Mitä teet ensimmäiseksi, kun koronapandemia on lopullisesti ohitse?
Kommentit (57)
Menen keikalle ja suutelen lempiartistiani.
Ostan lennot Edinburghiin. Tukholmassakin olisi kiva käydä laivalla.
Lähden perheen kanssa kahdeksi viikoksi täysihoitoon aurinkoon altaan reunalle makaamaan. Sitten, kun se on turvallista.
No mä oon tehnyt suunnilleen noi kaikki edellämainitut jo tässä syksyllä
Lähden viihteelle ja tai konserttiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin mennä miehen kanssa kaksin ruotsinlaivalle.
Oltiin juuri alkuvuodesta sovittu, että panostetaan kahdenkeskiseen aikaan. Lapset ovat niin isoja, että voivat olla yön yli kaksistaan.
Ja mitä käy? Tulee korona. Emme ole olleet kaksi missään. Ei edes kaupassa.
Miksi ei voi kaksin lähteä vaikka hotelliyötä viettämään, tai ravintolaan, tai edes kauppaan?!
Hotellit on todettu koronavaarallisiksi paikoiksi. Samoin ei sitä viitsi turhaan mennä ravintolaan tautia saamaan. Eikä kaupoissakaan luuhata enempää kuin on tarvitsee. Ollaan nyt rauhassa kotona. Töissä kyllä käydään ja lapset käyvät harrastuksissa.
20 v hääpäivälomamatkakin jäi tekemättä. Se pitää joskus tehdä.
T.5
Oli tarkoitus viedä lapsi Harry Potter -studioon Lontooseen ensi keväänä. Reissu lykkääntyy turvallisempaan aikaan.
Lähdetään ulkomaille sukuloimaan. Meillä on lapsi, joka ei ole koskaan tavannut toisia isovanhempiaan koronan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keväällä piti teettää keittiöremontti, mutta tulikin pandemia. Kesällä epidemia rauhoittui, joten oli tarkoitus teettää keittiöremontti syksyllä. Tartuntaluvut alkoivatkin taas nousta, joten keittiöremontti odottelee nyt parempia aikoja. Eli varmaankin pandemian loputtua alkaa vihdoin keittiöremontti.
Miten pandemia lykkää keittiöremonttia?
Koska en osaa enkä edes pystyisi tekemään keittiöremonttia yksin. Kyllä mä seiniä maalaan, mutta keittiöremontiin tarvitsen ammattilaiset. Pandemian aikana ei kukaan ulkopuolinen tule kotiini. Sen vuoksi pitää odottaa pandemian loppumista.
Ihan normaalisti olen elänyt tähänkin saakka, korona ei juuri ole rajoittanut elämääni millään lailla. Ainoa, että ystäväni, jolla on astma, ei ole uskaltanut juuri liikkua ihmisten ilmoilla, joten häntä en ole nähnyt kasvokkain ja ulkomaanreissu olisi ollut kiva tehdä, mutta muuten elämä on jatkunut aika normaalisti. Joten niitä kai ensimmäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Lähden perheen kanssa kahdeksi viikoksi täysihoitoon aurinkoon altaan reunalle makaamaan. Sitten, kun se on turvallista.
Meillä myös tämä, elikkä etelän aurinkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin mennä miehen kanssa kaksin ruotsinlaivalle.
Oltiin juuri alkuvuodesta sovittu, että panostetaan kahdenkeskiseen aikaan. Lapset ovat niin isoja, että voivat olla yön yli kaksistaan.
Ja mitä käy? Tulee korona. Emme ole olleet kaksi missään. Ei edes kaupassa.
Miksi ei voi kaksin lähteä vaikka hotelliyötä viettämään, tai ravintolaan, tai edes kauppaan?!
Hotellit on todettu koronavaarallisiksi paikoiksi. Samoin ei sitä viitsi turhaan mennä ravintolaan tautia saamaan. Eikä kaupoissakaan luuhata enempää kuin on tarvitsee. Ollaan nyt rauhassa kotona. Töissä kyllä käydään ja lapset käyvät harrastuksissa.
20 v hääpäivälomamatkakin jäi tekemättä. Se pitää joskus tehdä.
T.5
Mites kesällä, mikä oli tekosyy silloin? Et taida edes haluta minnekään puolison kanssa kahden...
Jään odottelemaan uutista, missä virus ilmaantuu mutatoituneena uudestaan siten, että kehitetyt rokotukset eivät anna suojaa sitä vastaan.
Matkustan Kiinaan syömään kaikenmaailman öhkämönkiäisiö. Sieltä vois saada jonkun uuden kivan taudin vaihtariksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keväällä piti teettää keittiöremontti, mutta tulikin pandemia. Kesällä epidemia rauhoittui, joten oli tarkoitus teettää keittiöremontti syksyllä. Tartuntaluvut alkoivatkin taas nousta, joten keittiöremontti odottelee nyt parempia aikoja. Eli varmaankin pandemian loputtua alkaa vihdoin keittiöremontti.
Miten pandemia lykkää keittiöremonttia?
Koska en osaa enkä edes pystyisi tekemään keittiöremonttia yksin. Kyllä mä seiniä maalaan, mutta keittiöremontiin tarvitsen ammattilaiset. Pandemian aikana ei kukaan ulkopuolinen tule kotiini. Sen vuoksi pitää odottaa pandemian loppumista.
:D Vain av:lla.
Menen kauppaan ja yskin toisten päälle nyt kun se on taas turvallista. Kaivan nenääni ja kokeilen kaikkia tomaatteja. Nautin elämästä täysin rinnoin!
Syön hampurilaisen