännöt.
Lapseni on yhtäkkiä uskovainen
10.01.2014 |
Teini-ikäinen poikani on yhtäkkiä päättänyt olevansa uskovainen.
Olen suhteellisen avomielinen näitä perus tapakristittyjä kohtaan ja äitinikin uskoo johonkin määrittelemättömään korkeampaan voimaan. Mutta tämä mikälie lahko jonka opit poikani nyt mukamas yhtäkkiä tuntee oikeiksi ovat aika äärimmäisiä. Raamattu on kirjaimellisesti totta, homot on syntisiä, maapallo on muutaman tuhat vuotta vanha jne. jne. jne. Aivan täyttä roskaa siis.
Tämän "heräämisen" taustalla ei ole edes mitään huume- tai muuta ongelmaa, vaan yksi pojan harrastuksen vetäjä.
Pojalla oli selkeästi tosi vaikea kertoa asiasta minulle ja keskustelu olisi minun osaltani voinut mennä paremminkin. No onneksi sain sentään lopuksi sanottua, että rakastan häntä vaikka mitä eteen tulisi. Mutta nyt on kyllä vaikeuksia suhtautua häneen. Siis ei rakkaus mihinkään ole hävinnyt mutta pientä muurin tynkää on välillämme havaittavissa. Anteeksi nyt kaikille hänen tavallaan uskoville, mutta tosi vaikea olla pitämättä häntä osin idioottina.
Hänen äitinsä on kahden vuoden työkomennuksella ulkomailla, eikä poika ole vielä kertonut asiasta hänelle. Pyysi etten minäkään kerro koska haluaa itse.
Mitähän tässä pitäisi tehdä? Huvittais mennä vähän "keskustelemaan" tuon valmentajan kanssa.
Kommentit (59)
Uskonlahko ja kaljaporukka eivät ole ainoat vaihtoehdot. 16-vuotiaana kumpikaan noista ei kuulunut minun elämääni, ja silti minulla oli ystäviä. Valitettavasti vähän sen jälkeen haksahdin tuollaisten samanlaisten uskisten kelkkaan, ja siitä toipuminen kesti vuosia. Ahdistus ja syyllisyys painoivat vielä senkin jälkeen, kun oli jo luopunut noista touhuista. Sen verran voin kuitenkin lohduttaa, että valtaosa nuorista kasvaa tuosta vaiheesta ulos omaan tahtiinsa. Tietysti olisi ihana, jos sitä tahtia voisi jouduttaa, ettei nuori joudu liian syvälle, mutta itse en ainakaan tiedä, miten minuun olisi voinut noina aikoina vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 14:14"]
Jos se on joku evl.kirkon porukka niin ei hätää. Ja jos ihan kirkon tiloissa kokoontuvat niin kaikki on hyvin varmaankin. Voisit tosiaan mennä joskus mukaan, sittenhän tietäisit missä poikasi aikaansa viettää ja kenen seurassa liikkuu.
[/quote]
Aika sinisilmäistä tekstiä. Olen itse uskova, tunnustava ev.lut. Olen kuitenkin ihan sen "turvallisen" kirkonkin piirissä törmännyt jos minkälaiseen lahkolaisuuteen, aivan omituisiin uskomuksiin, joilla ei siis Raamatun tai kirkon kanssa ole niin mitään tekemistä. Tämä ap:n tekstistä ainakin osui minun silmiini:
Mutta tämä mikälie lahko jonka opit poikani nyt mukamas yhtäkkiä tuntee oikeiksi ovat aika äärimmäisiä. Raamattu on kirjaimellisesti totta, homot on syntisiä, maapallo on muutaman tuhat vuotta vanha jne. jne. jne
Varovainen ja skeptinen saa ja pitääkin olla. Uskovan nuoren elämä on parhaimmillaan mahtavaa aikaa, mutta väärässä seurassa se helposti muuttuu painajaiseksi - moniin "lahkoihin" olennaisena osana kuuluu pelottelu ja suoranainen aivopesu. Tosiaan kuten joku jo sanoikin, vaikkapa nuorisopapin kanssa voisitte varmasti jutella.
Kyse on siitä, että poikasi on tullut uskoon. Niin soisi tapahtuvan kaikille Suomessa.
Tulin itse nuorena uskoon alkoholisti ja väkivaltaperheeseen. Ymmärtääkseni teilla kuitenkin on hyvät kotiolot. Vanhempani suhtautuivat myönteisesti kokemukseeni ja Jumalan avulla selvisin jotenkuten järjissäni perhehelvetistä.
Mene ihmeessä juttelemaan valmentajan kanssa.
Kyseessä voi olla Kansanlähetys-niminen ryhmittymä. Toimii ev.lut. kirkon sisällä. Mm. Päivi Räsänen kuuluu Kansanlähetykseen.
36 jatkaa
Ja ota ehdottomaste selvää, millainen on porukka jossa poikasi kirkon piirissä liikkuu. Nuorisopastorin kanssa voi olla hyvä jutella. Varmistut siitä, että toiminta on terveiden ja tasapainoisten aikuisten johtamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa jutella lapsen kanssa asiasta. Kysellä hänen maailmankuvastaan ja olla kiinnostunut. On tärkeää, että hän tuntee itsensä hyväksytyksi, vaikkei hänen ajatuksensa ole ehkä samanlaisia kuin sinun. Älä hylkää häntä uskoontulon vuoksi, sillä hän ei ole täysin eri ihminen kuin ennen tunnustustaan.
Itselläni on saman tyyppisiä kokemuksia nuoruudestani. Olen uskonnollisesta perheestä. Aloin rippikouluiässä kyseenalaistamaan lapsuuden uskoni. Uskalsin lukion ekalla tuoda ilmi, etten enää ajattele niin kuin lapsena. Varsinkin äitini oli tästä todella suuttunut ja muutuin samantien huonoksi ihmiseksi. Se otti koville, sillä kuitenkin olin se sama tyttö; kiltti ja tunnollinen. Luonteeni, kiinnostuksen kohteeni, vahvuuteni ja heikkouteni olivat samoina pysyneet. Vain uskoni muuttui, niin sain kuulla etten ole enää tervetullut kotiin.
Jos uskonto tekee lapsesi onnelliseksi, suo se hänelle. Jokainen meistä muodostaa oman maailman kuvansa. Vaatii rohkeutta poiketa vanhempien viitoittamalta polulta.
Ota nyt ehdottomasti selvää, mihin lahkoon tai lohkoon poika kuuluu! Se on sinun velvollisuutesi. Pyydät pojalta selkeän nimen ja porukan vetäjien nimen. Sitten googlettelet taustietoa. Kansanlähetys tai SLEYn porukka ei ole niin kamalia, vaikkakin ovat äärimmäisen tiukkoja. Jos kyseessä on Nokia missio, olisin huolissani, koska niissä piireissä esiintyy paljon epäterveellistä, sielullista karismaattisuutta, joka saattaa saada profetioineen nuoren ihmisen sekaisin.
Itse elin nuoruuteni vahvassa uskossa ja näin jälkeenpäin eniten harmittaa se, kun seurusteluasiat oli tehty niin vaikeaksi. Sai seurustella vain uskovaisen kanssa, mieluiten oman seurakunnan nuoren kanssa ja mieluiten ei ihan pelkkä ev lut. Lisäksi kaikki seksuaalisuus oli syntiä, hyvä kun vähän pussata sai ja se aiheutti minulle kamalaa syyllisyyttä ja ahdistusta, jos ei pystynyt pitämään niitä rajoja. Lisäksi pienissä piireissä seurustelukumppaneita ei vain löytynyt kaikille ja olin kymmenen vuotta ihan yksin, ei-uskovaisia kumppaneita ois kyllä löytynyt, mutta niitä ei saanut ottaa. Tämä seurusteluaisia on sellainen, josta oisin poikasi kohdalla huolissaan, koska ne aiheuttaa nuorelle paljon ahdistusta.
Mutta, loppujen lopuksi et voi paljoa uskovaiseen vaikuttaa. Jos rajoitat menemisiä kirkkoon, tekosi on pojallesi vain sielunvihollisen vastustusta ja hän intoutuu uskossaan vielä enemmän. Onhan se merkki vahvasta uskosta, kun sielunvihollinenkin häntä yrittää rajoittaa.
Poikasi ainut prioriteetti sinua kohtaan on jatkossa vain se, että sinä tulet uskoon. Usko pois, kaiket illat hän sinun uskoontuloasi rukoilee ja kokouksissa. Kaikki pienetkin kysymyksesi tai sanasi tulkitaan joko rukousvastaukseksi, jos osoitat mielenkiintoa tai sitten sen merkiksi, että oletvsielunvihollisen kahleissa. Poikasi saattaa aikojen saatossa masentua pahasti, jos ei saa käännytettyä sinua uskoon. Hänelle on luultavasti seurakunnassa profetoitu, että sinä tulet uskoon ja poika pettyy, kun profetiat ei toteudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40 jatkaa
Jos rajoitat hänen kokouksiin menoa, se ei auta mitään. Hän rukoilee vaikka vessassa ja pitää yksin kokouksua. Hän on tullut uskoon, siis hurahtanut ja mitä kauemmin on tiukassa lahkossa, sitä mahdottomammaksi touhu menee.
Saattaa jäädä harrastukset, esim minulta jäi aerobic, koska en voinut enää liikkua sen saatanallusen musiikin tahdissa. Kaikki asiat kysellään Jumalalta, poikasi saattaa yhtäkkiä vastustaa jotain pientä asiaa vaikka kyläilyreissua, koska se ei jostakin syystä ole jumalasta, kun jumala on jotenkin niin sanonut. Kaveripiiri tulee muuttumaan täysin, kohta on vain uskovaisia ystäviä.
Sitten kaikki alkaa hänen silmissään olevan vain jumalan suurta johdatusta, jumala saattaa puhua vaikka maitopurkin kautta, jonka ostit kaupasta, se saattaa olla joku merkki. Jatko-opiskelu saattaa jopa jäädä, koska moni uskovainen uskoo, että Jeesus tulee jo huomenna eikä ole mitään hyötyä opiskella, koska huomenna Jeesus hakee. Sinå alat edustaa hänen silmissään pelkkää käännytyskohdetta.
Sinuna en lähtisi kokoukseen, se on vain merkki pojalle, että olet kiinnostunut uskonasioista ja hänellä herää käännytystoiveet sinua kohtaan ja jossakin vaiheessa karvas pettymys. Moni uskovainen kaverini masentui pahasti, kun heidän vanhempansa eivät miljoonusta rukouksista huolimatta tulleet uskoon.
Tekisin tiukasti selväksi, että sinua ei usko kiinnosta etkä koskaan aio tulla uskoon. Voi kyllä, todennäköisesti, olla ettei poika usko sinua. Hän saattaa ajatella, että mitä suurempi vastustus, sitä lähempänä olet uskoontuloa.
Valitettavasti et voi tehdä mitään pojan puolesta. Hän on nyt hurahtanut. Voit vaan toivoa, että hurahdus laimenee, kuten esimerkiksi minulla tai sitten se pahenee. Voit tarjota ehkä ihan elämän kokemuksia, vie jonnekin matkalle, konserttiin (gospelkonsettti varmaan ainut vaihtoehto jos ei tykkää klassisesta), elokuviin (jos voi katsoa maallisia elokuvia, minä en voinut, televisionikin lensi roskiin) tai mitä nyt voi tehdä, menkää urheilemaan (sekin voi olla kielletty, koska pelätään, että urheilu menee jumalan edelle, minulta jäi urheilu) tai jotain, menkää mökille. Yleensäkin ihan tavallista elämää, yritä pitää hänet elämänmenossa kiinni, vaikka saattaa haluta vaan rukoilla kaiket päivät huoneessaan. Toivottavasti hän edes lukee sanomalehteä, kun sekin jäi minulta, kiinnosti pelkät jumalan asiat ja tapahtumat.
Sitten täytyy tietenkin toivoa, ettei poikasi ole homo, koska sitten hänellä tulee olemaan aivan maanpäällistä helvettiä ja itsemurhariskikin alkaa olla todella suuri, tiedän nuoria, jotka juuri tämän asian takia ovat tehneet itsemurhan.
Ja kamalia pettymyksiä on pojallesi luvassa, minut ne pettymykset veivät hernoromahdukseen ja suljetulle osastolle. Pettymykset tulevat, varsinkin vielä kovin sinisilmäiselle nuorelle jolla ei ole vielä elämän opettamaa tervettä kyynisyyttä, kun profetoidaan ja raamatun jakeista otetaan jumalan lupauksina kaikenlaista hyvää, suuria tehtäviä jumalta, täydellinen puoliso... Sitten ei tulekaan, elämä onkin ihan tavallista tai tosi vaikeaa ja siitä seuraa suuri pettymys jossain vaiheessa ja sitä ei välttämättä pää kestä.
Onhan se hienon näköistä, kun esim kiltit nuoret seurakunnan rivissä laulavat jeesuksesta ja näyttåvät niin ihanilta, uskovaisten seura niin rakastavaa... Mutta ei nähdä pinnan alle, mikä pettymys, lakihenkisyys, yksinäisyys ja epävarmuus siellä asuu... Ja sitten kun vielä uskovaiset tuomitsevat toisiaan ja muutenkin loukkaavat toisiaan, vaikka heidän pitäisi olla toisilleen rakastavia,, mutta minua ei ainakaan ketkään ole niin hajottaneet ja loukanneet kuin toiset uskovaiset. Ja sitten on nämä hengelliset johtajat ja heidän harjoittama hengellinen väkivalta.. Ihan oma lukunsa se.
Olisin huolissani sinuna pojastasi. Mutta,et voi paljoa tehdä, hurahdus on niin voimakas, sitä ei kumoa mikään. Voit toivoa, ettei hurahdus kestä kauaa. Jos kestää, voit vaan toivoa, ettei poikasi joudu kamalasti kärsimään tiukassa lahkossa. Voit tietenkin näyttää uskontojen uhrien nettisivuja, ne avasivat minun silmiä vähän.
Mutta, jos poikasi sielu on psykologisesti terve, ajanmyötä hurahdus laimenee (mitä ei katsota hyvällä seurakunnassa, hänhän on kylmenemässä uskostaan, mikä on vakavaa eli poikaa tullaan nuhtelemaan asiasta ja pojasta kiinni, miten suhtautuu) ja pojan elämä helpottuu, vaikkakaan hän ei siis nyt näe elämäänsä vaikeana kun vasta hurahtanut, mutta myöhemmin. Jos ei laimene, niin toivotaan pojalle hyvää elämää, vaimoa ja työtä, jotka pitää pinnalla ja elämäsäs. Kun sitten on meitä, jotka ei mitään saaneet ja meitä vaan surkutellaan seurakunnissa ja olemme alakastia. Onneksi sinulla on sentään poika, hänellä on helpompaa, naisen asema on niin huono seurakunnassa ja varsinkin yksinäisen naisen.
Tässä tällainen yhden entisen uskovaisen näkäkulma. Olen ollut mukana kansanlähetyksessä, nokia missionissa, sleyssä, helluntailaisuudessa ja vapaakirkossa. Lisäksi tehnyt seurakunnassa nuorisotyötä ja paljon nuorten elämää nähnyt, harmittaa kun piti uskovaisena käännyttää nuoria uskoon.
Tsemppiä pojallesi!
Kiitos kaikille vastauksista! En vieläkään ole saanut selville lahkon tarkkaa nimeä. Poika on viikonlopun laskettelumatkalla tutun perheen kanssa eikä halua oikein puhelimessa asiasta jutella. Sen verran suostui sanomaan, että kyllä se joku ev.lut alainen juttu on.
Pojan veljen kanssa, siis toisen poikani, hiotaan kotona sotasuunnitelmia. Kutsuttiin kylään maanantaiksi hyvä perhetuttu joka on myös tämän uskovaispojan kummisetä. Hän on monissa asioissa pojan roolimalli ja myöskin umpihomo. Katsotaan kuinka heidän välisensä keskustelu menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä sinullekin ja kiitos pitkästä viestistä nro. 40!
Tsemppiä sinullekin ja kiitos pitkästä viestistä nro. 40!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erittäin pitkäaikaisena palloilujoukkueen valmentajana ja peruskoulun yläikäisten opettajana törmäsin sattumalta tähän viestiketjuun, kun googletin sanat uskovainen valmentaja. Itsekin uskovana ja akateemisesti koulutettuna luin välilä aika epäuskoisena tätä viestiketjua: hyvin vähän oli niitä kirjoituksia, joissa suhde uskoon ja Jumalaan ei olisi erittäin voimakas -sanoisinko äärilaitaa - suuntaan tai toiseen. Etenkin kirjoitukset, joissa oli henkilökohtaisia pettymyksiä uskoontulosta ja kokemuksesta muista uskovaisista olivat omaan silmään hyvin räikeitä, mutta varmasti toki myös aitoja. Niitä lukiessa mietin kuitenkin, kuinka niissä usko näyttäytyy muiden ihmisten kautta (esim pettymyksinä muihin ihmisiin) eikä ehkä niinkään henkilökohtaisena suhteena Jumalaan.
Uskon, että jokainen meistä syvimmillään ymmärtää, ettei kaikki ole siinä, mitä näemme. Pojan hengellisen heräämisen kokeminen ainoastaan hurahduksena kuulostaa itsestä, 42 -vuotiaasta uskovasta miehestä todella erikoiselta. Usko on antanut itselle pohjan tasapainoiseen elämään, rauhan sisimpään ja kaikinpuolin onnellisen elämän. Itse suosittelisin kaikille tässä viestiketjussa asiaa pohtineille Tommy Helstenin kirjallista tuotantoa, esim. Saat sen mistä luovut tai Virtahepo olohuoneessa. Niissä kirjoissa on kiihkoton ote myös ahdasmieliseen uskonnollisuuteen ja samalla täysin avoin ja pohdiskeleva ote siihen, mitä on ihmisenä kasvu. Eikä ainoastaan murrosiässä vaan myös lasten vanhempina ja ihan läpi elämän.
Uskon, että poikasi on löytänyt oikeasti aidon kosketukseen Jumalaan. Mukana on varmasti myös jonkin verran murrosiän tuomaa mustavalkoisuutta, mutta tämänkaltaisen asian ympärillä se on todennäköisesti huomattavasti turvallisempaa kuin vaikka päihteiden tai rikollisuuden parissa. Aito suhde Jumalaan on ennenkaikkea kestävää rakkautta, jonka pohjalle voi rakentaa tasapainoisen ja erittäin onnellisen elämän.
Jos tässä on kyse tästä, isänä saat olla onnellisempi ja ylpeämpi pojastasi kuin voit ikinä nyt kuvitellakaan. Anna aikaa tässä myös itsellesi ja mieti, lähestytkö elämää avoimin kortein. Onko poikasi löytänyt jotain sellaista, mitä et itse ole uskaltanut tutkia. Luulen, että edessänne on elämänrikkautta, joka on jäänyt aiemmin huomaamatta.
Voimia ja avoimuutta etsintäänne.
Uskonnonvapaus kuuluu nuorille. pahinta mitä voi tehdä on painostaa nuorta uskomaan kuten itse haluaa tämän uksova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 15:50"]
[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 15:37"]
Tuon ikäiselle voi onneksi vielä asettaa rajoja menemisien suhteen: kotiintuloajat, ei viikonloppuja leireillä ym. Voit rajoittaa kanssakäymistä tuon lahkon tai mikälie kanssa ja se myös on velvollisuutesi kasvattajana. Uskokoon mihin haluaa, siihen ei voi vaikuttaa, mutta voit katsoa ettei lapsesi elämä ja ystäväpiiri ala pyöriä noiden porukoiden ympärillä.
[/quote]
Minä ainakin olen kolmen teini-ikäisen äitinä päinvastoin iloinen siitä, että nuoreni pyörivät perjantai-iltaisin ja viikonloppuisin uskovaisten porukoissa sen sijaan, että he kulkisivat jossain ryyppäämässä kaljaa ja väkevämpiä. Kuitenkin omien nuorteni elämään näyttää mahtuvan paljon muutakin niiden porukoiden lisäksi.
[/quote]Et taida olla aivan perillä siitäkään mitä niissä seurakuntanuorten tilaisuuksissa puuhastellaan....
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:27"]
Uskonnonvapaus kuuluu nuorille. pahinta mitä voi tehdä on painostaa nuorta uskomaan kuten itse haluaa tämän uksova.
[/quote]Suomessa tosin vasta 18 vuotiaan ajatellaan olevan vapaa päättämään vakaumuksestaan.
40, 41 annoit nyt hiukkasen ääripään kokemuksen asiasta.
Itselleni varhaisnuoruuden ja nuoruuden usko oli pääosin hyvä kokemus. Sain aidosti hyviä ystäviä, hyviä vanhemman malleja kun omani eivät sitä olleet.
Rukouskokoukset olivat mukavia ja uskovat nuoret eivät tuominneet toisiaan. Seurakunnissa tietenkin liikkui myös
ihmisiä joilla oli mielenterveysongelmien takia hyvin jyrkkä ja tuomitseva käsitys uskosta. Mutta me ohitimme nämä ihmiset. Emme myöskään pakonomaisesti rukoilleet uskoa vanhemmille yms.
Omat vanhempani siis eivät olleet uskovia, mutta eivät kieltäneetkään sitä.
Seksuaalisuuteen liittyvät aisat olivat ongelma, ”maailman” ihmisten kanssa ei saanut seurustella, mutta pienistä piireistä ei riittänyt kumppania kaikille. Se lienee ainut asia joka oli oikeasti ahdistava asia.
[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 12:21"]
Teini-ikäinen poikani on yhtäkkiä päättänyt olevansa uskovainen. Olen suhteellisen avomielinen näitä perus tapakristittyjä kohtaan ja äitinikin uskoo johonkin määrittelemättömään korkeampaan voimaan.
[/quote]
Onneksi sanoit, että rakastat häntä, tuli mitä tuli. Ymmärrän, että tuollaiset jyrkät käsitykset maailman menosta huolestuttavat. Mutta entä sinä itse?
Sanoit, että siedät tapakristittyjä - mutta onko tapakristittyjä oikeastaan kovin vaikea suvaita? Heillähän on joskus verrattain "hajuttomat ja mauttomat" käsitykset uskosta. Yritän sanoa, että ehkä vanhempana huolestumisen lisäksi tilanne samalla puhuttelee sinua henkilökohtaisemmin; mitä sinussa herää - tietoisesti tai tiedostamattomasti - kun lähelle tulee uskonnollisuutta, jossa suhde Jumalaan onkin kovin todellinen? Ehkä voisi sanoa, että lapsesi kautta sinua lähemmäksi on tullut kysymys Jumalan ja ihmisen mahdollisesta yhteydestä :) Mitä olet mieltä tästä lyhyestä videosta, jossa täysin ilman fundamentalismia kuvataan rakkautta korostaen ns. uskonasioita?
Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää, niin tähän hetkeen kuin tuleviin vaiheisiinkin :) Toivon myös, että sinä ja äitisi voisitte tässä elämässä löytää teitä valtavsti rakastavan Kristuksen. Olette ajatuksissani ja rukoilen puolestanne.
Viestin 54 linkki unohtui:
Mietin vain, että jos seksuaalisuus on ollut jo aiemmin noin ahdistava asia pojalle, voisiko olla että häntä on joku ahdistellut? En nyt kyllä tiedä, kannattaako tuota mennä kysymään?
[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 12:29"]
Aloittaja:
16 vuotias
[/quote]
Kukas se idiootti on. Onnea kirjoitustaidottomalle isälle.
[/quote]
Aina yhden tällaisen pitää ryömiä kivensä alta jokaiseen keskusteluun. Printtaatko näitä ketjuja, että voit punakynällä merkata virheet?