Inhottaa vanheta!!
Vasta 26 vuotta ja olen jo laiha, roikkuva nahkasäkki. Ihon kimmoisuus hupenee ja lihakset surkastuu. Olen lapseton ja syön terveellisesti. Pakko alkaa silti treenaamaan.
Inhottaa. Miten te olette onnistunut hyväksymään kehon rapistumisen?
Kommentit (5)
Sä olet vielä nuori!!!
Treenaaminen ja hyvä ruokavalio on kaiken a ja o. Itse treenaan 4-5krt viikossa ja kroppa on kuosissa vaikka lapsiakin on kolme. En kyllä koe että kehoni olisi rapistunut; päinvastoin se on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Minua luullaan usein vähintään 10 vuotta nuoremmaksi, vaikka täytän tänä vuonna 39v:).
Vinkki: älä keskity itseesi, lakkaa oman navan ympärilä pyöriskely. Helpottaa.
Ääliö. Ei 26 vuotias vielä vanhene ainakaan kymmeneen vuoteen!
Vasta neljänkympin paremmalla puolella alkaa tapahtua mainittavaa vanhentumista.
Ehheh. Osasin odottaa tällaista suhtautumista, mutta kyllä minulla on oikeus omaan kokemukseen kehostani oli muilla mikä tilanne hyvänsä.
Tiedän, että olen nuori ja nimenomaan siksi huolestuttaa kun JO NYT inhottaa. Minun kehoni on minun temppelini joten tottakai huomaan siinä tapahtuvat muutokset ja tuntuu pahalta menettää elinvoimaa. Ei se ole negatiivista oman navan ympärillä pyöriskelyä.
#2 kiitos tsempistä!
ap
En ole oppinut hyväksymään ulkonäkövirheitäni, ja jotkin asiat vanhenemisessa tulevat olemaan varmaan vaikeita.
Sanoit olevasi laiha, ap. Mikäli yhtään lohduttaa, suurin osa suomalaisista taitaa painiskella päinvastaisen ongelman kanssa. Sinulla on hyvät lähtökohdat :) Tsemppiä treenaamisen kanssa. Yritä ajatella ensisijaisesti terveyttä, ulkonäkö tulee sitten bonuksena.